maahanmuuton Suomeen, kunhan teito leviää tarpeeksi Afrikkaan ja muihin muslimiympäristöihin.
.
Sipilä teki karhunpalveluksen Suomenkansalle, joka vie maan lopulliseen tuhoon.
.
Sipilä teki karhunpalveluksen Suomenkansalle, joka vie maan lopulliseen tuhoon.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Terroristit ulostavat ei-toivotun liikaväestön Eurooppaan. Portit on nyt avattu. Tulijoiden joukkoon solutetaan fanaattisia uskonsotureita.
Sana kiertää Afrikassa ja L-Idässä, että Suomi on valtavan rikas maa. Täältä voi löytää rahaa kadulta, jos vain viitsii kumartua ottamaan.
MTV3 uutitissa kerottiin, että Saksa valmistautuu ottamaan vastaa ainakin 800000
pakolaista. Tottahan tuollaisen uutisen julkaisu saa pakolaislaumat räjähtämään käsiin. Varmaa on,että tuo uutinen on levitelty jo noihin lähtömaihin niillä älypuhelimilla. Että silleen.
Suomessa ylikansoittuminen ei ole vielä ongelma. Mutta suomalainen veronmaksaja pakotetaan jo nyt osallistumaan maapallon ylikansoittumisen tukemiseen.
Suomessa syntyy vuosittain 60 000 lasta. Heistäkin suuri osa jo muualta tulleille. Siihen nähden tänä vuonna tulevat 40 000 siirtoloista on katastrofaalisen suuri määrä.
Kuka nämä suuret pakoloisikäluokat elättää tulevaisuudessa. Joudutaanko ottamaan lisää työvoimaa, laivalasteittain.
Suomi on Detroitin viitoittamalla tiellä. Siellä enää 8 % väestöstä on kalpeanaamoja. Ne, joilla ei ole mahdollisuutta muuttaa pois. D on USA:n vaarallisin kaupunki.
Maapallon väestö on 3-kertaistunut 50-luvun alusta. Tulevien 50 vuoden kuluessa se jälleen 2-kertaistuu.
Maailman väkiluku kasvaa 85 miljoonalla vuosittain. Se on 16 kertaa Suomen nykyisen väkiluvun verran.
Maahantunkeutujien tsunamille ei näy loppua. Pelkästään Nigeriassa syntyy lapsia enemmän kuin koko EU-alueella yhteensä.
Öljy ja kaasu loppuvat 50 vuoden kuluessa ja hiilikin 100 vuoden kuluessa.
Kepumessias kuvittelee pelastavansa maailman.
Suomen päästöt ovat kuin itikanp itämeressä.
Suomalaisia veronmaksajia on 0.02 % maailman väestöstä. Vaikka koko verokertymä jaettaisiin maailman vähäosaisille, niin köyhyys ja kurjuus ei vähenisi nimeksikään. Mutta Suomi tuohoutuisi ja olisimme hädänalaisten pitkän jonon jatkona mekin.
Asuntoon sisältyy vielä vene,auto,mopo,rahaa,kultaketjuja jne,jne..
Mitä siitäkin tulisi, jos kamelikuskit olisivat vallassa Suomen luonnon olosuhteissa. Arabimaissa ei ole juurikaan tuotannollista toimitaan. Minä en ainakaan miksikään kaaleriorjaksi arabien hallitsemaan yhteiskuntaan jää. Siinä saavat sitten suvaitsevaisto ja islamistit rakentaa unelmaa. Hyysäritkän eivät ole juuri vientiteollisuuden palveluksessa, se on helppoa olla hyväntekijä toisten rahoilla. Maailman talous romahtaa tässä kuussa, tarkoittaa sitä että taikaseinästä loppuu rahat ja kortit jaetaan uudestaan.
Sisäistä sotaahan tämä tietää, ääritilanne on korpisoturit vs. hyysärit ja kamelikuskimamut Suomen metsissä ja soilla -35 pakkasessa, ei tarvitse arvata kumpi saa pataan.
Vittu tää on jo liikaa saatana...