Täällä ollaan Suomessa, on asunnot ja jääkaapit täynnä ruokaa. Päivärahat juoksee ja nurkissa riittää paikallisia pikkutyttöjä höpläytettäviksi. Joo, sieltä Libyan rannikolta tosiaan soitettiin Italian rannikkovartiostolle ja kerrottiin olevamme merihädässä (oikeesti olikin hätä, kusetti oikein kunnolla). No, nehän tuli tuhatta ja sataa hakemaan meidät oitis Italian mantereelle josta jatkettiin syvälle EU:n alueelle ja tultiin Suomeen. Täällä on sitten ihmeellistä porukkaa, kukkahattutädit leikkivät maailmanparantajaa ja ovat kilvan asuttamassa meitä eri puolille Suomea. Ei haittaa yhtään, että täällä alkuperäiskansalaiset jonottavat ruokaansa ruokajonoissa ja osa asuu taivasalla, meidän ei tarvitse jonottaa ja ruokakin tehdään valmiiksi. Ei vaan, taas huutavat syömään, täytyy mennä.
Tulkaa vaan loputkin sieltä tänne Suomen Uunolaan, on täällä vaan sen verran tyhmää porukkaa, että saamme kuninkaan kohtelun joka ainoa vaikka lystin maksaneet paikalliset köyhät veronmaksajat kuolisivat nälkään.
Tulkaa vaan loputkin sieltä tänne Suomen Uunolaan, on täällä vaan sen verran tyhmää porukkaa, että saamme kuninkaan kohtelun joka ainoa vaikka lystin maksaneet paikalliset köyhät veronmaksajat kuolisivat nälkään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Just niin!
Ja ei siinä vielä kaikki: juoksutetaan hanoista vettä, oikein kunnolla, se on hienoa! Joku kylällä narisee että vedet heiltä loppui. Mutta ei se mitään, meille järkätään kyllä vettä jos loppuu, tai viedään kylpylään "pesuille". Näin täällä Kirkkonummen Hotelli-Instituutissa. Niin, ja bussikin on oma, päästään kylille kyllä.
Täällä keksitään mukavaa ajanvietettä, on jos jonkinlaista kerhoa , pallopelejä ym. Että viihdyttäis eikä vaan kävis aika pitkäksi. Paikalliset oli tuoneet lahjoituksina meille vuodevaatteita ja muita vaatteita mutta sitä ne ei olleet tajunneet että mehän ei voida nukkua/ käyttää kristittyjen käyttämiä vuodevaatteita ( olihan ne puhtaita) mutta eihän meidän uskonto salli !! Mutta muuten kyllä aika mukavasti ovat huomioineet kaikki toiveemme. Joko olette matkalla! Valitkaa ehjä lautta ja varmistakaa että on luotettava salakuljettaja!
Nyt kaikki maailmanparantajat haluavat tulla julkisuuteen mukamas auttamalla maahantulijoita kuka majoituksen kuka muunlaisen avun suhteen. Tuo on yököttävän kaksinaamaista touhua. Missä nuo tahot ovat olleet kun suomalaiset, oman maan kansalaiset ovat nähneet nälkää tai olleet ilman asuntoa. Eivät ole seurakuntien leirikeskukset, kaupunkien tai edes yksityisten ovet avautuneet hädänalaisille, eiväthän he puhu vierasta kieltä vaan selvää suomea.
kyllä poliisilla tule olemaan paljon työtä mistä poliisia sadaan kun valtiolla ei ole rahaa palkata niitä haahhaa
Näkyy rasistipoppoolla olevan hirmuhätä ja -kauhu oman perseen puolesta.Älkää
peljätkö,teillekin kyllä riittää apua tarpeenne mukaan :)
Ja olen teidän kanssanne jotta yhtäkään rasistia ei tahtomattaan raiskattaisi,va-
paaehtoiset ovat vapaat toimimaan päänsä mukaan,siitä ei tehdä numeroa :)
-Näin rasistia siedätetään :)
Meillä tavallisilla veronmaksajilla alkaa olla huolia omasta jaksamisestamme. Maksamme jo Kreikan, Kyproksen ja monen muun hunsvottivaltion velkoja, elätämme täällä kaltaisesi homot ja nyt pitäisi revetä vielä kustantamaan täysihoito kymmenille tuhansille elintasopakolaisille.
Ajattele päälläsi, älä perseelläsi vaikka homo oletkin.
Teillä homoilla on ajatukset pelkästään perseissä. Raiskaatko pelkästään homoja vai onko joukossa muitakin?
Ollaan juuri saatu tietää, että Suomen pääministeri (on muuten miljonääri) antaa luksusasuntonsa meille asuttavaksi. Niin, ei antanut asunnottomille paikkakuntalaisille mutta meillepä antaa, mennään kaikkien jonojen ohi jotta päättäjät saa näyttää olevansa ihmisystäviä. Pistäkää nyt äkkiä loputkin kumiveneet Libyasta vesille jotta pääsette tänne meidän kanssa.
Varmaan kertoilet miten sossusta hankit rahat?
Maahanmuuttajana ei tarvitse edes itse hakea, täällä palvellaan kyllä. Olette te suomalaiset niin sinisilmäisiä. Odottelen tässä itse perheenyhdistämispalaveria, jäi 80 kyläläistä vielä odottelemaan Suomen lähettämää lentokonetta. Sitten kun ollaan saatu kaikkien päiväraha-asiat kuntoon niin voimme mennä turisteina takaisin Libyaan.
Nyt Iphonet kuumina. Tieto Libyaan,Somaliaan,Irakiin ja Afganistaniin. "Täällä järjestetään luksusasunnot maahantunkeutujille ja pidetään hyvänä.Jopa maan hölmö pääministeri on valmis luovuttamaan luksusasuntonsa teille kun lähdette heti kumiveneellä kohti Eurooppaa" ."Te jotka olette jo jossain matkalle tulkaa heti tänne hölmöjen maahan.Täällä kaikki on ilmaista ja rahaakin saa"
Näin Suomessa.Toisin on Unkarissa ja Tsekissä.Siellä noudatetaan sopimuksia.
Kuusnepalle oli aikoinaan hieno peli nimeltä: Commando Libya. Pidin siitä pentuna paljon.