Oletteko tehneet töitä ilman palkkaa?

Se että saat palkkaa tekemästäsi työstä, sinua arvostetaan silloin. Moniko teistä on saanut palkkaa viimeisen 5 vuoden aikana. Oletteko tehneet töitä ilman palkkaa viimeisen 5 vuoden aikana?
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

en ihan ilman palkkaa tehnyt työtä mutta tuntipalkkani oli vain 2 euroa.tästä ei kyllä tarvinnut ilmoittaa mihinkään mutta käytännössä päivän palkka meni polttoaineisiin.

Äänestä
  • Tottakai teemme työtä ilmaiseksi jos Isänmaan etu sitä vaatii.
    Edellyttäen tietenkin että olemme nauttineet aiemmin yhteiskunnan tarjoamasta perusturvasta ollessamme työttöminä. Eli yhteiskunta on elättänyt meidät.
    Sehän on jokaisen kunnia-asia maksaa velkansa yhteiskunnalle takaisin.

    Äänestä

Olen. Monta kertaa ja pitkän aikaa. Esim. kotiäidin työstä ei makseta latinkiakaan eikä eläkekään kerry.

Olen tehnyt myös ns. palkkatyötä, josta liksaa tienasi vasta sitten, kun myyntitapahtuma onnistui. Esittelystä ja kiertämisestä ja kaartamisesta ympäri eteläistä Suomea ei kukaan maksanut mitään. Vieläkin mieleen juolahtaa joskus, miten se voi / saattoi olla laillista.

Äänestä
  • Kyllä kotiäitydestä maksetaan ja monestakin luukusta...

    Äänestä

  • Jos osaat kertoa tuon osaat varmasti myös kertoa mitä ja mistä kotiäidit saavat liksaa.

    Äänestä

Viimeinen pätkätyöni päättyi reilut vuosi sitten. Sen jälkeen olen tehnyt palkatonta vapaaehtoistyötä, josta saa joskus mukaan elintarvikkeita ja kirpparilta edullisesti vaatteita. Marjoja keräsin vuosi sitten myytiin ja kerään jonkin verran tölkkejä ja pulloja.
Kun oikein euroa venyttää, niin tulee toimeen.

Äänestä

No periaatteessa palkatonta työtä se provikkaliksainen puhelinmyynti ja muu vastaava on, niillä hommilla on tullut "elätettyä" itsensä vuosia.. ellei tule kauppaa, ei tule liksaa. Samoten saikkupäivät pienentää tulosta = pienempi liksa, loma-ajoilta ei tule tulosta ja jos olet kuukauden lomalla, seuraava liksa on pyöreät 0€.,... ja harva se kuukausi joutui loppuajasta hakemaan toimeentulotukea, koska pelkkä liksa riitti hädin tuskin vuokraan ja työmatkoihin.

Äänestä

Olen saanut palkkaa tekemättä töitä! Kollegat ovat jääneet saikkarille seksiviestien jne takia. Hahaa mutta palkka senkun juoksee.

Äänestä

Työantaja on maksavinaan palkkaa, minä olen tekevinäni töitä.

Äänestä

Joskus vuonna 1994 olin sen aikaisessa "työmarkkinatukiharjottelussa", siitä sai kelan työmarkkinatuen, ei muuta. Tuo "harjottelu" oli käytännössä ihan täyspäivästä työtä, viisi päivää viikossa, kaikkia vuoroja (myös illat, lauantait, sunnuntait) ja yksin (aamuisin ainoana vuorossa avamaan liike, iltaisin ainoana vuorossa sulkea liike jne). Palkkaa siitä ei maksettu markkaakaan, tosiaan ainoa "tulo" oli se työmarkkinatuki, joka oli jotakuinkin 24mk/arkipv. Nykyäänhän tuota kutsutaan "9€/pv orjatöiksi"...

Äänestä
  • Ai niin ja nettona se työmarkkinatuki oli kuukaudessa pikkusen vajaa 2000mk. Esim lähetin pakkka sairaalassa (pienimpiä tietämiäni palkkoja siihen aikaan) oli 6000mk/kk.

    Äänestä

  • Oletko sinä muutenkin yhtä hyvin harhautettu kuin palkkausasioissa? Vai mitä lähetin hommaan sairaalassa kuuluu, jotta palkka on isompi kuin esim. sairaanhoitajan ja ehkä lääkärinkin?

    Äänestä

Puolivuotta jaoin mainoksia -0 tuloksella joitain vuosia sitten.

Äänestä

33-vuotta palkattomia ylitöitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sossuköyhä- kirjoitti:

Se että saat palkkaa tekemästäsi työstä, sinua arvostetaan silloin. Moniko teistä on saanut palkkaa viimeisen 5 vuoden aikana. Oletteko tehneet töitä ilman palkkaa viimeisen 5 vuoden aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu