Espoolainen kristillisdemokraatti perehtyi Maahanmuuttoviraston eli Migrin toimintaan, liittyen Eviskogin vastaanottokeskuksen majoitus- ja ateriapalveluihin:
"Suomeen on EU:n direktiivien pohjalta säädetty hankintalaki ja missä määrätään kilpailuttamaan kaikki julkisen sektorin hankinnat (ostot). Laissa on suhteellisen tarkkaan säädetty ne erityiset hankinnat, joita se ei koske ja edellytykset, joiden täyttyessä voidaan tehdä nk. suorahankinta; jälkimmäisessäkin tapauksessa hankinnasta täytyy tehdä kirjallinen hankintapäätös ja mikä tulee julkaista kaikkien nähtäväksi. Hankintalain velvoittavuutta kuvaa esimerkiksi se, että puolustusvoimatkin joutuu kilpailuttamaan aimo osan hankinnoistaan.
Pyysin maahanmuuttovirastosta julkisuuslain nojalla nähtäväkseni hankintapäätöksen, jonka pohjalta Evitskogin majoitus- ja ateriapalveluita on ostettu. Siis päätöksen missä kerrotaan, että keneltä ja millä perusteluilla juuri sieltä jotain hankintaan. Hankintapäätös tehdään myös sellaisissa poikkeustapauksissa, missä jokin suorahankinnan lain säätämistä edellytyksistä täyttyy.
Maahanmuuttoviraston vastaus oli, ettei heillä ole tästä hankintapäätöstä. Evitskogin majoitus- ja ateriapalveluiden ostamisesta ei siis löydy virallista hankintapäätöstä saati, että lain vaatimusten mukaan sitä olisi kilpailutettu."
http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201583-migri-ja-laki

Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei kiinnosta.
Suvaitsevaiset tuomitsevat rikoksen paljastajan.
https://vid.me/vK8S
Kun tiesulkuja ilmestyy kaduille ja mielivaltaisat kotietsinnät alkavat kaikki maanpetturit on ammuttava...
Once the roadblocks and home invasions start, all offenders and potential offenders must be shot on sight, either close up or from a distance...
https://vid.me/vK8S
No asia nousee esille tässä ja muissa vastaavissa tapauksissa ennemmin tai myöhemmin, ja asianmukaiset sanktiot odottaa siellä varmasti!
Tästä herää luonnollisesti myös muutamia jatkokysymyksiä.
1) Hankkiiko migri muutkin maahamme tulleiden majoitus- ja ruokapalvelut kilpailuttamatta ?
2) Millä tavalla migri hankkii majoitus- ja ruokapalvelut: Hyvälle kaverille soittamallako ? "Nyt olisi taas yksi rahakas keikka tarjolla, vieläks sun vanha hotelli on vapaana".
3) Kansaneläkkeen varassa kituuttavien mummojen muutamien eurojenkin arvoisen lisäsosiaaliturvan myöntämisen kieltopäätöksissä vedotaan lakeihin ja säädöksiin. Mutta kun tullaan maahanmuuttoviraston toimintaan, niin lakien noudattaminen ei enää olekaan niin millin tarkkaa. Milli tarkoittaa tässä miljoonia euroja. Voimmeko edellyttää, että kaikki virastot ja kaikki virkamiehet noudattavat lakeja ja säädöksiä samalla tarkkuudella vai annammeko toisille erityisvapauksia ? Poliisit nyt ainakin ovat olleet vihervasemmiston pilkuntarkan kyttäyksen alla. Miksei siis maahanmuuttovirastokin ?
Toivottavasti olen väärässä ja myös maahanmuuttoviraston virkamiehet noudattavat Suomen lakeja. Eivätkä monikulttuuristuneet Afrikan tai Lähi-idän hallintokulttuureihin, joissa maalliset lait ovat lähinnä kait vain suhteellinen käsite.
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
1.
Käyttäjän AnttiMikkola1 kuva
Antti Mikkola 3.9.2015 20:17
Tässä saatat olla jonkun jäljillä. Nyt kannattaa unohtaa siis ne monikulttuurit sekä Afrikan heimohallinnot ja pysyä tiukasti asiassa. Tärkeää on kuitenkin tietää, millä perusteella ns. hätämajoitukset valitaan?
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
27.
❤ 1
Käyttäjän anttialfthan kuva
Antti Alfthan 3.9.2015 17:10
Mihin se Suomen Punainen Risti unohtui?
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
2.
❤ 1
Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen 3.9.2015 17:11
Mitä SPR:stä ?
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
3.
❤ 2
Erkko Korppaanmäki 3.9.2015 17:34
SPR lienee raskaan maahanmuuttoteollisuutuotannon myyjänä markkinajohtaja Suomessa.
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
5.
Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari 3.9.2015 18:14 Vastaus kommenttiin #5
SPR ei ole "viranomainen", vaan julkisoikeudellinen yhdistys.
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
8.
Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen 3.9.2015 18:43 Vastaus kommenttiin #8
Sitäpä en osaa arvioida, että kuinka Julha-laki velvoittaa SPR:ää. Mutta ainakin SPR:ssä käyttävät julkisten hankintojen julkaisukanavaa.
http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/search/?_s[_sent]=1&_s[phrase]=SPR
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
18.
❤ 2
Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen 3.9.2015 18:49 Vastaus kommenttiin #18
http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2...
Ja kun nyt tuonne julkisten hankintojen ilmoituskanavalle mentiin, niin tämä kylmää käteistä Suomesta pois lähteville on yksi suosikkikohtiani. Eritoten, kun on ulkoistettu jollekin kilpailutuksen voittaneelle taholla.
"
II.1.4 Lyhyt kuvaus sopimuksesta tai hankinnasta (hankinnoista)
Matkustusasiakirjan hankinnassa avustaminen
Matkajärjestelyt Suomessa
Matkajärjestelyt Suomesta paluumaahan ja hakijan kotiosoitteeseen paluumaassa
Palaajan saattaminen/avustaminen tarvittaessa
Maasta ja Schengen-alueelta poistumisen valvominen ja raportoiminen
Saattaminen Hki-Vantaa/Schengen-transit tai Vainikkala
Jos paluu ei onnistukaan, tilanteesta raportoiminen vastaanottokeskukselle tai Migrille
Paluuavustuksen antaminen: käteisavustus
Paluuavustuksen antaminen: hyödykeavustus
"
On siinä moni sellainen kansaneläkkeen varassa elävä mökin mummo ihmeissään, jolla ei ole varaa ostaa lääkkeitä ja jolle jonkin lain pilkkusäännön mukaan ei makseta lääkkeitä yhteiskunnan puolesta.
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
19.
Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen 3.9.2015 17:25
Tee Janne kantelu migristä!
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
4.
❤ 3
Käyttäjän TonyBjrk kuva
Tony Björk 3.9.2015 17:45
Janne. On myös tilanteita milloin tätä voidaan ohittaa esim. asian kiirellisyyden/hädän takia. Tämä on käytäntö jos esim. kiirellisesti tarvitaan väistötiloja kuljetuksia kouluille palon/vesivahingon takia. (Outo saivartelu kuin kyse on hädänalaisten ihmisten auttamisesta). On myös mahdollista että heillä on valmiita sopimustoimittajia mistä he voi valita (esim. ateriantoiminassa). Ja SPR voi ostaa mistä haluu (SPR pyörittää monesta meidän VOK:sta)
ilmoita asiaton viesti
linkki tähän kommenttiin
6.
Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen 3.9.2015 18:52
Hankintayksiköstä riippumaton kiire Voi toimia suorahankintapäätöksen perusteena. Olisikin mielenkiintoinen ruljanssi tuomioistuimissa seurata arvioita, kuinka Suomen (maahanmuuttoviraston) ennalta arvaamaton tarve Evitskogin majoitustarve oli. Ja miksi eivät hankkineet muualta.
Mutta puheenvuoroni ytimessä taitaa olla muu juttu. Kirjoitin jo tuossa avauksessa:
"Hankintapäätös tehdään myös sellais

Jotain tälläistä osasin uumoillakin. Ei yllättänyt yhtään.
Mutta laitetaanpa muistiin nämäkin asiat, ja tilanteiden rauhoituttua laitetaan lehmänkauppojen tekijät vastuuseen.
Pakolaisilla rahastetaan kiinteistökauppa se on mikä kannattaa.
Taas on yksi valpas kansalainen löytänyt epäkohdan. Vautsi. Voi kun olisi valveutunutkin. Nimittäin jokainen valveutunut kansalainen tietää, että hankintalaki sallii suorahankinnat tarpeen niin vaatiessa ja tässä tapauksessa on kiire ollut juuri sellainen tarve, joka on vaatinut. Hankinnoista on taatusti olemassa kuitit ja ne näkyvät tilinpidossa. Jonkin tason sopparikin on takuulla olemassa tai tulossa. Se siitä. Seuraava epäkohta?
Hyvä tutkia asia perinpohjin.Sitä vain ihmettlen, ettei Suomella ole kohta millä maksaa yhtään mitään jos tämä meininki jatkuu ,sillä käsittääkseni nyt jo elämme velkarahalla ja autamme.Ei kai sitä velkaakaan auttamiseen vuosikymmeniä saa?
Raamatunkin mukaan tulee sen mukaan kuin on mahdollisuus,eikä sen mukaan kuin mahdolliisuutta ei ole.
Takaamaankaan ei saa mennä kuin jos on varaa millä maksaa takuut jos joutuu maksajaksi, muuten joutuu ongelmiin itse.Elämä on myös käytännönelämää, eikä pelkkää
Sananlaskut 22:26,27
26. Älä ole niitä, jotka kättä lyövät, jotka menevät takuuseen veloista.
27. Jollei sinulla ole, millä maksaa, mitäs muuta, kuin viedään vuode altasi!
Hyvä ohje, neuvo ja varoitus myös Suomen valtion johdolle !
sitä "normaalisumutusta",kuten ko. säännöt kaiken kaikkiaan.
eu ja mamutus on perseestä,oli säännöt ja pykälät niin tai näin.
Päteviä,juridisen kunnon koulutuksen saaneita, isänmaallisia, hyvän taustan omaavia siis rikkeettömiä taustaltaan olevia virkamiehiä tulee asettaa ja palkata enemmän valvomaan mihin Suomen varoja oikein käytetään.Halvemmaksi heidän palkkaamisensa tulee kuin antaa ilman kunnon valvontaa rahojen vuotaa valvonnanpuutteessa vääriin käsiin.
Sattui tuolta silmään tällainen: http://alpinter.com/index.html
Belgialainen yritys on vuodesta 1988 asti valmistanut telttoja ja tarvikkeita pakolaisleireille.
Aina kun jossain päin maailmaa pasahtaa, saa yhtiö tilauksen. Maksajina totta kai pääasiassa valkoiset veronmaksajat. Tää on varmasti hyvä diili.
Nämä piirithän koko ajan nillittävät miten "porvarit" ja isot yritykset lobbaavat valtioita eduksensa, mutta kun hyvät ihmiset käyttävät valtioita pakottamaan meikäläisiä maksumiehiksi, niin silloin asia on totta kai OK - onhan heillä brosyyreissään pienen tumman, kikkarapään kuva.