Suurharjoitus alkaa ensi viikolla – Putin määräsi

Suurharjoitus alkaa ensi viikolla – Putin määräsi 100 000 sotilasta valmiuteen

Keskisen sotilaspiirin joukoille tullaan tekemään tämän viikon aikana useita yllätystarkastuksia. Puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan joukkojen toimintavalmius tarkastetaan ja niille määrätään erilaisia harjoituksia.

– Arvioimme maahanlaskujoukkojen kykyä pitkän matkan tehtäviin ja heidän valmiuttaan toteuttaa hyökkäyksiä tuntemattomissa maastoissa, Shoigu sanoi maan puolustusministeriön tiedotteen mukaan.

Maanantaina alkavaan valmiusharjoitukseen osallistuu noin 95 000 sotilasta, 7 000 kappaletta erilaista kalustoa ja 170 lentokonetta. Mukana on keskisen sotilaspiirin lisäksi myös muita alueita, kuten muun muassa Suomeen ja Baltiaan rajautuva läntinen piiri.



Samaan aikaan Valko-Venäjän sotilasyksiköitä on liikutettu Kannaksen alueelle Kirillovskojeen eli Perkjärven asemakylään. Paikalla on taktisia joukkoja ja ilmasotajoukkoja, kaikkiaan noin 1 300 valkovenäläissotilasta. Siellä ne harjoittelevat yhdessä Venäjän läntisen sotilaspiirin joukkojen kanssa torstaista alkaen.

Venäjä vakuuttaa, että yllätystarkastukset eivät uhkaa naapurimaita, joiden lähialueilla joukkoja liikutellaan.

– Haluan painottaa, että tämän tapahtuman päätarkoitus on tarkastaa Venäjän sotilasvoimien taisteluvalmiutta. Pyydän, että kerrotte tämän johtajillenne. Tämänkaltaiset tarkastukset eivät vaaranna minkään maan turvallisuutta, kommentoi Venäjän kansainvälisen yhteistyön osaston johtaja Sergei Koshelev maanantaina.

Hän puhui tiedotustilaisuudessa muiden maiden sotilasasiamiehille.

Valkovenäläisiä sotilaita osallistuu parhaillaan harjoitukseen Karjalankannaksella. Arkistokuvassa valkovenäläinen Volot-kuorma-auto.
Valkovenäläisiä sotilaita osallistuu parhaillaan harjoitukseen Karjalankannaksella

Yllätystarkastusten viikkoa seuraa maanantaina alkava, pitkään suunniteltu Venäjän keskisen sotilaspiirin suurharjoitus. Venäjä järjestää vuosittain vastaavan jättiharjoituksen, jonka vastuualue vaihtelee neljän eri sotilaspiirin kesken.

Tänä vuonna harjoituksen fokus näyttää olevan erilainen. Puolustusministeri Shoigun mukaan harjoitukseen osallistuu poikkeuksellisesti myös Eurooppaa läheisin läntinen sotilaspiiri.

– Keskinen sotilaspiiri on aina ollut reservi, jonka joukkoja voi käyttää muissa piireissä, kertoo ruotsalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Carl Bergqvist Expressenille.

– Tämä osoittaa, että todellisuudessa läntinen piiri on kiinnostuksen kohteena. Siellä jos jossain asioita tulee tapahtumaan, ja aluetta tulee vahvistaa keskisen piirin joukoilla.

Venäjän armeijan läntisen piirin keskus on Pietarissa, ja sen raja kulkee koko Venäjän länsirajaa pitkin Ukrainaan asti.

Läntisen piirin osallistuminen harjoitukseen tarkoittaa siis sitä, että vuoden massiivisin sotaharjoitus on aivan esimerkiksi Suomen, Ruotsin ja Baltian maiden takaovella.

Yllätystarkastuksista kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Lähteet: Tass, Expressen, Venäjän puolustusministeriö
Il
1458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

R...ä uhoaa tosissaan 100.000 ukkoa! Valko-r...än uhoaa putten määräyksestä Suomen rajoilla ja itä trollit kuvittelee auttajansa putten porukoita, Natoon välittömästi ja heti Oli NATOn Erroopanjoukkojen komentaja oikeassa koko ajan.

Äänestä

Putin määräsi 100 000 sotilasta valmiuteen – valkovenäläiset sotaharjoituksissa Kannaksella

Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi maanantaina keskisen sotilaspiirin joukot täyteen taisteluvalmiuteen yllätystarkastuksessa.
Uutistoimisto Tassin mukaan valmiuteen on asetettu maajoukkojen lisäksi maahanlaskujoukkoja sekä ilmavoimien yksiköitä myös läntisestä sotilaspiiristä. Tassin uutisen mukaan valmiuteen on harjoituksessa määrätty lähes 100 000 miestä, 170 lentokonetta sekä runsaasti maavoimien kalustoa.

Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun mukaan harjoituksessa siirretään maahanlaskujoukkoja laajalla alueella, uutisoi Sputnik News.

Venäjä on järjestänyt säännöllisesti valmiusharjoituksia eri sotilaspiireissä. Keväällä noin 100 000 sotilaan harjoitukset järjestettiin läntisessä sotilaspiirissä, joka rajautuu muun muassa Suomeen, Baltian maihin ja Ukrainaan. Keskisen sotilaspiirin joukot määrättiin täyteen valmiuteen vuosi sitten kesällä. Nyt maanantaina alkaneet harjoitukset kestävät lauantaihin asti
Samaan aikaan Venäjällä on käynnissä myös muita sotaharjoituksia. Suomen rajan tuntumassa Perkjärvellä eli Kirillovskoessa harjoittelee Valko-Venäjän 6. erillinen kaartin moottoroitu prikaati yhdessä venäläissotilaiden kanssa. Valkovenäläisiä sotilaita on puolustusministeriön tiedotteen mukaan Leningradin oblastin alueella noin 1300. Maahanlaskujoukkojen harjoituksia pidetään Kannaksen lisäksi Pihkovassa eli Viron rajan läheisyydessä.
Is

Äänestä

Natoon samantien, itä uho on sitä luokkaa, tuota enempää ei voisi Länsimaita provosoida ja uhota,

Äänestä

On erinomainen asia, että Putte polttaa Venäjän vähiä rahoja turhiin suurisuuntaisiin näytöksiin! Sitä nopeammin tulee aikoinaan pää vetävän käteen!

Äänestä

Vingutus alkoi jo. NATO saa pitää sotaharjoituksia Ukrainassa, Itämerellä ja Baltiassa
Mutta sotaharjoitukset on Venäjälle jotenkin kielletty.
Titi-tööt-tööt-tööt

Äänestä

Vingutus alkoi jo. Nato pitää sotaharjoituksia uhkailevasti Ukrainassa, Baltiassa ja Itämerellä, mutta venäjälle harjoitukset on jotenkin kielletty.
Titi-tööt-tööt-tööt

Äänestä

Saako presidentti Niinistö nyt kiksejä kun pienen maan pienenä miehenä on saanut suurvallan teagoimaan.

Äänestä
  • Itä nuolijat hehkuttaa r...än "voimaa" mutta Suomi heti Nstoon niin loppuu se itä kukkoilu,

    Äänestä

Natoon

Äänestä

Eihän Putin voi muutakaan tehdä Venäjän talouden syöksyessä alaspäin!

Äänestä

Eipä se Nato paljon ole Ukrainaa auttanut. Putin jos haluaa Suomen se on muutaman päivän operaatio. Minä, jos olisin Putin en lähettäisi yhtään sotilasta vaan 100000 mummoa. Suomi olisi polvillaan hyvin nopeasti, kun ei pystyisi ruokkimaan heitä.
Sipilän kotiinkaan ei niin monta mahdu.
Pakolaiset on nyt POP ja kaikki auttamaan.
Ruotsi lähettää jo pahimmat pukarit Suomeen RKP:n kutsusta.

Äänestä
  • Seikkailut Ukrainassa ovat kuitenkin saaneet Venäjän talouden polvilleen. Tulos sekin!

    Äänestä

Heti Natoon, putte yrittää uhota Länteen

Äänestä

molemmat r...ät uhoaa rajan takana, Natoon heti niin loppuu se kikkailu, valko-r...ä on putten alamainen ja ei tee omia päätöksiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Natoon kirjoitti:

Suurharjoitus alkaa ensi viikolla – Putin määräsi 100 000 sotilasta valmiuteen

Keskisen sotilaspiirin joukoille tullaan tekemään tämän viikon aikana useita yllätystarkastuksia. Puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan joukkojen toimintavalmius tarkastetaan ja niille määrätään erilaisia harjoituksia.

– Arvioimme maahanlaskujoukkojen kykyä pitkän matkan tehtäviin ja heidän valmiuttaan toteuttaa hyökkäyksiä tuntemattomissa maastoissa, Shoigu sanoi maan puolustusministeriön tiedotteen mukaan.

Maanantaina alkavaan valmiusharjoitukseen osallistuu noin 95 000 sotilasta, 7 000 kappaletta erilaista kalustoa ja 170 lentokonetta. Mukana on keskisen sotilaspiirin lisäksi myös muita alueita, kuten muun muassa Suomeen ja Baltiaan rajautuva läntinen piiri.



Samaan aikaan Valko-Venäjän sotilasyksiköitä on liikutettu Kannaksen alueelle Kirillovskojeen eli Perkjärven asemakylään. Paikalla on taktisia joukkoja ja ilmasotajoukkoja, kaikkiaan noin 1 300 valkovenäläissotilasta. Siellä ne harjoittelevat yhdessä Venäjän läntisen sotilaspiirin joukkojen kanssa torstaista alkaen.

Venäjä vakuuttaa, että yllätystarkastukset eivät uhkaa naapurimaita, joiden lähialueilla joukkoja liikutellaan.

– Haluan painottaa, että tämän tapahtuman päätarkoitus on tarkastaa Venäjän sotilasvoimien taisteluvalmiutta. Pyydän, että kerrotte tämän johtajillenne. Tämänkaltaiset tarkastukset eivät vaaranna minkään maan turvallisuutta, kommentoi Venäjän kansainvälisen yhteistyön osaston johtaja Sergei Koshelev maanantaina.

Hän puhui tiedotustilaisuudessa muiden maiden sotilasasiamiehille.

Valkovenäläisiä sotilaita osallistuu parhaillaan harjoitukseen Karjalankannaksella. Arkistokuvassa valkovenäläinen Volot-kuorma-auto.
Valkovenäläisiä sotilaita osallistuu parhaillaan harjoitukseen Karjalankannaksella

Yllätystarkastusten viikkoa seuraa maanantaina alkava, pitkään suunniteltu Venäjän keskisen sotilaspiirin suurharjoitus. Venäjä järjestää vuosittain vastaavan jättiharjoituksen, jonka vastuualue vaihtelee neljän eri sotilaspiirin kesken.

Tänä vuonna harjoituksen fokus näyttää olevan erilainen. Puolustusministeri Shoigun mukaan harjoitukseen osallistuu poikkeuksellisesti myös Eurooppaa läheisin läntinen sotilaspiiri.

– Keskinen sotilaspiiri on aina ollut reservi, jonka joukkoja voi käyttää muissa piireissä, kertoo ruotsalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Carl Bergqvist Expressenille.

– Tämä osoittaa, että todellisuudessa läntinen piiri on kiinnostuksen kohteena. Siellä jos jossain asioita tulee tapahtumaan, ja aluetta tulee vahvistaa keskisen piirin joukoilla.

Venäjän armeijan läntisen piirin keskus on Pietarissa, ja sen raja kulkee koko Venäjän länsirajaa pitkin Ukrainaan asti.

Läntisen piirin osallistuminen harjoitukseen tarkoittaa siis sitä, että vuoden massiivisin sotaharjoitus on aivan esimerkiksi Suomen, Ruotsin ja Baltian maiden takaovella.

Yllätystarkastuksista kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Lähteet: Tass, Expressen, Venäjän puolustusministeriö
Il

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu