Suomi ja Eurooppa tulevat tuhoutumaan

Tuolla kerrotaan Euroopan tuleva kohtalo :(

https://suomiblogi.wordpress.com/suomi/
750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvä ja rehellinen analyysi, noin Suomelle juuri tulee käymään. Tyhmät ja yksinkertaiset tajuavat sen vasta sitten, kun on liian myöhäistä.

Äänestä
  • On hyvä muistaa, että tästä ovat tasapuolisesti vastuussa kaikki puolueet ja poliitikot - ihan laidasta laitaan. Poliitikot eivät halua ajatella, kuka nämä elintasopakolaiset elättää, koska he itsekin elävät kansalaisten verovaroilla.

    Äänestä

  • Totta, mutta persut kyllä pettävät kaikkein eniten omia äänestäjiään. Naurettavaa kirjata hallitusohjelmaan rajoitus kiintiöpakolaisiin (jotka sentään ovat todellisia pakolaisia), kun maahan vyöryy tuhansia nuoria miehiä, jotka ovat korkeintaan sotilaskarkureita ja joiden ainoa tavoite on päästä elämään suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

    Äänestä

  • Ruotsin rajan yli on jo pitemmän aikaa tullut tätä väkeä, ja vasta nyt hallitus on heräämässä tilanteen vakavuuteen niin kuin pm Sipilä eilen totesi. Eilen käytettiin hallituksen toimesta ensimmäisen kerran termiä "laiton maahantunkeutuja", ja sitähän nämä miehet juuri ovat. Miten ihmeessä heidät jäljitetään myöhemmin, kun he ovat levittäytyneet ympäri maata ja piileskelevät täällä olevien maanmiestensä, kirkon ja muiden rikollisia suojelevien tahojen tiloissa?

    Äänestä

  • jestanpoo kirjoitti:

    Totta, mutta persut kyllä pettävät kaikkein eniten omia äänestäjiään. Naurettavaa kirjata hallitusohjelmaan rajoitus kiintiöpakolaisiin (jotka sentään ovat todellisia pakolaisia), kun maahan vyöryy tuhansia nuoria miehiä, jotka ovat korkeintaan sotilaskarkureita ja joiden ainoa tavoite on päästä elämään suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

    Soinin kuuluisi ulkoministerinä pysäyttää Ruotsista saapuvien laittomien maahantulijoiden joukko vaatimalla Ruotsia rekisteröimään ne Dublinin sopimuksen mukaisesti. Soini ei kuitenkaan ole tehnyt asian eteen yhtään mitään, taitaa ministeriviinat ja diplomaattipäivälliset viedä kaiken toimintatarmon.

    Äänestä

Tällä hetkellä niitä tulee 1000 kpl päivässä, se on 365000 vuodessa. Mutta tulijamäärä vain kasvaa, ehkä ensi vuoden aikana niitä on jo miljoona. Voisi Stubbikin majoittaa kotiinsa pari laittomasti maahantullutta miekkosta.

Äänestä
  • Sipilän tarjottua kotiaan turvapaikanhakijoiden majoitukseen alkoi kansainvaellus Suomeen. Harvinaisen lyhytnäköinen ja typerä teko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aivoillaan_ajattelija kirjoitti:

Tuolla kerrotaan Euroopan tuleva kohtalo :(

https://suomiblogi.wordpress.com/suomi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu