Ensimmäinen järkevä selitys tälle hulluudelle

Minkä takia kunnat suorastaan himoitsevat vastaanottokeskuksia alueelleen. Tässä on selitys, jota ei aiemmin ole kansalle avattu. Varmistin tuttavaltani tuon asian paikkaansapitävyyden, joka toimii ELY-keskuksessa ja hän sanoi, että pakolaisille on todella piikki auki neljä ensimmäistä vuotta, kunnan harkinnan mukaan ja turvapaikanhakijoille kolme ensimmäistä. Nämä nykyiset tulijat ovat pääosin turvapaikanhakijoita.

ukija: Tämän takia maahanmuutto kannattaa

"Mitä enemmän väkeä saadaan sisään, sitä tuottoisampaa bisnes on yhdistykselle. Esimerkiksi jo 20 euron nettotuotolla per henkilö päivässä päästään 10 000 pakolaisen massalla 200 000 euron päiväansioihin käytännössä tekemättä mitään."

04.09.2015 19:09, 5197 lukukertaa

Lukijan tekemä mielipidekirjoitus. MV ei vastaa väittämistä.


Katselin kuvia Evitskogin tilapäisestä pakolaiskeskuksesta, jota ollaan selvästi kalustamassa uudelleen. Roskalavalle on heitetty aivan käyttökelpoisen näköistä tavaraa.

Siellä palaa niin superlon-patjat (ei tulisi polttaa kotioloissa) kuin myös ihmisten hyväntahtoisesti lahjoittamat vaatteet. Miltähän mahtaa tuntua lahjoittajista, kun lahjansaajalle ei kelvannutkaan vaate, koska se ei ollut uusi?

Näistä kuvista tuli mieleen reilu kaksi vuotta sitten edesmennyt veljeni, joka keväällä 2012 sai puhelun urakoitsijatuttavaltaan. Urakoitsija teki remonttia Helsingin kaupungin omistamassa isossa perheasunnossa, jossa oli asunut tilapäismajoituksessa suomalaisperhe.

Ennen heidän muuttoaan huoneiston kodinkoneet oli vaihdettu ja siellä oli täysin uusi jääkaappi, jossa oli jopa käyttöohjeet vielä teipattuna hyllyyn kiinni. Lisäksi siellä oli paikalleen asennettu liesi, joka sekin oli täysin uusi, koska tehdasrasvoja ei oltu vielä ehditty polttaa pois.

Näitä oltiin heittämässä kaatopaikalle, koska asuntoon oli muuttamassa Suomessa jonkin aikaa asunut somaliperhe, joka halusi itselleen puhtaan huoneiston. Heillä oli vaatimuksena, ettei keittiössä saa olla mitään, mikä on voinut olla kosketuksissa sianlihaan.

Myös WC-pytty piti vaihtaa, koska se ei ollut uusi. Keittiön kaapistoa piti kaventaa, jotta tulijaparheen tarpeisiin sopiva leveämpi liesi mahtui paikalleen. Uudet koneet oli jo toimitettu ja vanhat piti viedä Sortti-asemalle hävitykseen.

Urakoitsija ei uusia koneita halunnut hävitettäväksi viedä, vaan soitti veljelleni ja kysyi onko tarvetta. Timpuri sanoi vievänsä ne ulos, josta ne voi hakea pois mahdollisimman pian. Kävimme ne hakemassa pois heti. Veljen vanhat koneet veimme Sortti-asemalle firman nimissä.

Ympäristönäkökohdista uuden koneen hävittämisessä ei ole mitään järkeä, mutta noin toimien virkamiesten satulapäätöksiin saatiin edes vähän tolkkua.

Kukaan ei virastossa ollut ilmeisesti huomannut sitä, että asuntoon oli hiljattain toimitettu upouudet laitteet?

Vaikka veljeni oli todella tarkka yksityisyydestään ja pyrki internetissäkin hävittämään itsestään mahdolliset jäljet, hän teki virheen siinä, että otti puheidensa todisteeksi kuvat laitteista ja laittoi ne eräälle keskustelupalstalle.

Sieltä ne levisivät ympäri nettiä ja jotkut omivat asian itselleen esiintyen netissä kyseisenä urakoitsijana ja pitivät kuvia ominaan. Tästä julkisuudesta seurasi se, että asia tuli myös kaupungin tietoon. Sen verran vaikutusta sillä oli, että kaupungilla on nyt ohjeena käyttökelpoisten laitteiden vieminen Kierrätyskeskukseen.

Kuitenkin suurin ongelma asiassa oli, että yleiseen tietoisuuteen meinasi tulla se totuus, että vuokra-asunnot saadaan remontoitua ilmaiseksi valtion rahoilla.

Valtio nimittäin maksaa kaikki pakolaisiksi hyväksytyistä aiheutuneet ylläpitokulut kunnille takaisin neljä ensimmäistä vuotta täysimääräisesti. Tämän takia heidät sijoitetaan kunnan asuntoihin, jotka ovat remontin tarpeessa.

Asunnon valinnassa heitä ohjaa pakolaisneuvonnan järjestön edustaja, joka kertoo mitä kaikkea he voivat asuntoa valitessaan vaatia. Tämä tapahtuu kaupungin siunauksella, koska näin toimien voidaan vaatimuksia pitää pakolaisten kulttuurin ja uskonnon huomioimisena.

Kaupungin etu on, että asukkaalta tulee mahdollisimman paljon toiveita, jolloin tällä livulla saadaan myös itse huoneistoon tehtyä parhaimmillaan täysremontti valtion laskuun.

Kodinkoneiden ja ruokailuvälineiden tulee olla halal, eli tässä tapauksessa uusia, jotta voidaan varmistua etteivät ne ole olleet kosketuksissa sianlihan kanssa.

Sanomattakin on selvää, ettei tämä haittaa heitä, jos he syövät ravintolassa. Kuitenkaan yksityiskodissa edes tiskikone ei saa pestyä pois kattilasta tai lautaselta sitä karmaa, jonka ne saavat sianlihasta. Samaan perustuu sekin, että heille ostetaan uudet lastenvaunut, koska on hyvin todennäköistä, että vanhassa on ollut kristitty lapsi, eli vääräuskoinen.

Tämäkään toive ei kuitenkaan ole lähtöisin muslimeilta, vaan kaupungin käyttämältä järjestön edustajalta, jotta voidaan perustella uusien ostamisen tarve, mikäli valtio joskus kysyy miksi henkilöön on investoitu niin paljon verorahoja.

jatkuu...
1981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Toki osa muslimeista on jo oppinut, että kaiken voi vaatia uutena ja he ne myös saavat.

Näitä vaunuja myydään sitten eteenpäin netissä ja perhe käyttää esimerkiksi tuttavalta hankittua vaunua sen sijasta. Siinä tulee mukavasti verottomia lisätuloja, kun ihkauuden tonnin arvoisen lastenvaunun myy esimerkiksi -40%:n alennuksella.

Ongelma nykyisessä maahanmuutossa on, että se on satojen miljoonien täysin riskitön bisnes kouralliselle ihmisiä. Tätä ylläpitävät tahot eivät missään nimessä halua luopua satumaisista voitoista, joita sen avulla tehdään.

Koska valtion piikki on auki, sitä kautta voidaan remontoida esimerkiksi vuokra-asunnot käytännössä ilmaiseksi. Valtion neljän vuoden avoin piikki houkuttaa keksimään mitä mielikuvituksellisimpia selityksiä siitä, millaisia vaatimuksia pakolaisilla on esimerkiksi uskonnon varjolla. Oikeasti tällaisia vaatimuksia ei olisi, ellei sanoja laitettaisi maahantulijoiden suuhun.

Virkamiehet voivat silti hyvällä omatunnolla todeta, että: “Pakolaiset eivät saa toimeentulotukea yhtään sen enempää kuin kantaväestökään.” Tämä on totta, koska tuki ei ole toimeentulotukea.

Myös virkamiehet ovat bisneksessä mukana, sillä he voivat leimata kaikki päätökset salaisiksi, jolloin edes tilintarkastajat eivät pääse niitä helposti katsomaan.

Koska valtio kuitenkin maksaa kulut takaisin ELY-keskuksen kautta, ei tällainen tilintarkastajia edes kiinnosta. Virkamiehet hallitsevat monisatapäistä asiakaskuntaa, joka ei ostoksistaan pyydä alennusta ja maksaa takuuvarmasti kaiken nopeasti. Tällainen houkuttaa korruptioon ja näennäiskilpailuttamiseen.

Kunta voi antaa tukena joko rahaa, jolloin osa siitä siirretään pankkijärjestelmän ulkopuolella Western Union ja Dabashiil-palveluiden kautta kotimaahan maksettavaksi salakuljettajille uusien sukulaisten saamiseksi mukaan. Koska tulijat ovat tottuneet umpikorruptoituneeseen virkakoneistoon, voidaan heille sanoa, että: “Saadaksesi 400 euroa polkupyörän ostoon, sinun tulee tuoda siitä 100 euroa seuraavalla kerralla minulle. Muutoin tuki loppuu.” Kun asiakkaita on satoja, tästä tulee mukavasti verotonta lisätuloa myöntäjälle itselleen.

Toinen vaihtoehto on antaa maksusitoumus. Ihminen, joka pystyy antamaan 1000 euron arvoisia maksusitoumuksia lastenvaunujen hankkimiseksi saa todella miettiä moraalinsa perään, olisiko pieni osa varmoista voitoista saatavissa takaisin jos “kilpailuttaa” lastenvaunukaupat ja sopii, että seuraavan vuoden aikana ostot on tehtävä sieltä. Miltä tuntuisi yrittäjästä, joka saa normaaliasiakkaiden lisäksi vuodessa esimerkiksi 50 uutta asiakasta? Se on merkittävä raha, eikä lastentarvikemyynti pelkkiin vaunuihin rajoitu. Auttaisiko kilpailun voittamista se, että antaa ruskean kirjekuoren asiasta päättävälle taholle?

Veljeni yritti selvittää henkilöitä näiden bisnesten hyötypuolella. Hän totesi havaintona, että ne, jotka olivat aiemmin tienanneet lastenkotibisneksellä varmaa 100 e/päivä tyyppistä tuottoa sijoittamalla kuntien kurittomia lapsia omiin ns. perhekoteihinsa, olivat osin myös pakolaiskeskusten takana.

Koska nykyään saa turhan helposti julkisuutta laittomilla huostaanotoilla, joita kaksinumeroisia kasvulukuja kaipaava bisnes vaatii, rajallinen määrä huostaanottokelpoisia kakaroita pienen maan sisällä rupesi näyttämään kummasti kasvun osalta auringonlaskun alalta. Lastensuojeluviranomaisilta avunsaanti siihen, että saadaan yhä uusia asiakkaita alkoi olla todella hankalaa.

Nykyäänhän huostaanottojen määrät eivät enää lisäänny, koska on löytynyt tätä varmempi ja tuottoisampi bisnes, jossa kasvulle omien voittojen saamiseksi ei ole enää mitään rajoja olemassa; maahan tulevat pakolaiset.

Valitettavasti veljeni selvitystyö jäi kesken hänen menehdyttyään pohjoisessa rakkaan harrastuksensa parissa. Selvitystyö oli todella vaikeaa, koska lastensuojelussa ja pakolaisasioissa kaikki merkittävät asiakirjat ovat salaisia ja kaikki vetoavat vaitolosäännöksiin. Toivoisin, että tutkivat journalistit selvittäisivät tätä tunkiota nyt perusteellisesti, vaikka se haiseekin, ennen kuin rahanahneiden liikemiesten turvapaikkabisnes lähtee lopullisesti käsistä. Nyt on laitettu jo iso vaihde silmään, koska eduskunta ei vielä ole aloittanut työtään ja rautaa on pakko takoa niin paljon kuin pystyy ennen sitä.

Rasismi ja muu syytökset ovat vain savua ja peilejä, joiden tarkoitus on kääntää keskustelu täysin pois raiteiltaan, eli siitä ketkä käärivät bisneksestä rahat helposti ja täysin riskittömästi. Heille tulisiko suosia kristittyjä muslimien sijaan -tyyppisiin asioihin hitsautuminen on mitä mainiointa ajanvietettä, jossa hyödylliset idiootit tappelevat keskenään bisneksen kannalta täysin yhdentekevistä asioista. Kukaan ei silloin kiinnostu siitä, ketkä oikeasti käärivät tästä rahat ja muuttavat Floridaan eläkepäiville, kun oma maa on ensin pilattu alta.

jatkuu...

Äänestä

Bisneksen takana on myös tunnettuja henkilöitä, kuten porilainen kiinteistöyrittäjä Ilkka Holmlund, ex-sisäministeri Anne Holmlundin (kok) veli, joka on hankkinut tyhjänä olleita kiinteistöjä ja muuttanut ne pakolaiskeskuksiksi. Ministerillä itsellään oli virassa ollessaan sijoitus- ja tulonhankkimislainoja peräti 660 000 euroa, joiden tuotoksi hän ilmoitti 75 000 euroa vuodessa.

Anne Holmlund ei suostunut tarkemmin erittelemään mistä nuo koostuivat. Veljen liiketoimia miettien asiaa ei ehkä ole vaikea arvata, varsinkin kun sisäministeri on se henkilö, joka päättää miten tehokkaasti rajoja valvotaan ja pystyy myös ohjaamaan poliisin toimintaa bisnekselle edulliseen suuntaan. Nykyäänhän “rasistinen mielipide internetissä” on rikos, jonka tutkimiseen riittää sisäministeriön alaisella poliisilla tutkintaresursseja, toisin kuin esimerkiksi polkupyörävarkauksiin, joita ei tutkita ollenkaan.

Kannattaa huomioida jo pelkästään SPR:n osuus tuotoista. He pyrkivät vuokraamaan edullisia kiinteistöjä Holmlundin kaltaisilta jobbareilta, kuten Evitskogissa, ja keräämään valtion turvapaikanhakijoiden majoittamisesta maksaman palkkion ja vuokran välisen erotuksen itselleen. Keskuksia pyöritetään minimihenkilökunnalla.

Mitä enemmän väkeä saadaan sisään, sitä tuottoisampaa bisnes on yhdistykselle. Esimerkiksi jo 20 euron nettotuotolla per henkilö päivässä päästään 10 000 pakolaisen massalla 200 000 euron päiväansioihin käytännössä tekemättä mitään.

Vuodessa tämä on 73 miljoonaa euroa netto. Mikä muu teollisuudenala tuottaa yhtä helposti ja riskittömästi vastaavan tuoton?

Terveisin,

MV:n kestotilaaja

Äänestä
  • Eipä tavitse ihmetellä eräitten yksityishenkilöitten sekoamista avustustoimiin nuorta lihaa nähdessään, nyt kun valtakunnan päättäjätasollakin ollaan omia huusholleja alettu jakamaan maahanmuuttajille. Rajalle tarvitaan nyt reippaita VAPAAEHTOISIA pysäyttämään käsistä karannut tilanne.

    Äänestä

  • Ja kukahan helvetti senkin lystin maksaa kun Sipilä antaa asuntonsa vuokralle? Ei kun joo, siitähän ei tainnut ollakaan mainintaa.. Annetaan vain pakolaisille. Anteeksi, taisin erehtyä. Eihän ne tulot ole muutenkaan sen ihmeellisemmät herralla. Saa ainakin oman itsensä ja perheensä turvattua. Mutta eikös se niin mene että äiti teresaa on helppoa esittää kun saa tehdä sen muiden kustannuksella?

    Äänestä

  • haladia kirjoitti:

    Eipä tavitse ihmetellä eräitten yksityishenkilöitten sekoamista avustustoimiin nuorta lihaa nähdessään, nyt kun valtakunnan päättäjätasollakin ollaan omia huusholleja alettu jakamaan maahanmuuttajille. Rajalle tarvitaan nyt reippaita VAPAAEHTOISIA pysäyttämään käsistä karannut tilanne.

    Huushollien jakaminen ja englannin sisäoppilaitos pedofiilit, tällaisia elokuvia on nähty. Johtajien huushollien jako, antaa sen mielikuvan, että rikkailla on kyltymätön sukupuolivietti, vaikka aina paljaalla puskisi, niin silti yhä enemmän haluttaa. Himo on kova, kuin syksyisella hirvellä ja karhulla. Yle puskee tietoa valtakunnan verorahalla eli "veri-uutisillaan", himo vaan kasvaa jne.

    Äänestä

  • totuus,mutta pääpässit mamuttaa entistä hullummin suomessa ja koko eu:ssa,joka vain lupaa pahentaa tilannetta jatkossa ja tietenkin pakolla.
    nyt on vi-tun sama,miten tämä saata--nallisen järjetön toiminta päättyy. ongelmat ovat jatkossa todella raadollisia ja loppumattomia läpi maan,joita nyt 100% vähätellään.,se varmaa.
    maata ja kansalaisia ei voi tässä muutenkin sairaassa ajassa pahemmin pettää,kuin nykyhullujen toiminta osoittaa.

    Äänestä

Piikki auki, niille jotka tietävät. Selittää hyvin.

Äänestä
  • Maalaisliitto kerää uusia ääniä... eli piiiki auki Kepun jäsenille sähköpostilla ja sama koskee kokoomusta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/13791459/mamut-maatiloille#comment-80660883

    "...pystyy Suomi ottamaan vastaan pelkästään maatiloille 350000 pakolaista. "

    " väykkä 6.9.2015 12:02
    Ja maalaisliitto sai uusia äänestäjiä..."

    Isännillä housut märkinä.

    Äänestä

Ja sitten kun on tehtävänsä tehneet ja rahantulo loppuu, lähetetään ne pääkaupunki seudulle, loisto bisnes kunnille. Pitää vaan tarkkaan laskea kauanko valtionomaisuus riittää ettei kunta joudu itse maksumieheksi. Tai mitä väliä sillä enää sitten on kun koko maa on konkurssissa.

Äänestä

Entinen hyvinvointi Suomi, alhainen korruptio... Kuka äänesti Keskustaa ja Kokoomusta? Ei sen puoleen, samassa elintasoturistien hyysäämis-veneessä on myös suomalaisen duunarin entinen ystävä SDP ja kokoonmuksen puisto-osasto Vihreät.

Äänestä

Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun muistaakseni Helsingin kaupungin vanhustyön johtaja puhui hyvin tylyyn sävyyn vanhuksista. Hän ilmoitti, että vanhukset ovat aikuisia ihmisiä, jotka ovat vastuussa itsestään. Tällä han tarkoitti erityisesti muistisairautta potevaa vanhusta, korostaen, että ei ole kysymys alaikäisestä. Tällaista ikärasismia ja vihapuhetta harjoitetaan johtavien viranhaltijoiden ja muun johdon taholta. Ei minkäänlaista häpeäntunnetta eikä kunnioitusta sodankäynyttä sukupolvea kohtaan.
Nyt valtavat määrät nuoria miehiä hamutaan tänne Suomeen. Maahanmuuttajat pitävät Suomen ilmastoa huonona, liian kylmää ja pimeää, mutta raha kyllä kelpaa.
Suomi näyttää olevan tuhon tiellä. Eräät joukkotiedotusvälineet ovat sulkeneet keskustelupalstat, jotta kansan ääni ei kuuluisi.
Valtiojohto, erityisesti vanhuspalvelujen johto, Sipilä y.m. hävetkää!

Äänestä
  • Tuli mieleeni uutinen, jossa kotipalvelun työntekijä ei ollut huomannut asiakkaan kuolleen sänkyynsä.
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015090220284837_uu.shtml

    Nämä vanhukset maksavat tuosta "palvelusta". Laitoin lainausmerkit, koska paperilla asia kuulostaa palvelulta, mutta käytäntö on toinen. Uutisessa ei mainittu paikkakuntaa, mistä palvelu on ostettu. Eipä nopealla googlailulla edes löytynyt hinnastoja. Mutta sen tiedän aiemmista uutisista, että ala-arvoista ruokaa tarjotaan noin 10 e laaki. Ja jos joku loukkaantuu adjektiivista ala-arvoinen, niin voin kertoa olevani entinen keittiömestari, joka on toimittanut halvemmalla parempaa ruokaa pieniin yrityksiin. Edes kuljetus eiselitä noita hintoja, kun ottaa huomioon mitä ruoka on.

    Sama muuten pätee kaikkiin suurtalouskeittiöiden tarjoamaan moskaan: ylihintaista paskkaa tarjotaan myös opiskelijaruokaloissa ja tiettyjen firmojen työpaikkaruokaloissa. Olen nähnyt ja joskus jopa syönyt. Näen ja tunnistan, mikä maksaa mitäkin. Eikä kukaan edes häpeä! ...eikö ole ammattiylpeyttä, vai pelottaako työpaikan puolesta? Ei se työpaikka häviä, jos sanotte esimiehellenne, että moskaa ette halua käsienne kautta tarjota. Se vain pienentää osakeyhtiön osinkoja. Syödä kaikkien täytyy, eli kysymys on arvovalinnoista yhtiön sisällä.
    Ja toinen syy huonoon laatuun on turha suurtalouskeittiökoulutus. Ravintolaan oppimaan joka ikinen suurtalousemäntä ja -kokki, miten tehdään HYVÄÄ ruokaa isoina määrinä, edullisesti ilman liikoja eineksiä. Te ette osaa. Ja sanon tämänkin kokemuksen tuomalla vittumaisuudella: olen joskus ollut myös eräässä suurtalouskokkien työpaikassa, ja oli osaamattominta ja jäykintä keittämistä mitä olen nähnyt! Jopa moni kotikokki selviytyisi paremmin.

    Ja asiakkaille: vaihtoehtoisia tapoja järjestää vanhusten ruokailu on monia. Kyselkää naapureilta ja lähimmäisiltä. Älkää ensimmäisenä ostako ylihintaista passkaa veroparatiisiyhtiön keskuskeittiöstä. Olkaa luovia ja ovelia: ihan niinkuin meidän päättäjämmekin ovat!

    Äänestä

  • Jyrki Sukula asialle.

    Äänestä

TUTKIVA JOURNALISTI ASIALLE JA LÖÖPPI ILTAPÄIVÄLEHTEEN!!!!!!

TÄMÄ ON SEN TASOINEN ASIA, JOKA PITÄÄ OTTAA ESIIN!!!!!!

Äänestä

Edellisistä viestipökäleistä kirkastuu ajattelevalle kansalaiselle heti että asialla on
ropakantaministeri Putkosen ajatuspäästöt joita katkerat juoksupojat ovat kuu-
liaisesti juoksuttamassa kaiken kansan valoksi :) Eiks je -Mutta te myöhästyitte
Putkosen pallopojat ja kihisette nyt kiukkua kuin Ukko-Pekka veturi tahi Hitler
punkkerissa 29.4.1945.Eiks je?

Äänestä

Niinkuin alussa kirjoitit niin suomalaiset osaavat tämän homman yhtä fiksusti,200000/vrk tekemättä mitään,ja lavalle oltiin heittetty aivan käyttökelpoista tavaraa,tarkistitko tavaran,vai mistä tiedät,että se oli käyttökelpoista,ja jos oli niin miksi et dyykkannut sitä veks.

Äänestä
  • Jaa, mikä tieto tämä on. Ehkä voisikin sitten tehdä uuden pisneksen, joka kerää vanhasta roinasta ja ompelee tai veistelee jotain uusio kamaa, kuten mm. käsityöläisten koristeet.

    Yritteliäisyyttä ei tue tukien kanssa venkoilu, johon Ay-liike on sekaantunut. Nythän mm. teknisten akateemisten liitto ajaa sellaista asiaa, että yrittäjäksi siirtynyt insinööri voisi olla aluksi ansiosidonnaisella ja vähitellen siitä itsenäistyisi ja hän voisi myös palkata työllistettyjä. Mutta kaikki tietävät, että maatalousisäntien maataloustukikin on mukavampi tukiraha, koska sen käyttö on huomattavasti laajempi, sallii mm. laajentamisen ja asuntojen teon sekä palkkaamisen tai tukityön pidon.

    Ay-liike voisi antaa työkkärin työnhakijoiden palkkaamisen vapaammat kädet kaikille.

    Äänestä

KYLLÄ ON SAIRASTA TOUHUA !!!
JA ME JOUDUMME MAKSAMAAN KAIKEN !!!!

EI OLE IHME KUN VIHA KASVAA RAJUSTI MAAHANTUNKEUTUJIA KOHTAAN.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Otepiä kirjoitti:

Minkä takia kunnat suorastaan himoitsevat vastaanottokeskuksia alueelleen. Tässä on selitys, jota ei aiemmin ole kansalle avattu. Varmistin tuttavaltani tuon asian paikkaansapitävyyden, joka toimii ELY-keskuksessa ja hän sanoi, että pakolaisille on todella piikki auki neljä ensimmäistä vuotta, kunnan harkinnan mukaan ja turvapaikanhakijoille kolme ensimmäistä. Nämä nykyiset tulijat ovat pääosin turvapaikanhakijoita.

ukija: Tämän takia maahanmuutto kannattaa

"Mitä enemmän väkeä saadaan sisään, sitä tuottoisampaa bisnes on yhdistykselle. Esimerkiksi jo 20 euron nettotuotolla per henkilö päivässä päästään 10 000 pakolaisen massalla 200 000 euron päiväansioihin käytännössä tekemättä mitään."

04.09.2015 19:09, 5197 lukukertaa

Lukijan tekemä mielipidekirjoitus. MV ei vastaa väittämistä.


Katselin kuvia Evitskogin tilapäisestä pakolaiskeskuksesta, jota ollaan selvästi kalustamassa uudelleen. Roskalavalle on heitetty aivan käyttökelpoisen näköistä tavaraa.

Siellä palaa niin superlon-patjat (ei tulisi polttaa kotioloissa) kuin myös ihmisten hyväntahtoisesti lahjoittamat vaatteet. Miltähän mahtaa tuntua lahjoittajista, kun lahjansaajalle ei kelvannutkaan vaate, koska se ei ollut uusi?

Näistä kuvista tuli mieleen reilu kaksi vuotta sitten edesmennyt veljeni, joka keväällä 2012 sai puhelun urakoitsijatuttavaltaan. Urakoitsija teki remonttia Helsingin kaupungin omistamassa isossa perheasunnossa, jossa oli asunut tilapäismajoituksessa suomalaisperhe.

Ennen heidän muuttoaan huoneiston kodinkoneet oli vaihdettu ja siellä oli täysin uusi jääkaappi, jossa oli jopa käyttöohjeet vielä teipattuna hyllyyn kiinni. Lisäksi siellä oli paikalleen asennettu liesi, joka sekin oli täysin uusi, koska tehdasrasvoja ei oltu vielä ehditty polttaa pois.

Näitä oltiin heittämässä kaatopaikalle, koska asuntoon oli muuttamassa Suomessa jonkin aikaa asunut somaliperhe, joka halusi itselleen puhtaan huoneiston. Heillä oli vaatimuksena, ettei keittiössä saa olla mitään, mikä on voinut olla kosketuksissa sianlihaan.

Myös WC-pytty piti vaihtaa, koska se ei ollut uusi. Keittiön kaapistoa piti kaventaa, jotta tulijaparheen tarpeisiin sopiva leveämpi liesi mahtui paikalleen. Uudet koneet oli jo toimitettu ja vanhat piti viedä Sortti-asemalle hävitykseen.

Urakoitsija ei uusia koneita halunnut hävitettäväksi viedä, vaan soitti veljelleni ja kysyi onko tarvetta. Timpuri sanoi vievänsä ne ulos, josta ne voi hakea pois mahdollisimman pian. Kävimme ne hakemassa pois heti. Veljen vanhat koneet veimme Sortti-asemalle firman nimissä.

Ympäristönäkökohdista uuden koneen hävittämisessä ei ole mitään järkeä, mutta noin toimien virkamiesten satulapäätöksiin saatiin edes vähän tolkkua.

Kukaan ei virastossa ollut ilmeisesti huomannut sitä, että asuntoon oli hiljattain toimitettu upouudet laitteet?

Vaikka veljeni oli todella tarkka yksityisyydestään ja pyrki internetissäkin hävittämään itsestään mahdolliset jäljet, hän teki virheen siinä, että otti puheidensa todisteeksi kuvat laitteista ja laittoi ne eräälle keskustelupalstalle.

Sieltä ne levisivät ympäri nettiä ja jotkut omivat asian itselleen esiintyen netissä kyseisenä urakoitsijana ja pitivät kuvia ominaan. Tästä julkisuudesta seurasi se, että asia tuli myös kaupungin tietoon. Sen verran vaikutusta sillä oli, että kaupungilla on nyt ohjeena käyttökelpoisten laitteiden vieminen Kierrätyskeskukseen.

Kuitenkin suurin ongelma asiassa oli, että yleiseen tietoisuuteen meinasi tulla se totuus, että vuokra-asunnot saadaan remontoitua ilmaiseksi valtion rahoilla.

Valtio nimittäin maksaa kaikki pakolaisiksi hyväksytyistä aiheutuneet ylläpitokulut kunnille takaisin neljä ensimmäistä vuotta täysimääräisesti. Tämän takia heidät sijoitetaan kunnan asuntoihin, jotka ovat remontin tarpeessa.

Asunnon valinnassa heitä ohjaa pakolaisneuvonnan järjestön edustaja, joka kertoo mitä kaikkea he voivat asuntoa valitessaan vaatia. Tämä tapahtuu kaupungin siunauksella, koska näin toimien voidaan vaatimuksia pitää pakolaisten kulttuurin ja uskonnon huomioimisena.

Kaupungin etu on, että asukkaalta tulee mahdollisimman paljon toiveita, jolloin tällä livulla saadaan myös itse huoneistoon tehtyä parhaimmillaan täysremontti valtion laskuun.

Kodinkoneiden ja ruokailuvälineiden tulee olla halal, eli tässä tapauksessa uusia, jotta voidaan varmistua etteivät ne ole olleet kosketuksissa sianlihan kanssa.

Sanomattakin on selvää, ettei tämä haittaa heitä, jos he syövät ravintolassa. Kuitenkaan yksityiskodissa edes tiskikone ei saa pestyä pois kattilasta tai lautaselta sitä karmaa, jonka ne saavat sianlihasta. Samaan perustuu sekin, että heille ostetaan uudet lastenvaunut, koska on hyvin todennäköistä, että vanhassa on ollut kristitty lapsi, eli vääräuskoinen.

Tämäkään toive ei kuitenkaan ole lähtöisin muslimeilta, vaan kaupungin käyttämältä järjestön edustajalta, jotta voidaan perustella uusien ostamisen tarve, mikäli valtio joskus kysyy miksi henkilöön on investoitu niin paljon verorahoja.

jatkuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu