Väestöräjähdykset tuovat ruokakriisin

annan vakavan varoituksen kansalle:

Nyt on välttämätöntä pitää ihan ykkösasiana huolehtia oman maan viljelyn, karjatalouden ja elintarviketuotannon pysymisestä maassamme kannattavana.

Ihmiset eivät ymmärrä asian tärkeyttä. Meillä on syytä olla omavaraisuutta ja hätävarastoja. Muihin emme voi tukeutua, koska kriisi osuu sitten kaikkialle.

Kaikkien muidenkin tulee olla varautuneita. Suosikaa siis suomalaisia tuotteita, ne ovat puhtaita ja luotettavia, niiden tuottaminen tarkoittaa suomalaista työtä alkulähteestä teollisuuspaikoihin ja kauppoihin saakka.

Jos tuomme kaiken ruoan, takkiin tulee 6 miljardia suoraan siitä ja ainakin 250 000 menetettyä työpaikkaa, joten kokonaistappio pyörisi 8-10 miljardissa vuosittain !
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt ihmisiä maapallollamme 7,4 miljardia, parikyt vuotta ja 11-12 miljardia. Afrikan väkiluku 4-kertaistuu nykyisestä miljardista vuoteen 2050. Paras kehitysapu olisi ollut jo 70-luvulla pakkosterilisaatio.

Paha ympäristörikos tehdään, kun satoja tuhansia mamuja otetaan jatkossa maahamme. Lisää energiaa kuluttavia asukkaita, asuntoja, saastetta, ruuan menoa jne. Ja koska maamme järjestää heille parhaan sairaanhoidon, elävät kauan ja ehtivät lisääntyä ainakin kymmenellä lapsella.

Äänestä
  • Ne vie meiltä naksut ja raksut byäääääää.

    Äänestä

"annan vakavan varoituksen kansalle"
Vai annat sinä. Jumalaksiko itseäsi luulet senkin loiseläjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suosisuomalaista kirjoitti:

annan vakavan varoituksen kansalle:

Nyt on välttämätöntä pitää ihan ykkösasiana huolehtia oman maan viljelyn, karjatalouden ja elintarviketuotannon pysymisestä maassamme kannattavana.

Ihmiset eivät ymmärrä asian tärkeyttä. Meillä on syytä olla omavaraisuutta ja hätävarastoja. Muihin emme voi tukeutua, koska kriisi osuu sitten kaikkialle.

Kaikkien muidenkin tulee olla varautuneita. Suosikaa siis suomalaisia tuotteita, ne ovat puhtaita ja luotettavia, niiden tuottaminen tarkoittaa suomalaista työtä alkulähteestä teollisuuspaikoihin ja kauppoihin saakka.

Jos tuomme kaiken ruoan, takkiin tulee 6 miljardia suoraan siitä ja ainakin 250 000 menetettyä työpaikkaa, joten kokonaistappio pyörisi 8-10 miljardissa vuosittain !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu