Euroopa vajoaa keskiajalle

Toivotaan että avustavat myös seuraavat viisikymmentävuotta,nuo vapaa ehtoiset,mutta pahaa pelkään että kahdessa viikossa rupee mehut olemaan pihalla,Eu ei tule saamaan tähän ratkaisua,onko Eurooppa pystynyt ratkaisemaan mitään koskaan ?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"onko Eurooppa pystynyt ratkaisemaan mitään koskaan ?"

on. esim miten käyrä kurkku saa olla.

Äänestä

Terroristit ulostavat ei-toivotun liikaväestön Eurooppaan. Portit on nyt avattu. Tulijoiden joukkoon solutetaan fanaattisia uskonsotureita.

Äänestä

Sadan vuoden kuluttua kantasuomalaisia on nykyisellä syntyvyydellä noin neljä miljoonaa.

Todennäköisesti Suomenkin väkiluku kasvaa samaa vauhtia kuin maailmassa keskimäärin. Sadan vuoden kuluttua täällä asuu 12 miljoonaa ihmistä. Kasvu toteutuu mahantunkeutumisen ja tunkeutujien kiihkeän sikiämisen seurauksena.

Kun tänään syntyvä kantasuomalainen on jälleen vaippaiässä, niin kaksi kolmesta Suomen asukkaasta on monikulttuuriväkeä. Voi sitä rikkautta.

Äänestä
  • Todennäköisesti Suomi on tuolloin taloudelliseti romahtanut ja kaaoksessa.
    Täytyy olla mielisairas, jos haluaa tuollaista tulevaisuutta lapsilleen ja lastenlapsilleen.

    Äänestä

Joku haluaa Eurooppaan sotaa, että saa aseita kapaksi. Pelkät uhkakuvien luomiset ei enää auta. Bildebergin "pojat" jyllää.

Äänestä

Meneillään on käänteinen ristiretki.
Tällä kertaa johtajana on vain 'mama' Merkel ja EU-Saksa.
Aluksi tarkoitus oli vallata Jerusalem takaisin kristittyjen hallintaan, minkä vuoksi ensimmäiset ristiretket kohdistuivat islaminuskoisia vastaan.
Myöhemmin ristiretkiä tehtiin myös Euroopassa olevia pakanallisia tai harhaoppisina pidettyjä maita ja kansoja vastaan muun muassa Itämeren maihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VapaudenLoppu kirjoitti:

Toivotaan että avustavat myös seuraavat viisikymmentävuotta,nuo vapaa ehtoiset,mutta pahaa pelkään että kahdessa viikossa rupee mehut olemaan pihalla,Eu ei tule saamaan tähän ratkaisua,onko Eurooppa pystynyt ratkaisemaan mitään koskaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu