Virasto haistattaa Eduskuntaa, kas näin se käy:

Afromaahantulijoiden asiassa on Maahanmuuttovirasto joutunut vihdoin paljastamaan (Aamulehti 6.9.15 s.A10) asiasta tietoa vaatineille, että se ei ole noudattanut vuosiin ns. Dublinin sopimusta käännyttämisestä.
Sen sijaan se on soveltanut Euroopan parlamentin ja neuvoston "vastuunmäärittämisasetusta" 604/2013.

Tämä asetus, joka on pidetty Suomessa täysin salassa, on ilmeisesti julkaistu täälläkin.
Jos näin on, täytyy siinä olla silloisen ministerin (sisäministeri?) allekirjoituskin.

Koska liittovaltiota ei (vielä) ole julistettu, on Eduskunnan päätös Dublinin sopimuksen hyväksymisestä (ja vahvistus silloisen pääministerin allekirjoituksella) vahvempi säädös, jos myöhempi asetus on ristiriidassa siihen nähden.

Maahanmuuttovirasto toimii siten Eduskunnan päätöksen vastaisesti. Lisäksi se on tähän päivään asti salannut asian Suomen kansalaisilta ja luultavasti hyvin monelta kansanedustajaltakin.
Viestimet eivät ole kertaakaan tuoneet asiaa julkisuuteen ennen tätä päivää!!!

Todellisuudessa Dublinin sopimus käännyttämisestä on voimassa, kuten esimerkiksi Unkarin jämerä valtiojohto on tuoreesti näyttänyt.
Se on osoittanut johtajuutta, jota pitääkin löytyä itsenäisen valtion johdolta.
Johtajuutta pitää vihdoin löytyä myös Suomelta. Haihattelu ei sovi valtion johtamiseen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jotenkin ei yhtään yllätä, että eurooppalaisessa demokratiassa kaikkea mahdollista peitellään ja salataan.

Eu-parlamentti on pelkää teatteria, koska kaikki päätökset tehdään komissioissa suljettujen ovien takana. Näin demokratiassa, ja tästä käytännöstä kaikkien eurooppalaisten olisi pitänyt älähtää jo vuosikausia sitten!

Äänestä
  • Odottakaa soitan vaimolle mistä on kysymys.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ExDemari kirjoitti:

Afromaahantulijoiden asiassa on Maahanmuuttovirasto joutunut vihdoin paljastamaan (Aamulehti 6.9.15 s.A10) asiasta tietoa vaatineille, että se ei ole noudattanut vuosiin ns. Dublinin sopimusta käännyttämisestä.
Sen sijaan se on soveltanut Euroopan parlamentin ja neuvoston "vastuunmäärittämisasetusta" 604/2013.

Tämä asetus, joka on pidetty Suomessa täysin salassa, on ilmeisesti julkaistu täälläkin.
Jos näin on, täytyy siinä olla silloisen ministerin (sisäministeri?) allekirjoituskin.

Koska liittovaltiota ei (vielä) ole julistettu, on Eduskunnan päätös Dublinin sopimuksen hyväksymisestä (ja vahvistus silloisen pääministerin allekirjoituksella) vahvempi säädös, jos myöhempi asetus on ristiriidassa siihen nähden.

Maahanmuuttovirasto toimii siten Eduskunnan päätöksen vastaisesti. Lisäksi se on tähän päivään asti salannut asian Suomen kansalaisilta ja luultavasti hyvin monelta kansanedustajaltakin.
Viestimet eivät ole kertaakaan tuoneet asiaa julkisuuteen ennen tätä päivää!!!

Todellisuudessa Dublinin sopimus käännyttämisestä on voimassa, kuten esimerkiksi Unkarin jämerä valtiojohto on tuoreesti näyttänyt.
Se on osoittanut johtajuutta, jota pitääkin löytyä itsenäisen valtion johdolta.
Johtajuutta pitää vihdoin löytyä myös Suomelta. Haihattelu ei sovi valtion johtamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu