uusi puolue Suomeen ajamaan Suomen etuja

Näyttää siltä että perussuomaisista ei tosi paikan tullen olekaan Suomen
etujen vaalijoiksi. Joten pitää alkaa perustamaan uutta puoluetta joka
aidosti ajaa Suomen etua, eikä ulkomaiden kuten Saksan, Ruotsin tai muun EU:n.
Ensiksi Suomi eroon EU:sta ja sen vapaasta liikkuvuudesta, jotta maahan kohdistuva kansainvaellus saadaan pysäytettyä ennen kuin on liian myöhäistä,
ennen kuin sota on täällä. Vai vallankumousko tähän maahan tarvitaan?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo,semmonen tarvitaan. Niukemapaa tiedoituslinjaa vaan.

Äänestä

Ei tässä mitään uutta puoluetta tarvita, koko koneisto on jo painanut "tuhoa itsesi" -nappia joten siitä vaan sohvalle napostelemaan popcorneja ja seuraamaan komediaa.

Politiikan lonkerot on jo mediassa ja virastoissa, mutta itsetuhoamisvaihe on jo käynnissä eikä sitä pidä hidastaa taistelemalla sitä vastaan.

Sipilän hillittömän hauska moka on vasta alkusoittoa. MV kyllä tiedottaa ja pitää meidät tasalla, MV on tavallaan tämä uusi puolue koska medialla ja politiikalla ei ole mitään eroa.

Nauretaan me kun seurataan miten media ja päättäjät eivät edes osaa kunnolla propagandaa ;)

Kantasuomalaiset rulettaa!!!!!

Äänestä

jatkan,

* irtisanokaa valtamedian lehtitilaukset
* älkää klikatko valtamedian linkkejä
* erotkaa kirkosta
* lopettakaa hyväntekeväisyys (SPR jne.)
* älkää fanittako Oulun Kärppiä
* pitäkää musta lista minne lisäätte jokaisen julkisuuden henkilön, kaupan jne. joka vaahtoaa maahanmuuton puolesta ja boikotoikaa niitä

Näin annatte suosiolla koko esiintymislavan medialle, päättäjille ja suvakeille ja katselkaa rauhassa niiden teatteriesitystä - muistakaa taputtaa ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatkosota kirjoitti:

Näyttää siltä että perussuomaisista ei tosi paikan tullen olekaan Suomen
etujen vaalijoiksi. Joten pitää alkaa perustamaan uutta puoluetta joka
aidosti ajaa Suomen etua, eikä ulkomaiden kuten Saksan, Ruotsin tai muun EU:n.
Ensiksi Suomi eroon EU:sta ja sen vapaasta liikkuvuudesta, jotta maahan kohdistuva kansainvaellus saadaan pysäytettyä ennen kuin on liian myöhäistä,
ennen kuin sota on täällä. Vai vallankumousko tähän maahan tarvitaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu