MINISTERI TIMO SOINI PUHUU EU,sta JA PAKOLOISISTA

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090420294349_uu.shtml


"Soini kirjoittaa torstai-iltana julkaistussa blogimerkinnässä perussuomalaisten "olleen oikeassa sekä eurokriisissä että pakolaispolitiikassa".

- Tulokset ovat kaikkien nähtävissä. Kun ei ajoissa uskota, kalliiksi käy.

- EU ei noudata omia sääntöjään. Se on sietämätöntä. Talo, joka joutuu ristiriitaan itsensä kanssa, sortuu. Kun rahat loppuvat, lentää rakkaus ovesta ulos, Soini kirjoittaa.

Soini ottaa kantaa myös perussuomalaisten viime aikoina saamaan kritiikkiin ja toteaa, että puolueen hallitusasema käy monien hermoille.

- Me emme anna periksi emmekä antaudu. Tämä puolue on rosoinen kansanliike ja sellaisena pysyy, Soini sanoo.

Soini kirjoittaa, ettei hyväksy perussuomalaisten "prässäämistä" rasistiseksi puolueeksi. Hän huomauttaa puolueen saaneen eduskuntavaaleissa 524 054 ääntä.

- En salli puolen miljoonan suomalaisen valheellista leimaamista. Siksi en suostu opposition juoksukoiraksi. Puolustan omaa väkeä.

Puoluekokous antoi Soinille uutta virtaa ja hän vakuuttaa, ettei jatkokausi tunnu pakkopullalta."


Siinäpäs tuli kansan mieleisiä mielipiteitä! vai väittääkö joku vastaan ???


Late Lapista. SSSS Ry!

8

51

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ähvätti

      Herra juoksukoira lentää uuteen kotimaahansa, jahka saa täällä asiat kuntoon. "Pakolaisia" haalitaan miljoonia ja kunhan rahat loppuvat, loppuu suomen kansan tarina. Taas tuli sellaista ripulivelliä herra Soinin suusta, että kuvottaa. Miten voi mies hölöttää yhtä ja tehdä täysin päinvastoin? Tietysti voi, mutta miten kansa on niin tyhmää, että uskoo sanaakaan tuon veijarin puheita?

      • Uskotko sinä tosissaan jotta persut yksin tekevät Suomen hallituksessa päätöksiä?
        Kyllä siellä ovat mukana kepulit ja sekoomus, on ihme ja kumma jotta Sipilänkin sädekehä vain vahvistuu vaikka ukko on hallituksemme pääperkele, kansan kusettaja ja kurjistaja !
        Alkakaa nyt persujen mollaajat ajattelemaan vaikkapa aivoillanne, jos niitä teillä yleensä on !


        Late Lapista. SSSS Ry!


      • Hyvä Late sanoit juuri, sen mitä nuo opposition kannattajat eivät halua tajuta ja ymmärtää. No jotenkin sen ymmärtämättömyyden tajuaa, kun oppositioon joutui noita " iki hallituspuolueita RKP, SDP " vuosikymmenten hallitus paikan menettäneinä. Että silleen.


    • akitaatit

      Viher-punikit lapioivat 7 miljardia Kreikkaan ja nyt kätkeytyvät eläkeläisten asumistuen laekkauksen kautta. Saapa nähdä montako kymmentä miljardia leikataan eläkeläisiltä vai eikö loppujen lopuksi mitään. Tuollaisia koiranpaskan uskojia ei tarvita äänestysuurnilla, sama voivoyus alkoi jo kun putosivat oppositioon.

    • Finnman66

      Soini ja etenkin PS:n maahanmuuttokriitinen siipi koettavat tehdä kaikkensa, että suunta muuttuisi. Mutta he eivät voi voittaat tällaisessa taistelussa tuulimyllyjä vastaan. Vastassa on EU-mafia (ja vahvimmat EU-maat Saksa ja Ranska) sekä kepu ja kokoomus jotka ovat kritiikittömiä mamuttajia.

      Ja ku vielä päälle valtamediamme ovat valjastettu aivopesemään epävarmoja ja itsenäisesti ajattelukyvyttömiä kansalaisia kannattamaan turvapaikkaturistien loputonta elättämistä, niin siinä se on. Yle:n ensi viikonlopun (radio Suomi) sketsisarja "Tohtori Raimo" (pääosassa Martti Suosalo ja Jukka Puotila) on aiheena Keuruun pakolaiskeskus ja sen hankkeen vastustus. Ohjelmasta tuli aamulla pätkä radiossa ja tällainen lause kuului: "Te keuruulaiset ette huolineet vastaanottokeskusta, joten teille koittaa hidas kuoleminen". Sketsisarjassa on jatkuvasti pilkattu ja nälvitty perussuomalaisia, muut puolueet ovat päässeet todella vähällä. Näin tekee kaikkien (myös perussuomalaisia kannattavien) verorahoilla pelaava kansallinen medialaitos.

      Me ja muut EU-maat tulemme joutumaan sellaiseen liriin turvapaikkaturistien kanssa, ettei rajaa. Hölmöt eivät ajattele pidemmälle. Turistit eivät lähde, suurin osa saa pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden ja käännytettävätkin tekevät väkivaltaista vastarintaa. Joukossa on raiskaajia ja ISIS-jihadisteja. Ja iso osa yksinäisistä tulijoista tuo vuoden parin kuluessa sukunsa mukana perheenyhdistämisten nimissä. Kuvitelkaa mitkä rahakulut tulee (asunnot, huonekalut, vaatteet, hifi-puhelin-mediavempaimet, autot, ruoka, sairaanhoito, vanhuksena vanhustenhoito jne jne). Takaan, että 10-15 vuoden kuluttua maamme on myös Kreikan tapaan velkasaneerauksessa ja oma kansa kerjäämässä kadulla.

      • https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&cad=rja&uact=8&ved=0CCQQFjABahUKEwj1tcj2w9zHAhXF2SwKHb_7AC4&url=http://paavotajukangas.com/2015/06/25/malmo-muistutti-viime-yona-sotatoimialuetta/&usg=AFQjCNFY_r7DsRAYdGsAp8bdzzvOnMFSOQ&bvm=bv.101800829,d.bGg


        Tuota Ruotsalaisten nauttimaa nannaa on takuulla pian Suomessakin, Helsingistä ja Turusta se alkaa ja levenee poihjoiseen kuin syöpä!


        Late Lapista. SSSS Ry!


    • näino

      Meidän asioistamme päättää entistä enemmän kreikkalainen kommunisti, italialainen fasisti, saksalainen pankkiiri ja ranskalainen sosialisti.

    • hallitsemattomuutta

      Pakolaistulvan pohjimmainen syy on länsivaltojen EU NATO USA viimeaikoina harjoittamasta itsenäisten kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin sekaantumisesta ja sotilaallisesta voimankäytöstä Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa.
      Mutta kun lillukanvarsiin tartutaan ja niistä puhutaan niin siinä osoittaa Timokin hampaattomuutensa. Jatkaa samaa linjaa kuin koko sakki Suomen "hallituksessa" nykyään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      851
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      88
      804
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      503
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    Aihe