Auttakaa, pliis!

Opettelemalla olemaan riitelemättä!Sen sijaan että sanotte jotain ilkeää,sanokaakin jotain mukavaa toiselle!On tosi kuluttavaa riidellä kaiken aikaa,varsinkin kun ei ole syytä.Toisilla pareilla se näkyy jäävän päälle.Ja miten ikävää se on jälkikasvunkin kuunnelle,jatkuu sukupolvelta toiselle...

Olette olleet vuoden verran yhdessä? Ja tämä "tappelu" on alkanut vasta äkettäin?
Mielestäni selvästikin viittaa siihen, että ns.kuherrusvaihe on sivuutettu, ja nyt kaksi (luultavasti?) aika vahvaa minää pyrkii esiin.
Tämä on just se vaihe, jolloin erotaan tai sitten jaksetaan ja jatketaan, hioudutaan ja sovittaudutaan niinkuin palapelin osat.Nyt pitäis vaan olla järkevä ja pistää jäitä hattuun! Ei pitäisi jyrätä toisen yli, eikä yrittää päästä "niskanpäälle".
Tässä vaiheessa myös herätään näkemään se toinen OIKEASTI. Ne vaaleanpunaiset unelmat haihtuu arjen tieltä. Nyt testataan tuleeko teistä todella pari vai ei.
Ihanne tapauksessa molemmat haluaa jatkaa, haluaa alkaa rakentaa ja hioa särmiä. Riidan tullessa ei pakata kamoja ja lähdetä ovet paukkuen äidin luo! Se on sitä kypsymistä aikuisuuteen ja todelliseen parisuhteeseen. Ei sanota asioita joita ei tarkoiteta, ei haavoiteta ja lyödä toista rumin sanoin. Riidan jälkeen rauhoituttua istutaan alas ja keskustellaan. Ollaan avoimia ja rehellisiä. Kullakin parilla on omat tapansa selvitellä asioita. Mikä tuntuu teistä kummastakin hyvältä? Mitään väkisin inttämistä ei pidä harrastaa, jos toinen ei halua puhua. Voit puhua itse, kertoa mille tuntuu ja mitä sydämelläsi on. Minä-muodossa, siis älä syytellen"kun sinä et..." yms. Ottakaa asia esiin uudemman kerran. Väliajalla siihen ei palata ja ronkita.
Parisuhde vaatii onnistuakseen työtä ja huoltoa, se ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista.
"Onni on kuin porraspuu; moni siihen kompastuu! Jotkut menee nurin-narin toisista tulee hyvä pari!"

Hei "liikaatappelua".

Kirjoituksesi herätti minussa monta ajatusta.
Ensimmäinen oli ilo siitä, että selvästi tahdot muutosta. Pyydät apua ja toivot, että vahingollinen käyttäytymismalli loppuu. Juuri se muutoksen tahtominen on tärkein askel parempaan elämään.

Toinen ajatus liittyy parisuhteen yleiseen kehityskulkuun. Alkuihastumisen jälkeen jokaisessa parisuhteessa syntyy erilainen tilanne, jossa tavallaan valtataistelu helposti alkaa; valtataistelun sijaan kuitenkin oikeasti on kyse symbioottisen rakastumisvaiheen jälkeisestä erillisyys-problematiikasta: Miten voin olla erillinen ihminen ja silti lähellä? Etäisyys-läheisyys -teema muuttuukin riidaksi, jos kokee, ettei pysty puolustamaan omaa erillisyyttään muuta kuin tappelemalla.

Kolmas näkökulma on parisuhdetaidot. Tai ihmissuhdetaidot. Tai vuorovaikutustaidot.
Miten oppia tässä elämän ehkä tärkeimmässä ihmissuhteessa viestimään ja vuorovaikuttamaan ei-tuhoavasti? Näitä taitoja tulee ja kannattaa opetella. Jos tilanne on jumiutunut pidemmäksi aikaa eikä omat yritykset riitä, on ulkopuolisen keskusteluavun pariin hakeutuminen yleensä hedelmällistä. Kirkon perheasiainkeskukset tarjoavat maksutonta apua, mutta jonot voivat olla joskus pitkät. Maksullisesti voi mennä yksityiseen pariterapiaan. Myös erilaisia pariviestinnän kursseja järjestää esim. Kataja.ry, (googlaa), mutta niihin ei voi osallistua jos on juuri tulehtunut tilanne päällä, vaan se pitää hoitaa ensin. Teillä riitelykausi ei ole vielä onneksi jatkunut pitkään. Voitte jo tänään muuttaa kuviota.

Taitoja ja viisautta oppimaan! Parisuhteen hyvinvointi on suuri elämää rikastuttava tekijä.

Merja-diakoni