Mama Merkkel sanoo Saksa pystyy hoitamaan pakolaiset ilman veronkorotuksia.
No kyllä kait talouden olessa kunnossa ja maan olessa velaton siihen pystyy mikä maa tahansa. Suomessa ei todella ole talous kunnossa ja maa elää velalla. Suomessa jo ilman uusiakin pakolaisiakin piti veroja korottaa jo. Olisko todella kirveellä töitä Suomessa ? Että silleen. ILtalehti.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Saksan julkinen velka suhteessa BKT:hen on suurempi kuin Suomella. Sen julkinen velka on euromääräisesti myriadin verran suurempi kuin Suomella. Velan määrä ei todellakaan ole suorassa suhteessa kansantalouden elinvoimaisuuteen. Tämän tietävät myös Suomen päättäjät, vaikka toimivat toisin. Sellaista se on, politiikka ja kansallisvarallisuuden uusjako.
No tuskin Saksan vienti takkuaa samalla tavalla kuin Suomen ? Suomi on suurin vahingon kärsijä tässä EU:n pakotepolitiikassa. Suomelle onkäynyt kuin sille vanhan kansan sananlaskussa sanotaan käyneen: " Harakalle vasta tervatulla sillalla,kun nokan saa irti tarttuu pyrstö kiinni " . Että silleen.
Upista