En halua kuulua mihinkään!

En ole muutamaan vuoteen käynyt missään seurakunnassa. Olen eronnut kirkosta jo ajat sitten. En suosittele sinulle tätä Tietä, sillä voit menettää tällä tiellä valheellisen kuvan Jumalasta ja Itsestäsi. Näin saattaa tapahtua suuri sortuminen. Ethän selvästikään kestä Yksinäisyyttäsi, kun haet turvaa laumoista. Et omista sisäistä Opettajaa, koska tarvitset ulkoista.

Tämä Tie on vain minun Tieni ja tällä minä tahdon kulkea. En ole oppinut tällä tiellä tuntemaan Jumalaa niin että voisin kertoa Hänestä jotain. Olen oppinut tuntemaan Hänet niin, että käsitän Häntä ja Hänen suuruuttaan päivä päivältä vähemmän.

Haluan vain kertoa sinulle, että tämä minun Tieni ei ole sinua varten. Tämä on minun ikiomani ja kaikista kallein aarteeni. Tästä en luovu. Ennemmin kuolen. En kuolisi koskaan minkään valtion tähden, jonka rajat on verellä maaperään piirretty. En koskaan kuolisi minkään uskonnon tai aatteen puolesta. En todellakaan. Se olisi kuolemista turhuuden tähden. Minä kuolen vain Itseni tähden. Vapauteni tähden. Sillä Minä Olen oman Elämäni Objekti, kohde. Ja Minun Elämäni on Kristus!
14528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

tie.
Olet kuin rakentaja, joka rakennuksen valmistuessa purkaa rakennustelineet.

Etkö pelkää että rakennus sortuu?
Älä hyvä ihminen purkaa niitä telineitä!

Äänestä
  • Toivottavasti edes Itse ymmärsit mitä kirjoitit atria parka! Olihan se hyvä vitsinä.

    Kiitos sinulle huomioimisesta. Sait minut hyvälle tuulelle!

    Äänestä

  • Tosi Persoona kirjoitti:

    Toivottavasti edes Itse ymmärsit mitä kirjoitit atria parka! Olihan se hyvä vitsinä.

    Kiitos sinulle huomioimisesta. Sait minut hyvälle tuulelle!

    hyvä.
    Samanlaisesta todellisuudesta keskustelen täällä
    usein.
    Rakenteista tai apurakenteista tehdään usein liian "pyhiä", ja pääasia unohtuu.

    Olet löytänyt pääasian, ainakin minun mielestäni. Onnea.

    Äänestä

  • atri.parkka kirjoitti:

    hyvä.
    Samanlaisesta todellisuudesta keskustelen täällä
    usein.
    Rakenteista tai apurakenteista tehdään usein liian "pyhiä", ja pääasia unohtuu.

    Olet löytänyt pääasian, ainakin minun mielestäni. Onnea.

    Tuollaisesta minäkin pidän. Enemmän sellaista!

    Äänestä

se on. Elämä Kristuksessa..

Äänestä

tuota täytyy tulkita tuota haluamistasi?

Äänestä
  • rakentavinta, kun esittämäsi kaltaisia kysymyksiä mieleen nousee.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    rakentavinta, kun esittämäsi kaltaisia kysymyksiä mieleen nousee.

    halunnut hieman lisävalaistusta avaajan "minä olen" -uskonnolle. en nimittäin aivan vielä nielaissut tuota kristus-teemaa.

    Äänestä

  • tod e kirjoitti:

    josko selventäisit todelle!

    Äänestä

  • tod e kirjoitti:

    halunnut hieman lisävalaistusta avaajan "minä olen" -uskonnolle. en nimittäin aivan vielä nielaissut tuota kristus-teemaa.

    En voi auttaa häntä, sillä hän ajattelee olevansa niin hereillä ja niin oikea oppinen. En voisi auttaa häntä, vaikka hän haluaisi herätä.

    Olkoon hän siinä missä on!

    Kyllä tämä "Kristus teema" nielaisee lopulta hänetkin. Ottaa valtaansa ja vie sinne minne kukaan ei tahdo omasta tahdosta mennä.

    Kuinka voi koetella itseään, tutkia itseään ja tuntea itseään jos ei uskalla tuomion pelossa katsoa itseään? Kuinka voi rakastaa Itseään, Jumalaa tai lähimmäistään jos on pakomatkalla omaa minuuttaan.

    Vaan hyvinhän meidä kaikkien lopulta käy: Sinähän tiedät sen armahin ekivaari!

    tulihan sieltä sentään jotakin valaistusta asiaan. ilmeisesti on siis turha yrittää saada keskustelua aikaiseksi kanssasi?
    no, keskustele sinä ekivaarin kanssa, minä seuraan vierestä.

    Niin Tode! Sinun Totuutesi löytyy Sinusta, ei minusta. Se on sinua lähellä. Kristus meissä, Toivo Kirkkaudesta. Toivo onnellisesta Elämästä. Toive siitä, että tämä sairastunut ihmiskunta tulee terveeksi.

    Äänestä

  • Tosi Persoona kirjoitti:

    Niin Tode! Sinun Totuutesi löytyy Sinusta, ei minusta. Se on sinua lähellä. Kristus meissä, Toivo Kirkkaudesta. Toivo onnellisesta Elämästä. Toive siitä, että tämä sairastunut ihmiskunta tulee terveeksi.

    ja erityisesti uutista virtuaali-hahmojen missikisoista tulin ajatelleeksi juuri sairasta ihmiskuntaa.
    minulla ei ole kovin suuria odotuksia ihmiskunnan terveeksitulemisesta, enkä usko minusta itsestäni nousevien voimien edesauttavan ketään onnellisuuteen tai kirkastumiseen.

    "enkä usko minusta itsestäni nousevien voimien edesauttavan ketään onnellisuuteen tai kirkastumiseen"

    Entäpä löytyykö sinusta itsestäsi voimia sinun itsesi onnellisuuteen ja kirkastumiseen?

    Onko tuo Itse viaton karitsa, kadotuksen lapsi, molemmat ja jos molemmat niin kumpi oli ensin.

    Ja jos kirkastut Kristuksen kirkkaudella niin kirkastuuko ihmiskunta kanssasi vai onko tämä kirkkaus vain sinulle. Olisiko se edes silloin mitään kirkkautta?

    Entäpä mikä on hyvää ja mikä pahaa? Onko meillä siitä Tietoa vai onko tietomme moraalioppien, yhteiskunnan ja uskontojen ajatusrakennelmia? Estääkä moraalioppi ja laki ihmisen kasvun ja kirkastumisen Tosi Ihmisyyteen?

    Estävätkö säännöt ja määräykset pahuutta vai luovatko ne sitä? Onko ihmiskunnan tuhoutuminen seurausta uskonnollisesta kasvatuksesta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tosi Persoona kirjoitti:

En ole muutamaan vuoteen käynyt missään seurakunnassa. Olen eronnut kirkosta jo ajat sitten. En suosittele sinulle tätä Tietä, sillä voit menettää tällä tiellä valheellisen kuvan Jumalasta ja Itsestäsi. Näin saattaa tapahtua suuri sortuminen. Ethän selvästikään kestä Yksinäisyyttäsi, kun haet turvaa laumoista. Et omista sisäistä Opettajaa, koska tarvitset ulkoista.

Tämä Tie on vain minun Tieni ja tällä minä tahdon kulkea. En ole oppinut tällä tiellä tuntemaan Jumalaa niin että voisin kertoa Hänestä jotain. Olen oppinut tuntemaan Hänet niin, että käsitän Häntä ja Hänen suuruuttaan päivä päivältä vähemmän.

Haluan vain kertoa sinulle, että tämä minun Tieni ei ole sinua varten. Tämä on minun ikiomani ja kaikista kallein aarteeni. Tästä en luovu. Ennemmin kuolen. En kuolisi koskaan minkään valtion tähden, jonka rajat on verellä maaperään piirretty. En koskaan kuolisi minkään uskonnon tai aatteen puolesta. En todellakaan. Se olisi kuolemista turhuuden tähden. Minä kuolen vain Itseni tähden. Vapauteni tähden. Sillä Minä Olen oman Elämäni Objekti, kohde. Ja Minun Elämäni on Kristus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu