TÄRKEÄ LISÄYS 23.9.15 islamilainen juhla

Tutkittuani hiukan lisää tuota paljon puhuttua 23.9.2015 päivämäärää huomasin, että tänä vuonna siihen päivään osuu muhamettilaisten Eid al-Adha -juhla.

Eid al-Adha on muhamettilaisten toinen tärkeä juhlapäivä, mutta olennaista on, että siihen liittyy IHMISUHRAAMINEN.

Muslimit nimittäin viettävät päivää sen kunniaksi, että silloin Ibrahim (Raamatun Aabraham) lupautui IHMISUHRAAMAAN poikansa (muslimien perimätiedon mukaan Ismael) Allahille.

IHMISUHRAAMINEN liittyy siis olennaisesti päivään 23.9.2015.

Tämä saattaa viitata ISIS-terroristien massiiviseen terrorikampanjaan Euroopassa. Toinen mahdollisuus on, että IHMISUHRILLA sinetöidään katolisen kirkon ja islamin liitto. IHMISUHRITHAN näyttelevät tärkeää osaa Illuminaatin saatanallisissa rituaaleissa.

23.9 on vuoden 266. päivä, jolloin 266. paavi Franciscus (joka Malakiaan profetian mukaan on viimeinen paavi) tapaa virkansa 923. päivänä presidentti Obaman, joka tunnetusti on muslimi. Mahdollisesti tuolloin saadaan todistaa kuinka katolisen kirkon "Kristuksen sijainen maanpäällä" antaa siunauksensa Amerikan muslimikeisarille HUSSEIN OBAMALLE. Pitäisin jopa mahdollisena, että paavi voitelee öljyllä Obaman "messiaaksi".

Näin muodostuu Ilmestyskirjan kaksipäinen peto, islamin ja porttokirkon muodostama liittouma.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hallavaHevonen kirjoitti:

Tutkittuani hiukan lisää tuota paljon puhuttua 23.9.2015 päivämäärää huomasin, että tänä vuonna siihen päivään osuu muhamettilaisten Eid al-Adha -juhla.

Eid al-Adha on muhamettilaisten toinen tärkeä juhlapäivä, mutta olennaista on, että siihen liittyy IHMISUHRAAMINEN.

Muslimit nimittäin viettävät päivää sen kunniaksi, että silloin Ibrahim (Raamatun Aabraham) lupautui IHMISUHRAAMAAN poikansa (muslimien perimätiedon mukaan Ismael) Allahille.

IHMISUHRAAMINEN liittyy siis olennaisesti päivään 23.9.2015.

Tämä saattaa viitata ISIS-terroristien massiiviseen terrorikampanjaan Euroopassa. Toinen mahdollisuus on, että IHMISUHRILLA sinetöidään katolisen kirkon ja islamin liitto. IHMISUHRITHAN näyttelevät tärkeää osaa Illuminaatin saatanallisissa rituaaleissa.

23.9 on vuoden 266. päivä, jolloin 266. paavi Franciscus (joka Malakiaan profetian mukaan on viimeinen paavi) tapaa virkansa 923. päivänä presidentti Obaman, joka tunnetusti on muslimi. Mahdollisesti tuolloin saadaan todistaa kuinka katolisen kirkon "Kristuksen sijainen maanpäällä" antaa siunauksensa Amerikan muslimikeisarille HUSSEIN OBAMALLE. Pitäisin jopa mahdollisena, että paavi voitelee öljyllä Obaman "messiaaksi".

Näin muodostuu Ilmestyskirjan kaksipäinen peto, islamin ja porttokirkon muodostama liittouma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu