Tapasin mukavan naisen, ollaan chattäilty lähes päivittäin ja tavattukin kolme kertaa. Hän on juuri sellainen nainen josta olen haaveillut aina: älykäs, samanlaiset mielenkiinnon kohteet ja omaan makuun kauniskin. Yleensä pystyn aika nopeasti sanomaan, jos nainen on kiinnostunut minusta vai ei, mutten hänen kohdallaan.
Treffeille olen keksinyt kaikenlaista hauskaa tekemistä, hän tuntuu viihtyvän seurassani ja keskustelu kulkee luontevasti. Hän on myös halukas tapaamaan taas uudestaan tällä viikolla. Ilmaisten aktiviittien perässä tuskin hän juoksee, kun haluaa kuitenkin maksaa ne itse. Mutta kun koetan flirttailla hänelle hienovaraisesti, vaikkapa kehumalla hänen ulkonäköänsä tai fiksuutta niin yleensä saan vain "Kiitos :D"- tyyppisiä kommentteja, mutta itse en saa koskaan mitään vastaavanlaista flirttiä.
Mitään muuta fyysistä emme ole siis tehneet, paitsi tavallisia tervehdys- ja jäähyväishalauksia. Olen yleensä myös se joka on häneen yhteydessä, hän ei niinkään koskaan aloita keskustelua kanssani. Toki hän on kiireinen opintojensa kanssa, mutta minun aloittessani keskustelen hänellä on kuitenkin aikaa keskustella pitkääkin. Yleensä tässä vaiheessa tapailua nainen antaa vihreätä valoa eleillään, jos on kiinnostunut (tai sitten punaista, jos ei kiinnosta), mutta hän ei oikein anna mitään niin on vaikea myös edetä seuraavalle tasolle (tai unohtaa koko nainen). Jos hän antaisi edes jotain tekosyitä, ettei voi tavata minua niin se olisi ok ja ymmärtäisin ettei vain nappaa, mutta hän kuitenkaan haluaa nähdä minua.
Taidan olla vain sillä surullisen kuuluisalla friendzonella?
Eikö naista kiinnosta?
133
1552
Vastaukset
- askeleteenpäin
Mies vie tilannetta eteenpäin. Sanomattomuus on lupa edetä. Friendzonella olet jos et tee eteneviä askeleita.
- friendzoooone
Tämä pitää kyllä paikkansa, mutta tähän mennessä jokainen nainen on osoittanut jonkinlaista aktiivisuutta, jos hän on kiinnostunut minusta. Siihen ei tarvita paljon; tietynlainen kosketus / katse, jonkinlainen kohteliaisuus / flirtti minulle tai jos hän kutsuisi minut tekemään jotain niin nuo olisivat jo sellaisia suuntaa antavia vinkkejä, että voin edetä. Tuntuu jotenkin tungettelevalta, jos en saa mitään tuollaisia merkkejä ja yritän päästä lähemmäksi. Veikkaan, että hän pitää minua ystävänä tai sitten on liian kohtelias kieltäytyäkseen tapaamasta minua. Tai sitten pienimpänä vaihtoehtona, ettei osaa osoittaa mielenkiintoansa.
- Wohohoh
:-D
- JotainRotiaSentään
Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan!
http://www.adressit.com/adressi_sipilan_hallituksen_pakottavaa_lainsaadantoa_vastaan - yksseitsemänyksineljä
Niin, tietysti jos rohkenet niin voisit jonkun rennon aktiviteetin yhteydessä tai jälkeen koittaa kysyä että missä mennään. Mahdollista on että olet jo liian pitkällä friednzonella tai sitten se ei vain itekkään tiedä mitä haluaa.
- omavikasi
Just tollasista naisista te miehet tykkäätte. Nuo Jäätävät" naiset joista ette saa mitään irti keräävät miehiä ympärilleen kun hunaja mehiläisiä. Ja sitten ulisette kun olette menneet vihilel sen jääkalikan kanssa eikä se anna pillua papin aamenen jälkeen.
Eikö kelpaa nainen, joka näyttää tunteenssa eikä pelaa kanssanne?- Naishenkilö
Jääkalikka ja peluri ovat oikeasti aivan kaksi eri asiaa.
Ap, kysy naiselta asiaa suoraan ja tee oma päätöksesi jatkosta sen perusteella. Kenties hän on pidättyvä ja oikeasti haluaa kuulostella ajan kanssa. Ehkä vain kaveeraa. Kysy. Naishenkilö kirjoitti:
Jääkalikka ja peluri ovat oikeasti aivan kaksi eri asiaa.
Ap, kysy naiselta asiaa suoraan ja tee oma päätöksesi jatkosta sen perusteella. Kenties hän on pidättyvä ja oikeasti haluaa kuulostella ajan kanssa. Ehkä vain kaveeraa. Kysy.No ei, älä hyvä ihminen kysy vaan _toimi_! Osoita hänelle, että haluat häntä naisena. Rutista, pussaa, aloita vaikka vetämällä hänet tiukasti itseäsi vasten sopivalla hetkellä. Jos kolme kertaa olette jo tavanneet ja ainoa, mitä hänelle annat, on kaverillinen halaus, niin ei hän kovin kauan enää ole kiinnostunut sinusta miehenä
Huom. en todellakaan kehota tekemään mitään väkisin, mutta jos et millään tavalla osoita haluavasi häntä _naisena_ niin jäät ihan varmasti friendzonelle.helka kirjoitti:
No ei, älä hyvä ihminen kysy vaan _toimi_! Osoita hänelle, että haluat häntä naisena. Rutista, pussaa, aloita vaikka vetämällä hänet tiukasti itseäsi vasten sopivalla hetkellä. Jos kolme kertaa olette jo tavanneet ja ainoa, mitä hänelle annat, on kaverillinen halaus, niin ei hän kovin kauan enää ole kiinnostunut sinusta miehenä
Huom. en todellakaan kehota tekemään mitään väkisin, mutta jos et millään tavalla osoita haluavasi häntä _naisena_ niin jäät ihan varmasti friendzonelle.Jälleen feministiltä pitkät ohjeet siitä mitä miehen pitää tehdä ja mitä ei. Varmaan moni huomasi että nainen saa taas olla avuton kohde, jonka ainoa tehtävä on arvoida toimiiko mies joidenkin feministien keksimien pelisääntöjen mukaisesti.
super-atm kirjoitti:
Jälleen feministiltä pitkät ohjeet siitä mitä miehen pitää tehdä ja mitä ei. Varmaan moni huomasi että nainen saa taas olla avuton kohde, jonka ainoa tehtävä on arvoida toimiiko mies joidenkin feministien keksimien pelisääntöjen mukaisesti.
Yhtä lailla aloittaja saa olla avuton kohde, joka odottaa ko. naisen puolelta sopivaa seuraavaa elettä. Ei todellakaan hänen ole pakko tehdä yhtään mitään.
- Ujoatm26v
helka kirjoitti:
Yhtä lailla aloittaja saa olla avuton kohde, joka odottaa ko. naisen puolelta sopivaa seuraavaa elettä. Ei todellakaan hänen ole pakko tehdä yhtään mitään.
No mutta mitäs luulet tapahtuuko mitään jos mies ei tee mitään? Minäkään en ymmärrä sitä miksi miehen on aina otettava aloite käsiin kaikissa asioissa.
helka kirjoitti:
Yhtä lailla aloittaja saa olla avuton kohde, joka odottaa ko. naisen puolelta sopivaa seuraavaa elettä. Ei todellakaan hänen ole pakko tehdä yhtään mitään.
Miehet eivät yleensä ole yhtä tyhmiä ja avuttomia niin kuin naiset, vaan uskaltavat tehdä asioita. Naiset vaan valittaa.
Ujoatm26v kirjoitti:
No mutta mitäs luulet tapahtuuko mitään jos mies ei tee mitään? Minäkään en ymmärrä sitä miksi miehen on aina otettava aloite käsiin kaikissa asioissa.
Jos nainen on todella kiinnostunut miehestä, niin ei hän ota riskiä, että joku toinen nappaa tämän.
super-atm kirjoitti:
Miehet eivät yleensä ole yhtä tyhmiä ja avuttomia niin kuin naiset, vaan uskaltavat tehdä asioita. Naiset vaan valittaa.
Niin, naisethan tälläkin palstalla valittavat ;D
- Tarralenkkari666
helka kirjoitti:
No ei, älä hyvä ihminen kysy vaan _toimi_! Osoita hänelle, että haluat häntä naisena. Rutista, pussaa, aloita vaikka vetämällä hänet tiukasti itseäsi vasten sopivalla hetkellä. Jos kolme kertaa olette jo tavanneet ja ainoa, mitä hänelle annat, on kaverillinen halaus, niin ei hän kovin kauan enää ole kiinnostunut sinusta miehenä
Huom. en todellakaan kehota tekemään mitään väkisin, mutta jos et millään tavalla osoita haluavasi häntä _naisena_ niin jäät ihan varmasti friendzonelle.Älä missään tapauksessa käy kiinni ihmiseen yllättäen. Se on seksuaalista häirintää.
Parempi vain kysyä, jos ei ole täysin varma. Tarralenkkari666 kirjoitti:
Älä missään tapauksessa käy kiinni ihmiseen yllättäen. Se on seksuaalista häirintää.
Parempi vain kysyä, jos ei ole täysin varma.Se on seksuaalista häirintää ellei osaa lukea toisen sanatonta tai sanallista vuorovaikutusta.
- tarralenkkari666
Ja aloittajahan ei nimenomaan osannut, eikä ollut varma.
- friendzoooone
tarralenkkari666 kirjoitti:
Ja aloittajahan ei nimenomaan osannut, eikä ollut varma.
Täsmälleen tämä. Jos osaisin lukea kyseisen naisen kohdalla asian niin olisin edennyt jo pidemmälle hänen kanssaan eikä helkan tarvitsisi mainita noita itsestäänselvyyksiä. Jos nainen on kiinnostunut tai ei ole kiinnostunut niin hän yleensä ilmaisee sen ei-sanallisesti, mutta suhteellisen selkeästi. Päässäni pyörii oikeastaan kolme vaihtoehtoa:
a) Hän ei ole kiinnostunut, muttei osaa ilmaista sitä loukkaamatta tunteitani tai ei halua menettää minua ystävänä
b) hän on kiinnostunut, mutta haluaa edetä hitaasti
c) hän ei ole varma minusta ja haluaa tutustua minuun paremmin ensiksi
Mutta tuo helkan mainitsema "Jos nainen on todella kiinnostunut miehestä, niin ei hän ota riskiä, että joku toinen nappaa tämän." yleensä pitää paikkansa. Tämän takia olen kallistumassa tuohon vaihtoehtoon A. helka kirjoitti:
Niin, naisethan tälläkin palstalla valittavat ;D
Naiset ovat pelkureita. Heidän pitää lampaiden tavoin tehdä asiat niin kuin ystävät ja kaverit. Siksi on naistenlehtiä, joista naiset lukevat naisten kirjoittamia typeriä elämänohjeita. Omia päätöksiä he eivät osaa tehdä. Sen takia naiset ovat luontaisesti huonoja johtajia. Vallan antaminen naiselle on yhtä vastuutonta kuin vallan antaminen pikkulapselle. Ei siitä hyvä seuraa.
- mitämäteen
helka kirjoitti:
No ei, älä hyvä ihminen kysy vaan _toimi_! Osoita hänelle, että haluat häntä naisena. Rutista, pussaa, aloita vaikka vetämällä hänet tiukasti itseäsi vasten sopivalla hetkellä. Jos kolme kertaa olette jo tavanneet ja ainoa, mitä hänelle annat, on kaverillinen halaus, niin ei hän kovin kauan enää ole kiinnostunut sinusta miehenä
Huom. en todellakaan kehota tekemään mitään väkisin, mutta jos et millään tavalla osoita haluavasi häntä _naisena_ niin jäät ihan varmasti friendzonelle.jos olette kolem kertaa tavanneet ja hauskaa on ollut niin ei mielestäni ole mitään aihetta huoleen. En esiinny minään asiantuntijana. Ihmiset ovat erilaisia. Ei tarvitse heti olla toisessa kiinni mun mielestä. :) Mun mielestä on ihan kiva tutustua mieheen ilman läheisyyttäkin -tai oikeastaan parempi niin. Ei kolmet treffit tarkoita vielä friend zonea ainakaan mulle.
Enkä ole mikään helvetin mustavalkoinen jääkimpale. päätöksen tekeminen siitä kenen kanssa haluiaa olla ei tarkoita sitä, että tarvitsee heti olla toisessa kiinni, ette toinen vaan ehdi muuttaa mieltään.
Täällä on kyllä niin huvittavia väitteitä. Olen feministi. Ihmettelen, mikseivät kaikki naiset ole. Naiset ovat hyviä johtajia. Miehet ovat hyviä johtajia. Kaikki eivät ole hyviä johtajia. Eivät ainakaan mustavalkoisesti ajattelevat. En lue naistenlehtiä tai elämänohjeita. Sellainen porukka kerääntyy tänne Suomi24:ään säännöllisesti ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Nainenkin voi tehdä aloitteen. Minä ainakin teen. Huomion kerjääminen on harvojen mielestä viehättävää, mutta seuran tarjoaminen ja huomion antaminen on yleensä positiivista.
"Mä en tykkää susta, jos et säkään tykkää musta yhtä paljon mä tykkään susta, ni sitte mäkään en tykkää susta" ;)Älä sorru tuohon. - Tääonniintätä
mitämäteen kirjoitti:
jos olette kolem kertaa tavanneet ja hauskaa on ollut niin ei mielestäni ole mitään aihetta huoleen. En esiinny minään asiantuntijana. Ihmiset ovat erilaisia. Ei tarvitse heti olla toisessa kiinni mun mielestä. :) Mun mielestä on ihan kiva tutustua mieheen ilman läheisyyttäkin -tai oikeastaan parempi niin. Ei kolmet treffit tarkoita vielä friend zonea ainakaan mulle.
Enkä ole mikään helvetin mustavalkoinen jääkimpale. päätöksen tekeminen siitä kenen kanssa haluiaa olla ei tarkoita sitä, että tarvitsee heti olla toisessa kiinni, ette toinen vaan ehdi muuttaa mieltään.
Täällä on kyllä niin huvittavia väitteitä. Olen feministi. Ihmettelen, mikseivät kaikki naiset ole. Naiset ovat hyviä johtajia. Miehet ovat hyviä johtajia. Kaikki eivät ole hyviä johtajia. Eivät ainakaan mustavalkoisesti ajattelevat. En lue naistenlehtiä tai elämänohjeita. Sellainen porukka kerääntyy tänne Suomi24:ään säännöllisesti ja joukossa tyhmyys tiivistyy.
Nainenkin voi tehdä aloitteen. Minä ainakin teen. Huomion kerjääminen on harvojen mielestä viehättävää, mutta seuran tarjoaminen ja huomion antaminen on yleensä positiivista.
"Mä en tykkää susta, jos et säkään tykkää musta yhtä paljon mä tykkään susta, ni sitte mäkään en tykkää susta" ;)Älä sorru tuohon.Samaa mieltä "mitämäteen" kanssa. He ovat siis tavanneet VASTA kolme kertaa ja miehen mielestä olis ilmeisesti pitäny hypätä jo sängyssä ja tehdä kaikki temput. Ei hyvää päivää! Ehkä nainen haluaa oikeasti ensin tutustua sinuun. Onko käynyt mielessä tämä? Ällöttää tämä nykypäivän pikaseurustelukulttuuri. Kaikki heti mulle nyt (tai jo eilen ennen kuin edes tavattiin).
Ja jos et muuten tajua, niin kysy naiselta mitä hän haluaa. Jos hän muutoinkin pystyy puhumaan sujuvasti ap:n kanssa, niin eiköhän hän kerro, kun kysyt. - Pohdiskelenvain
super-atm kirjoitti:
Miehet eivät yleensä ole yhtä tyhmiä ja avuttomia niin kuin naiset, vaan uskaltavat tehdä asioita. Naiset vaan valittaa.
Jännä TAAS huomata miten täysi sovinisti käyttää feministikorttia ja naisvihapuhetta, kun ei itse osaa neuvoa aloittajaa ja vetää tietenkin herneen syvälle sieraimeensa kun toiselta (helkalta) tulee hyviä ideoita. Tilannehan on se, että jos nainen ei tuossa aloittajan tapauksessa etene ja aloittajalle neuvotaan vain, että älä nyt vaan rupea feministien pillin mukaan tanssimaan, niin aloittaja jää aivan samaan tilanteeseen kyseisen naisen kanssa kuin on juuri tällä hetkellä. Yksinkertaista meille "feministeille", mutta sovinisteille näköjään mahdoton yhtälö.
Pohdiskelenvain kirjoitti:

"Jännä TAAS huomata miten täysi sovinisti käyttää feministikorttia ja naisvihapuhetta, kun ei itse osaa neuvoa aloittajaa ja vetää tietenkin herneen syvälle sieraimeensa kun toiselta (helkalta) tulee hyviä ideoita."
Mukavaa että sinulla on jännää. Helka on itse maininnut olevansa feministi, joten miksi en saisi häntä feministiksi kutsua? En ole sovinisti. En myöskään vihaa naisia. Jos joku nainen on hölmö, epätasa-arvoinen, hypergaminen yms. niin en vihaa hänen takia kaikkia sukupuolensa edustajia, vaan ominaisuuksia ja tekoja miksi hän on paska ihminen.
"Tilannehan on se, että jos nainen ei tuossa aloittajan tapauksessa etene ja aloittajalle neuvotaan vain, että älä nyt vaan rupea feministien pillin mukaan tanssimaan, niin aloittaja jää aivan samaan tilanteeseen kyseisen naisen kanssa kuin on juuri tällä hetkellä. Yksinkertaista meille "feministeille", mutta sovinisteille näköjään mahdoton yhtälö."
No yksinkertaista se varmasti teille on. Monimutkaisia asioita teidän on vähän hankalampaa ymmärtää :) Sanot siis, että jos epätasa-arvoisesti mies ei tee aina kaikkea, niin mitään ei tapahdu. Ei käynyt sitten ollenkaan mielessä että nainenkin voisi ottaa joskus asioista vastuuta? Ai niin, mutta eihän se ole feminismin mukaista ollenkaan.- Pohdiskelenvain
"Miehet eivät yleensä ole yhtä tyhmiä ja avuttomia niin kuin naiset, vaan uskaltavat tehdä asioita. Naiset vaan valittaa."
Tässä kommentissa juuri leimasit kaikki naiset. Joten kun sanot
"Jos joku nainen on hölmö, epätasa-arvoinen, hypergaminen yms. niin en vihaa hänen takia kaikkia sukupuolensa edustajia, vaan ominaisuuksia ja tekoja miksi hän on paska ihminen" ja "Monimutkaisia asioita teidän on vähän hankalampaa ymmärtää", niin puhut itsesi tässä kohti pussiin. Olet siis sovinisti, joka leimaa koko sukupuolen.
"Sanot siis, että jos epätasa-arvoisesti mies ei tee aina kaikkea, niin mitään ei tapahdu. Ei käynyt sitten ollenkaan mielessä että nainenkin voisi ottaa joskus asioista vastuuta? Ai niin, mutta eihän se ole feminismin mukaista ollenkaan."
Jälleen vääristelet muiden sanomisia. Huomannet, että kirjoitin "jos nainen ei tuossa aloittajan tapauksessa etene", eli en sanonut etteikö nainen voisi tehdä aloitetta, vaan että mikäli tässä nimenomaisessa tapauksessa näin ei tapahdu, ja aloittajaKAAN ei tee selkeää ratkaisua, ei ratkaisua tapahdu ollenkaan. Näköjään siis TEIDÄN on vaikea ymmärtää yksinkertaisia asioita.
Hyvää syksyä joka tapauksessa! - guumi
Ujoatm26v kirjoitti:
No mutta mitäs luulet tapahtuuko mitään jos mies ei tee mitään? Minäkään en ymmärrä sitä miksi miehen on aina otettava aloite käsiin kaikissa asioissa.
Siksi että sukupuolidynamiikka on yksinkertaisesti kehittynyt tietyllä tavalla ja aiemmin eri sukupuolilla on muutenkin ollut paljon selkeämmät roolit niin ruuanhankinnan kuin monen muunkin asian suhteen. Osa käytöksestä on opittua, osa vaikuttaa sisäänrakennetulta.
Se että esim. länsimaissa on toimittu eri tavalla nyt muutaman hassun vuosikymmenen/-sadan aikana on yksi kärpäsen pissa osin biologistenkin käyttäytymismallien muutokseen. Vaikka ihmisellä on vapaa tahto ja kyky ratialisoida tiettyyn rajaan asti, hyvin paljon asioita tapahtuu silti taustalle hyvin alitajuisella tasolla.
Huomaan itsessänikin mm. että olen enemmän kiinnostunut tietyntyyppisistä ihmisistä kuin toisista, niin luonteen kuin ulkonäöllisestikin suhteen ja tämä on asia johon on hyvin vaikea tietoisesti vaikuttaa.
Hieman sama kuin sanoisi jollekin että vaihdapa seksuaalinen suuntautumisesi kohti sitä sukupuolta josta et ole luontaisesti kiinnostunut.
Samanlaiset osin sisäänrakennetut erot tulevat esiin myös muissa käyttäytymismalleissa. Yksilökohtaisia eroja aina löytyy, mutta yleistyksiä voidaan tehdä myös sukupuolten suhteen. Mutta kulttuureista toiseen jos käytössännöstöt eivät muuta pakota naiset ovat se joka tekee valinnan puolison suhteen (koska he tulevat raskaaksi) ja miehet sitten tekevät temppuja/aloitteita joilla osoittavat "arvonsa" päästäkseen pariutumaan.
Hyvin vastaava dynamiikka vaikuttaisi toistuvan useimmissa sosiaalisissa laumalajeissa. - ansyleen
Etkö saa suutasi auki ja kysyttyä suoraan mitä hän haluaa suhteen jatkuvan haluaako hän vakavampaa vai ei etsiikö hän ylipäätään elämänkumppania ja sitoutua vakavasti jos hän vain tykkää keskustella kanssasi
- 3plus23
Hmm, vaikuttaa siltä, että hän ainakin tykkää sinusta, mutta saattaa tosiaan olla kaverimielessä. Ehkä kannattaa yrittää tehdä jotain sellaista ensi kerralla mitä ystävät eivät tee keskenään, vaikka kutsut illalliselle ja lisäät hieman romantiikkaa mukaan ;) jos ei toimi niin sitten kannattaa mennä vain eteenpäin.
- hidastarakkautta
No kolme tapaamista ei ole vielä kovin paljon. Kaunis nainen on tottunut kaikenlaisiin lirkuttelijoihin. Jos on myös älykäs, niin katsoo kaikessa rauhassa oletko lirkuttelija vai ns. edistyneempi yksilö. Anna aikaa tutustumiselle. Kokeile flirttailua syvemmällä tasolla, esim. kysy mistä nainen unelmoi.
- ammattideittaaja
Unohda nainen. Täysin tuttua mulle ja olen deittailussa liki ammattilainen. Tuollaiset naiset pitää sinua varalla paremman puutteessa eikä halua mitään muuta. Jos et ota yhteyttä tai muutakaan oma aloitteesti et tule hänestä silloin mitään kuulemaankaan. Siirry uuteen naiseen.
- palstailija
Pätevä yleisohje. Tässä tapauksessa tuli mieleeni tästä introvertista lukutoukasta osaako hän näyttää tunteitaan tai onko edes miehistä pahemmin kiinnostunut. Voi olla potentiaalista vanhapiika ainesta.
Ensi kerralla kannattaa yrittää edetä kaverihalauksesta askel lämpimämpään suuntaan. Voit ottaa asian puheeksi ja kerrot ettet ole varma mitä nainen sinusta ajattelee ja sanot, että hänen passiivisuus vähän häiritsee. Jos hän vetoaa opiskelukiireisiin ym. verukkeisiin, voit vetää omat johtopäätökset. Naisesta huomaa kyllä , koska se valehtelee. - vvyuyovuoyuy
Jos on jostakusta kiinnostunut, siinä ei silloin opiskelukiireet paljoa paina.
Ihastuminen on kuin psykoosi, ja silloin kaikki "tärkeä" unohtuu, ja puhelinlaskut kasvavat kun toisesta ei voi olla erossa.
Miehet voivat tehdä aloitteen, mutta tosiasiassa naiset näyttävät niin selkeää vihreää valoa silloin jos haluavat sinut tuntea syvemmin ja viettää kanssasi aikaa, että he kutsuvat sinut treffien jälkeen VÄHINTÄÄN kahville tms.
Ellei kolmien treffien jälkeen ole tullut puheluita tai kutsuja naiselta, silloin nainen ei taatusti ole sinusta kiinnostunut, vaan olet pelkästään varalla!
Noita naisia on tullut eteen, jotka kyllä lähtevät treffeille viikottain ja jotka vastailevat kun lähettää viestiä, mutta jotka eivät laita itse tikkuakaan ristiin suhteen lämmittelemiseksi. Aina on käynyt samalla tavalla: "Sori, mutta mä uskon että tästä ei tule mitään." Tai "Mä olen tavannut yhden mukavan tyypin, mutta hei, voidaanhan me olla ystäviä."
Ne naiset jotka ovat olleet minusta kiinnostuneita, ovat joko hypänneet ensi treffeiltä sänkyyn, tai ainakin suudelleet ihan oma aloitteisesti, tai puhuneet vähän tuhmia. Eikä tuossa ole ollut mitään eroa sillä onko nainen ollut hiljainen ja ujo, tai rempseä ja ulospäinsuuntaunut. Kyllä sen erottaa kun nainen on sinusta kiinnostunut, silloin kysymyksiä ja yhteydenottoja tulee jatkuvasti.
Ei ole olemassa mitään kolmien treffien sääntöjä, paitsi niillä jotka haluavat testata sinua koska eivät ole sinusta kiinnostuneita ja epäilevät että onko lähiaikoina tulossa muita kiinnostavia miehiä näköpiiriin. On käynyt niinkin että tuollainen nainen on alkanut katselemaan minun ystävistä sopivampaa miesehdokasta.
- 19plus8
Testaappa naista, puhu hänelle esim. exästäsi. Vastaavasti voit sanoa kuinka unelmoit joskus löytäväsi itsellesi ihanan naisen, siten että naiselle käy selväksi että et tarkoita häntä. Hänen reaktiostaan voinee helposti päätellä, onko kiinnostusta.
- hakee.pariaan
Puhut exästäsi uudelle ystävättärelle, sen pidemmälle tuskin tämän mokan jälkeen et enää pääsekään. Nikke 19plus8 on jätkä, joka antaa sulle tuhoisia neuvoja nyt.
Olet tavannut naisen joka haluaa tutustua sinuun ensin kunnolla, ymmärtää sua ja sinä ymmärrät häntä oikeesti. Hän kun ei ole jokaisen miehen tavoiteltavissa.
Etene hitaasti mut kuitenkin niin et hän ymmärtää sun tavoittelevan muutakin kuin hetken hupia. Tavatessanne rutista syliisi, mutta kuitenkin niin että hän pääsee kevyesti heti vapaaksi, jos siitä pois haluaa. - 14p11
hakee.pariaan kirjoitti:
Puhut exästäsi uudelle ystävättärelle, sen pidemmälle tuskin tämän mokan jälkeen et enää pääsekään. Nikke 19plus8 on jätkä, joka antaa sulle tuhoisia neuvoja nyt.
Olet tavannut naisen joka haluaa tutustua sinuun ensin kunnolla, ymmärtää sua ja sinä ymmärrät häntä oikeesti. Hän kun ei ole jokaisen miehen tavoiteltavissa.
Etene hitaasti mut kuitenkin niin et hän ymmärtää sun tavoittelevan muutakin kuin hetken hupia. Tavatessanne rutista syliisi, mutta kuitenkin niin että hän pääsee kevyesti heti vapaaksi, jos siitä pois haluaa.Aloittajahan nimenomaan sanoi jo olevansa friendzonella. Ei siinä vaiheessa ole enää hävittävää joten sama se on vaikka hakisi friendzone-epäilylle lopullisen niitin niin eipähän jää ainakaan arvailujen varaan että entä jos en sittenkään ole friendzonella.
Tuhoisin neuvo olisi jäädä sille friendzonelle nysväämään moneksi vuodeksi.
Jätä se sika!
- Ujoatm26v
No niin just!
- Radial
Jos nainen haluaa maksaa on hänellä toinenkin systeemi pyörimässä. Siinä syy miksei homma etene. Etenee vain jos toisesta tulee vesiperä.
- Tarralenkkari666
Joko hän ei ole kiinnostunut tai hänellä on sosiaalisia ongelmia. Kysymällä selviää.
Kerro ennen kysymistä, että käytät termiä friendzone ja ettet ole kiinnostunut hänestä ihmisenä. - kylläsitäkiinnostaa
Mä saattaisin käyttäytyä juurikin noin mitä aloitusviestissä kuvataan. En tarkoituksella, vaan jostain pään sisäisestä mistä lie puolustusmekanismista johtuen. Jos mies vaikuttaa vakavasti varteenotettavalta, menen lukkoon, enkä kykene normiin flirttailuun. Tältä pohjalta arvelisin, että nainen on susta kiinnostunut ja pohtii mielessään, että sä et ehkä olekaan hänestä kiinnostunut, kun et tee siirtoa friendzonelta. Jos nainen ei olisi susta kiinnostunut, ilmaisisi hän sen melko suoraan tai jättäisi vastaamatta sun yhteydenottoihin eikä ainakaan mikään tapaaminen loppupeleissä toteutuisi.
- hakee.pariaan
Tuttu tunne naisena, en ainakaan minä uskalla kovin aktiivisesti vaikuttaa kiinostuneelta, koska noita hetken huumaa hakevia miehiä on enemmistö miehistä.
Parempi edetä hitaasti ja oppia tuntemaan kaveri, viivytellen ne ainoastan sexiä hakevat putoavat pois. Heillä ei kantti kestä odottaa,kun helpompaakin on tarjolla.
Jos taas itse en ole kiinnostunut niin mulla on kyllä valitettavasti muuta menoa.
Mulla ei ainakaan ole halua olla vähän jokaisen ex-tyttöystävänä tunnettu.
Uskon naisen olevan ap:tä kiinnostuneen, mutta hänelläkin saattaa olla omat syynsä käyttää viivyttelevää taktiikkaa.
Ne kiireellisemmät miehet putoo ilman ikäviä muistoja ja pysyvät silti friendzone tasolla. Kukaan ei ole saanut pahempia kolhuja lyhyestä tuttavuudestamme. - ebrebtrbtr
hakee.pariaan kirjoitti:
Tuttu tunne naisena, en ainakaan minä uskalla kovin aktiivisesti vaikuttaa kiinostuneelta, koska noita hetken huumaa hakevia miehiä on enemmistö miehistä.
Parempi edetä hitaasti ja oppia tuntemaan kaveri, viivytellen ne ainoastan sexiä hakevat putoavat pois. Heillä ei kantti kestä odottaa,kun helpompaakin on tarjolla.
Jos taas itse en ole kiinnostunut niin mulla on kyllä valitettavasti muuta menoa.
Mulla ei ainakaan ole halua olla vähän jokaisen ex-tyttöystävänä tunnettu.
Uskon naisen olevan ap:tä kiinnostuneen, mutta hänelläkin saattaa olla omat syynsä käyttää viivyttelevää taktiikkaa.
Ne kiireellisemmät miehet putoo ilman ikäviä muistoja ja pysyvät silti friendzone tasolla. Kukaan ei ole saanut pahempia kolhuja lyhyestä tuttavuudestamme.Eikö aloittaja juurikin kirjoittanut että naisella on ollut aina muita kiireitä, eikä siksi ehdi ottaa edes viestillä yhteyttä.
Kyllä aloittajalla on nyt ihan päivänselvätapaus käsillä, nainen ei ole hänestä kiinnostunut.
- friendzoooone
Ihan hyviä vinkkejä täältä on saatu, mutta vaikka helka yleensä antaakin ihan päteviä neuvoja palstalla niin tällä kertaa en usko tuollaisen toimivan. Olen joskus kokeillut olevani sellainen mies joka näyttää voimakkaasti tunteensa naiselle niin se on ahdistanut enimmäkseen naisia ja se ei ole myöskään tuntunut luontevalta minusta. Tähän mennessä tällainen rauhallinen tapailu, joissa on kuitenkin flirttiä pelissä, on toiminut parhaiten niiden naisten kanssa joista olen ollut kiinnostunut. Suoraan kysyminen tuntuu myös mielestäni hieman, noh, teinimäiseltä ja en itsekään tykkäisi jos nainen alkaisi tuollaista kysymään (kokemusta on).
En ole kiinnostunut kyseistä naisesta vain seksimielessä vaan hän vaikuttaa sellaiselta jonka kanssa voisin sitoutua pitkäksikin aikaa... ainakin näin muutaman tapaamisen ja päivittäisen chättäilyn perusteella. Hän on vähän introvertti ja tuo voisi selittää ehkä osittain miksei uskalla näyttää tunteitaan. On toki myös mahdollista, että hän tapailee miestä tai useampaa, vaikkei vaikutakaan sellaiselta naiselta. Ja toki on mahdollista, että näkee minut vain kaverina.
Ehkä pitää vain jatkaa tapailua vielä vähän aikaa, osoittaa omaa kiinnostusta jotenkin voimakkaammin, muttei liian ahdistavalla tavalla ja katsoa miten käy.- Etolefriendzonella
Kertomasi perusteella en usko, että hän tapailee muita. Tuskin hänellä olisi siihen käytännössä aikaa tai haluakaan. Meille introverteille naisille riittää yksi mies kerrallaan. Monen miehen pyörittäminen olisi liian stressavaa ja voimia vievää, eikä sovi monen introverttinaisen arvomaailmaankaan.
Mutta tosiaankin sun pitää "kysyä" asiasta jollain tapaa, ei ehkä heti, koska olette tavanneet VAIN kolme kertaa. Olet itsekin käyttäytynyt melko "korrektisti", joten naisena en varmaan itsekään uskaltais pilata orastavaa suhdetta olemalla liian tyrkky. Jos hän taas ei olisi kiinnostunut sinusta, niin ei hän suostuisi tapaamaan sinua, ja yhteydenpito hiipuisi kokonaan. Eli tietäisit kyllä, jos hän ei olisi kiinnostunut sinusta.
- kolmeplusviis
Minä annan nyt naisnäkökulmaa. Olen käynyt nettitreffeillä jonkun verran ja aika iso ongelma on se, että mies vaikuttaa vähän kyllästyneeltä eikä etene asioissa. Silloin tulee mieleen, että eikö mies pidä viehättävänä, haluaako hän edetä itse hitaasti tai onko mies vain toivottoman epävarma itsestään eikä ymmärrä viedä asiaa eteenpäin?
Minä en välttämättä kaipasi puhetta, vaan ihan sitä, että halaa lähtiessä ja tavatessa, silittää käsivartta, ottaa käden omaan käteen tms. Jos nainen vetäytyy, niin hän ei halua kosketusta, mutta jos hän antaa sinun jatkaa, niin asia on hänen puoleltaan OK. tietenkään ei pidä mennä kourimaan tms.
Meitä ei-niin-kokeneita naisia on varmasti aika paljon. Jos ei ole kauheasti kokemusta treffailusta ja/tai sänkyjutuista, niin sitä voi olla epävarma, että miten pitäisi itsekään edetä asioissa. Naiselle on aika kova kolaus tehdä aloitteita ja osoittaa olevansa kiinnostunut, jos mies ei sitten olekaan kiinnostunut syystä tai toisesta.
Entäpä jos ensi kerralla vain tokaiset, että näytät niin kauniilta, että sua olisi kiva pussailla? Hymyilisit ja katsoisit, että miten nainen reagoi. Jos häkeltyy, niin purista vaikka olkapäästä tms. Voithan lähtiessä antaa pusun poskelle, jos suu tuntuu liian tungettelevalta.- naisetpöhpöhpöh
Jos luit AP:n viestin niin hänhän on kehunut häntä ja vähän flirttaillut sekä halaavat nähdessään. Tuntuu, että kyseessä on taas jokin prinsessa joka odottaa miehen tekevän ihan kaiken ja itse ei osoita minkäänlaista aktiivisuutta miehen suuntaan. Niin tyypillistä naisilta...
- MattDemon
Viettäkää hauska, kostea ilta, jonka aikana voit tehdä siirtosi fyysisesti. Joko tämä onnistuu, tai voit unohtaa koko jutun. Tärkeintä on sopiva määrä maailman vanhinta voiteluainetta, alkoholia, sekä nousujohteinen ja iloinen tunnelma. Aamulla joko heräät naisen vierestä, tai sitten olet menettänyt jotain, mitä sinulla ei alkujaankaan ollut.
Misään nimessä älä puhu tunteistasi, äläkä kysy suoraan. Internetin keskustelupalstoilla näkee paljonkin neuvoja, "Kysy suoraan" tai "Puhukaa asiasta". Todellisessa elämässä juuri mikään ihmissuhde, varsinkaan orastava sellainen, ei toimi näillä neuvoilla. Kysymys suhteissa on aina valtataistelusta, aloitteesta; siitä kuka pitää kaikkia lankoja käsissään. Ellet se ole sinä, voit olla varma, että se on se toinen. Suora puhe on kuin paljastaisi kaikki korttinsa ennen kuin peli on edes alkanut. Suora puhe ei myöskään jätä toiselle liikkumavaraa, eikä arvokasta tapaa poistua. Suoraan puhuminen on kuin menisit alastomana täysissä pukeissa olevan väkijoukon keskelle. Ei kukaan tällaisesta viuhahtajasta kiinnostu. Näin menetät vain salaperäisyyden sumuverhon ympäriltäsi. Naiset rakastavat sumuverhoja. Naiset haluavat itse ottaa sinusta selvää, he haluavat uskotella itselleen olevansa niin erinomaisen taitavia ja erityisiä tapauksia, että juuri he saivat sinut puhkeamaan kukkaan ja paljastamaan salaisimmat mielenliikkeesi. Naiset rakastavat (melo)draamaa. Olemalla suora, rehti, rehellinen ja reipas riistät naiselta löytämisen ilon ja suuret kuvitelmat omasta erityislaatuisuudestaan. Älä toimi näin.
Muista myös, vaikka naiset mitä sanoisivat, nainen haluaa olla aina objekti. Sinun taakkasi on olla subjekti. En ota kantaa, mikä predikaatti voisi teidän tapauksessanne olla, mutta sen on oltava fyysinen teko, joita ei esiinny "vain kavereiden" kesken. Luonnollisesti T&A -osaston kouriminen on poissuljettu vaihtoehto.
Lykkyä tykö.- friendzoooone
Tämä on erinomainen kommentti ja kokemuksieni perusteella pitää hyvinkin paikkansa naisten suhteen.
Valitettavasti kumpikaan meistä ei juo alkoholia joten tuon "avustus" on pois päiväjärjestyksestä, mutta uskon että se tunnelma järjestyy muutenkin. Jos tämä seuraava tapaaminen menee samalla tavalla kuin muutkin (eli mukavissa merkeissä ja juttu luistaa) niin kutsun hänet syömään luokseni ja viettämään iltaa. - khggffhkkk
Erinomaista! Alkoholilla homma hoituu. Parisuhteessakaanko ei saa puhua suoraan asioista, vaan salaperäisyys säilytetään? Jos alkaa liikaa ahdistamaan niin lisää alkoholia ja känniseksiä perään.
- Totuudenkertojatar
Seuraava askel: halatessa lopuksi katsot häntä pitkään silmiin ja hipaiset hellästi poskea. Jatkat katsekontaktia ja suutelet, jos toinen on ottavaisen näköinen. Jos suhtautuu kylmästi, niin sitten se on good bye, ellet sitten tosiaan halua pysyä pelkästään kavereina. Pallo on silloin naisella, ja jos/kun etäännyt, ja nainen haluaakin sinut, hänellä on selitysvelvollisuus/lähestymisvuoro.
- hakee.pariaan
Ehkä kannattais kokeilla tuota! Ei tota elettä voi väärin ymmärtää,eikä sitä voi ohittaakaan. Lisäksi se on tyylikäs siirto, ei liian tungettelevainen.
- Edwardo_ikirouta
On tullut itsekin pari kertaa törmättyä tämmöisiin naisiin, jotka vaikuttavat sinänsä kiinnostuneilta, mutta sitä on kyllä äärimmäisen vaikea havaita. Molemmat tapailut kohdallani kuitenkin loppuivat, kun en enää jaksanut ns. uittaa pinnan alaista vonkaletta. Joten kai sitä on ollut sitten vain varalla itsekin siinä. Tosin toiselta tuli sentään viikkojen jälkeen ihmettelevä viesti, joten osaa tuotakaan varmaksi sanoa.
Vaikea sanoa mitä naisten päässä aina toisinaan liikkuu. Nuokin naiset oli sellaisen kunnollisen ja siveän oloisia, mikä itseäkin sytytti, mutta jos kanssakäyminen on lähinnä samaa korrektia jutustelua kerrasta toiseen, vaikka yrittääkin viedä juttuja hieman syvemmillekin tasoille, niin eipä se paljoa lämmitä. Small talk-kaverit ei maailmasta lopu.
Ja pohjimmiltaanhan moni mies kuitenkin haluaa suht tasavertaisen kumppanin eikä mitään perässävedettävää, joten tuommoinen kylmähkö ja passiivinen lähestymiskulma asiaan on kyllä toimimatta osalle miehistä. Yksi kaveri tykästyi kovasti samantyyppiseen naiseen muinoin ja ramppasi tapailemassa naista alvariinsa. Mihinkään se ei kuitenkaan johtanut, joten olen itse ottanut tiukemman linjan ja lopetan pörräämisen melkolailla alkuunsa jos ei hyvältä näytä. Olet harkinnassa, mitä tehdä kanssasi. Tapauksessasi/ammattisi/työsi, siis antamasi status mahdollisuus on ehkä se tärkein vaikutin jonka hän on saanut.
Lisäpinnoja saat puheäänen soinnuista, tuoksuista ja vaatetuksesta, yleisilmeestä.
Toisaalta hän skannaa vielä, mitenkä "potentiaalinen mahku" olet hänen kannaltaan.- hakee.pariaan
Ihan kaikella ystävyydellä meredius:
Ei jokinen nainen ole kullankaivaja. Eletään vuotta 2015, haloo! Naisetkin saavat menestyä ja jopa ansaita rahaa. Eikä meidän ole pakko ottaa miestä bulvaaniksi edes yhtiön/firman /putikin toimitusjohtajaksi jos sellaisen joskus onnistuisimme haltuumme saamaan.
Toivottavasti sulla on jo vaimo, muuten olet vaarassa jäädä ikisinkuksi. Ainakin pahanlaisen infektio tartunnan olet tämän palstan vakio sankareilta saanut.
Kurpat hyökkää ja vievät rahasi,poika poloinen.
Ps. nikkeni on vain friendzoooonelle tarkoitettu viite: hänen mysteerio naisestaan. hakee.pariaan kirjoitti:
Ihan kaikella ystävyydellä meredius:
Ei jokinen nainen ole kullankaivaja. Eletään vuotta 2015, haloo! Naisetkin saavat menestyä ja jopa ansaita rahaa. Eikä meidän ole pakko ottaa miestä bulvaaniksi edes yhtiön/firman /putikin toimitusjohtajaksi jos sellaisen joskus onnistuisimme haltuumme saamaan.
Toivottavasti sulla on jo vaimo, muuten olet vaarassa jäädä ikisinkuksi. Ainakin pahanlaisen infektio tartunnan olet tämän palstan vakio sankareilta saanut.
Kurpat hyökkää ja vievät rahasi,poika poloinen.
Ps. nikkeni on vain friendzoooonelle tarkoitettu viite: hänen mysteerio naisestaan.Suurin osa naisista, etenkin teistä nuoremmista 25 - 50 ikäluokkien välillä os sellaisia joita voi katsoa, jos huvittaa, salattujen eläimien todellisuutta vieroksuvassa tv-sarjassa. Suurin osa on pelkkiä omaa erinomaisuuttaa julkituovia vinkuiitoja jotka mielellään avujaan esiintuovat ja niitä myös mielellään esittelevät.
Kaikki tämä turhuuden ja tyhjän sekä teennäisyyden esittäminen on teille itsestään selvyys, jonka olette oppineet jo kotonanne saadessanne vapaan kasvatuksen ja myös vapaan toimeentulon aina aikuisuuteenne asti. Useimmat myös pitkän koulutuksen jolla on vain se tarkoitus että voidaan hakeutua hienoon ja helppoon ammattiin, jossa voidaan sitten päätä nyökyttämällä ja "jenkkihymyllä" osallistua oma-arvon tuntevana hienona (ei hienostuneena) työnteon raskauteen, jos vaan pakkelit kestää satunnaista pientä yöpakkasta.
Tämän vapaan kasvatuksen metodit perustuvat kaikki siihen radikalismin ylivoimaisuuteen joka joskus aikaoinaan poliittisilla parrikaadeilla voimakkaana vallitsi, ja tähän yhteyteen, tai oikeastaan jo hieman ennen saapui viela vahvempi vaikutin, feminismin rantautuessa suomeen toden teolla, yhdessä agraarisen yhdyskunnan rakenne-muutosten kanssa.
Sanotaan että narsismi on miesten tauti. Olen kuitenkin vankasti sitä mieltä että tämä on nykyaikana yhä enenemässä määrin naisten tauti, joka vain lisääntyy...
Mitä nais-suhteisiini tulee, niin olen tuntustunut useampaankin naiseen, nuoriin ja vanhempiin, joista lähes kaikien kanssa olen tullut pidemmän tai lyhyemmän aikaa toimeen. Näistä selkeitä narsisteja on ollut puolisen tusinaa, mutta muuta vaivaa tästä ei ole olut kuin se että seksiä on ollut heidän kanssan riittävästi ja se on ollut nautinnollista.
Avioerostani on jo 28 vuotta, lapseni (5) ovat jo aikuisia, ja lapsen lapseni (5) ovat 2,5 - 14 vuoden ikä-välillä, enemmänkin on toiveissa mutta "oma settini" ei tunnu toimivan kun vain molemmista päistään.- hakee.pariaan
meredius kirjoitti:
Suurin osa naisista, etenkin teistä nuoremmista 25 - 50 ikäluokkien välillä os sellaisia joita voi katsoa, jos huvittaa, salattujen eläimien todellisuutta vieroksuvassa tv-sarjassa. Suurin osa on pelkkiä omaa erinomaisuuttaa julkituovia vinkuiitoja jotka mielellään avujaan esiintuovat ja niitä myös mielellään esittelevät.
Kaikki tämä turhuuden ja tyhjän sekä teennäisyyden esittäminen on teille itsestään selvyys, jonka olette oppineet jo kotonanne saadessanne vapaan kasvatuksen ja myös vapaan toimeentulon aina aikuisuuteenne asti. Useimmat myös pitkän koulutuksen jolla on vain se tarkoitus että voidaan hakeutua hienoon ja helppoon ammattiin, jossa voidaan sitten päätä nyökyttämällä ja "jenkkihymyllä" osallistua oma-arvon tuntevana hienona (ei hienostuneena) työnteon raskauteen, jos vaan pakkelit kestää satunnaista pientä yöpakkasta.
Tämän vapaan kasvatuksen metodit perustuvat kaikki siihen radikalismin ylivoimaisuuteen joka joskus aikaoinaan poliittisilla parrikaadeilla voimakkaana vallitsi, ja tähän yhteyteen, tai oikeastaan jo hieman ennen saapui viela vahvempi vaikutin, feminismin rantautuessa suomeen toden teolla, yhdessä agraarisen yhdyskunnan rakenne-muutosten kanssa.
Sanotaan että narsismi on miesten tauti. Olen kuitenkin vankasti sitä mieltä että tämä on nykyaikana yhä enenemässä määrin naisten tauti, joka vain lisääntyy...
Mitä nais-suhteisiini tulee, niin olen tuntustunut useampaankin naiseen, nuoriin ja vanhempiin, joista lähes kaikien kanssa olen tullut pidemmän tai lyhyemmän aikaa toimeen. Näistä selkeitä narsisteja on ollut puolisen tusinaa, mutta muuta vaivaa tästä ei ole olut kuin se että seksiä on ollut heidän kanssan riittävästi ja se on ollut nautinnollista.
Avioerostani on jo 28 vuotta, lapseni (5) ovat jo aikuisia, ja lapsen lapseni (5) ovat 2,5 - 14 vuoden ikä-välillä, enemmänkin on toiveissa mutta "oma settini" ei tunnu toimivan kun vain molemmista päistään.Pahoittelen, mulla tuli ylilyönti.Oletin sinun olevan noita "uhreja" joilla ei ole mielestään mitään vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä.
Totta kai jokaisella on mahdollisuus omiin valintoihin, kaikilla ei vaan ole samansuuruisia "mahkuja", siitä en väittele.
Apatisuudella ei niitä mahdollisuuksia kyllä luoda yhtään, päinvastoin.
Se kullankaivaja jutun piti olla sarkastinen heitto multa, siitä kun saa täältä kokoajan lukea kyllästymiseen asti.
Ei sopinut sinuun,huomaan textisi laadusta.
Vapaasta kasvatuksesta minä en ole kyllä päässyt ns.nauttimaan, mutt jokaisen naisen pitää olla jossain määrin feministi, ja puolustaa oikeuksiaan.
Naisena olo ei kuitenkaan oikeuta naista etuoikeuksiin, jokainen ansaitkoon osaamisella ja työllään oman paikkansa. Jos se puolestaan on sinusta narsismia ett naisilla on sisua ja kunnianhimoa astua kilpailemaan miesten kanssa samoista töistä, niin sit minä olen narsisti.
Herra kuulostaa olevan jo keski-ikäsen, joten mikä minä olen arvostelemaan sinun kantaasi, elämänkokemuksesi pohjalta kun peilaat asioita.
* Koulutuksella voidaan hakeutua hienoon ja helppoon ammattiin, jossa voidaan sitten päätä nyökyttämällä ja "jenkkihymyllä" osallistua oma-arvon tuntevana hienona (ei hienostuneena) työnteon raskauteen, jos vaan pakkelit kestää satunnaista pientä yöpakkasta.*
Ei ihan nappiin nyt osunut ainakaan minun kohdallani. Olen hoitotyössä ja ja korjannut tänäänkin ihmisen erilaisia eritteitä. On muuten erittäin hyvä lääke narsismiin. Voin vakuuttaa ettei "jenkkihymy" noussut kertaakaan kasvoilleni.
Sovitaanko tasapelistä? Kumpikin erehtyi.
Erehtyminen on muuten inhimillistä hakee.pariaan kirjoitti:
Pahoittelen, mulla tuli ylilyönti.Oletin sinun olevan noita "uhreja" joilla ei ole mielestään mitään vaikutusmahdollisuuksia omaan elämäänsä.
Totta kai jokaisella on mahdollisuus omiin valintoihin, kaikilla ei vaan ole samansuuruisia "mahkuja", siitä en väittele.
Apatisuudella ei niitä mahdollisuuksia kyllä luoda yhtään, päinvastoin.
Se kullankaivaja jutun piti olla sarkastinen heitto multa, siitä kun saa täältä kokoajan lukea kyllästymiseen asti.
Ei sopinut sinuun,huomaan textisi laadusta.
Vapaasta kasvatuksesta minä en ole kyllä päässyt ns.nauttimaan, mutt jokaisen naisen pitää olla jossain määrin feministi, ja puolustaa oikeuksiaan.
Naisena olo ei kuitenkaan oikeuta naista etuoikeuksiin, jokainen ansaitkoon osaamisella ja työllään oman paikkansa. Jos se puolestaan on sinusta narsismia ett naisilla on sisua ja kunnianhimoa astua kilpailemaan miesten kanssa samoista töistä, niin sit minä olen narsisti.
Herra kuulostaa olevan jo keski-ikäsen, joten mikä minä olen arvostelemaan sinun kantaasi, elämänkokemuksesi pohjalta kun peilaat asioita.
* Koulutuksella voidaan hakeutua hienoon ja helppoon ammattiin, jossa voidaan sitten päätä nyökyttämällä ja "jenkkihymyllä" osallistua oma-arvon tuntevana hienona (ei hienostuneena) työnteon raskauteen, jos vaan pakkelit kestää satunnaista pientä yöpakkasta.*
Ei ihan nappiin nyt osunut ainakaan minun kohdallani. Olen hoitotyössä ja ja korjannut tänäänkin ihmisen erilaisia eritteitä. On muuten erittäin hyvä lääke narsismiin. Voin vakuuttaa ettei "jenkkihymy" noussut kertaakaan kasvoilleni.
Sovitaanko tasapelistä? Kumpikin erehtyi.
Erehtyminen on muuten inhimillistäHuomenta.
Sopupeli, hyvä peli.
Mikäli olet vaikkapa vanhustenhoitotyössä se on hieno juttu, vaikka "ne" usein zombeiksi turrutetaan lääkkeiden avulla.
Kiertoaika heillä laitosessa (vanhainkoti) on noin max 1 vuosi , valitettavasti.
Tämä mitä kerrot naisena olosta on totta, näin sen pitäisi olla.
Elää yhdessä ja samassa demokratiassa. Hyvin usein vaan näin ei tapahdu kovinkaan pitkäksi aikaa ja mies on aina syyllinen koska "sillä" on ne jatkeensa.
Muttajakun. Meitä miehiä on aina moitittu siitä, että ajattelemme ns. jatkeellamme, niin tämäkin on nykyisin jo heittänyt häränpyllyä. Nykyisin kunhan vain jonkinlaisen pimpin omistaa, niin se tuntuu takaavan etuoikeuden ja ylemmyyden (paremmuuden) kahden eri sukupuolta olevan ihmisen parisuhteessa.
Taisin onnistua veikkaamaan vastauksesi ajankohdan oikein. Arvelin että kunhan työltäsi ennätät, vastaus tulee aamupäivällä, kahvitunnin jälkeen.
Olen nyt eläkeikäinen, 13 vuotiaasta asti ulko-työelämässä mukana ollut. Ihmisluonteita olen oppinut tuntemaan ja elkeitä tulkitsemaan työelämäni mukaan tuomien kokemusten avulla ja niiden johdosta. Työni on ollut ns. kenttätyötä enimmäkseen, mutta myös jonkinlaista edustusta sekä jonkin verran paperityötä.- hakee.pariaan
meredius kirjoitti:
Huomenta.
Sopupeli, hyvä peli.
Mikäli olet vaikkapa vanhustenhoitotyössä se on hieno juttu, vaikka "ne" usein zombeiksi turrutetaan lääkkeiden avulla.
Kiertoaika heillä laitosessa (vanhainkoti) on noin max 1 vuosi , valitettavasti.
Tämä mitä kerrot naisena olosta on totta, näin sen pitäisi olla.
Elää yhdessä ja samassa demokratiassa. Hyvin usein vaan näin ei tapahdu kovinkaan pitkäksi aikaa ja mies on aina syyllinen koska "sillä" on ne jatkeensa.
Muttajakun. Meitä miehiä on aina moitittu siitä, että ajattelemme ns. jatkeellamme, niin tämäkin on nykyisin jo heittänyt häränpyllyä. Nykyisin kunhan vain jonkinlaisen pimpin omistaa, niin se tuntuu takaavan etuoikeuden ja ylemmyyden (paremmuuden) kahden eri sukupuolta olevan ihmisen parisuhteessa.
Taisin onnistua veikkaamaan vastauksesi ajankohdan oikein. Arvelin että kunhan työltäsi ennätät, vastaus tulee aamupäivällä, kahvitunnin jälkeen.
Olen nyt eläkeikäinen, 13 vuotiaasta asti ulko-työelämässä mukana ollut. Ihmisluonteita olen oppinut tuntemaan ja elkeitä tulkitsemaan työelämäni mukaan tuomien kokemusten avulla ja niiden johdosta. Työni on ollut ns. kenttätyötä enimmäkseen, mutta myös jonkinlaista edustusta sekä jonkin verran paperityötä.Ehtoota!
Meni työt tänään pidenpään kuin piti, enkä ehdi tänään enää muita suunnittelemiani töitä kuin vilkaista. Suoraan sanoen p*skoj* paperitöitä!
Se niistä, mulla menee varmaan pitkälle yöhön jos alan pähkäillä niitä.
Nikkestäs mulle tuli mieleen muutamia asioita, kun olen nähnyt noita kirjoja ja tinasotilaista koottuja armeijoita...isojen poikien sotapelejä.
Pelaatko sinäkin ?
Olet isäni kanssa samaa ikäluokkaa varmaan jos eläkkeellä jo olet. Siitä voit päätellä onko mulla ollut ns. vapaa kasvatus. Mä sanoisin ett sotilaallinen kuri ennemminkin.
Muttajakun, on ne jatkeet. Kasinaismoraalin mukaan on kotona eletty ja siihen opittu.
Mikä oli miehille salaa luvallista, sitä ei pitänyt naisten edes epäillä olla olemassa. Siinä sinulle on esimerkkiä häränpyllystä, jonka mä tunnen!
Erilaisella kasvatuksella; on erilaiset lopputulokset. Tämä on vaan toteamus.
Kyllä minäkin olen möhlimään jo sillä saralla ehtinyt!
En ole enkeli, mut oma on mun asiani,en ole kenellekään vastuussa päätöksistäni.
Töistäni sen verran: kuulun tällä hetkellä ryhmään joka hoitaa pääasiassa eristyksessä olevia infektio potilata. Meidän potilaista kaikki ei näe edes kuukautta... toiset tulee elämään ehkä kauemmin mitä minä elän. Kuka sen voi tietää, elinikänsä?
*Työni on ollut ns. kenttätyötä enimmäkseen, mutta myös jonkinlaista edustusta sekä jonkin verran paperityötä.*
Villi arvaus: upseeri? hakee.pariaan kirjoitti:
Ehtoota!

Villi arvaus: upseeri?Ehtoota kans sano, sano mun sanoneen. Paperihommat eijjoo, juu, kivoja.
Paitti laskujen kirjoittaminen.
Sitten ei tarvi kun odotella kuka sattuu maksamaan kokosumman ajallaan.
Tämä kaikki siis silloin kun olin vielä työelämässä, jossa viimeinen vuosi oli 2010
Ehkä vaikeimpia maksajia yksityisistä asiakkaista oli ns nokia-takaisin muuttajat, jotka ostivat omakoti-asuntoja ja alkoivat kunnostaa niiden yleisolemusta.
Yksityispuoli ei tosin ollut kovinkaan merkittävä, koska muita töitä oli paljon.
Nikkeni tulee eräästä historiallisesta elokuvasta, jossa kerrotaan, nimeni on; etc...
Harrastuksessa olet lähellä jossakin mielessä. Olen ollut pienoismalliharrastaja 1960-1975 jonka jälkeen homma jäi, mutta malleja on vieläkin osittain jäljellä.
Nyt olen "ulkolaisilla" alan sivuilla lukijana ja seuraajana.
Kotonani sain aika vapaan kasvatuksen, ilman isompia pakottamisia, ja nuoruus oli kohtalaisen rajoittamaton, jota pieni sairastelu häiristi, ennen kuin tauti hellitti
saamieni uusien lääkkeiden ansiosta.
Kotikasvatus oli hyvää, oikeudenmukaista, ja opastavaa koko katraalle josta olen
neljän sarjasta toiseksi vanhin.
Ammatissa erehdyit aivan totaalisesti. Tuohon nuoruuteni aikaan ei päässyt edes poliisiksi kun ei ollu yo-tutkintoa, ja armeijassa oli B-sarjaa, joten ei upseeria.
Mutta hyvä ns paskasen työtekijä, alalla, jolla oli aina työvoimapulaa (1974-2010)
kukapa sitä nyt haluasi käsiään liata, ja huonolla 8-12 euron (2005) tuntipalkalla.- hakee.pariaan
meredius kirjoitti:
Ehtoota kans sano, sano mun sanoneen. Paperihommat eijjoo, juu, kivoja.
Paitti laskujen kirjoittaminen.
Sitten ei tarvi kun odotella kuka sattuu maksamaan kokosumman ajallaan.
Tämä kaikki siis silloin kun olin vielä työelämässä, jossa viimeinen vuosi oli 2010
Ehkä vaikeimpia maksajia yksityisistä asiakkaista oli ns nokia-takaisin muuttajat, jotka ostivat omakoti-asuntoja ja alkoivat kunnostaa niiden yleisolemusta.
Yksityispuoli ei tosin ollut kovinkaan merkittävä, koska muita töitä oli paljon.
Nikkeni tulee eräästä historiallisesta elokuvasta, jossa kerrotaan, nimeni on; etc...
Harrastuksessa olet lähellä jossakin mielessä. Olen ollut pienoismalliharrastaja 1960-1975 jonka jälkeen homma jäi, mutta malleja on vieläkin osittain jäljellä.
Nyt olen "ulkolaisilla" alan sivuilla lukijana ja seuraajana.
Kotonani sain aika vapaan kasvatuksen, ilman isompia pakottamisia, ja nuoruus oli kohtalaisen rajoittamaton, jota pieni sairastelu häiristi, ennen kuin tauti hellitti
saamieni uusien lääkkeiden ansiosta.
Kotikasvatus oli hyvää, oikeudenmukaista, ja opastavaa koko katraalle josta olen
neljän sarjasta toiseksi vanhin.
Ammatissa erehdyit aivan totaalisesti. Tuohon nuoruuteni aikaan ei päässyt edes poliisiksi kun ei ollu yo-tutkintoa, ja armeijassa oli B-sarjaa, joten ei upseeria.
Mutta hyvä ns paskasen työtekijä, alalla, jolla oli aina työvoimapulaa (1974-2010)
kukapa sitä nyt haluasi käsiään liata, ja huonolla 8-12 euron (2005) tuntipalkalla.Moikka!
Sorry mä vilkaisin vasta nyt tänne ja huomasin vastanneen, en tällä hetkellä ehdi oikein keskustella...oon lähdössä tanssiin. Lähimmän 10 min. sisällä on kyyti ja palaan vasta klo 00-01. arvelen. En ollut pitkään aikaan tanssimassa ja otan nyt vhinkoa takaisin. Tanssimisella tarkoitan myös tanssimista enkä dokaamista, kuten muutamat täällkin olettaa. rommicola ja se on siinä,loput viccyä jos on jano. Torvi soi......... hakee.pariaan kirjoitti:
Moikka!
Sorry mä vilkaisin vasta nyt tänne ja huomasin vastanneen, en tällä hetkellä ehdi oikein keskustella...oon lähdössä tanssiin. Lähimmän 10 min. sisällä on kyyti ja palaan vasta klo 00-01. arvelen. En ollut pitkään aikaan tanssimassa ja otan nyt vhinkoa takaisin. Tanssimisella tarkoitan myös tanssimista enkä dokaamista, kuten muutamat täällkin olettaa. rommicola ja se on siinä,loput viccyä jos on jano. Torvi soi.........Tässäpä ne tärkeimmät tais olla...
- hakee.pariaan
meredius kirjoitti:
Tässäpä ne tärkeimmät tais olla...
Moikka ja hyvää yötä!
Toi tanssimaan meno tuli sovittua jo pari päivää sitten, kun arvelin pääseväni perjantai iltana lähtemään porukan mukana tanssimaan. Meitä on ½tusinaa naisia yleensä porukassa ja joillakin rengastettu äijäkin aina mukana. Meitä sinkkuja muutamia, jotka usein kulkee samassa porukassa mukana.
Minä aloin kulkea veljeni ja hänen vaimonsa mukana joskus aikanaan. Nykyään he eivät usein satu mukaan...perhe eli lapsikatras on kasvanut ja on paljon muuta tekemistä.
Anteeks noi kirjoitusvirheet edellises viestis,kiireessä naputtelin enkä ehtinyt tavata tekstiäni läpi.
Veljellä ja parilla serkulla on noita mystisiä kirjoja ja pelaavat jotain peliä tieskarilla...mua ei ole paljon kiinnostanut, isojen poikien sotapelit.
(ja kiinalaiset tinasotilaat vai mitä ne nyt lieneekin)
Olen yrittänyt keksiä ammattia missä työvoimapula 1974-2010, sähkömies? putkimies? Ei mun kannata arvailla, synnyin vasta -88, myönnän olevani pihalla.
Minusta on kiva jutella täällä vaihteeksi jonkun kanssa ihan tavallisista asoista,
ilman mitään vastakkain asettelua.
Upseeriksi sun sijoitin siksi: kenttätyötä, edustusta ja hieman paperityötä.
Mukavaa syksyä sulle, pidä lippu korkealla! =) hakee.pariaan kirjoitti:

Mukavaa syksyä sulle, pidä lippu korkealla! =)Huomenta.
Yö meni ja oli rauhalliset unet, vaikka toiset rillutteleekin yöaikana.
Mä muuten: olen mies joka koskaan ei tanssi, mut ehkä joskus sen kanssasi teen...
Olet muuten hirmu nuori ja saattasin olla vaikkapa isoisäsi, ikäni perusteella.
Kaunista syssyä sullekki.- hakee.pariaan
meredius kirjoitti:
Huomenta.
Yö meni ja oli rauhalliset unet, vaikka toiset rillutteleekin yöaikana.
Mä muuten: olen mies joka koskaan ei tanssi, mut ehkä joskus sen kanssasi teen...
Olet muuten hirmu nuori ja saattasin olla vaikkapa isoisäsi, ikäni perusteella.
Kaunista syssyä sullekki.Hei,taas! Ajassa huomenta, minä nukuin sikeesti! Yläkerran naapurini tappelivat taas kerran railakkaasti, hirveä huutto ja esineiden paiskintaa ilmeisesti kolinasta päätellen.
Teki mieli mennä kylään teräskasarilla varustautuneena, pätkästä toinen niistä hiljaiseksi. (siis vain kuvittelin/huvittelin ajatuksissain) Todellisuudessa naputtelin muutaman kerran lämpöpatteria...tuli hiljaista ja kohta alkoi uus meteli. Otin kengän eteisestä ja kalautin korolla muutaman kipakan kolauksen patteriin...jo tuli hiljaista! Sain lopultakin nukuttua.
En minä yötä rillutellut, olin kotona ennen yhtä yöllä. Kävin nopealla pesulla ja keitin mikrossa teeveden tein teeni ja textailin sulle viestin.
Siinä vaiheessa yläkerrassa päästiin ehkä ensimmäiseen sovintoon ja siellä hiljeni.
Mä nukahdin ja heräsin hirveään riitaan mikä kuului avoimesta ikkunasta sisälle. Suljin ikkunan, sanoista ei enää saanut selvää, mutt riita jatkui yhä. Yritin nukahtaa... mutt sit alkoi kolina ja jotain särkyvää heitettiin äänestä päätellen.
Tunnin kuuntelin häiriintyen aina enemmän ja lopulta olin niin kiukkuinen ett ******* en osaa edes kuvailla, olisin varmaan oikeesti lyönyt!
Pelkästä häiriön tuottamisesta!!! Kuvittele.
Ei kaikki ihmiset tanssi, kaikilla ei ole edes sellaista rytmitajua et oppisivat kunnolla tanssimaan, harmi. Sillä tanssiminen on nautinto, keinua musiikin rytmissä ja ilmaista itseään samalla. Se on myös liikuntaa ja rytmistä kehon ja mielen ilmaisua samalla sekä sosiaalisuutta.
Riippuu myös siitä kenen kanssa tanssii ett miten tanssii. En mä suostu vieraan miehen liian tunkeilevaan otteeseen; teen kyllä miehelle selväksi ett missään "tappituntumassa" en sylissäsi tanssi.
Tietty kosketus ero on oltava eri ihmisillä minuun. Liian tunkeilevat ja hävyttömät jäävät kesken tanssin lattialle, jos mun rajojani rikotaan tietentahtoen.
En minä mikään ilotyttö ole, vaikka iloinen tyttö olenkin! Ne ovat kaksi aivan eri
käsitetä ja kyllä miehet sen oppii myös käsittämään, kova kalloisemmatkin.
Nuoruuskin on käsite, kuuntelehan näitä äijiä täällä; yli 25 v nainen on ikäloppu kurppa! Ja nimittelijä saattaa olla itse 40 ikänen. Jotta ja kun..ymmärrä heitä!
Haitanneeko tuo jos ystävystyy eri-ikäisen ihmisen kanssa, mun vanhin ystäväni, jonka kanssa pelasin ennen shakkia, nykyään tammea on yli 80v.
Hän ne lautapelitkin mulle on opettanut, harva mun ikäinen tuskin tuntee pelejä.
Lähden illalla mökille, jos vaikka lintupaistia saisin pyydettyä. ?? tai rusakon.
Puolukkaa pari litraa ainakin saa kerättyä, piirakkaan tai survokseksi.
Hauskaa iltaa sulle. hakee.pariaan kirjoitti:
Hei,taas! Ajassa huomenta, minä nukuin sikeesti! Yläkerran naapurini tappelivat taas kerran railakkaasti, hirveä huutto ja esineiden paiskintaa ilmeisesti kolinasta päätellen.

Hauskaa iltaa sulle.Moi.
Tanssilla ilmeisesti tarkoitat lavatansseja.
Missä paikassa kävit pyörimässä.
Sinähän mielenkiintoinen mimmi tunnut olevan.
Ikäero ei haittaa, ei ainakaan minua ja sitäpaitti olen jo vanha ja raihnanen ja tarttisin ;) kohtapian jonkun raapimaan selkää ja silitteeleen tukkaa, kihnuttaan kylkee.
Rusakko olis kova san, kypsänä, suolalla ja suoraan jääkaappikylmänä.
Melkein parempaa kuin kana tai kalkkuna, vaikka en metsästäkkään.
Puolukkasurvos ja ruisjauho ripauksella sokeria...
Nam.meredius kirjoitti:
Moi.

Nam.Lispahti vähän turhan hätäseen, jäi hyvän yön toivotis pois ja saalistusonnen toivotus.
- tanssinkintaikaa
Kyllä kaikki tanssimaan oppivat ainakin jollakin tavalla, jos vain tahtovat. Naisilla voi ongelmia tanssipaikalla tuottaa, jos ei osaa kunnolla tanssia. Itselläni tuossa nuorempana (siis joitakin vuosia sitten) kävi niin, että eräällä tanssipaikalla eräs mies, jonka olin jo aiemmin huomannut tanssivan todella hyvin tuli hakemaan minua tanssimaan ja itse kun en noita perinteisiä lavatansseja kovin hyvin osannut (vaikka muuten tanssinut paljon olenkin) niin kieltäydyin kohteliaasti. No, sitten kun myöhemmin illalla suostuin erään nuoremman miehen mukaan tanssiin niin tämä toinen mies jollakin tapaa otti siitä itseensä, suuttui ja osoitti eri tavoin mieltänsä illan aikana, vaikka siis emme edes tunteneet. Jotkut miehet näköjään vaan vetävät helposti herneet nenäänsä.
No joo, siis tanssieteikettiin kuuluu, että nainen lähtee tanssimaan, jos toinen ei ole erityisen vastenmielinen tai vahvasti humalassa. Minua tanssiin hakeneet ovat pääosin olleet fiksuja ja mukavia. Joidenkin tanssittajien mukaan en ole lähtenyt tanssimaan, pääosin jos ovat olleet vahvasti humalassa. Tanssilattialle olen jättänyt muutamia törkyjä tai vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena olevia. Minustakaan liiallinen kähmintä ainakaan toisille vieraiden ihmisten välillä ei oiken tanssilattialle kuulu. Kivointa olisi, jos olisi joskus joku kumppani jonka kanssa joskus käydä tanssimassa. Ei usein, mutta joskus. Ehkä tämäkin joskus tulevaisuudessa toteutuu. - hakee.pariaan
meredius kirjoitti:
Moi.
Tanssilla ilmeisesti tarkoitat lavatansseja.
Missä paikassa kävit pyörimässä.
Sinähän mielenkiintoinen mimmi tunnut olevan.
Ikäero ei haittaa, ei ainakaan minua ja sitäpaitti olen jo vanha ja raihnanen ja tarttisin ;) kohtapian jonkun raapimaan selkää ja silitteeleen tukkaa, kihnuttaan kylkee.
Rusakko olis kova san, kypsänä, suolalla ja suoraan jääkaappikylmänä.
Melkein parempaa kuin kana tai kalkkuna, vaikka en metsästäkkään.
Puolukkasurvos ja ruisjauho ripauksella sokeria...
Nam.Myöhäistä iltaa!
Käyn toki lavatansseissakin Uitulla ain joskus, ja vähän kauempanakin joskus.
Perjantai iltana kyllä olin kaupungin keskustassa, Clubilla.
Siellä nyt ei paljon lavatanssien kaltaista meininkiä ole, lähinnä diskoa.
Ammuin kaksi kyyhkystä ja otin rintafileet samantien tefflonpusiin ja reppuun.
Loput raadosta jätin kalliolle, korpit ja varikset hoitaa jätepalvelun. Yhtään rusakkoa tai jänistä ei reitilleni osunut.
Puolukoita keräsin reilun litran, ei ihan yksitellen mutt terttu kerrallaan käsin ja monesta paikasta. Ei ne ole vieläkään oikein tasasesti kypsiä ja raakoja marjoja en huoli. Kyllä ne kypsyy poimittunakin mutt niistä tulee kitkeriä, en haluu sellaisia.
Mustikaa noukin paluu matkalla ja sitä olis riittänyt vaikka kuinka, mutta kun se alkaa olla jo ylikypsää vesimarjaa. Joten sitäkin noukin vain vajaa litra; syön viilin tai jukurtin kanssa. Pakastettavaksi siitä ei enää ole pehmeän kuntonsa vuoksi.
Isä antoi mulle valmiiksi nyljetyn rusakon pakastimestaan, se on nyt sulamassa jääkaapissa. Huomenna se pitää valmistaa!
Alattelin paloitella sen ja ruskistaa ens palasten pinnat ja keittää sitten kypsäksi kattilas tai laittaa rautapataan uuniin hautuumaan 2½ tunniks. Porkanien, laakerinlehtien ja maustepippurien kera.
Liemen voi suurustaa jos haluaa, vaikka 1-1½ pakettia koskenlaskiaa sulatettuna joukkoon. Ne laakerinlehdet ja pippurit kannattaa noukkia ens pois, muuten joku onneton kohtelias yrittää syödä nekin.
Niinkin on käynyt, olin tukehtua nauruun jälkeenpäin, en toki siinä kehdannut hekottaa ihmisen erehtyväisyydelle/kohteliaisuulelle.
Hän ei todellakaan tiennyt laakerinlehteä mausteeksi, ja minä olin valmistanut sen soosin ihan kotiruuaksi,en tarjottavaks vieraalle! Hän sattui tuleen käymään juuri ruoka-aikaan ja annoin hänellekin lautasen; kehoittaen täyttämään sen itse.
Tuppipotutkin pistin kuorimaan itse...ett sellainen emäntä!
Millainen siis se sun reseptis on??
Taidat olla nukkumassa jo. Hyvää yötä! hakee.pariaan kirjoitti:
Myöhäistä iltaa!

Taidat olla nukkumassa jo. Hyvää yötä!Hello, tuntematon ystäväni.
Mielenkiintoista tämä uitulla käyminen. Olet siis kaupungissa tai jossakin turun lähistöllä asusteleva henkilö. Uitun kuvittelen tarkoittavan uittamon seutua.
Discomusiikista en ole koskaan tykännyt, vaikka siinä rytminä onkin se lapsen kuuntelema tuttu syke, enne syntymää. Siis äidin sydämen rytmiikka.
Kyllä luonto hoitaa tuon jäteongelman nopeasti, ja mitä lähempänä rantaa sitä pikemmin. En ole koskaan voinut maistanut kyyhkystä, vaikka pari kyyhkyläistä onkin läheltä ohittanut.
Jänistä kylläkin ja kaniinia joita olen saanut maistaa ns. talon sapuskoina, ollessani kaivinkoneen kanssa ko. talon töissä. Samoin oni teeren ja metson kanssa. Peuraa ja hirveä sun muita riitaeläimiä on saanut maistaa siskonmieheni ansiosta, joka oli innokas metsämies ja hoiti myös paljon riistan palottelua, esim poliisille ja metsästysseurueille, yms. tarvitsijoille. Hän myö pakkasi ne valmiiksi.
Laakerinlehtiä en ole onnistunut syömään, korkeintaa imeskellyt, mutta pippureita on tullut nieltyä ja katajanmarjoja. Pidän mausteista vaikka niihin jääkin hieman koukkuun, ja suosikkini on sipulit ja chili, jota pitää olla ripaus kaalisopankin joukossa, mutta todellakin vain se juuri maistuva ripaus.
Kokkina en ole kummoine, kunhan vain määrä onnistuu korvaamaan laadun :) Tuppipotuista vois päätellä että saatat jopa syödä leijonia jos ookkona-oulusta pitää tässä tapauksessa paikkansa.
Mun reseptini on jonkunlainen chilipata, mutta tönkkö-sinkku vanhampojan kotitaloudessa ei niin suuria kokintaitoja tarvitakkaan.
Nukkumassa olin jo 11 aikaan, kun väsytti.
Kiva jos oot turusta, kolme lapsistani ja kaksi lastenlastani asuvat siellä, vanhin on ulkomailla jo 19. vuottaan.
Hyvää päivän jatkoa. Kerro miltä maistui. Mausteinen santerra punkku tai kalja sopii ehkä riistan kanssa.- hakee.pariaan
meredius kirjoitti:
Hello, tuntematon ystäväni.

Hyvää päivän jatkoa. Kerro miltä maistui. Mausteinen santerra punkku tai kalja sopii ehkä riistan kanssa.Hyvän yön toivotuksella taidan alkaa...Hyvää yötä,nuku hyvin!
Mulla on mennyt tosi pitkään tämä päivä ja ilta, mutt minäpä olenkin erittäin tyytyväinen siitä. Lopultakin alkaa valoa näkyä tunnelin päässä ja asiat alkaa luistaan kuin niiden alunalkaenkin piti.
Keitin teetä itselleni, pesin rusakon, kuivasin, paloittelin ja leikkasin paloiksi.
Ruskistin palaset ja siirsin kaikki pataan, mausteet joukkoon ja vettä niin et palaset peittyivät kansi kiinni ja uuniin 160 astetta. Kahden aikaan sammutan uunuista virran, jääkööt sinne aamuun asti.
Mailla naapurissa on kaniineja ja joskus harvoin olen saanut palkkioksi tai lahjaksi sellaisen. Kani on mureaa ja hyvän makuinen, siinä ei maistu riista alkuunkaan kuten rusakossa.
Mä en oikeastaan ammu teeriä tai metsoja, niitä on niin vähän täälläpäin. Yhden metson pudotin, se oli siipirikko ja lensi vaappuen. Kanahaukka sen olisi kuitenkin pian napannut...niin miksen siis minä. Fasaaneita täälläpäin on melkein haitaksi.
Mulla on peuraa tilauksessa, siis isä ampuu ja nylkee sen.Pää ja sorkat pois, jonka jälkeen minä paloittelen sen...siis puolikkaat. Saan sen puolikkaina eteeni operoitavaksi pakkasteeksi sopivaan muotoon.
Yhden puran olen nylkenyt ja paloittanut alusta loppuun. Sen ensimmäisen ja viimeisen kerran! No, pakko tilanteessa kyllä hoitaisin sen, mutt tuskin sellaista tilannetta koskaan tulee.
Minä en ammu peuraa, koska en saa sitä yksinäni metsästä pois! Mun pitäis kantaa se olallani ja ase myös, risuisest näreiköst läpi.
Ostan peuran lihaa sitt vaikka KauppaHallista!
Tuppipotut... ex-avokki oli Oulunläänistä kotoisin, jäi sanastoa mulle perinnöks.
Uittu on tosiaan Uittamon tanssipaviljonki Uittamon kaupungin osassa.
Olin viimeeks siellä tanssimassa syyskesällä kun Amadeus Lundberg oli siellä solistina. Hitsi mikä ääni miehellä!
Olen turkulainen ja asun melko keskustassa vanhassa jugend-talossa, vuokralla.
Puolikkaan pulloa voin olutta juoda saunan jälkeen,tai grillimakkaran kanssa.
En pidä tavallisen oluen mausta, kotikalja maistuu mulle kyllä. Mun juomani on usein Ginger ale/Pommac; puolet puolet on mun "viini". Punaviiniä en juo, saan mikreenin siitä jo aika pienestäkin määrästä.
Rusakkoa syön tänään noin 16h kuluttua, uskoisin. Osan laitan rasioihin ja pakastan, mulla on jänistä siis valmiina tarvitsee otta vaan sulaamaan jääkaappiin edellisenä iltana. Kerron huomenna tai tänään jos ehdin...kiirettä mulla tulee oleen, mistä olen riemuissani. Olo kuin kakarana joulua odottaessa. =)) - hakee.pariaan
hakee.pariaan kirjoitti:
Hyvän yön toivotuksella taidan alkaa...Hyvää yötä,nuku hyvin!
Mulla on mennyt tosi pitkään tämä päivä ja ilta, mutt minäpä olenkin erittäin tyytyväinen siitä. Lopultakin alkaa valoa näkyä tunnelin päässä ja asiat alkaa luistaan kuin niiden alunalkaenkin piti.
Keitin teetä itselleni, pesin rusakon, kuivasin, paloittelin ja leikkasin paloiksi.
Ruskistin palaset ja siirsin kaikki pataan, mausteet joukkoon ja vettä niin et palaset peittyivät kansi kiinni ja uuniin 160 astetta. Kahden aikaan sammutan uunuista virran, jääkööt sinne aamuun asti.
Mailla naapurissa on kaniineja ja joskus harvoin olen saanut palkkioksi tai lahjaksi sellaisen. Kani on mureaa ja hyvän makuinen, siinä ei maistu riista alkuunkaan kuten rusakossa.
Mä en oikeastaan ammu teeriä tai metsoja, niitä on niin vähän täälläpäin. Yhden metson pudotin, se oli siipirikko ja lensi vaappuen. Kanahaukka sen olisi kuitenkin pian napannut...niin miksen siis minä. Fasaaneita täälläpäin on melkein haitaksi.
Mulla on peuraa tilauksessa, siis isä ampuu ja nylkee sen.Pää ja sorkat pois, jonka jälkeen minä paloittelen sen...siis puolikkaat. Saan sen puolikkaina eteeni operoitavaksi pakkasteeksi sopivaan muotoon.
Yhden puran olen nylkenyt ja paloittanut alusta loppuun. Sen ensimmäisen ja viimeisen kerran! No, pakko tilanteessa kyllä hoitaisin sen, mutt tuskin sellaista tilannetta koskaan tulee.
Minä en ammu peuraa, koska en saa sitä yksinäni metsästä pois! Mun pitäis kantaa se olallani ja ase myös, risuisest näreiköst läpi.
Ostan peuran lihaa sitt vaikka KauppaHallista!
Tuppipotut... ex-avokki oli Oulunläänistä kotoisin, jäi sanastoa mulle perinnöks.
Uittu on tosiaan Uittamon tanssipaviljonki Uittamon kaupungin osassa.
Olin viimeeks siellä tanssimassa syyskesällä kun Amadeus Lundberg oli siellä solistina. Hitsi mikä ääni miehellä!
Olen turkulainen ja asun melko keskustassa vanhassa jugend-talossa, vuokralla.
Puolikkaan pulloa voin olutta juoda saunan jälkeen,tai grillimakkaran kanssa.
En pidä tavallisen oluen mausta, kotikalja maistuu mulle kyllä. Mun juomani on usein Ginger ale/Pommac; puolet puolet on mun "viini". Punaviiniä en juo, saan mikreenin siitä jo aika pienestäkin määrästä.
Rusakkoa syön tänään noin 16h kuluttua, uskoisin. Osan laitan rasioihin ja pakastan, mulla on jänistä siis valmiina tarvitsee otta vaan sulaamaan jääkaappiin edellisenä iltana. Kerron huomenna tai tänään jos ehdin...kiirettä mulla tulee oleen, mistä olen riemuissani. Olo kuin kakarana joulua odottaessa. =))Kerron satuja sulle, en ampunut metsoa! Se oli TEERI.Olen nähnyt etelä-Suomessa kahdesti vain ukkometson. En ole niin tolvana ett ampuisin harvinaisen linnun ruuakseni, näen vaikka nälkää! Kanalintuja täällä on liian vähän, mä en niihin terveisiin yksilöihin koske. Siipirikko jos ilmassa lentää, enkä minä sitä ole hätyyttänyt, voin pudottaa sen hyvällä omallatunnolla alas.
Tiedän metsästys ajat myös, sekä teeren houkuttelevan pesimisaikaan siipirikkoa esittäen, uhkana olevan niin eläimen kuin ihmisenkin, pois poikueensa luota.
Siitä ei ollut kyse. hakee.pariaan kirjoitti:
Hyvän yön toivotuksella taidan alkaa...Hyvää yötä,nuku hyvin!
Mulla on mennyt tosi pitkään tämä päivä ja ilta, mutt minäpä olenkin erittäin tyytyväinen siitä. Lopultakin alkaa valoa näkyä tunnelin päässä ja asiat alkaa luistaan kuin niiden alunalkaenkin piti.
Keitin teetä itselleni, pesin rusakon, kuivasin, paloittelin ja leikkasin paloiksi.
Ruskistin palaset ja siirsin kaikki pataan, mausteet joukkoon ja vettä niin et palaset peittyivät kansi kiinni ja uuniin 160 astetta. Kahden aikaan sammutan uunuista virran, jääkööt sinne aamuun asti.
Mailla naapurissa on kaniineja ja joskus harvoin olen saanut palkkioksi tai lahjaksi sellaisen. Kani on mureaa ja hyvän makuinen, siinä ei maistu riista alkuunkaan kuten rusakossa.
Mä en oikeastaan ammu teeriä tai metsoja, niitä on niin vähän täälläpäin. Yhden metson pudotin, se oli siipirikko ja lensi vaappuen. Kanahaukka sen olisi kuitenkin pian napannut...niin miksen siis minä. Fasaaneita täälläpäin on melkein haitaksi.
Mulla on peuraa tilauksessa, siis isä ampuu ja nylkee sen.Pää ja sorkat pois, jonka jälkeen minä paloittelen sen...siis puolikkaat. Saan sen puolikkaina eteeni operoitavaksi pakkasteeksi sopivaan muotoon.
Yhden puran olen nylkenyt ja paloittanut alusta loppuun. Sen ensimmäisen ja viimeisen kerran! No, pakko tilanteessa kyllä hoitaisin sen, mutt tuskin sellaista tilannetta koskaan tulee.
Minä en ammu peuraa, koska en saa sitä yksinäni metsästä pois! Mun pitäis kantaa se olallani ja ase myös, risuisest näreiköst läpi.
Ostan peuran lihaa sitt vaikka KauppaHallista!
Tuppipotut... ex-avokki oli Oulunläänistä kotoisin, jäi sanastoa mulle perinnöks.
Uittu on tosiaan Uittamon tanssipaviljonki Uittamon kaupungin osassa.
Olin viimeeks siellä tanssimassa syyskesällä kun Amadeus Lundberg oli siellä solistina. Hitsi mikä ääni miehellä!
Olen turkulainen ja asun melko keskustassa vanhassa jugend-talossa, vuokralla.
Puolikkaan pulloa voin olutta juoda saunan jälkeen,tai grillimakkaran kanssa.
En pidä tavallisen oluen mausta, kotikalja maistuu mulle kyllä. Mun juomani on usein Ginger ale/Pommac; puolet puolet on mun "viini". Punaviiniä en juo, saan mikreenin siitä jo aika pienestäkin määrästä.
Rusakkoa syön tänään noin 16h kuluttua, uskoisin. Osan laitan rasioihin ja pakastan, mulla on jänistä siis valmiina tarvitsee otta vaan sulaamaan jääkaappiin edellisenä iltana. Kerron huomenna tai tänään jos ehdin...kiirettä mulla tulee oleen, mistä olen riemuissani. Olo kuin kakarana joulua odottaessa. =))Moi.
Tuo on hyvä, ei vaan erinomainen pointti, olo kuin kakaralla joulua odottaessa. Hyvä siksi, että pidän välittömistä, ulospäinsuuntautuneista tyypeistä ja sellaisista joilla on pää, reaaliteetit ja itsetunto kunnossa.
Se on hyvä jos isommat turhat osat jää sinne isän huolehdittavaksi. Mulla on semmoinen kokemus peuroista että kotiseudulla (rauma-lauttakylä tien varrela) pysähtyessäni erään puron varrelle, näin erään pienen kerälle kääriytyneen vasruskean hahmon jossa oli vaaleita pilkkuja puron varren ruohikossa, jossa se nukkui/makasi hiljaa paikallaan katsellessani. Oli kuulemma mahdollinen vasa, jonka emä oli jäänyt auton alle samalla viikolla.
Mitä asetta käytät näillä nyt mainituilla metsästysreissuillasi.
Amadeus, tapaus sinänsä, ja loistava esimerkki siitä, kuinka musiikkiteollisuus muutaman silmäätekevän avulla pystyy pilaamaan erinomaisen kauniin luonnonlahjakkuden, luontaisetuttamalla tämä johonkin rooliin sopivaksi, jolloin luonnollinen, sointuva ja erittäin kaunis äänensävy häviää ns. oikeaoppiseen laulamiseen.
Kotipaikkana mulla on köyliö, jossa olen syntynyt. Nyt asustan tampereen seudulla.
Inkivääri juomat on hyviä, ja pommac on niitä hyviä vanhoja merkkejä. Mulla punkku sellaista, jossa ei ole tanniinin makua, josta en todellakaan pidä. Brandyä juon joskus, torres tai cape merkkisiä, joissa ei ole sokeria paljonkaan. Kotikaljasta pidän, ellei se ole hapanta, samoin ei makea sima. Kozelin tumma olut on mieleistäni ja lonkero karaokessa, kaljaa en juo paljoa, muutama purkki alkohilitonta saattaa vuodessa kulua.
Jään odottamaan vastaustasi, vaikka tällä sivulla tosin on käyttökatko hetken aikaa...hakee.pariaan kirjoitti:
Kerron satuja sulle, en ampunut metsoa! Se oli TEERI.Olen nähnyt etelä-Suomessa kahdesti vain ukkometson. En ole niin tolvana ett ampuisin harvinaisen linnun ruuakseni, näen vaikka nälkää! Kanalintuja täällä on liian vähän, mä en niihin terveisiin yksilöihin koske. Siipirikko jos ilmassa lentää, enkä minä sitä ole hätyyttänyt, voin pudottaa sen hyvällä omallatunnolla alas.
Tiedän metsästys ajat myös, sekä teeren houkuttelevan pesimisaikaan siipirikkoa esittäen, uhkana olevan niin eläimen kuin ihmisenkin, pois poikueensa luota.
Siitä ei ollut kyse.Jos yhtään lohduttaa, niin näin meikäkin oletti sen olevan...
Hyvää päivän jatkoa.- etsii.pariaan
meredius kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa, niin näin meikäkin oletti sen olevan...
Hyvää päivän jatkoa.Heipä hei! Olin ajoissa kotona, et oisin voinut vaikka skriivailla sulle. Mun äiti ja hänen miesystävänsä sattuivat piipahtamaan mun luo, sienipiirakka tulijaisena.
Äiti viimeisteli jäniksen. Pesin ja kuorin perunat&porkkanat ja tein muusin niistä.
Emo oli lisännyt jänispaistin mukaan vielä oliivinsiivuja ja suolakurkkua kuutioina.
Voin kertoa et hyvää, kypsää ja maukasta jänispaisti oli ja maistui meille kaikille.
Yks annos sitä ainoastaan jäi, oli näes mies ruokapöydässä, joka piti uudesta ateria tuttavuudesta! Kohteliaasti kysyi: voikos tätä vielä santsata?
Saaden multa kehotuksen täyttää lautasensa. Mulle jäi koskematon kaalipiiras.
Kahvit juotiin vielä ennen heidän lähtöään. Eikä toi jänis nyt pakastimeen mene,
syön huomenna loput ihan itse töissä. Hieman saattavat katsoa pitkään, muusin syön lusikalla ja luiset lihat sormin,kuten kotonakin. Pitää sitä jollain tavoin erinlainen olla. Oli mulla talvella paistettuja lampaankyljyksiä ja punajuuri eväänä,söin haarukalla punajuurta ja sormilla sitä kyljystä;kun yks hoitajista toi mulle lautasen ja veitsen!
- "On niin kamala katsoa tuota porsastelua! "
Vastasin pärjääväni ilman seurantaakin, kiitos vaan huolenpidosta!
Jostain syystä hän suuttui mulle, kun jatkoin ruokailuani samaan tapaan.
Totta kai mun kädet oli käsidesillä desinfioitu! Vielä veden ja saippuan kanssa pesty, ettei mitään erikois makuja ei jäänyt sormista siihen lihaan.
Hänen käytöksensä kertoo ainoastaan sen, ettei hän ole syönyt niitä kuin korkeintaan Suomessa tai Ruotsinlaivalla!
Ai ase, se ei ole minun omani. Faija omistaa aseet ja on myös opettanut ampumaan. Nykyinen piekkari on Sako P54, hän vaihtoi sen juuri keväällä.
Edellinen oli kuulemma jo "väljä" ?? Mä en niistä paljoa tiedä. Ei niin kiinnostavia kuitenkaan mulle ole. On hänellä haulikkokin, mä en sillä ammu. Olen yhden jäniksen valmistanut jauhelihaksi karvoineen kaikkine, haulikolla ampuen.
Olin yksin metsällä ja tyrin, se jänis lähti kaiketi pelto-ojan siint pusikosta... sänkipeltoa pitkin loikkien siksak ja minä ammuin sen siihen.
Ikinä en enää harkitsematta laukaise asetta, ihan turha kuolema sille eläimelle.
Syömäkelvotonta moskaa se oli koko elukka. Isä kertoi mulle totuuksia mun harkintakyvystäni kiroillen...ja kyllä hänellä oli aihettakin valistaa.
On isällä hirvikiväärikin, siihen ei ole lupaa koskea kenenkään, eikä lainaa sitä edes veljelleen.
Juomat: Ginger ale ja Pommac sekoitteena on jännän makuinen "samppanja"!
Toki juon niitä sellaisenakin, itse tehty kotikalja ruokajuomaksi
(ei makea,eikä hapan...sopivan särmikäs kuitenkin)
Oletkos juonut raparperi simaa? tai .. Louhisaaren juomaa: mustaherukanlehdistä ja sitruunan keltaisesta kuoresta valmistettua?
Täällä taitaa olla kohta keittokirjan ainekset koossa...hehheh.
Konjakki,Wisky tai hyvä Rommi maistuvat kaikki mulle 1-2 grokia,
olen yhden oikein pahan krapulan sairastanut, enkä toista halua kokea.
Alkoholi ei niin sanoakseni ole mun juttuni, sitä kun tule kännissä niitä kuningasajatuksia mieleen... onneksi ei menty toteuttamaan niitä.
Junat ei onneksi kulkeneet yöllä Tampereelle ja niin me flikat jäätiin kotiin, aamulla ei se meidän idea ollutkaan enää niin hyvä...höyryt oli jo siinä vaiheessa päästä hävinneet ja krapula oli tilalla.
Huominen päivä menee luullakseni urakoitsijan kanssa neuvotellen. Hän siis neuvoo mua, eikä päinvastoin, kun lähdetään katsomaan eri vaihtoehtoja kaapistoille ja väri yhdistelmiä. - etsii.pariaan
etsii.pariaan kirjoitti:
Heipä hei! Olin ajoissa kotona, et oisin voinut vaikka skriivailla sulle. Mun äiti ja hänen miesystävänsä sattuivat piipahtamaan mun luo, sienipiirakka tulijaisena.

Huominen päivä menee luullakseni urakoitsijan kanssa neuvotellen. Hän siis neuvoo mua, eikä päinvastoin, kun lähdetään katsomaan eri vaihtoehtoja kaapistoille ja väri yhdistelmiä.Meinas multakin unohtua !.....Hyvää yötä, nuku hyvin!

Huominen päivä menee luullakseni urakoitsijan kanssa neuvotellen. Hän siis neuvoo mua, eikä päinvastoin, kun lähdetään katsomaan eri vaihtoehtoja kaapistoille ja väri yhdistelmiä.Moi.
Vieraasi tulivat juuri sopivaan aikaan, äiti sai sen viimeistely tehtävän ja paasit itse helpommalla. Olen kuullut sanonnan, hyvä ruoka parempi mieli, joten kaikki meni hyvin, joskin tähteeksi taisi jäädä liian vähän.
Hyvä että jäi edes sienipiirakkaa, joka saattaa joskus olla liian suolaista, toisaalta siitä tulee helposti huono olo jos syö likaa.
Olipa kiva tarina, etenkin tästä kohtaa.. "...muusin syön lusikalla ja luiset lihat sormin,kuten kotonakin. Pitää sitä jollain tavoin erinlainen olla"
Joo-o. Just näin sen pitäskin mielestäni olla. Ei kaikkien kuulu olla klooneja toisistaan vaan peroonaa pitää löytyä ja hymyn ylettyä silmiin ja aina otsalle asti.
Oletko kuullut asemerkki Diana nimeä. On hyvin vanha ja tekee voimakasta 5,5 mm ilma-asetta jossa on iso lipas. Tämä käy myös metsästykseen, mutta on suht kallis.
Normaali 4.5 mm löytyy toki myös. Lähtönopeudet on hurjia, samoin lävistyskyky.
Olet siis huomannut että jos haulikolla ampuu jäniksen, niin nylkemisessä pääsee huomattavasti vähemmällä, kuin piekkarilla ampuen.
Raparperi- ja Louhisaari-juomat ovat kokematta, whiskystä en tykkää, vaikka sen sanotaan olevan elämän vesi (uiskey beatha) kuten iirit sitä nimittävät, rommista oli joskus MacCormic merkkistä rommia joka oli hyvää ja nuoruudesta muistan bacardin ja spriten sekoituksen maun, sellaisen auringon lämmittämän joka oli pyörinyt auton takapenkillä pe-la illalla 60 luvun kuumien kesien aikaan, jolloin myös muoviset litran virvoitusjuomapullot tulivat markkinoille.
Tuohon aikaan (65-66) koin kaikki elämäni kolme kunnollista krapulaa, joita ei ole sen jälkeen elämässäni ollut, enkä usko enää edes tulevan.
Huomenna junat (harmi sinänsä) eivät kulje edes tampereelle, mutta lauantaina taas jälleen ja sunnuntaina lisää. Kerrohan kuinka urakoitsijan kanssa kävi, söikö hän kenties lopun sienipiirakan, vaiko paakkelsin kahvin kera.
Olsi kiva nähdä noin värikäs persoona tämpereen seudullakin, ihan kuningasajatuksena ajatellen...etsii.pariaan kirjoitti:
Meinas multakin unohtua !.....Hyvää yötä, nuku hyvin!
Nukuin tosi hyvin. Menin aikaisin nukkumaan ja heräilin myöhään, tavoistani poiketen...
- hakee.pariaan
meredius kirjoitti:
Moi.
Vieraasi tulivat juuri sopivaan aikaan, äiti sai sen viimeistely tehtävän ja paasit itse helpommalla. Olen kuullut sanonnan, hyvä ruoka parempi mieli, joten kaikki meni hyvin, joskin tähteeksi taisi jäädä liian vähän.
Hyvä että jäi edes sienipiirakkaa, joka saattaa joskus olla liian suolaista, toisaalta siitä tulee helposti huono olo jos syö likaa.
Olipa kiva tarina, etenkin tästä kohtaa.. "...muusin syön lusikalla ja luiset lihat sormin,kuten kotonakin. Pitää sitä jollain tavoin erinlainen olla"
Joo-o. Just näin sen pitäskin mielestäni olla. Ei kaikkien kuulu olla klooneja toisistaan vaan peroonaa pitää löytyä ja hymyn ylettyä silmiin ja aina otsalle asti.
Oletko kuullut asemerkki Diana nimeä. On hyvin vanha ja tekee voimakasta 5,5 mm ilma-asetta jossa on iso lipas. Tämä käy myös metsästykseen, mutta on suht kallis.
Normaali 4.5 mm löytyy toki myös. Lähtönopeudet on hurjia, samoin lävistyskyky.
Olet siis huomannut että jos haulikolla ampuu jäniksen, niin nylkemisessä pääsee huomattavasti vähemmällä, kuin piekkarilla ampuen.
Raparperi- ja Louhisaari-juomat ovat kokematta, whiskystä en tykkää, vaikka sen sanotaan olevan elämän vesi (uiskey beatha) kuten iirit sitä nimittävät, rommista oli joskus MacCormic merkkistä rommia joka oli hyvää ja nuoruudesta muistan bacardin ja spriten sekoituksen maun, sellaisen auringon lämmittämän joka oli pyörinyt auton takapenkillä pe-la illalla 60 luvun kuumien kesien aikaan, jolloin myös muoviset litran virvoitusjuomapullot tulivat markkinoille.
Tuohon aikaan (65-66) koin kaikki elämäni kolme kunnollista krapulaa, joita ei ole sen jälkeen elämässäni ollut, enkä usko enää edes tulevan.
Huomenna junat (harmi sinänsä) eivät kulje edes tampereelle, mutta lauantaina taas jälleen ja sunnuntaina lisää. Kerrohan kuinka urakoitsijan kanssa kävi, söikö hän kenties lopun sienipiirakan, vaiko paakkelsin kahvin kera.
Olsi kiva nähdä noin värikäs persoona tämpereen seudullakin, ihan kuningasajatuksena ajatellen...Hei taas!
Äiti tuli jutteleen meidän yhteisestä hankkeesta, jossa hän on vain taustalla mutt kuitenkin SE; joka ottaa ohjaat käsiinsä jos mä tyrin jo alkumetreillä. Eli hän tarkastaa mun jälkeeni kaikki laskut ja suunnitelmat.
Eikä äiti saanut jänispaistin viimeistelyä; Hän otti sen tehtävän itselleen. En mä tosin sitä pahakseni pannut.
Ja taas mä ole kertonut sulle satuja... ihmettelin sitä sienipiirasta,josta mainitsit.
Olin kirjoittanut sienipiirakan siihen alkuun: se kyllä oli ihan vanhanaikainen kaali/jauhelihapiirakka, jonka toi mulle evääksi ja iltapalaksi.
Kaalipiiras on vähän vaikea tehdä silleen, et saa kaikki maut natsaan kohdilleen. Kaalipiiraassa kun on leipätaikina pohjana ja päällä, sitt on kypsä kaali/jauheliha mausteet taikinoiden välissä ja leivän pitää kypsyä tasaisesti. Se täyte ei tietenkään saa olla liian kosteaa tai leipä jää taikinaiseksi.
Maailmalla kyllä syödään monessa paikassa, lintua kuten kanaa, kania tai jänistä, ja lammasta ym. ihan sormin. Pöytään tuodaan kyllä pienet kulhot vettä jokaiselle ennen ruokailua,et saa huuhdella sormensa/kätensä ja pieni pyyhe kuivaamiseen.
Ei sielläkään likaisin sormin ruokaan kosketa!
Ihan tosissani en erinlaisuutta kyllä hakenut, mutt kun siitä on tullut mulle tapa.
On muuten paljon kätevämpää syödä niin, sormet voi aina tarpeen mukaan pyyhkiä puhtaaksi liinaan tai käsipaperiin ennen lusikan käyttöä.
Hoitsu eukko vaan oli nipottaja, ja näpäytin takaisin niin kohteliaasti, ettei hän siihen paljon voinut enää lisätä!
Kuten sanoin en paljoa aseista tiedä, mulla ei ole ns. "nippeli tietoa" jotain sieltä täältä kuultua ja sitt ehdottomasti tarpeellista tietoa; faijan opettamaa!
Mutt ampua mä osaan maaliin, paremmin mitä veljeni. Siitä ne on vähän kitkeriä joskus...mulla kun pirullinen taipumus letkauttaa siitä heille, jos broidit muuten väheksyy mua jutuissaan. ( mitellään ainoastaan kotioloissa keskenämme)
Raparperi- ja Louhisaari-juomat ovat ruokailuun sopivia raikkaita mehuja,
joita voi myös tarjota vaikka lapsille. Eivät niin makeita kuin sima yleensä on.
Se urakoitsija kiersi mun kanssani: K-raudassa, Byggmaxilla,ja Pukkilan laattoja katsomassa sekä parissa remontti kohteessa. Sovittiin et minä valitsen värin ja hän maalinvalmistajan ja silloin myös sen laadun. Koska laadun pitää olla hyvää; mun vaatimus! Työt alkaa maanantaina täydellä teholla, koska heiltä vapautui juuri yhdeltä työmaalta 8 miestä. Tänään siellä oli 2 miestä purkaamassa jo.
En mä nyt sitä miestä kotiini vienyt, en tietenkään. Mä tarjosin aamulla isot kahvit ja kinkkusämpylät, mies tarjos puolestaan lounaan.
Kuules älä edes mainitse sitä Kuningasajatusta, täydessä kiukussa me flikat pohdittiin lähtevämme kapakka kierokselle Tampereelle! Tuli hikeennyttyä porukan äijäpuolisill kun tanssittivat hotellin paria vakituista asiakasta,liikenaista!
Jokainen tietää heidät yhden liikkeen naisiksi, niin usein tehneet kauppaa ett hintakin on usean diskossa käyvän tiedossa. Ainoastaan hotellin henkilökunta näyttää olevan epätietoinen....tietoisesti kylläkin.
Taidan mennä syömään sitä kaalipiirakkaa ja puolukkaa, nyt!
Mukavaa iltaa sulle ja sitten...Hyvää yötä! hakee.pariaan kirjoitti:
Hei taas!

Mukavaa iltaa sulle ja sitten...Hyvää yötä!Kiitos vastauskestasi.
Kirjoitan lyhyesti tälläkertaa ja toivotan vain hyvää illan jatkoa.
Pyrin toki jatkossa myös muistamaan tuon kuningas ajatuksen haittapuolen jolla tosin koitin tällä kertaa vetää vähän (itseeni) kotiinpäin.- hakee.pariaan
meredius kirjoitti:
Kiitos vastauskestasi.
Kirjoitan lyhyesti tälläkertaa ja toivotan vain hyvää illan jatkoa.
Pyrin toki jatkossa myös muistamaan tuon kuningas ajatuksen haittapuolen jolla tosin koitin tällä kertaa vetää vähän (itseeni) kotiinpäin.Kiitos itsellesi,keskustelusta.
Eiköhän me olla keskusteltu jo pitkät pätkät tässä ketjussa.
(ja aivan aiheen vierestä...ihan omia jutusteluja =) elämästä.)
Ehkä joskus törmätään jossain toisessa ketjussa...juttusille.
Mun on helppo pongata sinut, koska olet rekisteröinyt nikkesi.
Toivotan mukavaa elämää sulle jatkossakin.
Ja ihan viimeiseksi: Sinä olet herrasmies! hakee.pariaan kirjoitti:
Kiitos itsellesi,keskustelusta.
Eiköhän me olla keskusteltu jo pitkät pätkät tässä ketjussa.
(ja aivan aiheen vierestä...ihan omia jutusteluja =) elämästä.)
Ehkä joskus törmätään jossain toisessa ketjussa...juttusille.
Mun on helppo pongata sinut, koska olet rekisteröinyt nikkesi.
Toivotan mukavaa elämää sulle jatkossakin.
Ja ihan viimeiseksi: Sinä olet herrasmies!Huomenta.
Joo-o. Olen samaa mieltä, mutta ihan mukavaa extempore kirjoittelua tämä kaikki oli. Mun on tosiaan helppo löytää, suomi treffit ja tuo nikki niin sieltä löytyy.
sähköposti on [email protected] jos satut joskus kirjoittelupäälle
Tosin heikkouteni on se että en ole kovinkaan innostunut s-posteits ja textareista puhelin soitto sensijaa on paljon yksinkertaisempi viestintäväline.
Hyvää jatkoa Sinulle sekä tähän päivään, että elämään yleensä.
- meredius-
Kyllä sitä kiinnostaa, mutta on yhtä saamaton kuin sinäkin.
Eli tuossahan on vain yksi tapa edetä ja se on se, että pyydät saada jäädä yöksi hänen luokseen! Sen jokainen tajuaa, että siinä mennään seuraavalle portaalle, kun ollaan sängyssä tappituntumalla. Näin....Ja jos ei tuossa vaiheessa yöseura kiinnosta, niin voit unohtaa koko jutun.- lonelybull
näin se menee - sanoisin nyt havainnollisesti todettuna omakohtainen, ettei mennyt ... "menestystarinoiden kärkihahmoja haluaisin olla, jos aikani on pysymässä naisten käsissä, parasta vain minulle"
- sirkkumummu987v
Mihin sulla on kiir vitun pelle ? taas panoit mielessä...HÄPEÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- 09090809070
läppäse naista perseelle ja katso miten ottaa sen vastaan. olette nähneet jo monta kertaa ja tunnette jotenkin joten ei ole mitään seksuaalista häirintää. se on toinen juttu jos täysin tuntemattomia menee läpsimään perseelle.
- Aanaali
Kysy suoraan että " Onks jees jos tuuppaan sua anaaliin" Siinä se selviää
- ththdyhs
Kuulostaa ihan minulta, paitsi etten deittaile kun olen avoliitossa :D mutta olen ollut seurustellessani juuri tuollainen, etten oikein osaa tehdä aloitteita tai osoittaa kiinnostustani, koska olen ihmisten kanssa tosi ujo ja pidättyvä. Ilmaisen kiinnostukseni juuri sillä, että suostun tapaamaan kysyttäessä ja alan keskustelemaan pitkästikin, kunhan toinen osapuoli aloittaa. Kohteliaisuuksista menen hämilleni enkä osaa itse sanoa mitään, että näytätpä hyvältä tänään jne. Se ei tarkoita, etten tykkäisi tai että jatkaisin tapailua vain kiltteyttäni tai säälistä, minä vain olen tällainen vaikea ihminen. Jos haluat tietää, mitä mieltä hän suhteestanne on ja mitä hän haluaa jatkossa, niin sinun on vain pakko kysyä häneltä. Älä oleta mitään, vaan kysy suoraan. Älä painosta, vaan sano vain ettet oikein osaa tulkita häntä ja haluat ihan vain tietää, missä mennään. Ei siinä ole mitään noloa, että joutuu kysymään. Avoimuus on paras tie, jos jonkinlaisen suhteen haluaa saada kasaan. Kaikki eivät ole niin hyviä antamaan merkkejä haluistaan, on meitäkin, joilta kaikki pitää kysyä suoraan. :) Onnea jatkoon. :)
- flowersreally
Nooh, tuota. Et pääse naisen korvien väliin. Voit myös yrittää puristaa hänestä vastausta otsikkosi kysymykseen (koska me palstailijat sen enempää kuin kukaan muukaan siihen ei pysty varmuudella vastaamaan), mutta olen kyllä samaa mieltä sinun ja muutaman muun kanssa siitä, että suora kysymys ei välttämättä parhaiten toimi, vaan saattaa kääntyä itseään vastaan ja joku jopa painostuksenakin kokea.
Siispä sinuna kysyisin itseltäni: Olenko viihtynyt naisen seurassa? Nautinko chättäilyistä ja tapaamisista siitä huolimatta etten täysin tiedä missä mennään? Haluanko edelleen tavata naista, vaikka tapaamiset sujuisivat samalla kaavalla kuin aiemmin?
Jos vastasin edellisiin kyllä, niin jatkaisin kysymyksiä: Mikä kiire minulla on? Onko 3 tapaamisen jälkeen tarpeen tietää täysin missä mennään? Haluanko katsoa tämän jutun pidemmälle vai tuliko se jo nähtyä?
Keskity omiin valintoihisi, älä naisen. Ja jos nautit tilanteesta, niin mikset sitten vain nauttisi tilanteesta, ilman sen tarkempia analyysejä tai määrittelyjä.- SailWithStyle
Juurikin näin. Nauti merimatkasta, nauti kalastamsesta kaikessa rauhassa; nauti tuulesta, mainingeista, maisemista... Osoita olevasi kalsatjakapteeni COOL, joka ei ahdistu yhdestä eikä toisestakaan tärpin menetyksestä vaan nauttii kaikesta sitä mikä on jo ulottuvilla. That is life and all its fascinating scenes, flavours and sounds. I mean: ei tärkeintä ole saada sitä suurta kalaa - se tulee joskus jos tulee -- nautinto on itse kalastamisessa ja matkassa: meressä ja sen kuvaijaisessa, taivaan linnuissa, pilvissä, tyrkyissä, auringon välkkeessä. Nauti pelkästä keskustelusta - koko jutusta arvoituksena joka aukeaa ajallaan.
Ongelmien ydin on usein tuossa pakonomaisen ahdistuneessa pillunvonkaamisessa tai "oikean" tyttöystävän löytämisessä. Kaikki tapahtuu siten kuin tapahtuu. Sen pitää vain antaa tapahtua. Sun pitää vain tajuta tämä, niin no worries buddy.
Style is everything - almost everything. When u understand WHAT style is.
Jack
- Petteri_83
Syy voi olla ihan mikä tahansa: voi olla ettei naista kiinnosta, yhtä hyvin voi olla että hän epäilee aivan samalla tavalla sun kiinnostustasi. Ehkä mimmiä ujostuttaa. Mahdotonta sanoa. Asioiden analysointi menee usein pipariks. Mun neuvo on: älä yritä olla cool, älä yritä olla itsevarma, ole vaan oma itsesi. Se riittää mihin riittää. Jos sua puristaa ja ahdistaa ja tekee mieli kysyä mikä homman nimi, kysy. Ei se sua kysymisen takia jätä. Jos nainen pitää susta, homma menee omalla painollaan. Ite kokeilisin varmaan suudella naista. Jos se vastaa suudelmaan, sitten olet varmaan saanut vastauksesi:). Jos ei halua suudella, voit kysyä mikä homman nimi. Näissä ei oo mitään yhtä kaavaa. Tsemppiä!!
- tabujenlähteellä
Ole reilusti vapaa niitäkin kohtaan, jotka yrittävät ansaita sinua.
- mpo222
Älä laita naiselle viestiä vaan odota, että hän lähestyy sinua välillä. Kiire on vain tekosyy, jos hän on oikeasti kiinnostunut niin löytää kyllä ajan ottaa yhteyttä. Jos homma pysyy kasassa vain sinun aktiivisuutesi takia niin ei muuta kuin seuraavaan...
- yksinäkökulma
Naisena voisin sanoa, että juuri sellaisten kanssa jotka aivan kovasti kiinnostavat voi mennä aika kipsiin. Itse olen melko suoraviivainen sanomisissani suuntaan tai toiseen, mutta kohtelias (ainakin yritän) niin. Naisena sanoisin, että naiset kuitenkin ovat melkoisia tulkitsijoita ja voi olla ettei nainenkaan oikein tiedä missä mennään. Ole määrätietoinen, mutta lempeä on minun neuvoni sinulle ap. Nainenkin voi tuntea epävarmuutta seurassasi ja itsellä ainakin tulee pakokauhu silloin helposti ja usko tai älä niin itsekin olen melko puhelias ja sosiaalinen noin muuten. Ihan niinkuin joku tuolla aiemmin neuvoi, halaa tiukemmin, suutele kevyesti tms. Äläkä sitten jätä tilannetta vain silleen. Toivotan ap:lle onnea.
puhuuko se hoono soomi.voi olla että haluu sulta käteistä tai vähintään kämpän.no,toivottavasti sulla ei ole auto tai työpaikkaa kun haluu nekin.joten eikö sun päässä soi niinku mikääääään.hei hallooooooo.
- plaaaahhhhhh
Miehii ei kiinnosta :( aina tulee takkii
- metsänpoika67
Viime vuosituhannen puolella osattiin hoitaa vielä seurustelu hommat yksikseen, siis ilman ulkopuolisten apua. Nyt pitää seurusteluunkin olla jo apuna asiantuntijoita.
Jos nainen opiskelee tosissaan niin hän ei välttämättä halua vielä vakituista mieskaveria asuinkumppaniksi. Jos on fiksu nainen niin niin aloittaa suhteen siitä oikeasta päästä. On kiva kuulla että on vielä tällaisiakin naisia.
Sitten ne tykkäämiset; pitäis miehen jo neljännellä tapaamisella huomata, tuntea onko heidän välillä samaa kemiaa. Ei sitä tarvii edes suoraan kysellä. Tsemppiä peliin ! - Näinsevainmenee
Ilmiselvä tapaus. Nainen tuskin on mikään jääkalikka, hänen fyysiset tarpeensa ovat vaan hyvässä hoidossa, eli hän on pano jollekin. Ei saa miestä, mutta ei osaa irtautuakaan.
Ei pysty oikeasti ottamaan sua lähelle , koska ei pääse irti tästä entisestä jota haluaa.
Sanoisin että anna olla.
Nainen ,joka muussa tilanteessa käyttäytyy kuvaamallasi tavalla ,ei ole miestä varten.
Olet antanut viennin mutta et saa vastetta, tanssi ei silloin onnistu. - friendzoooone
Täällä on moni maininnut, että mikä kiire minulla on ja haluan vain päästä mahdollisimman nopeasti sänkyyn hänen kanssaan, mutta siitä ei ole kyse. Intiimimpää toimintaa voin odottaa vaikka kuukausia, jos nainen on sen arvoinen, mutta yleensä kuitenkin haluan nähdä merkkejä aika nopeastikin onko nainen kiinnostunut minusta vai kulutanko vain aikaani hänen kanssaan. En kuitenkaan halua tapailla montaa naista saman aikaisesti ja tähän mennessä olen kieltäytynyt tapaamasta paria mukavan tuntuista tyttöä, koska olen halunnut nähdä miten tässä käy.
Koska olen tavannut hänet vain kolmesti niin en tietenkään tunne häntä niin hyvin vielä ja sen takia onkin hieman vaikea arvioida mitä mieltä hän on minusta. Jos kuitenkin vertaa muiden naisten tavalliseen käytökseen niin sanoisin, ettei hän ole minusta kiinnostunut paitsi ystävämielessä.- NaisNice2
Kokeile mennä vähän enempi iholle. Halaat, pussaat kaulalle jne. Jos nainen ei lämpene siitäkään eikä halua lähteä jatkoille kämpällesi, niin kysy sitten suoraan, että kiinnostatko sinä häntä seurustelumielessä. Jos vastaa kyllä, niin asiat on hyvin, mutta jos taas et saa vastausta kunnolla, niin sano sitten itse suoraan, että mitä haluat. Siinä tilanteessahan sinulla ei ole menetettävää eli joko jatkatte ja edistytte tai sitten vaihdat seuraavaan.
Ekaksi siis toimintaa ja yritä viedä asiaa eteenpäin, mutta jos naista ei kiinnosta, niin ei sitten. Silloin voi ottaa puheen avuksi niin säästyt monilta turhilta treffeiltä - flowersreally
Entä mistä kiire tietää kolmen tapaamisen jälkeen toisen kiinnostuksen taso, taikka määritellä tarkasti millä vyöhekkeellä mennään? Miksi verrata naisen käytöstä muiden naisten ”tavalliseen käytökseen”, jos itse olet kiinnostunut juuri tästä naisesta?
Ilmeisesti nainen ei sinusta ole tarpeeksi kiinnostava, tai aikaisi ”arvoinen”, jos koet kuluttavasti aikaasi hänen kanssaan.
Ihmiset eivät osaa nauttia siitä mitä heillä on (tässä hetkessä), miettiessään määritelmiä sille mitä tämä on ja miettiessään että missaankohan jotain muuta ajan kuluessa. Paradoksaalisesti tämä johtaa siihen että he missaavat sen, mitä heillä olisi käsissään juuri nyt :(
- miksitehdävaikeaksi
Yritä selkoviestintää eli kysy suoraan häneltä ja kerro omista tunteistasi/odotuksistasi. Pakit voi tulla, mutta kysymättä häneltä et saa vastausta haluamaasi kysymykseen.
- yksiaivoitus
Kuten friendzooone tuossa totesi, että monella vastaajalla tässä ketjussa on tullut näkemys, että hän haluaa vain päästä mahdollisemman pian sänkyyn tuon naisen kanssa niin voihan olla, että tuolle naisellekin on tullut sellainen mieleen. Toisaalta olettehan te jo olleet treffeillä kolmesti, joten aika normaalia olisi että jotain lähempääkin kontaktia olisi ollut, jos ei nyt ihan seksiä. Mutta onhan niitä paljon miehiäkin, jotka eivät halua mitään vakituista seurustelukumppania.
- annaolla
Eiköhän tämä ole selvä juttu. Naisen tarpeet ovat hoidossa ja se tapahtuu jossain muualla. Hän ehkä haluaisi siitä irti, mutta ei pääse. Olet hänelle ehkä jokin vara tai laastari. Jatkamalla noin et voita mitään. Et ainakaan kunnioitusta ja arvostusta , jonka vahva mies naiselta saa.
Toisaalta , jos ylläoleva ei ole totta , niin mieti asiaa myös eteenpäin. Haluatko tällaisen naisen.- onteilläjutut
Jos joku ihminen käy treffeillä jonkun kanssa eikä heti mene sänkyyn tämän kanssa niin tarpeet täytyy olla hoidettuna jossain mualla tällä naisella. Siis mitä ihmettä? Aika outoa porukkaa täällä tosiaan, jos ihmiset ajattelee että useita vaan treffaillaan ja seksiä harjoitetaan useiden kanssa. Ilmeisesti täällä tosiaan kokoontuu joku ihme, katkeroitunut marginaali ryhmä. Ding, dong vaan.
- annaolla
Etkö lukenut aloitusta. Ei ollut kyse sänkyyn menemisestä , vaan flirtistä ja sellaisesta kivasta läheisyydestä. Sen näkee sitten kuinka kemiat toimii, onko helppoa olla lähellä, onko se sitä "oikeaa" jo heti alussa.
Itse asiassa odotus, toki vain kohtuullisen ajan, on ihan kivaa. Antaa jännitteen kasvaa. Jos kaikki kuitenkin on yhtä jännää kuin sisar -veli suhteessa niin parempi antaa olla - onteilläjutut
Minä ymmärsin kyllä aloittajan viestin, mutta vastailinkin täällä lukuisille muille, jotka eivät ymmärtäneet. Itse et oikein tainnut ymmärtää minun viestiäni. Tottakai flirtti on eri asia kuin sänkyyn meneminen. Ihmiset flirttailee useiden kanssa, mutta kyllä minun mielestä jos ihminen treffeille lähtee niin tuntee jo toista kohtaan enemmän kuin pelkkää kevyttä flirttiä, eikä se silti tarkoita sitä, että heti pitää sänkyyn hypätä eikä sitä etteikö haluja olisi kummallakin. Mutta kyllä minä ainakin erityisesti näistä palstajutuista ymmärtänyt, että taidan olla aika vanhenaikaisesti ajatteleva. No, eiköhän vanhakin uusia tapoja voi oppia vaikkei ihan kaikkia oppisikaan.
Niin ja tuli mieleen tuosta kohdastasi, että onko toisen lähellä on helppo olla, jos on se oikea. Tietyllä tavalla kyllä, mutta jos kemiaa on paljon on siinä myös purkautumatonta jännitystä. Mutta se on vain vähäinen mielipiteeni. - annaolla
onteilläjutut kirjoitti:
Minä ymmärsin kyllä aloittajan viestin, mutta vastailinkin täällä lukuisille muille, jotka eivät ymmärtäneet. Itse et oikein tainnut ymmärtää minun viestiäni. Tottakai flirtti on eri asia kuin sänkyyn meneminen. Ihmiset flirttailee useiden kanssa, mutta kyllä minun mielestä jos ihminen treffeille lähtee niin tuntee jo toista kohtaan enemmän kuin pelkkää kevyttä flirttiä, eikä se silti tarkoita sitä, että heti pitää sänkyyn hypätä eikä sitä etteikö haluja olisi kummallakin. Mutta kyllä minä ainakin erityisesti näistä palstajutuista ymmärtänyt, että taidan olla aika vanhenaikaisesti ajatteleva. No, eiköhän vanhakin uusia tapoja voi oppia vaikkei ihan kaikkia oppisikaan.
Niin ja tuli mieleen tuosta kohdastasi, että onko toisen lähellä on helppo olla, jos on se oikea. Tietyllä tavalla kyllä, mutta jos kemiaa on paljon on siinä myös purkautumatonta jännitystä. Mutta se on vain vähäinen mielipiteeni.jos kemiaa on paljon on siinä myös purkautumatonta jännitystä.
Toki näin , eihän se kuitenkaan ole häiritsevää. Päinvastoin.
Kuitenkin ne tytöt, joihin ei saa henkeä eikä elämää , ei vastetta eikä haastetta, jotka tylsistyttävät itse itsensä, eivät anna virikettä eivätkä tartu haasteeseen, voivoi...kannattaa kiertää kaukaa. - onteilläjutut
Minkähänlaista vastetta sinusta oikein saa annaolla? Taidat itse todellakin vain kaivata haastetta ja jotakin vastetta eli ilmiselvä pleijeri.
- sieLUU
Naista ei kiinnosta niin kauan kuin saint Maria salomella ei ole kotia,
paikka missä nukkua
tai rakkautta
ne naiset ei vaan voi tuntea RAKKAUTTA ENEMPÄÄ KUIN sT sALOME
joka tuhannet vuodet kehittynyt suurinta rakkautta tuntien
he vain yritti, sitä röyhkeää elämää
jannika ja Toni yms
mutt heitä tullaan rankaisemaann ( joka hetkestä tuotettua tuskaa minulle . )
ette näe missään lehdissä, julkisuudessa rakkautta
siellä on vain Holliwood hömpötystä yms
ällöttäviä meikattuja, barbin näköisiä
Kodin voi tarjota [email protected] - sieLUU
ei teillä ole mitään hajua rakkaudesta
Voin ehkä kasvattaa, Prinsessakoulun perustaa
( jos löydän sen oikean
( jonka kanssa ( olisi vaan, mystillisesti rakkaus ) - sieLUU
en mene alas!! Jos kuolisin olisin taivaasakin joka estäisin teitä rakastamasta
ette ansaitse Olen henkimaaILMASS AJONKA YLI ETTE PÄÄSE VAIKAK MITÄ TEKISITTE
Koska Jumala määrännyt kunnioiottamana minua,
kUNNIOITTAMAAN MÄÄRÄNNYT.
EI ole ollut seksipukuja ( alhaisimpien naisten , ne ovat niitä pimuja )
tuhansina vuosina ja aina olen ollut ylhäisimpiä.
Joten luotan tajuntaani, sieluuni
se vaan on Jumalasta
Mut minä oon nyt alhaalla, että he saa itse maksaa ne ydinvoimalat ja saasteet
ja samoin ovat monet muut pyhät
se ei ole meidän vika
En tahtoisi mitään pahaa Se on perusta ja se on sielu
jollaisena ainoastaan voin elää
t Saint maria Salome
Valaistunut maailman miljardien sielujen joukossa Ylhäisimpiä sieluja
Minulel kerrottiin, olin Äiti Ammaa ylhäisempi
kerrotiin olin kolmantena kaikista menoss aTaiovaaseen.
Toni W ja Ismo A ko0ettivat kaikkensa masentaa
ja vammautta sieluni
he ovat alhaisimpia olioita
Heille tuotetaan se tuska, jota he tuotiivat
viattomalle avuttomalle tytölle
neitsyelle
he tahtoivat vain se4ksi pimulleen
nytkin koen miten siis niin kläsittämättömnän alhainen uskomaton hirviö se Jannika
nyt koen hänen mätä sielu erkanee minusta
olen erilainen
se mätä olio joka nussii Tonia
Sebedeusta
siis röyhkeä ja mitätön
että luulee voivans akoskea, lähennellä sieluani
Hän ei ole atomin murto osa sieluani koskaan ikuisuudessa.
Jumala pitää huolen.
Olen oikeasti valaistunut
( jota tä'ytyy kunnioittaa 9
ja joka on herkkä
ja Toni w ja ismo vahingoittivat
rakkauteen uskovaa sieluani
( en enää rakasta heitä
kiduin paljon, ymmärrän se on kauheaa ettöä he joutuvat kitumaan
( koska he eivät tahtoneet auttaa kärsivää ja apua pyytävää )
( en pidä siitä että esiintyvät röyhkeinä' ylpeinä' omahyväiosinä julkisuudessa,
käyttävät kristinuskon keksintöjä
elokuvaa, videota , kameraa jne
äänilevyjä
vaikak he eivät välittäneet voinnistani - sieLUU
En tahtonut julkisesti kertoa heidän pahuudesta
koska odotin aina hyvää
Toivoin heistä hyvää
Toivoin, että he antaisi meidän olal niin onnellisia kuin voisimme olla
hengellisinä, alkukristittyinä, joilla on ymmärrys Jeesuksen o0petuksesta ( emme tee sitä niin kuin tv 7 joka on tylsä ja karkoitta ihmiset jankutuksellaan
Meillä oli oikeasti autuus,
ja tunteet, hurmio jne
tai olisi voinut olla
heillä oli ne nuoret ja ihmiset jotka rakasti heitä
Mutat he ei millään tahtoneet olla muuta kuin tunnin heille jotain huutavia lavalla
mATKASIVAT TYHJÄÄN tAPMPWEREELLE, PIMEYTEEN MISSÄ IHMIOSET KO0KOONTUI,
loppuunmyyty oli konsertti ( minäkään en mahtunut sinne )
he olisi voineet olla niin paljon enemmän.
Mut kun he halus vaan olla sellaisen typyn kanss a jolla ei ole päässä mitään,
eikä sydä'messä
tajua Toni että se liha ei ymmärrä edes että minut raiskattu
Ihminen ei kestä yhtä raiskausta
Hänen mitätön sielu koetti tunkea minun sisälle!
Mut sinul pitää olla joku ? jota ruikkia?
Mutat et esiinny enempää julkisuudessa kanssaan.
hymyilevinä ja lomista kertovina yms
te ette ole mikään kansan esikuva vaan petoja. - sielUU
Toni taitaa olla neljä vuotiaan tasolal
Hänkin on niitä alennettuja Pyhiä
Hänellä on idiootin pää???
Mut miten hän on sittehn saanut kuusi ällää
Minä en olisi pystynyt siihen!
Mutta, hän ei sa a esiintyä julkisuudessa
Hän on liian alhainen. - sieLUU
Rangaistukset seuraavat kun on aika
Pyhät6 eivät tahdo pahaa.
kerron julkisesti että Toni on paha
esitellessäämn narttuaan
jätettyään Saint maria salomen kitumaan
ja raiskattavaksi.
Lapsikaan ei tekisi sellaista
Hän vaurioittaa minun uskovaa sielua - sieLUU
Mike Monroe voi kirjoitta a minulle ja kutsua luokseen
Tarvitsen paikan missä nukkua!
Siis , Mike, oikeasti, tarvinn paikan nukkua
Voin tulla heti sinne on rahaa junaan - sieLUU
Yrjänäkin voi kutsua luokseen
ismo oli hirveä, käveli vaan ohi
Katselin selkäänsä kun käveli
hän luulee, että voi
( ei tajua todellisuutta tuskan
että se on enemmän kuin hänen mädät laulut
että se tuska on totta että hänen syy on totta
( kokeilla itse millaista valvoa yksi yö
kun väsyttää vain se on kidutusta.
Hän kieltää todellisuuden
Ylppö ! voi! Kerran kuvittelin että laitanhänelle ruokaa! Koska olen ollut äitinsä.
( en ole varma Mariko ON ollut minun ja Ismon lapsi!!!!
Voisiko Marikolle mennä nukkumaan??
mut en tykkää tytöistä
tunsin sen heti se on tukalaa
Miehet ovat reiluja - sieLUU
Ismo minä olen aina tiennyt että sinun 10 on alempi ja alhaisempi kuin minä 3
Minä olisin kymppinä kutsunut juomana mehua ja rakastanut hurmiossa
auttaa ja opettaa yms kuten nunna tekee
Siis tyttöjä vaikak Tai uhrautunut jonkun pelastamaan
Mutta pääministeri ei voi ottaa pakolaisia luokseen he voi vetää häntä alas
on mitä olisin oppinut.
he ei ole älyllisesti yms samalla tasolla
he ei ole kavereita Mutta en jaksa neuvoa mitä ne köyhät kympit
pitäisi tehdä kun minä olisin tahtonut
omass a kristinuskossani olla se joka olisi kuten Amma rakentanut tuhansia koteja köyhille yms
en jaksa neuvoa kun ei ole ketään ( ei ole ollut yhtä ihmisuhdetta
koko elämän aikana
pää ei toimi kun ei voi olal 10 ?
minun ajattelu on 4!! Merkurius 4
Niin, en osaa kuin 10 11 12 olla.
( he luuli että 9 ja 10 on korkein!!
koko zodiac onväärin piirretty. ??
eettä kuin 9 ja 10 ylinnä
mutat onhan se nyt 12
voisiko nyt joku sääliä ( liekö koko astrologia on mitään????
Jospa s eon millä Intia hallitsee meitä??? he kadehtivat heidän
pahat toivat pahoja henkiä
lähettivät, usuttivat
heidän köyhät tms
vapaudunko! koko Astrologiasta
mutat kyllä se entä jos se toimii
jos sen on Jumala antanut
voin olla kolmoosessa koska en pysty vahingoittuneena ydinvoimalat saasteet
edes ajattelemaan en pysty miljoonia ihmisiä
kun ei ole yhtä ihmisuhdetta ollut
( minun ei annettu rakastaa Ei annettu ketä rakastaa - sieLUU
Kyllä minä olen 11 ja 12
On siellä ja on 10 kin Onnenpiste minulla 10 Huoneessa
Olen Jumalan kanssa missä olen
Ei tarvi aina olla Kuninkaallinen.
Onhan tämä mielenkiintoista ollut
Erilaista
Monetkin ehkä vaihteeksi miettivät miten selvitä vähillä rahoilla,
ja yms että millaista heikoimmilla on
Jeesus tietää
Jumala tietää
Jumala minut asettanut, ja valaissut 11-12
( ja olen 8 myös
( Olen kuninkaallinen,
Voin perustaa Prinsessakoulun.
Luostarin. - sieLUU
Oikeasti en pysty rakastamaan koska ei kuulu nut kutsua, Toni Mike ismo yms
Eivätkä ole mitään sellaiset tyttö ystävät ja pojat, jotka eivät kutsu luokse
väsynyttä vieraanvaraisina
Minä kutsuisin jos olisinvaikakismon vaimo ollut
olisin tehnyt mitä tahansa auttaakseni
Miten voi nukkua yönsä? jos ei ole tehnyt?
eikö me siksi olla oltu Saint Maria Salome että teimme kaikkemme
Miksi tuhlataan aikaa?
Onko tärkeää olla kauniin barbin kanssa?
Joka ei edes itke että en pääse yöksi jonnekin
Miten voit koskea sellaiseen? että jos en pääse
Pääsen Vivaldin luo. Mut hän on niin yks9inkertainen
että liekö ykkönen. ( 1 siis aika yksikertaisess atilass aollut
vopisi hän kyllä var,maan olla vähän petrata
hÄN ALKOI TEHDÄ MYSTILLISIÄ TEKOJA ! Ihmeitä
kun ei hän jaksanut olal niin paljon minua pienempi.
mUT EI HÄN TAIDA PALJON VÄLITTÄÄ.
Jumalan Siunausta meille rukoilen - jepujeps
Friendzonelta vaikuttaa vahvasti, mut eihän sitä teidä.
Nyt vaan kysyt tai juotat känniin ja käyt kiinni, jos se on jollain tavalla estoinen niin kännissä alkaa tuheroa tytöillä kutittamaan. - kokemuskertoi
Jos seksiä ei tipu heti eka kerralla, niin paras jättää nainen heti. Pihtareiden kanssa mikään ei tule onnistumaan.
- friendzoooone
En koskaan harrasta seksiä ensimmäisellä tai edes toisella tapaamisella ja olen myös kieltäytynyt siitä, kun sellaista on ehdotettu tai tilanne on mennyt siihen suuntaan. Haluan aina ensin tutustua naiseen ja nähdä onko tässä potentiaalista parisuhdemateriaalia. En harrasta yhden illan- tai fuckbuddy- suhteita. Tämä vähän karsii niitä naisia jotka makaavat jokaisen kaksilahkeisen kanssa. Eli olen varmaan sitten pihtari :P
- Sipuliitkettää
Hei..ole kärsivällinen seksin suhteen..mutta hyvä mies puhu naiselle mitä ajattelet. Pelot pois..älä pelkää et menetät hänet jos sanot mitä ajattelet.jos et uskalla olla oma itsesi ja puhua..olet menettämässä itseäsi...ei se nainen ole tärkeämpi kun sinun tunteet ja ajatukset..olette samanarvoisia..isohali sinulle..ota rennosti ja äläpelkää rakkautta...ole mies :)
- Rohkearokansyo
Ei kannata kysya, vaan sanoa vaikka et sun kanssa on niin mukava olla... Jotain siihen on vastattava naisenkin... Sano suoraan hanelle, etta odotan joka kerta enemman ja enemman sun tapaamista.... Ei missaan nimessa kayda iholle ilman lupaa, mutta mene normaalia ystavan eteisyytta lahemmaksi seisomaan... Nayta oma kiinnostuksesi suoraan. Itsevarma mies viehattaa kun ei kayttaydy ylimielisesti. Miksi vastakkaisen sukupuolen kanssa on niin vaikeaa nayttaa sita kiinnostusta? Ei kasvojaan meneta pakeista edes.
- sieLUU
menin Vivaldin luo Kysyin voinko nukkua täällä yhden yön
Nuku vaikka 1500 hän sanoi. Sitten hän rojahti sohvalle , nukahti ja nukkui ilman peittoa ja tyynyä
Nukuin hänen eteisessä johon juur ja juuri patja mahtuu
Nukunko siellä 1500 yötä
Joku voisi sääliä Vivaldia ja tarjota jonkin muun paikankin.
[email protected]
kai jotain suomalaisia on jotka St salomen voi majoittaa - sieLUU
Kirjoitin ehkä väärin että ihmiset ei voi rakastaa enemmän kuin minä
En oik ymmärrä asioitani
Jätän ne Jumalalle Ehkä he voi rakastaa
( enminä sitä tahdo rajoittaa)
En kiroa peruin kaikki kiroukset
koska opetettuÄlkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi
ja että tehkää toisille kuin toivoisiutte itsellenne tehtävän,
( en tahtoisi joutua kirotuksi
niin en kiroa ketään - sieLUU
tuo höpinä on omituista.. että " en harrasta selsiä ensimmäisellä tapaamisella
tahdon nähdä onko potentiaalista parisuhdemateriaalia"
ihmiset ei ole materiaalia
parisuhde ei sellaistakaan ole
on vain se Jumalan antama ainoa oikea
mitä voi odottaa
mutta en jaksa opettaa koska Toni W on niin alhainen
Hän ei sa a esiintyä julkisuudessa kunniassa muka
Hänen olisi pitänyt pysyä sen Mian kanssa
jaksoin vielä sen että se nyt sitten oli se suuri rakkaus hänen oikea
7 vuotat kului En siedä että esiintyy
( ja ihmiset luulevat ett on jotain "parisuhteita" jotka niin mageita,
ett voi menestyä esitellessä nyt jannikaa
silloin teaa ja kaikki hienoa
Toni on pelkkää p.. aa olin kirjoittaa
hän ei välitä vaikakkidutettaisiin ( jotain muuta ihmistä kuin häntä )
niin hän voi minusta voida itse huonosti
ei olla jokin "onnellinen" julkisuudessa
ja menestyvä
häntä rangaistaan kaikesta , joka hetkestä seuraavassa elämässä - friendzoooone
Hieman väliaikatietoa: tässä on nyt viimeisen viikon aikana tapahtunut positiivista kehitystä asian suhteen ja kumpikin osapuoli tuntuu olevan samalla mielellä liikkellä ;)
- ätmikäläinen
Hienoa kuulla hyviä uutisia tällä palstalla! :) onneksi olkoon!
- totuus.tässä
Eiköhän tuokin nainen ole jyystärimiesten panoringeissa ja sinä olet vain aisuri hänelle
- hakee.pariaan
totuus.tässä kirjoitti:
Eiköhän tuokin nainen ole jyystärimiesten panoringeissa ja sinä olet vain aisuri hänelle
Happamia sanoi kettu pihlajan marjoista!
Kyllä se on niin ett taidat kateuttas yrittää saada friendzoooonea epäilemään ja silleen epäillen pilaamaan kehittyvää suhdettaan. Mies joka alkaa kyyläämällä tarkistamaan naisen jokaista sananaa, elettä tai reakointia, alkaa äkkiä tuntua painostavalta ja hiljalleen kehittyvä suhde saattaa sammua siihen.
Totuus.tässä luo niitä epäilyjä vihjauksillaan tahtoen saada aikaan kitkaa...
(Jos minä en onnistu...niin ei tarvitse sen kaverinkaan onnistua...nii..in.)
Olette te äijät uskomattomia;hyvä veli systeeminenne, kaverille naista ei jätetä! - friendzoooone
hakee.pariaan kirjoitti:
Happamia sanoi kettu pihlajan marjoista!
Kyllä se on niin ett taidat kateuttas yrittää saada friendzoooonea epäilemään ja silleen epäillen pilaamaan kehittyvää suhdettaan. Mies joka alkaa kyyläämällä tarkistamaan naisen jokaista sananaa, elettä tai reakointia, alkaa äkkiä tuntua painostavalta ja hiljalleen kehittyvä suhde saattaa sammua siihen.
Totuus.tässä luo niitä epäilyjä vihjauksillaan tahtoen saada aikaan kitkaa...
(Jos minä en onnistu...niin ei tarvitse sen kaverinkaan onnistua...nii..in.)
Olette te äijät uskomattomia;hyvä veli systeeminenne, kaverille naista ei jätetä!Ei ole pelkoa, että alkaisin tämän palstan kommenttien perusteella epäilemään tuollaisia asioista. Kuitenkin tätä palstaa vierestä seuranneena keskustelut ovat 90% trollausta ja epävarmojen miesten katkeroitumista, mutta joskus (harmittavan harvoin) ihan asiallistakin keskustelua löytyy. Tietenkin jos asettaa mahdottomia vaatimuksia naisille (kuten neitsyys aikuisiässä, mutta ei saa olla kuitenkin uskonnollisista syistä, epäviehättävyyden tai mielenterveysongelmien takia) niin ei tietenkään saa koskaan mitään. Itselleni on pääasia, että tulen naisen kanssa synkkaa hyvin, voin nähdä yhteisen tulevaisuuden ja hän on viehättävä silmissäni - hänen menneisyydellään ei ole niin suurta merkitystä (toki kohtuuden rajoissa) kunhan se menneisyys ei vaikuta meidän suhteeseemme. Tällä hetkellä olen tyytyväinen miten asiat ovat edenneet, vaikka tämän ketjun tehdessäni minulla olikin tietynlaista epävarmuutta ja toivon mukaan jatkuu samanlaisena.
- vati_pää
Heh uskomattoman paskoja neuvoja.
Tekstistäsi kuulostaa siltä että nainen ei joko osaa flirttailla tai edes deittailla tai sitten ei osaa päättää. Kuulostaa myös että oma kiinnostuksesi on hiipumassa. Kuuntele omaa sisintäsi.
Jos olet aina se joka ottaa yhteyttä niin voithan kokeilla olla ottamatta ja jos ei ala kuulua niin moving on niin että huih!- friendzoooone
Tuossa aikaisemmin mainitsinkin, että positiivista kehitystä on tapahtunut viime aikoina. Kokeilin myös, etten ollut häneen yhteydessä muutamaan päivään nähdäkseni ottaako hän minuun yhteyttä ja onneksi otti. Kieltämättä olin tätä ketjua aloittaessani hieman turhautunut, ettei asiat oikein edenneet samalla tavalla kuin yleensä, mutta nyt ymmärrän hänen käyttäytymistään paremmin. Hän on kyllä hyvin sosiaalinen, mutta jollakin jännällä tavalla hieman ujo.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692261Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721752Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711440Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421373- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3691183- 1281175
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3361128