Missä ovat kaikki Paavalin rakkaat veljet?

Tarkoitan niitä, jotka täällä vielä vuoden alussa sankoin joukoin todistivat rakkauttaan Paavaliin.
Onko teistä sittenkin tullut piilosunilaisia?
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Älä pelkää, ei yhdestäkään Totuuden Henkeä herjanneesta voi tulla edes piilosta totuutta rakastavia. Sillä Jumalan lähettämä paatumusta ei kukaan voi perua.

Kenties Saatana on kutsunut heidät kertausharjoitukseen, kun eivät pystyneet valhetta puolustamaan tällaisen ihmisen edessä:

"Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne."

Sitä hieman ihmettelen, miksi sinä et ole tuota kutsua saanut.

Selitys lienee siinä, että tämä jumalanne järjestää naisille oman kertauksen.

Äänestä
  • Piti sitten omaan aloitukseen "vastata"

    Äänestä

  • Lapsellinenteuvo kirjoitti:

    Piti sitten omaan aloitukseen "vastata"

    Miksi kuvittelet, että olisin alkanut herjata Kristuksen Henkeä ja alkanut ratsastaa kaltaistesi tekopyhien tavoin hänen nimellään?

    Siihen minun ei tarvitse sortua, koska tarkoin tiedän, mikä on näiden nimikristittyjen kohtalo:

    "Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'

    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

    Täällähän oli jo huhtikuussa tehty samankaltainen aloitus:

    "Herätysherätys
    19.4.2015 17:34
    Minne hävinneet Raamattua kunnioittavat kirjoittajat? Palstalla huseeraavat lähinnä Raamattua halveeraavat kirjoittajat, kuten Teuvo, joka väittää Raamattua suurelta osalta valheeksi."

    Tähän en kuitenkaan katsonut aiheelliseksi lähteä mukaan, vaikka sen pääasiallinen tarkoitus oli Totuuden Hengen herjaus.

    Miksi sinä et tullut ensiksi tähän vastaamaan, ettei olisi tarvinnut ruveta valehtelemaan?

    Kun et varmaan uskoo valehtelijain kohtaloon:

    "Mutta pelkurit, luopiot ja iljetysten kumartajat, murhamiehet ja irstailijat, noidat, epäjumalien palvelijat ja kaikki valheen orjat saavat tämän palkan: he joutuvat tuliseen järveen rikinkatkuisten lieskojen keskelle. Tämä on toinen kuolema."

    "Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan."

    Eipä siihen uskonut uskosi isä Paavalikaan, vaan tyytyi vain ihmettelemään:

    "Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?"

    Kyllä Paavali oli tätä kirjoittaessaan jo melkoisessa Saatanan hurmoksessa, kun uskoi että Kristuksen totuutta kirkastetaan parhaiten valehtelemalla.

    Äänestä

  • "Sillä Jumalan lähettämä paatumusta ei kukaan voi perua."

    Itsestään saarnaa.

    Äänestä

  • Tämäontotuus kirjoitti:

    "Sillä Jumalan lähettämä paatumusta ei kukaan voi perua."

    Itsestään saarnaa.

    Paljon suurempi totuus on tämä:

    "Se, joka tekee pahaa, kirjoittaa nimimerkillä, ettei hänen nimensä paljastuisi, ja pahanteko saisi rauhassa jatkua."

    Äänestä

Eipä tullut muuta puolustusta Paavalille minultakaan kuin, että hän teki työtä tapahtumien keskipisteessä silloin kun ei vielä ehkä ollut kirjoitettua evankeliumia olemassakaan Jeesuksen sanoista ja opetuksista.

Melkoinen elämäntyö ja rakennus kun ottaa huomioon pohjan miltä hän aloitti työtään tehdä esim. Kreikassa.

Raamattu on se suuri miekka, joka annettiin Ilmetyksen toisen ratsastajan käteen, jotta hän poistaisi rauhan maailmasta. Pax Romana päättyi 180 jKr juuri silloin kun Raamatun kaanon valmistui.

Oli Paavali sitten kuka tahansa tai mikä tahansa niin raamatusta on käynyt toteen huomattavia osia sen profetioista. Esim. juuri Ilmestyksen ratsastajat. Raamatussa ei ole kirjattuna kaikki pyhät tekstit, vaan niitä jäi raamatun ulkopuolelle melkoinen nippu. Raamattu kertoo vain murto-osan Paavalin ja Pietarin työstä ja luonteesta. Paljon muutakin tietoa on saatavana.

Äänestä
  • Je se keskipiste oli tämä, josta ei suinkaan Paavali, vaan Johannes kirjoitti vuonna 90:

    "Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

    Äänestä

"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

Tuo lause on ristiriitainen ja mitään sanomaton mikäli on totta se viesti, jota monet ateistit ja uskovaisetkin saarnaavat. Nimittäin viesti siitä, että Jumala itse on paha ja että myös Kristus on paha.

>Me tiedämme olevamme pahasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa????<

Siinä tapauksessa tuo on vain voitonriemuinen huudahdus, että olemme valinneet pahan puolen, mutta onneksi paha on voitolla koko maailmassa.

Kaikki tämä Ilmestyksen 13 luvussa mainittu taivaallisten pilkkaaminen johtaa ilmeisesti teismiin; eli pitää alkaa pitää itseään Jumalana. Profeetta Danielin mukaan on vuorotellen Jumalan viisauden ja voimat ajat. Viimeiset 500 vuotta ovat ilmentäneet viisautta ja seuraavat 500 vuotta ilmentävät voimaa. Ja tuohonhan voiman aikakauteen soveltuu varsin hyvin teismi.

TS on kyllä hyvin ajan hermoilla ja kärjessä tiedon suhteen, mutta vaikea yhtälö tästä silti syntyy.

Äänestä
  • Tämä on varmasti Saatanan ilosanomaa, joka näyttää sinullekin iloiten kelpaavan:

    "Nimittäin viesti siitä, että Jumala itse on paha ja että myös Kristus on paha.

    >Me tiedämme olevamme pahasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa????<"

    Jokainen Kristukselta Hengen ja tehtävän saanut saa puhtaalla omatunnolla todistaa saman kuin apostoli Johannes:

    "Minä tiedän olevani Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa."

    Siksi Jeesus Kristus ei ole perustanut tähän maailmaan yhtä ainoaa seurakuntaa, vaikka jokainen näistä Paavalin opeilla perustetuista porttoseurakunnista uskoo, että juuri tämä meidän seurakunta on tämän Filadelfian seurakunnan kaltainen:

    "Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.

    Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni.

    Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat.

    "Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi.

    Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.

    "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille."

    Vaikka se ja Smyrna saivat vielä vuonna 96 puhtaat paperit, mutta varsin pian katosivat historian hämärään.

    Jäljellä on vain tuo Vatikaani, Rooman suuri portto, joka onnistui omimaan ensimmäiseksi paaviksi Kristuksen kieltäjän, Pietarin.

    Ja vielä sinun vaikeasta yhtälöstäsi, jossa vuosiluvut ja aikamäärät määräävät kaiken.

    Kun Pyhä Henki aikoinaan alkoi opettaa Ilmestyskirjan sanomaa, oli hänen ensimmäinen opetus tämä:

    "Älä koskaan anna minkäänlaisten aikamäärien eksyttää itseäsi, sillä Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä."

    Kun sinä näytät olevan sidoksissa vaikka minkälaisten aikamäärien kanssa, niin oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että olet jäänyt tällaiseksi Raamatun tutkijaksi:

    "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta.

    Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän

    En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät, teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

    Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.

    Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

    Äänestä

alfa123om2222

Jäi vielä selittämättä sinulle se, mistä tämä on saanut alkunsa:

"Nimittäin viesti siitä, että Jumala itse on paha ja että myös Kristus on paha.

>Me tiedämme olevamme pahasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa????<"

Tämähän on lähtöisin Saatanasta, joka erinomaisilla ilmestyksillä ei ainoastaan Paavalia saanut omakseen, vaan joka ainoan porttoseurakunnan perustajan, niiden palvelijat ja kannattajat.

"Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi! Pimeyden he kääntävät valoksi ja valon pimeydeksi, karvaan makeaksi ja makean karvaaksi."

Äänestä

Olen yrittänyt perustaa uskontoon perustuvaa seurakuntaa, mutta olen saanut maallisilta hallitsijoilta luvan perustaa vain puolueen. Eli ei ole ihme jos välillä sekoitan politiikan ja uskonnon keskenään.

On ollut aikoja, jolloin Jumala on näyttänyt pahalta. Esim. 1000-1500. Silloin olivat:
1. Invisitio julmimmillaan 2. Ristiretket 3. Musta surma rutto. On kuin olisivat kaikki vitsaukset isketty yhtä aikaa. Uskonnon kannalta vaikea yhtälö, mutta tuon ajan politiikan selittää Profeetta Danielin kirjoitus.

"Lännestä tulevat laivat auttamaan ......" Dan. 11
Eli ristiretket olivat apuretkikunta, jonka tarkoitus oli suunnata valtava mongolien hyökkäys muualle kuin Lähi-Itään. Ja ristiretket onnistuivat tuossa siinä mielessä, että mongolit hyökkäsivät Taka-Intiaan, Intiaan ja Persiaan muistaakseni.

Eli välillä on uskonto niin toissijainen tekijä verrattuna politiikkaan, että tärkeää ei ole oikea uskon oppi, vaan yhteinen usko ja yhteinen oppi. Kirkko kun on Yksi, pyhä, kristillinen, apostolinen, yhteinen etc. Tuosta korttipakasta on helppo vetää kuhunkin aikaa sopiva vaatimus. Ja sivuuttaa nuo muut vaatimukset olankohautuksella.

Äänestä

Ei ole sinun elämä helppoa, kun et edes sen vertaa ole perillä totuudesta, että pystyisit erottamaan saatanan teot Jumalan teoista.

Eivätkö nämä Saatanan synagogat vielä sinulle riitä, kun vielä kaipaat ikiomaa Saatanan synagogaa?

adventistit

aglikaanit

agrigolalaiset

arkkimunkkilaiset

armonkalliolaiset

baalbeklaiset

babtistit

birkittalaissisaret

branhamilaiset

cityseurakuntalaiset

dominikaanit

elämänsanalaiset

elämänlähdeläiset

eläväsanalaiset

ekumeeniset

exoduslaiset

gnostilaiset

henotesläiset

helluntailaiset

hengenuudistuslaiset

heränneet

esikoiset

ilmestysmajalaiset

ilosanomalaiset

israelinystävät

Joosualaiset

jehovalaiset

Jeesuksen pyhän veren papit

Jeesuksen ruumislaiset

Jeesus on herralaiset

katolilaiset kylväjät

kansanraamattuseuralaiset

kalleimman veren sisaret

kansanlähetysläiset

Kellonkartanolaiset

koivuniemiläiset

korpelalaisuus

kotikirkkolaiset

kulmakivenseurakuntalaiset

kulmakiviseurakuntalaiset

kuninkaansoturit

kristilliset eläkeläiset

kriisipalvelulaiset

kotisatamalaiset

liekkiläiset

luterilaiset

lähetysseurakuntalaiset

luthersäätiöläiset

lasarusveljet

lähdekalliolaiset

lännenhunttarilaiset

maranatalaiset

majakkalaiset

metodistit

missiomaailmalaiset

mormoonit

munkkiluostarin munkit

nunnaluostarin nunnat

nokialaismissiolaiset

onewayhouselaiset

ortodoksit

pelastusarmeijalaiset

patmoslaiset

palatsiseurakuntalaiset

paavalinsynodilaiset

paratiisikotilaiset

pikkuesikoiset

priskillalaiset

pyhänikolauslaiset

perjantaikristuksellelaiset

raamattupuhuulaiset

radiodeiläiset

rauhansanalaiset

rauhanyhdistysläiset

ristiinnaulitut

risteyspaikkalaiset

ristiretkeläiset

ropolaiset

rukouspalvelulaiset

rukousystäväläiset

ruusuristiläiset

ristiinnaulittulaiset

saalemilaiset

sanansaattajalaiset

sanajaylistysläiset

sauluslaiset

savenvalajalaiset

scientologilaiset

siloalaiset

slevy:n miespapit

slevy:n naispapit

stefanuslaiset

suomenraamattuopistolaiset

teologisetinstituuttilaiset

tabernaakkelilaiset

takeitnowlaiset

teologisetistuuttilaiset

Timoteusyhteisöläiset

totisestiparannetut

tuomasmessulaiset

totuudenystäväläiset

tunnustukselliset luterilaiset

torontonsiunaajalaiset

uusheränneet

uusapostoliset

uusitoivolaiset

uusiviiniläiset

valon enkelit

vapaakirkolliset

vanhauskoiset

vapaamuurarit

viadolorosalaiset

vineyardilaiset

yhteyskristuksessalaiset

yhteysliikeläiset

yeshualaiset

Suosittelen sen nimeksi alfalaisuus. Silloin pääsisit tuon listan alkupäähän. Sitten kun vielä valitset oikeat mitat ja punnukset - niin eiköhän se siitä käynnisty:

"Teillä tulee olla oikean painoiset punnukset ja oikean kokoiset eefa- mitat, että saisitte elää vanhoiksi siinä maassa, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa teille."

Äänestä
  • Tämä jäi vielä sanomatta:

    Varo tekemästä sitä virhettä, että pyytäisit minua joskus vierailevaksi todistajaksi.

    Siitä alkaisi orastavan seurakuntasi tuhontie.

    Äänestä

  • Ei ole olemassa mitään orastavaa seurakuntaa tai edes puoluetta minulla ainakaan maan päällä. Suunnittelin vain, mutta kun ei työ kanna hedelmää. Eipä kaiketi tuo srk eroaisi kovin paljoa Messiaanisesta Almightywind srk, joka toimii Amerikassa ja muuallakin. Tietenkin koko on erona ja aiempi kristillinen tausta. En ole kovin tyytyväinen tuon Almightywind srk videoihin Youtubessa ja siksi onkin melkein samantekevää kuka todistaisi sillä ihmislähtöistä näpertelyähän tämä on - kaiketi? Tiettyjen pyhien nimien ja sanojen käyttäminen vain antaa ikään kuin leiman jostakin suuremmasta mistä todella on kyse?

    Äänestä

Vieläkin kysyn ja ihmettelen: Miksi te kaikki Paavalin rakkaat veljet olette kadonneet kuin tuhka tuuleen?

Sama koskee nyt myös Pietarin rakkaita veljiä?

Äänestä
  • Eikö ne nuo rakastamiset (rakastelemiset) ole enempi miehen ja naisen välisiä asioita?

    Äänestä

  • Vanhanaikainen69 kirjoitti:

    Eikö ne nuo rakastamiset (rakastelemiset) ole enempi miehen ja naisen välisiä asioita?

    Kumpi sinä olet, vanhanaikainen nainen vaiko mies?

    Vaikuttaa kuitenkin siltä, että paljon enemmän täällä on miehiä Paavali rakastamassa kuin naisia. Tästä Paavalin opetuksesta huolimatta:

    "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. "

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Kumpi sinä olet, vanhanaikainen nainen vaiko mies?

    Vaikuttaa kuitenkin siltä, että paljon enemmän täällä on miehiä Paavali rakastamassa kuin naisia. Tästä Paavalin opetuksesta huolimatta:

    "Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. "

    Olen se ns. "pihtiputaanmummo"

    Äänestä

Täällä yksi Paavalin rakas veli etsii sieluansa:

TMarko
14.9.2015 11:47
Mitä mieltä sinä olet tuon sanakirjan antamasta merkityksestä sanalle sielu:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesuksenoma kirjoitti:

Tarkoitan niitä, jotka täällä vielä vuoden alussa sankoin joukoin todistivat rakkauttaan Paavaliin.
Onko teistä sittenkin tullut piilosunilaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu