Petetyn itsesääliÄ
Olemme lähes 20 vuotta naimisissa ollut yli 40-aviopari, ja meillä on neljä tasapainoista ihanaa lasta, joita me molemmat rakastamme helvetisti. Elämämme kulkee (kulki) raiteillaan ilman suuria mullistuksia. Taloudellisia huolia ei enää ole, ystäviä ja harrastuksia paljon ja kaikki niin kuin elämässä pitää. Teknisesti siis. Henkisellä puolella ja parisuhteessa ei ehkä sittenkään.
Luonteeltamme molemmat olmme iloisia, seurallisia ja aktiivisia. Molemmat ovat saaneet vapaasti mennä, ja tulla ja harrastaa myös omia juttujaan.
Kaksi viikkoa sitten vaimoni myönsi minulle rakastuneensa toiseen mieheen ja suhdetta oli jatkunut 4 kuukautta. Sellaisia merkkejä oli ollut ilmassa ja minä aavistin sen. Sen takia pystyin puristamaan sen hänestä irti. Nyt pari viikkoa tapahtumasta minulla on vieläkin pallo hukassa ja uskoisin että vaimollanikin on. Luottamaan häneen en pysty ollenkaan.
Nyt hän on lyönyt suhteen omien sanojensa mukaan poikki ja haluaisi jatkaa suhdettamme lasten tähden (lapsille ei ole asiasta kerrottu). Samalla kertoo, että rakkaus tuohon toiseen mieheen ei hänen sydämestään noin vain lähde. Se vaatii aikaa. Tämän vieraan miehen kanssa hän on kokenut myös orgasmeja, joita meidän seksielämästämme puuttui.
Olen tunne-elämältäni itse aika köyhä (lukkoja, lukkoja) ja olen kyllä monta kertaa ajanut vaimoni ahdistavaan tilanteeseen avioliittomme aikana.
Olen voinut esimerkiksi olla viikon paljonkaan kiinnittämättä huomiota häneen. Olen kylmin silmin katsonut riidan päätteeksi kuinka hän lähtee matkalaukun kanssa talosta. Näitä oli varsin silloin kun lapset olivat pieniä
Tästä hän on minulle katkera, eikä enää rakasta minua.Samoin hän kertoo olleensa varma, että olen useasti pettänyt häntä avioliittomme aikana työmatkoilla yms.Tätä en ole tehnyt.
Pääasiassa meillä on kuitenkin ollut mahtavaa, kivaa ja hauskaa yhdessä.
Jos avioliitto tähän loppuu, on ainakin hyvät muistot siitä.
Minä koen edelleen, että hän on minulle hyvin rakas, mutta anteeksi tuntuu olevan vaikea antaa.
Tämä hänen rakastamisensa ja seksijuttunsa ja niitten silmilleni heittäminen on ehkä liikaa.
Ja tapa sekä kieroilu millä hän on järjestänyt tapaamiset keskellä päivää ällöttää minua suuresti. Tunne sisälläni on nyt pelottava.
Jos jollakulla on samanlaisia kokemuksia, haluaisin jonkun kertovan niistä. Mitä minun pitäisi tehdä? Onko avioliitto lasten takia mistään kotoisin? Voinko koskaan unohtaa tätä rakkaus- ja seksijuttua?
Voiko seksistä meitin välillä enää tulla mitään, kun ajattelen hänen pitävänsä silmiä kiinni ja uneksivansa jostain toisesta.
Tällä hetkellä pelkkä ajatuskin siitä kääntää mahan sekaisin.
Pelkän naimisen olisin ehkä voinut äkkiä antaa anteeksi, mutta tämä rakkauden alkaminen ja toisaalta loppuminen syö miestä. Molemmista päistä.
Kaksi viikkoa siis tapahtumasta ja välit kuralla. Minulla on asia edelleen koko ajan mielessä. Öin päivin. Onko tämä jotain suomalaisen miehen heikkoa itsetuntoa?
Olemme lähes 20 vuotta naimisissa ollut yli 40-aviopari, ja meillä on neljä tasapainoista ihanaa lasta, joita me molemmat rakastamme helvetisti. Elämämme kulkee (kulki) raiteillaan ilman suuria mullistuksia. Taloudellisia huolia ei enää ole, ystäviä ja harrastuksia paljon ja kaikki niin kuin elämässä pitää. Teknisesti siis. Henkisellä puolella ja parisuhteessa ei ehkä sittenkään.
Luonteeltamme molemmat olmme iloisia, seurallisia ja aktiivisia. Molemmat ovat saaneet vapaasti mennä, ja tulla ja harrastaa myös omia juttujaan.
Kaksi viikkoa sitten vaimoni myönsi minulle rakastuneensa toiseen mieheen ja suhdetta oli jatkunut 4 kuukautta. Sellaisia merkkejä oli ollut ilmassa ja minä aavistin sen. Sen takia pystyin puristamaan sen hänestä irti. Nyt pari viikkoa tapahtumasta minulla on vieläkin pallo hukassa ja uskoisin että vaimollanikin on. Luottamaan häneen en pysty ollenkaan.
Nyt hän on lyönyt suhteen omien sanojensa mukaan poikki ja haluaisi jatkaa suhdettamme lasten tähden (lapsille ei ole asiasta kerrottu). Samalla kertoo, että rakkaus tuohon toiseen mieheen ei hänen sydämestään noin vain lähde. Se vaatii aikaa. Tämän vieraan miehen kanssa hän on kokenut myös orgasmeja, joita meidän seksielämästämme puuttui.
Olen tunne-elämältäni itse aika köyhä (lukkoja, lukkoja) ja olen kyllä monta kertaa ajanut vaimoni ahdistavaan tilanteeseen avioliittomme aikana.
Olen voinut esimerkiksi olla viikon paljonkaan kiinnittämättä huomiota häneen. Olen kylmin silmin katsonut riidan päätteeksi kuinka hän lähtee matkalaukun kanssa talosta. Näitä oli varsin silloin kun lapset olivat pieniä
Tästä hän on minulle katkera, eikä enää rakasta minua.Samoin hän kertoo olleensa varma, että olen useasti pettänyt häntä avioliittomme aikana työmatkoilla yms.Tätä en ole tehnyt.
Pääasiassa meillä on kuitenkin ollut mahtavaa, kivaa ja hauskaa yhdessä.
Jos avioliitto tähän loppuu, on ainakin hyvät muistot siitä.
Minä koen edelleen, että hän on minulle hyvin rakas, mutta anteeksi tuntuu olevan vaikea antaa.
Tämä hänen rakastamisensa ja seksijuttunsa ja niitten silmilleni heittäminen on ehkä liikaa.
Ja tapa sekä kieroilu millä hän on järjestänyt tapaamiset keskellä päivää ällöttää minua suuresti. Tunne sisälläni on nyt pelottava.
Jos jollakulla on samanlaisia kokemuksia, haluaisin jonkun kertovan niistä. Mitä minun pitäisi tehdä? Onko avioliitto lasten takia mistään kotoisin? Voinko koskaan unohtaa tätä rakkaus- ja seksijuttua?
Voiko seksistä meitin välillä enää tulla mitään, kun ajattelen hänen pitävänsä silmiä kiinni ja uneksivansa jostain toisesta.
Tällä hetkellä pelkkä ajatuskin siitä kääntää mahan sekaisin.
Pelkän naimisen olisin ehkä voinut äkkiä antaa anteeksi, mutta tämä rakkauden alkaminen ja toisaalta loppuminen syö miestä. Molemmista päistä.
Kaksi viikkoa siis tapahtumasta ja välit kuralla. Minulla on asia edelleen koko ajan mielessä. Öin päivin. Onko tämä jotain suomalaisen miehen heikkoa itsetuntoa?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Hei.... minäkin olen Aviovaimo joka lähti hakemaan rakkautta muualta,,,,, meilläkin on lapsia ja kaikki näyttää menevän päällisin puolin hyvin mutta mutta,,,,, mieheni osaa olla oikein kiva,,,, mutta niin usein ne kylmät silmät,,,, ei helliä sanoja koskaan,,,, ei kiitosta mistään,,,, ei sanoja ,,,Rakastan Sinua,,,, Haluan Sinua,,,, Kylläpä sinä olet Kaunis,,,, Kodin hoidan hyvin,,,,samoin lapset,,, puhtaat vaatteet,,,ruoka odottaa väkeä kun tulevat kotiin,,, myös miestäni,,,, ja seksielämä sitten,,, voi kunpa mieheni edes joskus tekisi muutakin sängyssä kuin vain saisi oman nautintonsa ja kääntäisi kylkeä senjälkeen.... minä jään pimeään odottamaan sitä omaa nautintoa jota ei tule,,,, ei auta vaikka olen puhunut asiasta,,, hän vain on muuttunut sellaiseksi ajan myötä,,,, ei juuri keskustella mistään,,,, varmaan kukaan ei arvaa missä mennään koska vieraiden käydessä näyttelee mieheni Rakastavaa aviopuolisoa,,,, ihmettelee sitten kun vieraat ovat menneet että mikä tässä muka on vikana kun sanon että voisit olla tuollainen muulloinkin....
Ehkä kerron asioista sekavasti mutta tämä on tällaista.....
Tuli mies chatin kautta ,,,,, ihana mies joka sanoo Rakastan Sinua,,,, Haluan Sinua,,,, antaa sen kaiken mitä en aviomieheltäni saa,,,, Olen mennyt hänen kanssaan sänkyyn ja menen vastakin,,,, olen siinä pisteessä nyt että haluan avioeron,,, lasten vuoksi huonoa avioliittoa ei kannata jatkaa,,,, tiedän että sinäkään et voi unohtaa koskaan sitä että vaimosi petti sinua,,, ja kokemuksesta tiedän että kun rakastelen mieheni kanssa sen harvan kerran niin ajattelen sitä Toista ...... Jos olisin sinun tilallasi niin harkitsisin todella avioeroa,,,, mutta kukin tekee itse päätöksensä....
Mieti asioita,,,,olisitko voinut tehdä jossain kohdin eri tavalla..... ne kylmät silmät ovat minun kohdallani pahinta,,,, viikkoja kestävä puhumattomuus,,,, ne nakertavat ennenpitkää avioliiton,,,,, ja paluuta ei ole.....
Itkettää, kun luin pettäjän tie...
Kuinka tuntuikin tutulta, roolit vain toisinpäin. Mies joutui pakon edessä kertomaan minulle pettämisestään, jota olin jo jonkin aikaa epäillyt. Minullakin on nyt ollut kaksi viikkoa pasmat ja maha sekaisin. samassa rytinässä hän kertoi 7v. sitten tapahtuneen pettämisen myös, mutta tämä uusin se vasta koskee. Ja tosiaan kuinka hän sanoo, että tähän toiseen hän tuntee rakkautta. Ja kuinka näen heidät yhdessä. Mies sanoo, että asia tapahtui vain kerran työporukan kanssa risteilyllä, uskonko vai mitä teen? Luottamus mennyt täysin, luulin, että meillä on asiat hyvin. Olemme olleet yhdessä 15v. ja olemme 40-vuotiaita. Ajatukseni vellovat edestakaisin; jatketaan tästä uudella tapaa toisaalta erotaan niin olo helpottuu ajan mittaan. Minä vaadin miestäni kertomaan 12-v. lapsellemme, miksi me olemme 2 viikkoa riidelleet, en tiedä oliko oikein?
Elämäni pahin asia, koskee, koskee. Miksei mieheni ole voinnut puhua, jos on tuntenut, että asiat parisuhteessa eivät ole kohdallaan? Ainakun olen kysynyt, mikä on hätänä, en ole saannut vastauksia.
Mieheni on pettänyt minua 4 lapsen äidin kanssa, tuntui niin tutulta jotenkin, olemmeko me ne puolisot?
Moi
Tämä palsta tuntuu olevan hyvää terapiaa. Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Iso paakku rinnassa, jota ei saa pois, ei millään. Ja luottamus on mennyt totaalisesti.
Vaimoni on mennyt tämän prosessin myötä aivan lukkoon. En enää tunne häntä. Minusta tuntuu koko ajan, että hän vain etsii keinoja mennä tapaamaan sitä miestä uudelleen. En tiedä. Töihin on vaikea keskittyä ja olo on masentunut. Miten teillä-aiotteko jatkaa?
Koska tähän meillä liittyy sen sorttista salailua ja peittelyä, niin minusta hän on loukannut lapsiakin tässä- vaikka hän ei sitä myönnä.
Yritetään kuitenkin jaksaa. Voimia.
Minä olen 17 vuotias nuori, joka on saanut kokea vanhempien avioeron kun olin vasta 9. Minulla oli kaksi isoveljeä, joista toinen jo puberteettiässä. Voin antaa meuvon lapsen näkökulmasta; missään tapauksessa avioliittoa lasten takia ei tule jatkaa. Koska olin nuori, en edes ymmärtänyt koko asiaa, totesin vain iloisesti, että "minä haluan sitten pianon". Vanhin isoveljeni taas koki hyvin suuria ongelmia koulussa muuton takia ja vanhempieni uusien kumppaneiden kanssa oli _helvetillisiä_ riitoja. Hyvin nuorena tyttönä sopeuduin itse tilanteeseen todella hyvin (samoin kuin nuorempi isoveljeni) ja tilannetta auttoi suuresti vanhempien kypsynyt käyttäytyminen eron jälkeenkin.
Serkkuperheessäni vanhempien eroa olen saanut katsoa vierestä hyvin läheisesti, ja voin vain ihmetellä kuinka hyvä onni minulla oli että sain niin ymmärtäväiset ja fiksut vanhemmat. Serkkuni isä ja äiti eivät vieläkään (yli kymmenen vuoden jälkeen) pysty puhumaan toisilleen saamatta raivaria. Lapsille he haukkuvat toisiaan. Minun vanhempani asioivat hyvin, korkeintaan kerran viikossa lasten kuulumisista, harrastusten maksamisesta ja sensellaisesta. Isä on käynyt monesti luonamme ja samoin äiti on käynyt vanhassa kodissamme esim. hakemassa lapsia, eikä ole koskaan ollut mitään ongelmia.
Minusta on nyt jälkeenpäin aivan mahtavaa että he ovat voineet toimia näin. Lasten kannalta on edullisinta, jos vanhemmat eroavat silloin kun lapsi on mahdollisimman nuori. Mutta missään nimessä liittoa ei tule pitkittää vaikka lapset olisivat pahimmassa murrosiässään. Lapset kun ovat myös ihmisiä ja hyvin nuorenakin ymmärtävät milloin kaikki on hyvin ja milloin ei. Ei kukaan lapsi halua elää sellaisessa perheessä tai talossa, jossa ei vallitse rakkaus...
...esimerkiksi eräs tuttavani on 17 vuotias. Hän tietää vanhempiensa syrjähypyistä (joista kaikki riidat johtuvat) ja kärsii suunnattomasti vanhempien välissä kokoajan vallitsevasta jännitteestä. Hän kertoo, että toista oli ennen, kun vanhemmat rakastivat toisiaan. Mutta nykyään hän melkeimpä toivoo että vanhemmat eroaisivat ja jättäisivät hänet rauhaan - mitä hän ei vain uskalla sanoa.
Niin en ole varma jatkosta. Olemme puhuneet ja alkuun minun kantani oli että jatketaan tässä kodissa uudelta pohjalta. Mutta hän ei kuullemma saa itseään nyt kasattua, joten sovimme että hän muuttaa hetkeksi pois selvittääkseen ajatuksiaan ja tunteitaan minua kohtaan. Minulle on rankka paikka, koska luulen, että ero tulee silti. On vaikeata aloittaa uudelleen, vaikka tahtoa löytyisikin. Minä olen sanonut, että välitän hänestä silti, hän ei nyt minusta.
No ajatukset vaihtelevat puolen tunnin välein; nyt olen ajatellut, että jospa sanoisin, että erotaan saman tien. En tiedä mikä on oikein.
Pelkään eroa ja pelkään, että tapailu toisen kanssa jatkuu hänen lupauksista huolimatta ettei tapaa enää, mutta kun ovat samassa työpaikassa.
Jospa näkisi tulevaisuuteen ja tietäisi mikä teko on oikein.
Minä olen muuten ollut koko ajan sairaslomalla kun sain tiedon, loppuviikosta pitäisi mennä töihin, en tiedä mitä siitäkin tulee.
Kyttäämistä, tekstiviestien seurailua, miettimistä puhuuko mies totta; ei tämä ole elämää.
Kohta yksi päivä takanapäin taas.
Samalla tavalla minunkin ajatukseni laukkaavat eron ja anteeksiannon välillä. En tiedä mitä tehdä. Itse olin myös kaksi viikkoa sairaslomalla, nyt jo töissä mutta ei tästä mitään tule. Keskittymään ei pysty.
Tulee kytättyä toista ihan sairaana. Paras kait olisi kun menisi ja kostaisi kunnolla, vaan ei ole kyllä hyvä ratkaisu sekään jos tätä jatketaan eteenpäin. Kerro vaan tuntemuksistasi lisää jos helpottaa.
Vaimo sanoo motiiviksi nämä mun aikaisemmat käyttäytymiset ja että olen häntä jopa kehoittanut irtosuhteeseen.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos on täysin tyytmätön suhteeseen, se pitäisi sanoa ennen kuin aloittaa mitään tällaista.
Tiedätkö muuten sen ihmisen nimen? Minulle vaimo ei suostu kertomaan. Sekin on minulle vaan todiste siitä, että yrittävät voittaa aikaa ja jatkaa kun tilanne hieman rauhoittuu. Tai ehkä toisin.
Osaan ajatella miltä sinusta, Minuakin petetty, tuntuu ja ymmärtää käyttäytymistäsi. Osaan ymmärtää ehkä paremmin kuin tämän keskustelun liikkellepanijaa, koska sinähän luulit suhteen olevan kunnossa. Kylmän käyttäytymisen taas huomaa kyllä itsekin.
Ajattelepas, Minuakin petetty, jos miehes olisi kertonut sulle että on tyytymätön johonkin, ja aikoo lähteä hakemaan muita. Voisitko kuvitella millainen tilanne silloin olisi, koska sinä olisit saanut myös mahdollisuuden. Mahdollisuuden huomata että jokin on pielessä, ja mahdollsuuden vaikuttaa että suhde saadaan kuntoon. Miehesi tuskin on mikään patologinen pettäjä, kaikesta päätellen. Sama kertominen etukäteen pätee kirjoituksen liikkeellepanijaankin, ehkä hän olisi huomannut tilanteen enne kuin se on myöhäistä, jos vaimo olisi puhunut.
Teidän suhteelta on nyt pohja poissa, luottamusta ei välillenne voi koskaan tulla kuten sitä ennen oli. Siitä huolimatta te voitte saada parisuhteenne kuntoon jos miehesi sitä haluaa. Minua raivostuttaa ihmisten ääliömäinen käytös jolla nakerretaan kunnollisten, kuten sinunkin, ihmisten luottamus pohjalukemiin vain itsekkään käytöksen takia. On rehtiä antaa toisellekin mahdollisuus.
Me olemme vaimoni kanssa sopineet että kerrotaan toisille jos joku muu alkaa kiinnostaa. Kerrotaan se ensin sille jonka kanssa eletään, ettei tarvitse kuulla kyliltä ja toisella on samat lähtöviivat kuin toisella. 15-vuoden liiton jälkeen voin todeta, että mielelläni vietän loppuelämän vaimoni ja perheeni parissa. Sitä suhdetta pitää kastella, ei sivusuhteita!
Oli meilläkin erillistymiskriisinsä joka oli pahin vuosi liitossamme. Suhteemme oli hyvin symbioottinen ennen sitä ja halusin itselleni tilaa. Vaimolla se erillistyminen tuli myöhemmin. Silloin on helppo pettää, jos sitä haluaa. Näyttää siltä että suuri osa haluaa. Ja rikkoo sillä tavalla kaiken sen mikä TODELLA ON SUURTA.
En osaa edes kuvitella mille sinusta tuntuu.
Olen ollut 15 vuotta naimisissa ja olisi varmasti shokki tuollainen uutinen.
Olisi ehkä parasta jos sinulla on kavereita tai paremminkin hyviä ystäviä joille voisit kertoa asiasta.Nyt puhuminen kannattaa , ei pidä jäädä yksin miettimään ratkaisuja, ja vaimosi voi olla tällä hetkellä "väärä ihminen" tähän.
En tosiaankaan osaa olla kuin surullinen puolestasi.
Toivon kuitenkin kaikkea Hyvää ja koeta sinnitellä eteenpäin.Varmasti on parempiakin päiviä elämässäsi.
En voi ymmärtää, miksi ihmiset takertuvat jo kuolleeseen avioliittoon, eivätkä osaa päästää irti kun on sen aika. Asioita aletaan aina miettiä vasta, kun niille ei voi enää tehdä mitään. Puolisot ovat jo niin erillään, että on suurempi työ löytää taas toisensa kun antaa olla ja jatkaa eteenpäin.
Ihmettelen myös, miksi mietit avioliiton jatkamista lasten takia. Ensinnäkin lapset kyllä huomaavat, ettei kaikki ole hyvin. Lisäksi vanhempien avioliitto on lapsille ainoa malli parisuhteesta. Sellaista parisuhdetta lapset tulevat etsimään ja hakemaan, kun heidän vanhemmillaan on ollut. Kuka haluaa, että lapset löytäisivät elämäänsä samanlaisen epäonnistuneen avioliiton, kuin itsellä on? Eikö olisi terveempää näyttää lapsille esimerkkiä, että jos kaikki keinot on kokeiltu ja ei ole mitään tehtävissä suhteen pelastamiseksi, niin jatketaan elämässä eteenpäin eikä jäädä polkemaan paikalleen.
Jokaisella ihmisellä on vain yksi elämä, ja on ihan luonnollista, että mikäli suhteessa ei saa sitä mitä haluaa/tarvitsee, niin sitä haetaan muualta. Kukaan ei halua uhrata elämäänsä toiselle, ja miksi pitäisikään. Ihmiset vain ovat sen verran itsekkäitä, että yleensä vuosien kuluessa toisesta tulee itsestäänselvyys ja lakataan ajattelemasta toista yksilönä hänestä tulee se joka on kotona jokatapauksessa.
Puhukaa ihmiset keskenänne. Rehellisyys ja molempien osapuolien kiinnostus toista kohtaan on ainoa keino.
Olen kuullut NMKY:n avioliittoleireistä, siellä kuulemma käsitellään tämmöisiäkin asioita... Puretaan kipeitä juttuja ja auotaan (ei päätä) vaan parisuhteen solmuja. Itse en ole tällaiselle leirille päässyt, vaikka olisin halunnutkin. Mieheni ei halua/uskalla, koska pelkää että paljastaa sisintään liikaa. Hän ei luota ihmisiin.
Olen itse pettänyt miestäni kerran. Kerroin siitä vuoden kuluttua, ja satutin häntä todella paljon. Tästä on kulunut jo 20 vuotta. Näin myöhemmin olen tajunnut miksi petin. Olin yksinäinen, mieheni oli paljon poissa työnsä takia. Kaipasin läheisyyttä ja hellyyttä. Olin itsekäs, ja hain sen sieltä mistä sain - ja kaduin myöhemmin.
Vaikka minä olin se joka petin, koen silti että mieheni jatkuva poissaolo ja myös hänen pidättyvyytensä tunteiden osoittamisen suhteen olivat osasyy. Olemme puhuneet asiasta ja onneksi hän on ymmärtänyt ja halunnut jatkaa kanssani. Suuren työn takana on ollut rakentaa luottamus jälleen, mutta onneksi se on onnistunut.
Toivon että olet miestäni rohkeampi ja lähdet jonnekin asiantuntijalle yhdessä vaimosi kanssa selvittelemään parisuhdettanne. Luulempa että hän itseasiassa toivoo sitä. Tee sinä aloite. Kipeää se tekee varmasti, mutta uskon sen olevan teille uuden alku.
meilläkin. Minä olen ollut tunnevammainen silloin kun vaimo olisi halunnut keskustella ja vaikka ammattiapua. Nyt asia on päälaellaan. Hänestä on tullut luunkova ja en oikein jaksa usko meidän parisuhteeseemme. Olen kyllä aina sitä mieltä, että hän on minun elämäni nainen, lasteni äiti. joten siksi erittäin tärkeä minulle. Tämäkään asia ei hänen tärkeyttään minun elämässäni vähentänyt. Surullisinta tämä kyllä on, mitä meidän parisuhteessamme on tapahtunut.
Miten teillä se ymmärtämys palasi? Luottaako miehesi nyt sinuun täysillä? Minulle se on kova pala, Ajattelen, että hän karkaa heti kun silmä välttää. Olisitko muuten sinä voinut jatkaa suhdettasi kiinnijäämisen jälkeen?
koska kaveri ei ollut kiinnostunut vakavassa mielessä seurustelusta. Harva syrjähyppy lienee on vakava, en ollut vakavissani itsekään.
Se luunkovuus johtuu pelosta. Vaimosi ilmeisesti suojelee itseään suuremmilta pettymyksiltä, koska pelkää ratkaisuasi. Nimenomaan että hylkäät hänet. Luulen että hänelle syrjähyppy on ollut sellainen asia, jolla hän haluaa ajaa tilanteenne siihen pisteeseen että suhteessanne tapahtuu todellinen muutos. Itse en ajatellut liittoni rikkomista kun petin, vaan se oli ikäänkuin alitajuinen viimeinen veto sietämättömään tilanteeseemme.
Luottamus on palannut pikkuhiljaa. Olemme keskustelleet asioista, mutta suoraan, toisiamme kunnioittaen. Mieheni ymmärsi onnekseni ne syyt jotka ajoivat minut tekemään väärin. Hän myös ymmärsi että osa koko farssista oli myös tavallaan hänen syytään. En tosin vaatinut häntä siihen, koska minähän se tein väärin.
Luulenpa että mieheni luottaa minuun tätä nykyä. Kyllähän se vei aikaa, mutta molemmat uskomme että ihminen on inhimillinen olento. Osaksi luottamukseen on syynä myös yhteinen päätöksemme ja sopimuksemme yrittää puhua tunteistamme ja toiveistamme avoimesti. Olemme tavallaan tehneet uuden avioliittolupauksen ja uuden valinnan olla yhdessä.
Luulen että kokemasi juttu on vielä niin tuore, ettet saa etäisyyttä siihen niin paljoa ettet koko ajan pelkäisi hänen lähtevän. En osaa muuta tässä sanoa, kuin että kerro hänelle kaikki nämä samat asiat kuin olet tänne kirjoittanut. Kerro miltä sinusta tuntuu, että vielä välität hänestä, ja että haluat selvitellä asiat. Mutta yritä olla syyttämättä häntä enempää, uskon että hän syyttää itseään sinunkin edestäsi.
Ennen kaikkea pyydä häntä puhumaan. Kuuntele mitä hänellä on asiaa, älä kommentoi. Kiitä häntä jos hän uskaltaa sanoa mitä tuntee (vaikeaa se on, sen tiedän), naisen puhumattomuus voi olla myös epäluottamuksen osoitus; hän ei usko että voit kuunnella ja ymmärtää. Lupaa hänelle että tällä kertaa olet läsnä ja otat hänen tunteensa vastaan kritisoimatta. Sen ehdit tehdä myöhemmin jos siihen vielä on tarvetta, ja silloin pystyt siihen rakentavasti.
Voithan kirjoittaa kirjeen hänelle, jos hän ei halua keskustella eikä kuunnella. Uskon että hän haluaa olla kanssasi, koska on katkaissut suhteen. Hän ei varmaankaan halua vain jatkaa entiseen malliin. Kysy millaista avioliittoa/suhdetta hän kaipaa.
Laitoin tähän sähköpostiosoitteeni, voit mailata jos siltä tuntuu. Yritän auttaa, jos osaan. Onnea matkaan!
[email protected]
Katsot rehellisesti itseäsi aviomiehenä ja näät puutteesi. Minusta olet jo pitkällä uuden aviomiehuutesi rakentamisessa. En usko, että ero ratkaisee asiaa, vaikka varmasti aikaa tarvitaan, ennenkuin pääsette molemmat tämän asian yli. Eikä yli pääse tekemättä mitään, ei varmasti. Siinä tarvitaan tahtoa mennä harmaan kiven läpi ja rohkeutta ottaa askeleita kohti parempaa avioliittoa. Ammattiauttajan apu, parisuhdeleirit ja avoin keskustelu luovat mahdollisuuksia uuden vahvemman suhteen luomiselle. Kun nämä vaihtoehdot on käyty läpi ja jos tilanne vielä on hankala, voi ero olla ajankohtainen.
Vapaa meneminen avoiliitossa, niin ihanalta kuin se kuulostaakin, on joskus avioliiton surma. Kun molemmat puolisot ajelehtivat tahoillaan, he ovat kuin lastut lainehilla jotka eivät välttämättä törmää koskaan toisiinsa. Pitää olla muutakin yhteistä kuin lapset.
Seksielämäkin on mahdollista aloittaa alusta. Opi kuuntelemaan mitä vaimosi haluaa ja saat tuntea itsesi suureksi rakastajaksi, kun olet tyydyttänyt vaimosi ja nähnyt sen tuoman nautinnon hänessä. Se lisää hänen rakkauttaan sinuun ja mitä enemmän tuhlaat rakkauttasi häneen, sitä enemmän saat sitä häneltä. Mielenkiintoinen kiertokulku!
Rakkauden osoittaminen toiselle näkyy pienissä arjen askareissa, roskapussin viemisenä, lampun vaihtamisena heti kun toinen sitä pyytää ja niin edelleen. Rakkauden osoittamiseen ei tarvita aina kallista lahjaa tai hotellilomaa, vaan pientä huiomionosoitusta jolla viestität: olet minulle tärkeä.
Jos kylmin silmin katsot vaimosi poislähtöä riidan päätteeksi, viestisi on yksiselitteinen: et merkitse minulle mitään, sen kun menet. Kuka jaksaa tällaista?
Älä heitä kaikkea hyvää hukkaan tämän syrjähypyn vuoksi. Anna tämän olla mahdollisuus uudelle yritykselle, mutta muista ettet aina riidan tullen kaiva juuri tätä asetta esiin, koska täydellinen anteeksianto vaatii myös täydellisen unohduksen. Ole aikuinen ja rohkea mies, joka uskaltaa ottaa vaimonsa takaisin , vaikka tämä on pettänytkin. Hyvästä liitosta kannattaa luoda visio, jota kohti voitte tavoitteellisesti kulkea.
KAikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Toivottavasti voit olla katkeroitumatta.
Juku. Tuli hyvä olo. Valitettavasti en saa vaimoani näitä lukemaan. Sihahtaa jos ehdotankin. Kirjoitat todella kauniisti ja osut monessa asiassa ytiemeen, juuri niin kuin se on. Olen itse käynyt jo kahdesti psykiatrilla, mutta se ei vielä auta. Yhdessä se pitäisi tehdä. Kuten sanoit, nämä kaikki asiat pitää nyt purkaa, jos molemmat haluaa yhteistä tulevaisuutta. Vaimoni tämä asia teki vaan niin polleaksi. Hänen mielestään asia on loppuun käsitelty. "Tämä on vain elämää" hän sanoi jo tänään. Näillä ajatuksilla ei tästä parisuhteesta pääse mitenkään eteenpäin. Luulen että hän sisimmässän hakee vain aikaa lisää, jotta rohkenee kertoa lapsille. Ou nou. Mutta minäkin selviän. Ainoastaan tämä asia on nyt rempallaan, kaikki muut kunnossa. Se pitäisi myös muistaa.
Hyvä petetty aviomies ja isä:
Sinun tarinasi koskettaa varmasti monia meitä. Olen kuitenkin iloinen siitä, että sinulla on paljon voimavaroja tällä hetkellä. Tunnistat tunteitasi ja pystyt kertomaan niistä avoimesti. Itsetuntemuksesi on auttanut sinua terveeseen kriittisyyteen omia toimintatapojasi kohtaan, mutta näet myös omat vahvuutesi. Näillä eväillä sinun on mahdollista ponnistella eteenpäin, vaikka se nyt tuntuukin vaikealta.
Toivon sydämestäni, että saat vaimosi ymmärtämään asian vakavuuden ja toivomaan kanssasi yhteistä muutosta parempaan. Teillä on paljon yhteistä, eikä kiire mihinkään. Ottakaa aikaa, sekä yksin että erikseen. Suosittelen teille sydämestäni avun hakemista, yksin ette jaksa. Esimerkiksi seurakunnan perheasiainneuvottelua, jonne voit mennä myös yksin, jos vaimosi ei vielä ole valmis. Heidän tukensa on erittäin pätevää ja täysin ilmaista, eikä se ole millään lailla uskontoon/kirkkoon sitoutunutta. Muistelen, että seurakunnan jäsenyyskään ei ole velvoite.
Toivon, että sinua kantaa tänä vaikeana aikana läheisten ihmisten tuki. Ethän anna periksi toiveellesi vetäytyä kuoreesi, jättäytyä yksin? Huomaa myös, että läheistesi mahdollinen hiljaisuus ei ole merkki välinpitämättömyyttä, se voi myös kertoa vaikeudesta sanoittaa tunteita ja ajatuksia. Annathan heidän olla läsnä, vaikka sitten aluksi puhuisittekin jostakin mielestäsi yhdentekevästä...
Rakastathan itseäsi, yksin tai yhdessä vaimosi kanssa. Rakkaus vaimoosi tekee aikanaan mahdottomankin mahdolliseksi: voit kerran vielä antaa hänelle anteeksi, ajan kanssa. Älä kuitenkaan vaadi itseltäsi mahdottomia heti. Sinulla on oikeus tuntea itsesi loukatun. Oikeus kaikkiin niihin tunteisiin, joita tunnet.
Haluan vielä kertoa sinulle, itse avioeron kokeneena: Ero ei ole koskaan ainoa ratkaisu, mutta joskus se valitettavasti on ainoa mahdollinen. Yritämmehän silloin antaa itsellemmekin anteeksi?
Jumala koettelee lastaan, mutta ei Hän hylkää, lupaan sen. Olette rukouksissani.
pystyt käsittelemään asiaa ja purkamaan ahdisustasi edes kirjoittamalla. Et mielestäni voi olla kovinkaan "kylmä", jos kerran pystyt avautumaan noinkin paljon. Kerroit kuitenkin, ettet ole aina ottanut vaimoasi huomioon, ja naisena voin kertoa, että se on yksi miesten pahimmista virheistä. Kenenkään ei tarvitse kestää huonoa kohtelua. Parisuhdeterapiassa voisitte saada puoleettoman kannan ja "erotuomarin" selvittämään asiaane.
Tietääkö vaimosi, miltä sinusta tuntuu? Voisit ehkä antaa hänen lukea tekstin, jonka kirjoitit tähän keskusteluryhmään. Jos puhuminen tuntuu vaikealta, kirjoita.
Koita pärjäillä!
Anna vaimollesi aikaa miettiä asioita, miksi hän ei voisi lähteä vaikka lomalle sukulaisiin tai muualle, missä ympäristö on miettimisen kannalta parempi. . Pieni välimatka hetkeksi tekisi varmasti hyvää teille molemmille.
Vaikka et tahtoisikaan, painostat häntä läsnäolollasi tekemään päätöksiä. Saatte varmasti avioliittonne toimimaan, mikäli molemmat haluatte sitä. Siis todella haluatte, itsenne ja toistenne takia, ei ympäristön tai muiden odotusten.
Kerro vaimollesi mitä tunnet, mutta koita olla painostamatta. Vaimollasi voi olla todella katkeria tunteita sinua kohtaan. On mahdollista, että hän ymmärtää tehneensä väärin, kun petti sinua, mutta voi olla, että hän syyttää sinua siitä, että hän on pettänyt.
Ja mielestäni sinun ei tulisi tarjota vaihtoehtoja liiton pelastamiseksi valmiina, vaan ehkä ehdottaa jotain, mutta anna vaimosi päättää millaista apua ja millä aikataululla. Vaikutat nimittäin itse siltä, että olet valmis tekemään mitä vaan pitääksesi vaimosi.
Voi olla, että vaimosi ajattelee, että kun hän halusi hoitaa parisuhdetta, niin sinä et siihen suostunut, miksi hänen pitäisi suostua nyt, varsinkin kun hän on ihastunut toiseen. Hän saa siitä itselleen voimaa käyttäytyä uhmakkaastikin sinua kohtaan ja kokee olevansa vahvempi kuin sinä.
Joka tapauksessa toivotan onnea yritykselle, kyllä sinulla varmasti mahdollisuuksia on saada hänet takaisin, onhan hän jo kerran valinnut sinut.
On vielä pakko lisätä tuohon ensimmäiseen vuodatukseen muutama seikka. Nuoret avioparit voivat vaikka ottaa opikseen. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä olen tehnyt.
SUURIN OMA MOKANI on ollut ajoittainen tunteettomuus ja varsinkin riitojen aikana ja jälkeen. Vaikka olen aina rakastanut vaimoani, on sen osoittaminen ollut ehkä viimeaikoina vaikeaa. Olen antanut hänen mennä ja harrastaa vapaasti, mutta samalla kyllä ohjaillut liikaa. Yrittänyt vaikuttaa siihen miten hän pukeutuu yms. Koska olen ollut riidoissa se, joka sanoo verbaalihyökkäyksin viimeisen sanan eikä osaa lopettaa, on vaimoni alistunut näissä tapauksissa. Jotta ei synny esim: lasten edessä liian suurta mekkalaa. Tajuan sen, mutta voi olla liian myöhäistä. Toisen huomioon ottaminen on varmasti muutakin kuin vapaa kulku minne lystää.
TOINEN SUURI MOKANI on, että olen ollut seksin suhteen aika ehdoton ja liian vaativa, ja itsekäskin. Kun olen ollut tyytymätön olen liioitellut sitä ja sanonut että saa sitä seksiä sitten muualtakin ja rohkaissut häntäkin aika suorin sanoin hakemaan muualta jos ei tyydytä. Hänen kieltäytymisensä on ollut minulle ylitsepääsemätöntä, vaikka itse olen monesti ollut haluton ja suorastaan tyly.
Tässä tullaan siihen tunteettomuusasiaan. Olen aina pystynyt laukomaan suustani asioita, joita en tarkoita, ja joita en ole halunnut jälkikäteen selitellä tai anteeksi pyytää. Se on minun KOLMANNEKSI SUURIN MOKANI tässä avioliitossa. Ja nyt olen noista asioista niin pahoillani, että sisuskalut kääntyy ympäri ja nukuttua ei saa.
Vaikka olen vaimolleni todella katkera hänen tempustaan, se pätee vain tunnetasolla. Kun muutaman viikon aikana olen pystynyt ratioanaaliseenkin ajatteluun silloin tällöin, olen tajunnut, että olen itse yhtäpaljon syypää asiaan kuin hänkin.
Toisen voi siis ajaa pettämään, jos tekee ja varsinkin puhuu em.tai niitten kaltaisia juttuja.
Muistakaa kaikki se.
Varsinkin naiset ilmeisesti hakevat tunnetason juttuja enemmän kuin miehet. Silloin kun niistä on vajausta.
Ja kuten joku täällä sanoi, ilman terapiaa ja kaikkien noitten vanhojenkin haavojen aukirepimistä, tämä meitin juttu ei tule onnistumaan.
Jonnekin apuun meidän pitäisi päästä yhdessä ja tietysti vaimonikin pitäisi sitä haluta. Muutaman kerran hän on kyllä luvannutkin, mutta en tiedä. Kummankohan pitäisi aika tilata?
Avioliittoa pitää vaalia, sen huomaa ainakin näin jälkikäteen hyvin. Jotain sisältä kuoli, mutta jotain tuli myös tilalle. Arvot meni uusiksi ainakin hetkeksi aikaa.
Tsemppiä kaikille.
Hei
Voi kun nuo kolme mokaa....kuulostivat niin tutuilta,,,, mieheni on tehnyt ne samat mokat meidän avioliitossa,,,, tasan tarkkaan,,,, ja kyllä.... nuo Mokat ajavat vaimon hyvin helposti toisen miehen syliin,,,, minä en siedä sitä että mieheni yrittää ohjailla menemisiäni ja pukeutumistani , meikkaamistani jne. en minäkään pyri sekaantumaan hänen autoremontteihinsa.... kyllä suhteessa pitää olla kummallakin myöskin liikkumatilaa mutta ei olla liian Vapaita,,,,, ei sekään pitemmän päälle rakenna liittoa että kumpikin huitelee pitkin maailmaa....
Ja seksin suhteen.... jos toinen ei halua niin ei halua,,,,sitäkin pitää osata kunnioittaa,,, voi olla esimerkiksi väsynyt eikä kertakaikkiaan jaksa aina.... niin toinen sitten syyllistää ja on pakko olla velvollisuudesta,,,, että saisi rauhan.... ja kuulee vielä että on kylmä ja tunteeton.... miksi naisen pitäisi aina olla valmis seksiin kun Mies haluaa....
Ja riitojen jälkeen.... mykkäkoulua viikko eikä mitään keskustelu yhteyttä.... vaikka kuinka yrittäisi..... ja vaikka vika ei olisi edes ollut minussa... ja viimeinen sana kuuluu aina mieheltä,,,,
Yrittäkää hyvät ihmiset aina jutella asioista,,,, ei huutoa ja kylmiä katseita,,,, huomioikaa miehet vaimojanne,,, ystävällinen sana ,,, myös vaimot huomioikaa miehenne ,,,,
Kertokaa toisillenne kuinka paljon välitätte toisistanne.... kannustakaa.... olkaa ylpeitä toisen tekemisistä.... Ja antakaa Anteeksi.... vaikka se pitäisi tehdä pitkin hampain.... koska aina avioerossa kärsii moni muukin kuin te,,,
Hei taas,
eiliseen kysymykseen vastaus; tiedän naisen nimen ja asuinpaikan, ulkonäköä en.
No me olemme edenneet pikavauhtia; mies lähti nyt aamulla tavaroineen tuttavan kämpille miettimään asioita. Hän on alusta alkaen tiennyt minun kantani, että avioero ei ratkaise tätä asiaa, mutta hänen mielestään pieni loma toisistamme saattaa ratkaista. Olemme puhuneet ja olemme nyt jonkin aikaa tahoillamme ja etsimme tunteitamme.
Niin, minä naisena olen tehnyt myös nuo kolme mokaa: tunteettomuus, vaikka olen tiennyt, että mieheni on hyvin tunteellinen. Olen pitänyt kaikkea itsestäänselvyytenä.
Seksin suhteen minä en ole muistanut sellaista asiaa, on ollut muita muka tärkeämpiä.
Minäkin annan välillä tulla suustani sellaista mitä ei pitäisi.
Ja lopuksi olen riitojen päätteeksi sanonut etsi itsellesi parempi nainen. Kun se sitten kohdalle tulee, niin kait mahdollisuus käytetään hyväksi.
Nyt on jo melko rauhallinen olo. Me olemme sentään tehneet jonkun ratkaisun. Nyt ei voi kun antaa ajan kulua. Miettikääpä tekin, jos ratkaisu olisi pieni irtiotto toisistanne. Saman katon allaolo ahdistaa ja tunnelma on kireä. Jaksamista.
Kirjoitit tai näit saman jutun soneraplazan elleissä jo viime keväänä tai kesällä , sanasta sanaan.
Nautitko tälläisestä
Ihmettelen
no, jollain on ilmeisesti ollut sama ongelma. Soneraplazan elleissä en ole ikinä käynyt. Tällä hetkellä muutakin ajateltavaa kuin tällaisten juttujen sepittäminen. Voi sinua. Kuka sitten oletkin.
Kun olen sua vanhempi mies ja yhtä sun toista on sattunut, niin kerron vain miten itse ongelmaan suhtautuisin.
Jos vaimosi suhde on jatkunut pitempäään saman miehen kanssa, niin aika tärkeää on jatkon kannalta, että jatkuuko se vielä. Satunnaiset jutut on aika yleisiä, kun ihmiset huomaa että elämä kääntyy kohti iltaa ja enää on vähän aikaa nauttia". Satunnaisetkin on oireellisia, mutta vähemmän merkittäviä.
Teidän pitää saada aikaan vakava keskustelu asiasta, siis mitä aiotte loppuelämänne tehdä: oletteko yhdessä vai ette. Sun kannalta on ongelmallista, että saatat ihmisenä menettää hyviä vuosia, jos tilanne ei selkiinny. Vaikka se rupeais huomenna selkiintymään, niin silti se vie aikaa ja syö miestä.
Jos vaimos ei suostu siihen että menette kahdestaan keskustelemaan ammattiauttajan kanssa, niin sekin on merkki, ettei hän ainakaan tajua asian vakavuutta teidän suhteen kannalta. Lapsenne ilmeisesti on jo sen ikäisiä että kestää eri vaihtoehdot, eikä aikuisten pidä koskaan uhrata itseään sille valheelle, että lasten takia. Lapset kärsii vielä enemmän kun ne kuitenkin tietää -ehkä jo- mikä on tilanne.
Mulla on tuttavapiirissä esimerkkejä, kun on erilaisilla tekosyillä pidennetty toimimatonta suhdetta. Ihmisistä on kadonnu kaikki ilo.
Tällaista sattuu. Meikäläisellä ratkaisu olis se, että välittömästi tehdään selväksi jatkon mahdollisuudet. Ellei onnistu, niin paperit vetämään. Se voi viimeistään pistää vaimosi miettimään asiaa todella. Jos ero tulee, niin parempi sekin kuin että sinusta tehdään henkisesti raunio. Eron jälkeen sulla on vielä niin paljon aikaa, että uusi liitto voi muuttaa kaiken .
Moi
Ei sinun itsetunnossasi mitään vikaa ole. Koet,että olet osasyyllinen, mutta sitä et uskalla edes itsellesi tunnustaa.
Ymmärrän teitä molempia. Itse naisena olen kokenut samaa, mutta en kuitenkaan ole vaihtamassa miestä. Mieheni on usein kylmäkiskoinen ja tunnevammainen.
Nainesi on päättänyt vihdoinkin nauttia elämästään.
Siis miten nyt menee?
Vatko asiat selkiintyneet?
Olen mielenkiinnolla seurannut kirjoituksiasi.
Miten sulla nykyään menee?
Oletteko vielä yhdessä...mulla samantapaisia kokemuksia,siksi kiinnostaa...
Hyvää kevättä ja kesää! Elämä jatkuu kaikesta huolimatta :))