Kysymys naisille: miksi jotkut teistä ovat sitoutumiskammoisia? Olen hiljattain tavannut unelmieni naisen, hauska, samanhenkinen, hyvänäköinen yms mutta on epävarma ihminen ja sitoutumiskammoinen. Tapasimme ystäväpariskunnan järjestämillä sokkotreffeillä jokin aika sitten ja kaikki asiat meni putkeen, mutta tapaamisen jälkeen ei ole kuulunut yhtään mitään...olen tiedustellut asiaa että olinko jotenkin epämiellyttävä, en kuulemma ole mutta tämä nainen pelkää sitoutumista ja sitä että minäkin loukkaan häntä niinkuin aiemmatkin ovat tehneet? Olen yli neljäkymmentävuotias enkä jukoliste tiedä pitäisikö minun unohtaa hänet vai jatkaa yhteydenpitoa joka valitettavasti on aika ykspuolista?
Sitoutumiskammo
Jaska1972
692
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voithan sie vaan päästellä paineita hänen kanssaan ja sitten jättää...
Ei se varsinaisesti ole sitoutumiskammoa. Tai voihan sen käsittää eri tavoin.
Tapaamasi nainen on varmaankin saanut siipeensä useamman kerran miehiltä ja näin ollen sitä väkisinkin kyynistyy. Silloin tulee se liiallinen itsensäsuojelu-vaihde päälle. Tulee epäiltyä vähän kaikkea ja pelättyä etukäteen miehen olevan liian hyvää ollakseen totta. Kuitenkin kaipaus hyvään parisuhteeseen on vielä olemassa.
Tunnistan tuon itsessäni. :/ Muutaman kerran petettynä ja viimeisin aviomies jätti, koska huomasi kaipaavansa enemmän jännitystä ja tempperamenttia naisessa lopulta. Hyvä arki & seksikään tunteilla ei riitä useimmille nykyaikana.. Tietysti on hyvä ettei kukaan jää kitumaan jos ei ole onnellinen toisen kanssa. :D
Ehkä, jos olet oikeasti kiinnostunut hänestä, voisit selventää olevasi vakavissasi kiinnostunut tutustumaan häneen? Toki se vakuuttelu voi olla tuskallista ja jotkut ovat jo aivan liian rikki uskomaan enää yhtään mitään hyvää omalle kohdalleen.
Katso tai jätä asia sikseen. Voihan se nainen ottaa yhteyttä jos saakin itsensä uskomaan vielä rakkauteen? ;)
Tätä mä en just ymmärrä. Minä olen itse mies ja olin onnettomassa liitossa, missä minua kohtaan käytettiin henkistä väkivaltaa ja minua uhattiin lasten näkemisen estämisellä ennen ja jälkeen eron. Ja olen monen kanssa sitten törmännyt tähän samaan kuin aloittaja. Yksinkertaisesti nyt tällä hetkellä ei enää jaksa vakuutella ja koittaa uskotella yhtikäs mitään. Minulle oikeastaan on aivan sama, että saanko sitä rakkautta enää... Ei maksa enää sitä vaivaa, mitä se tännepäin on ollut.
Ei se millään päänsä pensaaseen työntämisellä aukea toi juttu. On tutustuttava tarkemmin ihmiseen joka on kiinnostunut sinusta. On itse avauduttava toiselle myös. Mitä paremmin toisen tuntee ja tietää, sitä paremmin tietää onko siitä elämään vierellä. Mutta nyt tää on kääntynyt siihen, että hirmu halu on tuolla treffipalstoilla roikkua ja kailottaa sitä kaikkea ihanuutta mitä halutaan, mutta ei olla itse valmiita tekemään asialle mitään.
Minun puolesta saa olla tämä hakuaika taas tässä. Mä keskityn siihen totaalisesti mitä mulla jo on. Pari mukavaa muksua ja oma elämä, eikä tarvia olla vääntämässä rautalangasta kellekkään mallia. :o)
Eivät naiset ole sitoutumiskammoisia, vaan he ovat tunteidensa ohjailtavissa. Treffit menivät asiallisesti mutta sitä kuuluisaa kemiaa ei ollut tarpeeksi, jolloin se että "teknisesti kaikki on ok" ei yksinkertaisesti riitä.
"Sitoutumiskammo" on synonyymi sille että olet mukava ja hyvä jamppa muttet herätä naisessa riittävästi tunnetta, jolloin hän ei halua sitoutua siihen mikä on naisen todellisia tunteita (tai ei täytä riittävästi tunnetyhjiötä) vastaan.
Siirry yksinkertaisesti eteepäin oman seurasi etsimisessä ja etsi sellainen joka kiinnostuu sinusta. Itse kävin läpi ~20 kumppaniehdokasta joista jokainen oli "teknisesti ok" viehättäviä ja ihastuttavia ihmisiä mutta heillä ei ollut emotionaalisia valmiuksia olla miehen - tai sitten juuri minun - kanssani. Lopulta löytyi se jonka kanssa natsasi ja onnellinen olen tänäkin päivänä.
Olen sitoutumiskammoinen, koska olen tavannut liikaa parisuhteelle omistautuvia miehiä, jotka ovat käytännössä roikkuneet minussa ihan kiinni, jolloin parisuhteen ilmapiiri on ollut lähinnä sitä, että toiselle pitää pitää aina seuraa, kun hän ei osaa olla yksin.
Olen rehellinen ja uskollinen. Se vapaus mitä suhteessa haluan, ei ole vapautta tehdä mitä sattuun, vaan henkistä vapautta. On kamalaa, kun mies ripustautuu ja suuntautuu pelkästään minuun. Vähemmästäkin tukehtuu; se alkaa vähitellen näkyä seksuaalisen jännitteen hiipumisena, toiseen ärtymisenä ja sellaisena passiivisuutena.
Miehet ovat jostain saaneet päähänsä, että naisen kunnioittaminen on sitä, että ollaan aina naiselle mieliksi. Tai että parisuhteessa oleminen tarkoittaa täyttä omistautumista sille. Olen siksi sitoutumiskammoinen ja suhtaudun varauksella kaikkiin mielenkiintoisiin miehiin, jotka ovat liian innokkaita pitämään yhteyttä, sillä heidän innokkuutensa päätyy yleensä siihen kuuluisaan liikaan omistautumiseen ja naisen tukahduttamiseen. Naista palvotaan kuin jotain suurta äitiä, jolle yritetään olla kaikin puolin mieliksi.
Aikuisia parisuhteeseen aidosti aikuisena kykeneviä ihmisiä on ylipäätään vähän. Itse haluan löytää aikuisen miehen, joka kykenee aikuiseen suhteeseen eli olemaan mies ja omassa roolissaan vahva.
Toisin sanoen sitoutusmikammoni koskee vain näitä liian feminiinisiä miehiä, jotka omistautuvat niin naiseensa, että vähemmästäkin tukehtuu.
Hyvä vastaus! Ylläoleva sanoo kaiken.