Yksin..

yksin kaiken surun ja ihmetyksen keskellä:(
tapasin viimevuoden alussa naisen(olkoon vaikka nimimerk tiina(ei oikea nimi)) joka pikkuhiljaa valloitti sydämeni(vajaassa kuukaudessa). seurusteltiin keväällä, jolloin noin 3kert ilmoitti jättävänsä ja esim muuttavansa toisellepaikkakunnalle yksin asumaan. perui puheensa aina parin päiv sisällä ja taas vannoitti rakkauttaan. muutettiin yhteen kesällä, jolloin alkoi tahtumaan. irtisanoin vuokraasuntoni, jolloin vähän päästä tiina ilmoitti ettei tästä tulekaan mitään. kauheella kiireellä takaisin vuokra as välittäjälle perumaan irtisanoutuminen. sain as itselleni viimetingassa takaisin. meni päivä kaks ja taas tiina ilm ikävöivänsä ja hal yhteen. meni kk ja tiina pyysi taas irtis asuntoni. muutettaisiin yhteen. asunto meni jo toiselle kun taas tiina ilm että ero. kaikki tavarani oli työvuoron jälk valm pakattuna eteisessä. saman päivän yönä jolloin erosimme tiina taas ilm ettei haluakaan luopua musta, ja taas palattiin yht. meni kesä, jooloin kosin tiinaa, suostui jee, oi tätä onnea! vielä taaksepäin palatakseni.. koko seurustelun ajan haistoin palaneen käryä, oli puhelin kiinni yhd olon aikana, silloin harvoin kun puh päällä tuli outoja soittoja vieraasta nrosta joihin tiina ei viitsinyt vastata kun ei "tuntenut" soittajan nroo. kysyin onko hänellä joku toinen.. mihin sain aina vastauksen että ei ole, sanoi niin silmiin tuijottaen vakavalla katseella vannottaen rakkauttaan. uskoin aina vaik ilmassa oli petoksen makua. no syksyllä 2003 kihloihin jolloin aloin jo ajatteleen että olempa ollut vainoharhainen ja en enempää epäillyt/kysellyt. kihlauksesta 2-3viikkoa tuli textiviesti mentäessä nukkumaan. kysyin keneltä se on jolloin tiina meni vaikeaksi. otin puh kädestä ja katsoin. oli hyvänyön toivotuset kullalle. kysyin et mikä helv tää on. vastaus en tiedä, väära nro. 5 min kuluttua soi tiinan puh, sama nro kun viestissä . vastasin.. selvisi että tiinalla oli ollut suhde toiseen mieheen koko meidän yhd olon ajan.. oli tavannut miehen 3vk ennen minua, ja jatkoi tapailua vaikka me olimme jo yhd. sydän hajosi, henki ei kulkenut. halusin pois ja äkkiä. tiina rukoili etten jättäisi, parantaisi tapansa ja uhkasi tappaa itsensä jos niin teen.söi lääkkeitä kourallisen ja joutui vatsahuuhteluun. en helv saanut lähdettyä.olin niin rakastunut ja pässi mikä pässi.
sanoin etten pitkään aikaan unohda, ja annan kyllä tiinan kuulla(haukkumista) kuinka on loukannut. sanoi kestävänsä kaiken mitä tulee, kunhan en lähde pois. masennuin pahasti jolloin astui kuviin viina ja solvaukseni paheni. itkin raivosin ym ym, oli niin paha olla. jouluna mentiin naimisiin ja ostimme yht asunnon(hänen ideoitansa kumpikin). masennus paheni(ei löytynyt minulle sopivaa lääkitystä). olin jaksamisen rajoilla aina kesän loppuun, jolloin aloitin uuden mas lääkityksen. se alkoi tepsimään. aloin paraneen. viinan käyttö väheni, jolloin solvauset loppui, rauhoituin.. tuli myöh syksy. tiina masentui, tuli töistä börnaut.
tiina alkoi raivoamaan. syytelemään vaikka mistä perättömästä. sanoi minun sanoneen asioita joita en ollut sanonut. tuli sairaan mustasukkaiseksi ilman syytä ym hullua.
tiina haki avioeroa. vihasi ja syytti tänään, rakasti ja halusi olla yhdessä seuraavana. meni 2kk samanlaisena hulluutena. rauh hetkeksi, katselimme uutta yht kotia ja sanoi peruvansa eron. meni 2vk.. ei katseltu enään yhd asuntoja ja hullut puheet erosta ym palasi. yht äkkiä ehdoitti sovinto reissua toiselle paik kunn ja juteltiin tulevasta. kovasti tiinalla oli yhteisiä visioita taas yht tulevaisuudelle. asiat muuttuivat taas vk:n sisään ja välit viileni. taas kului kaksi vk. jolloin huom yht tilimme tiliotteesta tiinan antaneen käsirahan asunnosta jo 3-4vk aiemmin. ei kertonut minulle mitään koko as. sain vain välttäviä vastauksia kysyessäni mitä toinen touhusi ja halusi. muutin vanhemmilleni ja tiina työpaikkani vastapäätä sijaitsevaan asuntolaan mihin työpaikaltani oli hyvä näkyvyys. vietti useita öitä muualla kuin asuntolassa.. asunto pimeänä eikä autoa pihassa. sanoi olleensa yst, vanhemmilla, pimeässä asuntolassa. aiemmin ei kosk öitä vanhem/yst taikka "pimeässä asuntolassa". jutut haisi ja pahasti, mutta vannotti ettei toista miestä ole kuvioissa. epäillen uskoin, halusin uskoa!
sanoi taas hetken päästä että as oli yhteiseksi tarkoitettu, mutta niin että se olisi hänen omistuksessaan. paripäivää meni, ja taas ettei näin tehdäkään vaan erotaan. huopaaminen ja soutaminen rakkausen ja eron väliä jatkui viime pe asti. tiina ilmoitti hyvästien ajan tulleen..
voiko rakastunut ihminen olla näin tyhmä!?
kuinka voin vaikkakin kuinka rakastuneena antaa vedättää ja loukata itseäni näin!! nyt on ikävä, sydän taas murskana. miksei järki sano jo et unohda! se ei ollut koskaan rakkauden arvoinen ihminen!! oon vit.. pässi ääliö!
kuitenki mä muistan vain ne ihanat ajat mitä yhd vietimme(tiina osasi hyvinä hetkinä olla mailman ihanin ihminen), vaikka niitä paskoja oli runsain mitoin enemmän.
nyt saatana toivun tästä yli, ja aloitan alusta. näin päätän ja teen!
61035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oikein teet, heivaa tommonen sekoboltsi-ämmä.

Äänestä

Voi miten surullinen olo tuli viestistäsi, teidän kummankin puolesta. Vieraan on vaikea antaa juuri sitä oikeaa neuvoa, mutta joskus on myös rakkautta se että jättää toisen, rakkautta itseä ja toista kohtaan - ehkä tässä teidän tapauksessa erilleen lähteminen on sitä rakkautta.

Äänestä

Rakkaus tekee toisinaan sokeaksi. Unohda tollainen ihminen ja kiitä luojaa, että ei ole mitään jaettavaa omaisuutta, lapsia tms...

Onneksi aika parantaa noitahaavoja.

Toteaa

mies vantaalta

Äänestä

No huh huh...jälleen kerran muistin, miksi sinkkuna oleminen ei välttämättä olekaan se huonoin vaihtoehto...tsemiä...

Äänestä

kun sai purkautua. kirjoitettuani asian ja luettuani pariin kertaan kirjoittamani textin aloin katsomaan asiaa aivankuin ulkopuolinen olisi katsonut, ilman omaa voimakasta kaipuuta ja ikävää. ajattelin tarinaa lukiessani, että ei helvetti! voiko noin ilkeää naista olla olemassa, ja helvetti kun toi kaveri on ollut tyhmä kun on jaksanut sietää noinkin paljon paskaa!
eli toipuminen on jo lähtenyt hyvällä mallilla käyntiin kun on alkanut mieltää itselleen että tämä oli ainoa oikea ratkaisu. täysin eheä en vielä tietenkään ole, mutta ainakin jo 30-40% parempaan suuntaan:)
muillekin jostain kiperästä tilanteesta kärsiville neuvoisin että kirjoittaa(ei välttämättä tänne, vaan vaikka esim paperille kotona) asiansa mikä vaivaa mieltä, lukee ajatuksella ja sitä kautta saa ehkä ajatuksiinsa uutta ajatus mallia..
hyvää talven jatkoa kaikille, ja kiitos niille jotka ovat jaksaneet lukea itkuvirttäni ja ajatuksineen tukeneet:)

Äänestä

Taisit jättää viesteissäsi mainitsematta muutamia asioita:
1. Suhteen alussa pari vuotta sitten harrastit seksiä 5 naisen kanssa ja yhden puolijulkkiksen kanssa maaliskuun loppuun saakka, etkä kertonut asiasta mitään.
2. Toinen mies ei ollut moneen kuukauteen kuvioissa, mutta eihän se ole mikään selitys.
3. Sinulla on aina ollut alkoholiongelma, kaikki aiemmat suhteesi ovat kaatuneet luonnehäiriöihisi.
4. Et kertonut, miten löit ja heittelit ja telkesit mua 37 kertaa suhteemme aikana. Kaksi kertaa nukuin turvakodissa yöni ja työpaikallani monia öitä. Äitisi luona monia öitä ja kaiken tämän jälkeen kehtaat vielä surkutella miten kauhteita on sattunut, itse niitä teit myös, kaikkeen tarvitaan kaksi!
5. Olit täysi paska yli vuoden, käytit minua joka tavalla hyväksi!
6. Mitä vielä itket siellä, ohi mikä ohi, itse menit toisen naisen kanssa sänkyyn! Mene sinne takaisin vain!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Julian kirjoitti:

yksin kaiken surun ja ihmetyksen keskellä:(
tapasin viimevuoden alussa naisen(olkoon vaikka nimimerk tiina(ei oikea nimi)) joka pikkuhiljaa valloitti sydämeni(vajaassa kuukaudessa). seurusteltiin keväällä, jolloin noin 3kert ilmoitti jättävänsä ja esim muuttavansa toisellepaikkakunnalle yksin asumaan. perui puheensa aina parin päiv sisällä ja taas vannoitti rakkauttaan. muutettiin yhteen kesällä, jolloin alkoi tahtumaan. irtisanoin vuokraasuntoni, jolloin vähän päästä tiina ilmoitti ettei tästä tulekaan mitään. kauheella kiireellä takaisin vuokra as välittäjälle perumaan irtisanoutuminen. sain as itselleni viimetingassa takaisin. meni päivä kaks ja taas tiina ilm ikävöivänsä ja hal yhteen. meni kk ja tiina pyysi taas irtis asuntoni. muutettaisiin yhteen. asunto meni jo toiselle kun taas tiina ilm että ero. kaikki tavarani oli työvuoron jälk valm pakattuna eteisessä. saman päivän yönä jolloin erosimme tiina taas ilm ettei haluakaan luopua musta, ja taas palattiin yht. meni kesä, jooloin kosin tiinaa, suostui jee, oi tätä onnea! vielä taaksepäin palatakseni.. koko seurustelun ajan haistoin palaneen käryä, oli puhelin kiinni yhd olon aikana, silloin harvoin kun puh päällä tuli outoja soittoja vieraasta nrosta joihin tiina ei viitsinyt vastata kun ei "tuntenut" soittajan nroo. kysyin onko hänellä joku toinen.. mihin sain aina vastauksen että ei ole, sanoi niin silmiin tuijottaen vakavalla katseella vannottaen rakkauttaan. uskoin aina vaik ilmassa oli petoksen makua. no syksyllä 2003 kihloihin jolloin aloin jo ajatteleen että olempa ollut vainoharhainen ja en enempää epäillyt/kysellyt. kihlauksesta 2-3viikkoa tuli textiviesti mentäessä nukkumaan. kysyin keneltä se on jolloin tiina meni vaikeaksi. otin puh kädestä ja katsoin. oli hyvänyön toivotuset kullalle. kysyin et mikä helv tää on. vastaus en tiedä, väära nro. 5 min kuluttua soi tiinan puh, sama nro kun viestissä . vastasin.. selvisi että tiinalla oli ollut suhde toiseen mieheen koko meidän yhd olon ajan.. oli tavannut miehen 3vk ennen minua, ja jatkoi tapailua vaikka me olimme jo yhd. sydän hajosi, henki ei kulkenut. halusin pois ja äkkiä. tiina rukoili etten jättäisi, parantaisi tapansa ja uhkasi tappaa itsensä jos niin teen.söi lääkkeitä kourallisen ja joutui vatsahuuhteluun. en helv saanut lähdettyä.olin niin rakastunut ja pässi mikä pässi.
sanoin etten pitkään aikaan unohda, ja annan kyllä tiinan kuulla(haukkumista) kuinka on loukannut. sanoi kestävänsä kaiken mitä tulee, kunhan en lähde pois. masennuin pahasti jolloin astui kuviin viina ja solvaukseni paheni. itkin raivosin ym ym, oli niin paha olla. jouluna mentiin naimisiin ja ostimme yht asunnon(hänen ideoitansa kumpikin). masennus paheni(ei löytynyt minulle sopivaa lääkitystä). olin jaksamisen rajoilla aina kesän loppuun, jolloin aloitin uuden mas lääkityksen. se alkoi tepsimään. aloin paraneen. viinan käyttö väheni, jolloin solvauset loppui, rauhoituin.. tuli myöh syksy. tiina masentui, tuli töistä börnaut.
tiina alkoi raivoamaan. syytelemään vaikka mistä perättömästä. sanoi minun sanoneen asioita joita en ollut sanonut. tuli sairaan mustasukkaiseksi ilman syytä ym hullua.
tiina haki avioeroa. vihasi ja syytti tänään, rakasti ja halusi olla yhdessä seuraavana. meni 2kk samanlaisena hulluutena. rauh hetkeksi, katselimme uutta yht kotia ja sanoi peruvansa eron. meni 2vk.. ei katseltu enään yhd asuntoja ja hullut puheet erosta ym palasi. yht äkkiä ehdoitti sovinto reissua toiselle paik kunn ja juteltiin tulevasta. kovasti tiinalla oli yhteisiä visioita taas yht tulevaisuudelle. asiat muuttuivat taas vk:n sisään ja välit viileni. taas kului kaksi vk. jolloin huom yht tilimme tiliotteesta tiinan antaneen käsirahan asunnosta jo 3-4vk aiemmin. ei kertonut minulle mitään koko as. sain vain välttäviä vastauksia kysyessäni mitä toinen touhusi ja halusi. muutin vanhemmilleni ja tiina työpaikkani vastapäätä sijaitsevaan asuntolaan mihin työpaikaltani oli hyvä näkyvyys. vietti useita öitä muualla kuin asuntolassa.. asunto pimeänä eikä autoa pihassa. sanoi olleensa yst, vanhemmilla, pimeässä asuntolassa. aiemmin ei kosk öitä vanhem/yst taikka "pimeässä asuntolassa". jutut haisi ja pahasti, mutta vannotti ettei toista miestä ole kuvioissa. epäillen uskoin, halusin uskoa!
sanoi taas hetken päästä että as oli yhteiseksi tarkoitettu, mutta niin että se olisi hänen omistuksessaan. paripäivää meni, ja taas ettei näin tehdäkään vaan erotaan. huopaaminen ja soutaminen rakkausen ja eron väliä jatkui viime pe asti. tiina ilmoitti hyvästien ajan tulleen..
voiko rakastunut ihminen olla näin tyhmä!?
kuinka voin vaikkakin kuinka rakastuneena antaa vedättää ja loukata itseäni näin!! nyt on ikävä, sydän taas murskana. miksei järki sano jo et unohda! se ei ollut koskaan rakkauden arvoinen ihminen!! oon vit.. pässi ääliö!
kuitenki mä muistan vain ne ihanat ajat mitä yhd vietimme(tiina osasi hyvinä hetkinä olla mailman ihanin ihminen), vaikka niitä paskoja oli runsain mitoin enemmän.
nyt saatana toivun tästä yli, ja aloitan alusta. näin päätän ja teen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu