Nyt kun Syyriasta tulvii pakolaisia joka puolelle Eurooppaa, voisivat Jehovan todistajat näyttää kaikille miten hyviä ja lähimmäistä rakastavia Jeesuksen seuraajia he ovat. Hallintoelin voisi antaa uutta valoa, jonka mukaan jokaisen JT-perheen tulisi majoittaa ja ruokkia ainakin yksi pakolainen. Valtakunnansaleja voisi käyttää tilapäismajoitukseen.
Jehovan todistajilla huikea tilaisuus
Ehdottaja
1658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jotenkin minusta tuntuu:"älä unta nää".
Mutta entäpä muut kirkkokunnat?
Mitä jos helluntaikirkko ottaa heitä tai Vapaakirkko?
Miten jehovantodistajat sitten puolustelevat etteivät ottaneet tyhjiin saleihinsa vaikka edes kirjaston puolelle kymmentä tai viittätoista pakolaista ja samalla ruokkisivat heidät?
Mitenkäs se nyt meni:"vesilasi yhdelle näille vähäisimmille".
Meidän seurakunnassa ainakin tämä otetaan esille ensiviikon vanhimmistonkokouksessa,ja seurakuntamme ei ole jehovantodistajat.
Luin tänään juuri aiheesta jw.org "pakolaiset" fakta tietoa eri maista kuinka JT ovat auttaneet pakolaisia.
Monet kirkkokunnat/kristilliset yhteisöt ovat jo ryhtyneet talkoisiin mm. luterilaiset seurakunnat vaatekeräysten myötä. Moni on myös ilmoittautunut majoituksen tarjoajaksi.
Kaikkea elämisen perustavetta kannattaa miettiä. Patjoista, tyynyistä ja peitoista lähtien. Vaatteita tarvitaan ja hygieniatarvikkeita ja kaikkea mahdollista ihan perustarviketta.
Jos sieltä olis tulossa jehovantodistajia niin kyllähän jehovantodistajat heitä auttaisivat,mutta luulenpa että mitään kovin suurta ryntäystä heistä ei tule.
Lohjallakin on jo vireillä vaatekeräystä.
Olemme olleet jo Syyriassa pitemmän aikaa avustamassa, koska se on paras tapa auttaa.
Pakolaiset ovat salakuljettajien armoilla, toistaiseksi.
"Olemme olleet Syyriassa avustamassa".
Entäpäs auttavatko suomen jehovantodistajat jos pakolaisia tulee vaikka 30.000 tämän syksyn aikana?
Jos teille soitetaan että ottaisitko kakkoskämppääsi pakolaisia,niin tekisitkö samoin kun pääministeri?
Tai:kun teillä nyt on ihan tyhjillään se valtakunnansali/valtakunnansalin kirjasto,ottaisitteko sinne vaikka 10 pakolaista puoleksi vuodeksi?
Todistajaa täällä ei varsinaisesti ole, vaan lahkon paatuneita mainosvaltuutettuja. Heidän lausuntonsa ovat sitten virallisia mainoksia.
Kyllä lahkossa on joku sellainen esimerkillinen ja huomion kiinnittämistä kaipaava jäsen, joka ottaisikin pakolaisen.
Mutta lahkon jäsenistä huonoon jamaan (taloudellisesti/terveydellisesti/tms) joutuneet tietävät että auttavia on tosiaan vain joku. Lahkon lahjalaatikkorahat ovat tosiaan pelkästään lahkon, tai olisiko melkein paremmin vartiotorniseuran, niitä ei käytetä. vanhin voisi sanoa että voisiko joku auttaa, ei tosin sano välttämättä, eikä myöskään ole kuultu vanhimmasta joka itse olisi auttanut.
Valtakunnansalia ei saa käyttää kuin lahkotoimintaan tai se myydään.
Lahkolaiset luulevat omistavansa tuon laitoksen, jota ei saa sanoa kirkoksi, kun ovat sen talkoilla rakentanneetkin, mutta sen lainhuuto on erityisessä "omistusseurakunnassa". Eivätkä todistajat päätä muutenkaan, sillä he ovat sääntöjensä mukaan vailla äänivaltaa olevia ulkojäseniä. Näistä asioista kirjoittaa johanneksenpojan kotisivu enemmän ja tarkemmin
Niin se varmaankin on.
Seurakunta jossa itse nykyään olen on varmaankin se kaikkein köyhin mahdollinen ja pieni.Mutta enpä usko että avustaminen tyrehtyisi siihen kun "meillä ei ole rahaa".
Historia on osoittanut että kyllä tarvitta aineisto,ruoka,vaatteet,patjat y.m. tulee jos se on Herran tahto.
Avun antamisen jättäminen ei ainakaan auttais yhtään, muslimien käsityksiä kristikunnasta.
Sitten saattavat auttaa jos saavat samalla saarnata ja kaupitella pakolaisille vartiotorneja, muuten eivät koska ei ole hyötyä heistä.
Ja höpö. Lue jw.org "pakolaiset" oikeaa tietoa.
Jos kys.pakolainen ei ole kiinnostunut ottamaan totuuttanne vastaan niin kyllähän siinä alkaa aikamoinen karttaminen ei jt:t huvikseen ala auttamaan jos eivät hyödy.
http://www.migri.fi/asiointi/asiakastiedotteet/1/0/ohjeistus_turvapaikanhakijoiden_kotimajoittajille_62091
Kolonkka 5.9.2015 13:28
"Kyllä lahkossa on joku sellainen esimerkillinen ja huomion kiinnittämistä kaipaava jäsen, joka ottaisikin pakolaisen.
.... eikä myöskään ole kuultu vanhimmasta joka itse olisi auttanut.
..... Eivätkä todistajat päätä muutenkaan, sillä he ovat sääntöjensä mukaan vailla äänivaltaa olevia ulkojäseniä. "
-Niin eikö ole vielä niin että pakolaisapua antava todistaja myös pysyy äänivallattomana ulkojäsenenä seurakunnassaan, mutta se vanhin, jonka ei koskaan tiedetä auttaneen, sanotaan jehoovan nimittämäksi seurakuntavirkaansa vartiotornin teokraattisessa järjestelmässä ?
Taidettaisiin erottaa ja alkaisi karttaminen jos ryhtyisi yksityisesti auttamaan pakolaisia?
Veljesseurassa pro et contra tuntuu toivovan ettei tänne tulisi yhtään pakolaista. Siinä meillä jeesuksen "rakkaus".