Kiinan juhliessa sotilasparaatein Japanin voittamisen 70-vuotispäivää, Kiinan ja Venäjän poliittinen ja sotilaallinen johto totesi yhteen ääneen, että Kiinan ja Venäjän sotilaallinen yhteistyö on strategisesti merkittävää ja maailmantilannetta vakauttava tekijä.
USAn ja NATOn valta maailmassa sen kun supistuu II
VenäjäJaKiina
146166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 146
Vanhimmat
Putler hikoili katsellessaan Kiinan sotilasparaatia ja tietäessään saavansa sen eräänä päivänä koputtelemaan rajojaan Kiinan supervallan haaliessa enemmän elintilaa miljardiväestölleen.
Siinä Venäjä ja venäläiset jyrätään armotta. :)
Kiina tarvitsee kipeästi länttä mutta Venäjää ei juuri ollenkaan muuta kuin energian ja raaka-aineiden halpatoimittajaksi. Muuhun kun Venäjän primitiivinen talous ei kykene.
Jaa, Kiina osti Venäjältä juuri SU-35 hävittäjiä, mikseikähän Kiina ostanut jenkkien F-35, vaikka mainitset, että Kiina tarvitsee kipeästi länttä.
kiina ja kiinalaiset ovatkin viisaita ja paljon sivistyneempiäkin , kuin jenkki sekopellet.
Milloin Kiina on voittanut Japanin?
Siinä missä USA, NATO, Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi panostavat USA:n ja NATO:n hyökkäyskykyyn, siinä Venäjä ja Kiina kehittävät asevoimiaan puolustamaan Venäjän ja Kiinan suvereniteettiä ja valtiollisia rajoja.
Presidentti Niinistö on junaillut Suomen kansalta ja eduskunnalta salaa, että Suomen tehtävä Naton isäntämaana ja Pohjolan Natossa on iskeä Pietariin, erityisesti Pietarin satamamaan sekä Pietarin siviilikohteisiin, siviileihin.
Sitä presidentti Niinistö ei tajunnut kun sotki maamme Natoon, että Nato-Suomi ei saa vastaansa vain maailman vahvinta armeijaa eli Venäjän armeijaa vaan myös Kiinan armeijan, joka on sitoutunut ja jo harjoitellutkin Pietarin ja Pietarin sataman puolustamista yhdessä Venäjän armeijan kanssa.
Äläpä taas höpötä. Kukaan ei ole aikeissa hyökätä Venäjälle. Kiina ei ole sitotunut mihinkään eikä harjoitellut yhtään mitään Pietarissa. Kiimoissasi sinulta on nyt jäänyt huomaamatta, että USA ja Kiina ovat sotilasyhteistyössä. Venäjällä se on tajuttu, ja aika olisi sinunkin tajuta se.
http://fi.sputniknews.com/politiikka/20150615/167158.html
USA, NATO, Niinstön Suomi suunnittelevat koko ajan hyökkäystä Venäjälle, mutta kanttia ei löydy.
Irakin hyökkäykseen USA ja NATO tarvitsivat 15 vuotta suunnittelua ja valmistavia operaatioita.
Hyökkäykseen Venäjälle edes 20 vuotta ei riitä ja ongelma on se että 20 vuoden aikana Venäjä vaan vaurastuu ja lujittaa puolustustaan.
Kuule, höpö höpö.
Ja lisäksi: Minkäänlaista organisaatiota nimeltä 'Pohjolan Nato' ei ole edes olemassa vaan se on Tiltun sairaitten aivojen sepitelmä vailla vastinetta todellisuudessa! Pohjoismaista Tanska ja Norja kuuluvat Natoon kun taas Ruotsi ja Suomi eivät kuulu!
Pekingissä järjestettiin mahtava sotilasparaati toisen maailmansodan loppumisen ja Japanin kukistumisen kunniaksi.
Paraatissa marssi noin 12 000 sotilasta ja Kiina esitteli modernia aseistustaan, josta USAn ja NATOn tiedustelulla ei ole ollut hajuakaan.
Kiinan paraatiin osallistui myös Venäjä, Intia, Kuuba, Egypti, Pakistan ja Serbia.
USA ja sen sätkynuket NATO, NATO-maat, Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi eivät osallistuneet Kiinan voitonjuhliin.
Mitä voittoa Kiina juhli? Sehän hävisi Japanille. USA kukisti Japanin.
Everstiluutnantti, älä yritä peruskoulu-koulutuksella. USA ei kumistanut Japania vaan pudotti sinne 2 ydinpommia, miljoonia japanilaisia siviilejä kuoli.
Kiina taas osallitui natsismin vastaiseen rintamaan ja natsirintama Saksa-Italia-Japani hävisivät sodan Neuvostoliitolle.
USA voitti Japanin sodassa ja USA:n valmistamilla ydinpommeilla oli prosessissa ratkaiseva osuus!
Kiina oli toisessa maailmansodassa pelkkä statisti, joka sai jatkuvasti selkäänsä Japanilta! Vain USA:n voitto Japanista pelasti Kiinan!
Taidat olla täysin pöhkö. Kiina ei kyennyt ajamaan Japanin joukkoja maaperältään. USA oli se, joka Japanin kukisti ja siinä sivussa esti materiaalisella tuella sekä sotatoimilla Saksaa tuhoamasta Neuvostoliittoa. Atomipommit eivät tappaneet miljoonia siviilejä.
Kiina ja Venäjä ovat heittäneet dollarivaluutan roskikseen omassa sisäisessä kaupassaan BRICS-, IVY-, SCO-maiden kesken ottamalla käyttöön ruplan ja juanin yhteisvaluutan.
BRICS-, IVY-, SCO-maidenBRICS-, IVY-, SCO-maiden sisäisessä kaupassa ei oikein voi käyttää ruplaa valuuttana, koska sen arvo on laskenut alle vesirajan!
Dollarin markkinat pienenevät rajusti. Euron idea oli heittää dollari roskikseen, mutta USA ja NATO kusettivat EU-johtajat ansaan niin että eurostakaan ei ole muuhun kuin dollarin rengiksi.
Dollari on yhä yleisimmin käytetty mittayksikkö maailmankaupassa!
Euro taas on oma vahva valuuttansa ja riippumaton muista valuutoista!
USA ja NATO eivät pysty voittamaan sotiaan vaikka käyvät jo köyhimpien ja jopa armeijattomien maiden kimppuun.
Ja EU maksaa. Komission puheenjohtaja Juncker ehdottaa, että EU:n pitää nelinkertaistaa turvapaikkakiintiöt.
Lopeta vääristely ja valehtelu, stnan AASI !!!!!!!!!!!!
EU-maat ovat tosi liemessä pakolaistulvan työrteissä, Suomi mukaanlukien.
Vaikka media nyt rummuttaa asian puolesta, tiedetään myöhemmät seuraukset vahingollisina.
Kulttuurierot ovat valtavat ja sen myötä myöskin tulevat ongelmat ovat valtavia ja mistä rahat ylläpitoon....ovatko kaikki menettäneet suhteellisuudentajunsa, jopa järkensä?
Pakolaisia pitäisi ohjata...olisi pitänyt ohjata samanuskoisiin rikkaisiin maihin, miksi ei näin tehty...onko tässä jokin suunnitelma takana ja millainen tarkoitus sillä voisi olla?
Myös pitäisi puuttua syihin jotka ovat aiheuttaneet pakolaisvirrat....eikö vieläkään tajuta että jenkkien olisi syytä pysyä kotikulmillaan?
"Pakolaisia pitäisi ohjata...olisi pitänyt ohjata samanuskoisiin rikkaisiin maihin, miksi ei näin tehty...onko tässä jokin suunnitelma takana ja millainen tarkoitus sillä voisi olla?"
Niinpä. Mutta jos pakolaiselle ehdotat kohdemaaksi vaikkapa Venäjää hän pyörtää ja matkustaa ennemmin takaisin Aleppoon!
"Myös pitäisi puuttua syihin jotka ovat aiheuttaneet pakolaisvirrat....eikö vieläkään tajuta että jenkkien olisi syytä pysyä kotikulmillaan?"
Kaikille alkaa hiljalleen levitä tieto siitä, että Syyrian monimiljoonaiset pakolaisturvat ovat aiheuttaneet Assadin armeija ja sitä voimakkaasti tukeva Venäjä!
Olet oikeassa siinä, että syylliset olisi saatava käpälälautaan!
"USA ja NATO eivät pysty voittamaan sotiaan vaikka käyvät jo köyhimpien ja jopa armeijattomien maiden kimppuun."
Jospa Tiltu nyt luettelesi ne tietämäsi sodat?
Nato on koko olemassaolonsa aikana käynyt vain kaksi lyhyttä voitollista sotaa ja nekin päättyivät jo vuosia sitten!
USA ei sodi missään ellei nyt ISIS_joukkojen rankaisua ilmasta käsiun sodaksi lasketa!
Tiltu puhuu taas silkkaa skeidaa!
Perussuomalaiset lupasi vähentää pakolaisten määrää Suomessa, mutta USA, NATO päättivät toisin.
USA ja Nato eivät päätä turvapaikoista Suomessa!
Syyrialaispakolaisten monimiljoonainen virta on Assadin armeijan ja Venäjän aiheuttamia!
USA, NATO, Suomi eivät voineet mitään kun Venäjän kaaduyhtiö Gazprom allekirjoitti teki kaasuntoimitussopimuksen Nord Stream-2 -kaasuputkesta saksalaisten yhtiöiden kanssa.
Venäjä toimittaa Nord Stream 2:n kautta kaasua Saksaan.
Venäjän toimittama kaasu on 20 % edullisempaa kuin USA:n ja NATO:n nesteytetty LDG-kaasu Norjasta ja USA:sta, jota Suomikin nyt ostaa.
MUTTA Saksa on EU-maa ja vähentää kaiken aikaa riippuvuuttaan Venäjän kaasusta!
Venäjä on pulassa, koska kaasun hinta on alhainen ja sekin vähenee kaiken aikaa!
Saksa on NATO maa! ;D
NATO ei tee taloudellisia päätöksiä jäsenmaissaan.
Tiltulle tämäkin on näköjään aika epäselvää.
Mutta ymmärtäähän sen kun tiltu elää diktatuurissa jossa yksi tekee kaikki päätökset.
Saksa lisää riippuvuttaan Venäjän kaasusta solmimalla juuri Venäjän kanssa North Stream 2-sopimuksen.
Usa on raivona kun Kiina on poliittisesti ja taloudellisesti vahva valuutta-finanssipolitiikassa.
Miksi olisi! Sitähän Kiina on ollut jo pitkään?
Venäjän presidentti Vladimir Putin ehdotti, että kaikki IVY-maat Venäjä, Armenia, Valko-Venäjä, Kazakstan, Kirgisia ja Tadzhikistan luopuvat dollarista.
Ilman muuta! Ne voivat alkaa käyttää ulkomaan kaupassaan ruplaa, jolla on enää vessapaperin arvo:-D
Kohta dollari ei ole valuutta kuin USAn, Nato- ja EU-maiden kesken ja kun Venäjä, Kiina, BRICS-maat, SCO-maat, IVY-maat vaativat jo Nato- ja EU-mailta omaa valuuttaa niin dollarikauppa supistuu entisestään.
HEHE! Eihän Venäjän kanssa juuri kauppaa tehdä, joten sillä ei ole minkäänlaista varaa esittää "vaatimuksia"!
Kaupanteko ei todellisuudessa koskaan jää valuutastakiinni, mutta Tiltu-parka ei ymmärrä valuuttakauppaa ja levittelee omia juttujaan!
Venäjä ja Kiina solmivat yli 500 miljardin öljysopimuksen.
Jonka toteutuminen kestää vuosia ja vaatii Venäjältä miljardien arvoisten siirtoputkien rakentelun!
Tavalliseen tapaansa Tiltu esittelee pelkän sopimuksen jo toteutuneena asiana!
Väliajan pitäisi Venäjän tulla toimeen olemattomalla öljyn hinnoilla ja supistuvilla Euroopan markkinoilla!
Euroopan pankit eivät luota USA:han vaan ovat vetäneet USA:sta jo 250 tonnia kultaansa.
Venäjä ja Kiina sitävastoin ovat lisänneet kultavarastojaan.
NATO, Bildengerg, CIA, Niinistö, se toinen Niinistö, kissa, koira, naapurin kissan purulelu, mustikkapiirakka, nisupulla, Niinistö, Lindberg, KGB, Kassi-Alma, Francois Hollande, Angela Merkel, mun mummo, naapurin mummo, kusipuu, Joulupukin muori ja vanha nuudeli korvieni välissä kertoi näin!
USA, NATO, EU uhosivat Venäjälle poistavansa Venäjän kansainvälisestä maksujärjestelmästä SWIFTistä.
Uho iski - omaan nilkaan tietenkin.
Siitä seurasi, että Venäjä ryhtyi kehittämään omaa kansainvälistä maksijärjestelmää ja nyt Kiina avaa oman SWIFTin korvaavan maksujärjestelmänsä CIPS.
Ei ole näkynyt eikä kuulunut näitä uusia maksujärjestelmiä.
Kiina haluaa dollarin alas, juupa juu. Mietippä miten käy Kiinan dollarisaatavien jos dollari laskee. Ei ne Kiinalaiset nyt niin tyhmiä ole kuin Venäläiset.
USAn ja NATOn valta maailmassa senkun supistuu.
Venäjä julkaisee Mir -maksujärjestelmänsä niin, että ensimmäiset luottokortit otetaan käyttöön nyt lokakuussa.
Mir -maksujärjestelmän ja -luottokortin maksut ovat halvemmat kuin mm. Visan ja MasterCardin.
Mirin tariffit määritellään ruplissa. Mirissä ei ole liittymismaksua, eikä pankkien sisäisissä laskutuksissa ole palvelumaksuja. Kortteja myöntäviltä pankeilta ei oteta palvelumaksuja.
Vuonna 2018 Mirillä on vähintään 50 % luottokorttien markkinoista Venäjällä ja lisäksi Mir on silloin levinnyt jo BRICS-maihinkin.
Hihii... jos kortti on täysin ilmainen, millä lailla toiminta rahoitetaan?
Mir-luottokortti kannattaa Itä-Euroopassa,Aasiassa,Etelä-Amerikassa.
Eikä USA, NATO, Suomen presidentti, Stubb, kokoomus voi mitään että se leviää myös NATO-maihin.
"Mir-luottokortti kannattaa Itä-Euroopassa"
Missä siellä?
Suurin osa Itä-Euroopasta on EU:n jäseniä ja heillä ei ole mitään halua ja tarvetta olla Venäjän talutusnuorassa.
"Mir-luottokortti kannattaa Itä-Euroopassa,Aasiassa,Etelä-Amerikassa."
TODELLISUUDESSA Mir on kortti, joka ei kelpaa missään muualla maailmalla! Menee vuosia ennen kuin uusi luottokortti opitaan tuntemaan ja siihen luotetaan! Venäjä kerkiää romahtaa sitä ennen!
Ruski valjuta hutoi valjuta, kivahti venäläinen kun reikätiili katkesi.
Inflatsiooni, hihkaisi venäläinen kun kultamaali ratakiskosta rapisi.
g1 ... LMAO .... vedet silmissä. Aivan loistava läppä. KIITOS !!!!!!!!!!
Ole hyvä. Lisää on luvassa kunhan kuuntelen muutaman päivän herkällä korvalla...
Everstiluutnantti, sinä olet tyypillinen pihi kapiainen eikä kestä kauaa kun sinullakin on Mir-luottokortti lompakossasi kun se on edullisempi kuin Visa ja Mastercard.
Sinulle ei varmasti ole minkäänlaista korttia eikä lompakkoa.
Ei ole, ei tule, eikä tilata. Komppaan ... Maanpetturi, Vellipersekoirastiltun ainoat assetit ovat ... aivan oikein ... pirusti velkaa, veden turmelema rannekello ja tuulen huuhtoma perse. IMO.
Everstilutilla on Venäjän Mir-luottokortti käytössä heti kun joku varusmies näyttää kuinka paljon edullisempi Mir-luottokortti on verrattuna Amerikan Visaan ja MasterCardiin.
Oikein, toveri! Mir-korttia on luvassa kolmen eri tason ominaisuuksilla. Ystävällemme varusmiehelle tai kaltaisellesi alimman rangin avustajalle sopii erinomaisesti "Rabotnik" -tason kortti. Rabotnikin tunnistaa sen kauniista punatiilikuvioinnista. Seuraava taso on "Silovik". Silovikin saa kovemman tason liikemies, ja atomipommin kuvalla koristettua korttia kun vilauttaa moskovalaisen tavaratalon kassalla katsovat pitkäsääriset kaunottaret taatusti ihaillen. Ylin korttitaso on "Oligark". Se myönnetään vain harvoille ja valituille, rahanpesun on kortin haltijalla oltava hanskassa. Kortin kuvassa on tietysti Johtajamme ilman paitaa astumassa yhtä jalkaa amurintiikerin kanssa. Oligarkin kun lyö tiskiin uutta panssaroitua Mersua ostaessa, tietää autokauppias ettei tuon miehen kanssa auta pelleillä.
En ole evl tai armeijassa! Luottokortin kriteeri ei ole vuosimaksun suuruus (joka on aina varsin matala!) vaan sen yleisyys>!
Visa ja Mastercard ovat maailmalla ylivoimaisen tunnettuja ja ne hyväksytään kaikkialla!
Joku venäläinen Mir ei yllä samaan lähimpään 10 vuoteen!
Miten joku voi olla noin kateellinen Venäjän Mir luottokortille?
Kyse ei ole kateudesta vaan realismista. Asiasta, joka Tiltuilta puuttuu kokonaan!
On kysymyksessä dollarin asema hallitsevana valuuttana?
Miettikää sitä?
Dollarin asema maailmantaloudessa heikkenee koko ajan ja etenkin nyt kun USAn armeija aloitti Venäjän vastaisen taloussodan.
Ainoastaan Tiltun kosteissa päiväunissa. IMO.
Raha on ollut aina historiassa vallan väline, niin on nytkin....valtaa ovat käyttäneet...niin ketkä ovat valtaa pitäneet ja käyttäneet?
Onko Nato kiimaisissa yhtään rahaan perehtynyttä aktivistia.....Nato kiimaisille taitaa olla liikaa vaadittua?
Nato kiimaisille rusina ja kuivuneille rusina aivoille????
Osaatko nyt ylipäätään edes yrittää keskustella ilman lapsellisia nimittelyjä ja solvauksia? Pitäisikö sinua kohdella aikuisena?
Ei se asiasi muutu yhtään paremmaksi tuollaisin keinoin?
Kiina on avannut oman juaniin perustivan kansainvälisen maksujärjestelmän CIPSin. Siihen kuuluu jo parikymmentä pankkia, useita myös lännestä mm. Deuche Bank.
Usan kontrolliman IMF on taipunut, se ottaa juanin mukaan valuuttakoriinsa.
Miksei ottaisi? Kaikki käpäset valuutat kelpaa!
Olet tosi alkeellinen, Tiltu:-D
Iran liittyy BRICSiin.
Valkeakosken Tiltu on TODELLA TYHMÄ?
Iran ei voi liittyä BRICSiin yhtää sen enempää kuinse voisi liittyä Skandinaviaan!
BRICS EI OLE TALOUSJÄRJESTÖ vaan tiettyjen maiden alkukirjaimet!
Jos haluat muuttaa määritystä keksi uusi! Vaikkapa BRICSI olisi käypäinen!
Tyhmyytesi on hellyttävää:-D
Niin USAn ja NATOn valta maailmassa sen kun supistuu ja nyt vieläkin nopeammin kun BRICS rupeaa rahoittamaan Venäjän johtamaa terrorismin vastaista koalitiota.
BRICS ei ole mikään järjestö! Eikä se missään tapauksessa rahoita konkurssiin menevän Venäjän sotatoimia!
Tämä väittämä kertoo eniten Valkeakosken Tiltun epätoivosta ja toiveista kuin mistään muusta!
Ei BRICS mikään järjestö olekaan. YK on järjestö everstiluutnantti.
BRICS on Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan, Etelä-Afrikan ja nyt myös Iranin ja Argentiinan valtioiden taloudellinen liitto, jolla on omia toimielimiä.
BRICSin yhteiskorivaluutta noterattiin tänään 0,4 % kalliimmaksi kuin US Dolkari ja Kiinan juan, joka on osa BRICS-koria peräti 0,6 % suhteessa US Dollarii
BRICS rupeaa rahoittamaan Venäjän armeijan terrorismin vastaista taistelua.
Mikä ihmeen BRICS? Ei se ole mikään järjestö eikä se TAATUSTI rahoittele Puten sotaseikkailuja! Se olisi päätön sijoitus kun Venäjä kuitenkin kohta romahtaa!
Siitä nyt keskustellaan maailmalla tyytyykö USA rauhanomaisesti siihen, että se ei ole enää maailman sotilasvalta niin kuin se hetken oli Neuvostoliiton romahdettua.
Venäjä, Kiina, BRICS, SCO ovat ottamassa maailman vallan hoteisiinsa.
HEHE! Kaikkea taas Valkeakosken Tiltu haaveileekin!? KAIKKI suurvallat ovat yhä sotilasvaltoja! Ei se asia ole miksikään muuttunut!
BRICS ja SCO ovat pelkkiä kirjainkasoja eivätkä mitään sotilasmahtja tai edes liittoutumia!
USA kerjää jo BRICSiä ja BRICS-maita auttamaan Syyrian pakolaiskriisissä.
CIA on saanut jo EU:n talouden sekaisin pakolaiskriisillä, nyt se yrittää BRICS-maita.
MIKSI kerjäisi? Syyrian pakolaiset kun suunnistavat Eurooppaan eivätkä USA:han. Lisäksi BRICS EI OLE mikään järjestö vaikka Tiltu niin uskoo!
Yksikään pakolainen ei halua pakolaiseksi BRICS-maihin! Hehän kiertävät esim. Venäjän todella kaukaa!
USA luulee että BRICS on yhtä tyhmä kuin EU.
CIA juonii massiivista siirtolaisuutta Lähi-Idästä Eurooppaan, jotta Euroopan, EU:n talous taantuisi ja USA:n nousisi.
Nyt USA:n yksinkertaiset kenraalit vaativat BRICS-maita vastaanottamaan pakolaisia.
Ei USA luule mitään vaan se TIETÄÄ, ETTEI BRICS OLE MIKÄÄN JÄRJESTÖ vaikka Tiltu niin uskoo VAAN pelkkä kasa kirjaimia!
Assade ja Vernäjä ovat aiheuttaneet tynnyripommeillaan massiivista siirtolaisuutta Lähi-Idästä Eurooppaan. Valitettavastyi pakolaiset haluavat vain ja ainoastaan Eurooppaan!
"Nyt USA:n yksinkertaiset kenraalit vaativat BRICS-maita vastaanottamaan pakolaisia."
Turha luulo! Ykksikään pakolainen ei ole niin yksinkertainen, että HALUAISI johonkin BRICS-maahan! Niissä olot ovat heikommat kuin sotivassa Syyriassa!
Kiina laajentaa jälleen kansainvälistä kaupankäyntiä juanilla.
Kiina on tehnyt sopimuksen suorasta kaupankäynnistä ohi dollarin Sveitsin kanssa frangin ja juanin välillä.
Ohi dollarin juaniin voidaan muuntaa suoraan myös Australian, Yhdysvaltain ja Uuden-Seelannin dollarit, Britannian punta, Japanin jeni sekä euro.
Kauppaa voidaan aina käydä millä tunnetulla valuutalla hyvänsä! Ei itse kauppa siitä miksikään muutu!
Valkeakosken Tiltun tyhmyys paistaa läpi!
BRICS Brasilassa.
BRICSin kansainvälinen vaikutus kasvaa vuosi vuodelta.
Järjestö on yksi parhaista esimerkeistä onnistuneesta jäsenvaltioiden integraatiosta.
Iran on liittynyt BRICSin, Argentiina liittyy, myös Venezuela.
Järjestö on yksi parhaita ilmentymiä TerroristiTiltun pohjattomasta tyhmyydestä?
Tiltu luulee, että BRICS on järjestö? Ei se ole! Se on vain kasa kirjaimia, jotka ilmaisevat tiettyjen maiden etukirjaimia!
Siltä pohjalta puheet Iranin, Argentiinan tai Venezuelan liittymisestä on yhtä järkevää kuin väittää kyseisten maiden liittyvän Skandibaviaan tai Etelä-Amerikkaan!
Kun maailma ei mene terroristiTiltun mielen mukaan niin hänpä ei hätkähdä. Sen sijaan Tiltu alkaa sepittämään asioita päänsä sisällä ja kertoo ne totena ulos!
Tiltun ongelma on se, että BRICS EI OLE = JÄRJESTÖ JA SILTI HÄN YRITTÄÄ ESITTÄÄ IKÄÄN KUIN SE SELLAINEN OLISI!
BRICS on kasa kirjaimia, jotka ilmaisevat joukkoa maita! Siihen EI PYSTY LIITTYMÄÄN IRAN, ARGENTIINA tai VENEZUELA!
Kohta väität, että Italia liittyy Pohjoismaihin?
Ranskan teko heittää Nato ulos EU:n puolustuksesta ja turvatakuu-operaatiosta pienentää Usan ja Naton maailmaa.
USAn ja NATOn räyhäalue supistuu entisestään kun Ranska, Venäjä, EU:n puolustus on nyt koalitio.
EI supistu, koska moista "koalitiota" ei ole kuin TerroristiTiltun pään sisällä!
Talouspuolella dollarin talousalue sen kun supistuu. Venäjä ja Iran perustivat yhteisen pankin. Sen alkupääoma on arvoltaan noin 500 miljoonaa dollaria.
HEHE! Konkurssikypsä Venäjä ja PANKKI! Ratkiriemukas yhdistelmä!
Yhä harvempi uskoo enää USAn velkakikkailuun ja kuplatalouteen. USAhan sijoittaneet ovat alkaneet vaatia rahojaan takaisin, mm:
Kiina
Venäjä
Japani
Brasilia
Britannia
Intia
BRICS
Irlanti
Sveitsi
Luxemburg
Singapore
Itävalta
Ranska
EIvät ala vaan lainaavat lisää:-) Niin se vain menee....
Ranskan, Venäjän, EU:n sotakoalitio pienentää CIAn, NATOn, ISISin, Al-Qaidan, Al-Nusran, Al-Fatahin toiminta-aluetta maailmassa.
Mitään moista "sotakoalitiota" ei ole olemassa ja eniten ISIS:tä rassaa pommitukset ja kurdiarmeija!
Miksi Tiltu puhut "vapaasta maailmasta" kun itse kannat synkkää ISIS-touhuja, terroria, pommeja, murhia ja kaulankatkomisia!
Sinä ITSE OLET Iki-Terroristi!
USAn armeijan ja NATOn US-kenraalit ovat nöyrinä todenneet Venäjän Syyriaan suorittamien iskujen jälkeen, että Venäjän armeija pystyy rajaamaan alueita, joihin USAn ja NATOn asevoimilla ei ole pääsyä.
TODELLISUUDESSA ei pysty mitenkään, koska Venäjän armeija suojaa vain esiluntiaan ja kenttiään! Venäjä ei ITSE halua osallistua maasotaan!
Dollari ja IMF kyykkyyn.
IMF liittää Kiinan juanin valuuttakoriinsa.
Juan on sekä Kiinan että BRICSin valuutta.
Kiinan luottokortti Union Pay on maksuvälineenä jo 150 maassa, Suomessakin jo kansainvälisissä paikoissa.
Kohta myös Venäjältä tulee oma luottokortti.
Tyhmä ryssä :)
Länsi voi halutessaan katkaista koko Venäjän swift-maksuliikenteen.
Ryssä ei ole osannut itse hoitaa edes rahaliikennettä - kuten nyt ei oikein mitään muutakaan.
Jenkit harjoittavat ns. patoamispolitiikkaa ihan vain omista valtapyrkimyksistä johtuen. Katso opettavainen raina tästä. http://areena.yle.fi/1-2152555?_ga=1.212235092.1198345051.1448129019
Luottokortteja voi toki julkaista, mutta kestää vuodsia, siihen, että uudesta saadaan yhtä tunnettua ja luotettua kuin vaikkapa Visa tai Mastercard.
Jos luottokortin takana on Venäjän ruplan paskapaperi niin ei hyvälle näytä!
Dollarimarkkinat käyvät pienemmäksi Afrikassakin. Zimbabve hylkää dollarin ja siirtyy Kiinan juaniin kv-kaupassa.
Sudankin/Sudanitkin seuraisi perässä, mutta USA ja NATO yrittävät estää sen sodalla.
Kiina perustaa jo sotilastukikohtia Afrikkaan sitä mukaa kun USA ja NATO saavat siellä takkiinsa ja joutuvat perääntymään mm Djiboutiin ja Zimbabween.
USAn piti Turkin provolla ottaa Syyrian ilmatila hallintaansa. Vaan toisin kävi. Syyrian ilmatila on nyt Venäjän armeijan kontrollissa.
Venäjän keskuspankki on ottanut Kiinan juanin vaihdettavien valuuttojen varantoon.
Mitäs kummallista siinä on? Juan on yleinen ja tunnettu valuutta!
Tunnettu mutta ei autorisoitu kanainvälisessä kaupassa Tyhmä.
Juan valtaa nyt jo markkinoita dollarilta.
Venäjä teki fiksun sotilaallisen liikkeen kun USA ja Nato/Turkki ampui sen hävittäjän.
Vastavetona Venäjä otti ilmaherruuden Syyriassa sekä S-300- että S-400 ilmatorjuntajärjestelmillä ja taisteluhävittäjillään, hävittäjäpommittajillaan ja strategisilla pommittajillaan.
Nyt Venäjä voimistaa ja laajentaa ilmaherruusaluettaan perustamalla Syyriaan uuden ilmavoimien tukikohdan ja toimittamalla Iranille S-300-ilmatorjuntajärjestelmiä.
Venäjä ja Kiina eivät käytä enää lainkaan dollaria keskinäisessä kaupassaan.
Iran ei huolinut Usan dollarilainaa vaan otti miljardien lainan Venäjältä.
Washington myöntää jo, että USA on hävinnyt Lähi-Idän kontrollin Venäjälle.
Ei todellakaan myönnä! Mutta ei hätää! Venäjän Tiltut tulevat apuun ja 'myöntävät' asian USA:n puolesta!
Venäjä on resunnut Syyriassa jo 4 kuukautta saamatta mitään aikaiseksi!
Kiinan ja Venäjän valta säilyy ja kasvaa. Maailmanpankki IMF ennustaa maailmantalouden kasvua 2017:
Kiina 6,7 %
Venäjä 1,3 %
USA 2,7 %
EU 1,7 %
Todellisuudessa Venäjän talous on kääntynyt laskuun! Öljyn hinta eiu vain nouse!
Nato-maistaan mm. Ranska, Britannia, Saksa, Italia eivät enää usko Usan talouteen vaan suuntavat yhä enemmän Aasiaan ja Venäjälle.
Ranska, Britannia, Saksa, Italia käyvät kauppaa kaikkien kanssa. Myös USA:n.
Sen sijaan Venäjän kanssa ei käy kukaan. Se on pelkkä energiantoimittaja!
USA ja NATO eivät saaneet Syyriaa eikä Syyrian öljyä ja kaasua.
Nato ei ole missään vaiheessa Syyriassa edes ollet!
USA ei ole yrittänyt "saada" yhtään mitään vaan on auttanut ISIS-pommituksissa!
Isis jonka jenkit itse loivat.
http://tamapaiva.blogspot.fi/2012/05/yhdysvaltojen-historia-sotaa-ja.html
Usa ei ole ilmeisesti sodi missään?
Meni rosvoretki poskelleen, venäjä tulikin väliin.
Mikähän pikkumaa seuraavana usan kohteena?
BUAHAHAHHAAAA,
Luulitko, että Yhdysvaltain presidentti on maailman vaikutusvaltaisin henkilö? Jos luulit, olet väärässä, sanoo geopoliittisten riskien asiantuntija.
Maailman vaikutusvaltaisin yksittäinen ihminen on Venäjän presidentti Vladimir Putin, 64.
Onko Tiltuilla käynnissä missikisat? On täysin makuasia ketä minäkin pitää!
Rahaa pakenee USA:sta ja NATO-maista. Kahden viikon jaksoissa 200 miljardia, 90 miljardia, 35 miljardia, 21 miljardia.
TODELLISUUDESSA raha EI PAKENE USA:sta ja viime vuonnaluotiin 14 miljoonaa uutta työpaikkaa!
Kiina perustaa Venäjän kanssa yhteisen investointirahaston edistämään Kiinan ja Venäjän yhteistyötä Kaukoidässä mm. logistiikassa, satamabisneksessä, maataloudessa, tieteessä ja koulutuksessa, matkailussa, hotellibisneksessä ja liikenneinfrassa.
TODELLISUUDESSA Kiinalla ei ole aikomustakaan sitoa itseään romahtavaan Venäjään vaan kiertää sden kaukaa ja kyttää halpoja enertgiaostoksia käyttäen hyväkseen Venäjän ahdinkoa.
Ei Kiina ole mikään kamu vaan tarkasti ja viisaasti omaa etuaan ajava valtio!
Venäjällä ja Kiinalla on älykkäämpi tapa saada vaikutusvaltaa ja valtaa maailmassa kuin USAlla ja NATOlla.
USA ja NATO uhoavat, tappelevat, sotivat, tuhoavat, häviävät. Venäjä ja Kiina eivät uhoa eivät tappele eivät sodi vaan kehittävät taloutta, yhteistyötä, rahastoja.
Venäjä ja Kiina eivät suinkaan ole mitään liittolaisia kuten Valkeakosken Tiltu haluaa nähdä!
Kiiuna varoo tarkoin sitomasta itseään riomahtavaan Venäjän talouteen ja kyttää vain sivusta halpoja ostoksia maasta sekä tulevia alueliitäntöjä.
Venäjän talous romahtaa eikä siitä ole kehittämään mitään taloutta, yhteistyötä, rahastoja.
Kannattaakohan myös muistaa että Kiinalla on sellanen kymmenenkertaa äänennopeudella tuleva raketti, ja se löytää kohteseen puolenmetrin tarkkuudella. Siinä ei mtkään jenkkien pingismailat auta. Sitä ei torju kukaan. Jenkit tietävät liittolaisineen olevansa altavastaajia.
MIKSI? Kaikilla suuravlloilla on ohjuksena eikä yhdinohjusten kohdalla vaadita puolen metrin tarkkuutta!
Tiltulla on taas lapsellista sotauhoa?
Venäjän ja Kiinan suurin tehtävä on yrittää estää, että USA, NATO, Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi eivät pysty aloittamaan III maailmansotaa kun USA menettää poliittisen, taloudellisen, sotilaallisen asemansa maailmassa.
Venäjällä ja Kiinalla ei ole minkäänlaista yhteistä tehtävää ja Kiina varoo tarkoin sitomasta itseään riomahtavaan Venäjän talouteen ja kyttää vain sivusta halpoja ostoksia maasta sekä tulevia alueliitäntöjä.
Tiltulla on omituinen halu/toive, että edes joku hyökkäisi Venäjälle! Älä sure! Kukaan ei hyökkää ja maa romahtaa kohta omia aikojaan!
Maanulkopuoliset ovat sanoneet että kolmatta maailmansotaa ei tule.
Ihmisiä on kusetettu jo tarpeeksi.
Venäjä on valon puolella ja heille on annettu tekniikkaa jolla pystytään lamaannuttamaan vastapuolen aseet ja kehitys.
Nyt nitisee sitten jo USA:n johtama Maailmanpankkikin, IMF.
BRICS-maat ovat kasvaneet taloudellisesti niin voimakkaiksi että niiden asema IMF-johdossa on voimstunut merkittävästi ja uhkaa jo USA:n itselleen betonoimaa valta-asemaa.
USAn IMF:stä tulee hetkessä entinen maailmanpankki jos Kiina, Venäjä, Intia, Brasilia, Etelä-Afrikka, (Iran) vetäisivät rahat ja omaisuutensa pois IMF:stä.
Heillä olisi siihen hyvä syy, jos IMF ryhtyy kaiken järjen vastaisesti rahoittamaan Ukrainan konkurssipesää.
Usa yrittää työntää EUlle Ukrainaa ja Turkkia. Kosovon se on työntänyt jo. Ukrainaan ja Turkkiin ne EUn rahat sitten menevätkin.
Iran ei myy öljyään lainkaan dollarivaluuttana vaan vain euroissa, ruplissa, juaneissa.
Kiinan-Venäjän ja Iranin liittymminen yhteksi liittoutumaksi. On puolustuspoliittisesti melko selkeä vaihtoehto kaikille tahoille. Tämä on ollut Venäjän tavoite jo pitkään.
Venäjä ja Kiina BRICS-maat, Iran luopuivat vuonna 2010 dollarista keskinäisessä kaupankäynnissään ja Venäjä sekä Kiina kasvattavat nyt keskuspankkiensa kultavarantoja.
Kiina, Venäjä, Brasilia, Intia, Norja, Japani ja Taiwan ovat myyneet USA:n velkakirjojaan pois.
Talousjulkaisu Bloombergin mukaan Venäjällä ei ole hätäpäivää USA:n, NATO:n, Suomen talouspakotteista huolimatta, kun taas talouspakottajilla USA:lla, NATO:lla, Suomella on.
Onkos siellä venäjällä montakin musikkaa sutimassa kultamaalia niihin paskarautaharkkoihin, siellä pankkiholveissa?. Kyllähän se tietysti tuollakin konstilla "kultavaranto" kasvaa. Tirsk.
Usan ja Nato maiden talous supistuu sitä tahtia kun Venäjä ja Kiina kasvattavat kultavarantojaan ja luopuvat dollaripohjaisesta kaupasta seuraavaksi SCO maissa.
Venäjää ei kultavarannot auta kun sekä leipä että rahat loppuvat! Juuri tästä syystä Venäjä joutui kesken kaiken pakenemaan raukkamaisesti Syyriasta!
Kiinassa on menossa lamakausi!
Usa ei pysty koskaan enää sitomaan dollaria kultaan. Usalla on liikaa velkaa ja sen talous on liiaksi velka- ja luottokorttikupla.
Venäjä ja Kiina sekä Brics-maat sitovat vielä valuuttansa kultaan ja se on sitten dollarille hyvää yötä.
Ei valuuttaa ole pakko sitoa kultaan! Kiinalla on juuri nyt lama ja Venäjähän on aivan konkurssikunnossa!
Loput BRICS-maat ovat malliesimerkkejä heikosta taloudesta! Oletko kuunnellut uutisia vaikkapa Brasiliasta? Menee yhtä heikosti kuin vasurien Venezuelalla!
Venäjän valtio ostaa Kiinan juan-bondeja.