Voiko Jumala antaa vaimon ihmiselle korvesta?

Jumala tietää aina kaiken varmuudella. Uskovat vastatkaa!
1264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei voi. Mielikuvitusolento on kykenemätön toimimaan.

Äänestä

Itse se vaimo on etsittävä! Siis lähdettävä ainakin välillä pois sieltä korvesta vaikkapa tanssimaan tai harrastuksiin.

Äänestä

Kyllä voi.

Äänestä

Ei nyt ihan korvesta, mutta suurkaupungin kulttuurilaitoksesta kyllä. Sai siinä itsekin tehdä tosissaan töitä, kun ei se vaimoehdokas ihan aina jaksanut uskoa Jumalan myllyjen hitauteen.

Äänestä

Kyllä voi, koska Jumala on korvenkin luonut.
Näin on. Siis kyllä voi.

Äänestä

Jumalalle ei mikään ole mahdotonta!

Äänestä
  • Mielikuvitusolennolle on yllättävän moni asia mahdotonta!

    Äänestä

Olen lähdössä kalaan ja kaipaisin kalakaveria, onko ehdokkaita mukaan. Kalastus tapahtuu uistelemalla Suomessa ensi tiistaina - seuraavana maanantaina, eli seitsemän vuorokauden aikana ja yöt vietän mökillä ja teltassa näillä näkymillä, ja kalasaaliista ei pienintäkään varmuutta, mutta Suomen luonto on kaunista ja ilma puhdasta ja hanskat käsissä ei myöskään odotettavissa rakkuloita käsiin, sillä soutamalla edetään ja kunnolleen hiljaista luontoa tässä vuoden ajassa, mutta luulisin että mahtuu tuohon ajanjaksoon myös mielenkiintoisia ääniä ja samoin kalasaalista ihan kohtuullisesti, eikä sitä jaksa koko ajan puhdistaa saalista ja suolaa ripotella vaan hyvä on antaa sielun levätä ja mielen kiitää Isää Jumalaa Pojan Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä, sitä myös anoen ja janoten ja tästä kaikesta kiittäen.

Äänestä

olen sitä mieltä, että tietysti voi antaa mistä vain hyväksi näkee.

Äänestä

Voidaanko yleensä keskustella "Jumalan antamisesta" vai olisiko parempi esittää "ihmisten toiminnasta" ja näin ymmärtää avioliiton merkitys paremmin ja jäisi myös samalla pois mahdollinen ylihengellistäminen ja samoin syytösmahdollisuudet sillä tulevaisuudesta tietää vain Jumala ja ihminen itse voi siihen kenties vaikuttaa tai sitten Jumala vaikuttaa siihenkin ihmisen itsensä kautta omalla tavallaan tai sitten ihan vain ihminen itse valitsee tiensä ja Jumala tietää kaiken aina ja myös tulevaisuuden suhteen, ja tämä on se todennäköisin toimintatapa, toki Jumala kaiken tietää ja voi myös esittää tästäkin jotakin, ja tämäkin voi vaikuttaa asiaan samoin.

Äänestä

Tietysti kaikki kaikilla ihmisillä on vain Jumalassa, samoin eläimillä, ja yksikään varpunen ei putoa Jumalan sallimatta ja samoin ei yksikään ihminen voi pelastua kuin Jumalan armosta ja totuudesta ja evankeliumin kautta Jeesuksessa.

Äänestä
  • Ihminen on eläin. jumala sensijaan on ihmisen keksimä mielikuvitusolento

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei.edes.kyläpahasta kirjoitti:

Jumala tietää aina kaiken varmuudella. Uskovat vastatkaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu