Kunnanjohtaja Lehtiniemi on valmistellut Lappajärven kunnan lausunnon alueen kuntarakenneselvityksen tarpeesta. Lukekaa hyvät vimpeliläiset esitys Lappajärven kunnan pöytäkirjasivuilta. Lehtiniemi on tehnyt oikean analyysin Vimpelin nykytilan syistä ja näkee aivan oikein Vimpelillä olevan erinomaiset mahdollisuudet selvitä vastakin itsenäisenä kuntana.
Kiitokset Lappajärven kunnanjohtajalle
kiitoksenpaikka
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nostan hattua esitykselle. Siitä ei päästä yli eikä ympäri etteivätkö asiat olisi Lehtiniemen valmistelemalla tavalla. Valitettavasti opintienmestari ja kumppanit eivät ole nähneet mehtää puilta ja ovat kaivaneet hautaa Vimpelin itsenäisyydelle.
Lappajärvellä valmistellaan Lehtiniemen erottamista tämän pakolaisähläyksen kanssa. Taitavat kerätä jo adressiakin, joten ei nyt kannattaisi liikaa kiitellä. Kunnajohtajille ei ole irtisanomisaikaa, joten miehen työ saattaa jäädä kesken.
Pakolaiset ja vimpelimyönteinen kanta ovat eri asijoita.
Ei kukaan väitä muuta. Mutta pakolaisjutun takia Tuomo saattaa saada lähtöpassait ja se on hyvä se. Se tosin hidastaa kuntaliitosta.
Ja tuskin kuvinkaan moni Vimpeliläinen halua vaivoikseen "monikulttuurista" Lappajärveä, vaikka nykyinen kelpaisi.
On se käsittämätöntä, kun Lappajärvellä sanotaan niin kuin asianlaita oikeasti on, niin faktaa ollaan heti useilta tahoilta ampumassa alas. Kiitos Lehtiniemi!
Se on sama mitä lappajärvi kuulkaas lausuu! Se ei vimpelin alijäämiä ja velkoja sulata! Suunta on pakkoliitos alajärveen ja ehkä sen jossain vaiheessa myös meidän tomppelit valtuutetut tajuaa!