Irakin armeijan kapteeni, kiva tulla suomeen

Kun minut oli yritetty tappaa Irakissa kaksi kertaa, päätin lähteä ja jättää kaiken, kertoo Irakin armeijan entinen kapteeni Ali Ihsan Mohammed Aldolaimi.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/irakilainen-ex-kapteeni-jouduin-isisin-silmatikuksi-minut-yritettiin-tappaa-kahdesti/5304606

Aldolaimi on sunnimuslimi, joka joutui kertomansa mukaan terroristijärjestö Isisin silmätikuksi.

– Olen hyvin onnellinen ja helpottunut, että olen nyt turvassa. Olen myös erittäin surullinen, että jouduin luopumaan omaisistani, ystävistäni, kotimaastani ja työstäni. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Irakilainen Aldolaimi pelkää, mitä hänen Bagdadissa piileskeleville vanhemmilleen tapahtuu. Turvapaikan lisäksi hän toivoo saavansa myös äitinsä ja isänsä Suomeen. Ensin hän aikoo kuitenkin opetella suomen kielen ja hankkia sotilas kanteenille sopivan työpaikan.
32218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Tervetuloa suomen armeijaan. Tuollaisia tarvitaan. Koko ammattisotilas ajattelu lähtee siitä että sodassa voi kuolla. Ja siihen tulee olla valmis.

Äänestä
  • Tietokonepelit ei tee sinusta poika sotilasta :D

    Äänestä

  • Höpsistä, kapteenit pakenee hakemaan turvapaikaa muualta.

    Äänestä

Aina tarvitaan sotilaita jotka lähtee karkuun se takaa hyvän maanpuolustuksen.

Äänestä

Tervetuloa sinä ja koko suku sekä ystävät. Saatte asunnon, rahaa, huonekalut, tulkit ja koko systeemin. Lisäksi hommaamme sinulle työtä esim armeijan eversti olisi sinulle hyvä duuni.

Äänestä

Toivottavasti pääsee perhekin tänne turvaan.

Äänestä

"Irakilainen Aldolaimi pelkää, mitä hänen Bagdadissa piileskeleville vanhemmilleen tapahtuu."
Oikein oksettaa tällainen paska vellihousu käpykaartilainen! "Mies" on sotilaskoulutuksen saanut upseeri. Jättää perheensä Irakiin piileskelemään ja lähtee itse käpykaartiin Suomeen asti, kun (voi voi sentään) on pari kertaa muka yritetty tappaa. Eikö upseeri tiedä, että sodassa vihollinen nyt vaan yritetään tappaa. Eikö ammattisotilas ja upseeri olisi mitenkään voinut liittyä mukaan taisteluun ISISiä vastaan?
Ei ihme, että ISIS pärjää taistelussa, kun upseereita myöten lähdetään livohkaan Suomeen saakka. Käpykaartilaisia ja paskahousuja koko Irakin armeija ja kuvottavin sontaläjä tämä niinsanottu upseeri. Sotilaan irvikuva. Oikein hädänalainen pakolaisparka.

Äänestä

Onneksi Suomen armeijassa ei ollut sota-aikana kuin murto-osa tuollaisia vellihousu käpykaartilaisia. Ei ainakaan Suomen armeijasta töitä tuollaiselle vellihousulle. Takaisin kotimaahansa Irakiin täältä loisimasta johtamaan armeijansa voittoon ISISiä vastaan ja suojelemaan perhettään.

Äänestä
  • Niin, Meillähän tapettiin kaikki jotka ei suostuneet sotimaan ja osa sullottiin vankiloihin kommunisteina. Oli pakko sotia jos halus pitää päänsä tai paeta.

    Äänestä

Minne suomen sotilasjohto pakenee kriisin aikana ?

Äänestä
  • Bunkkeriin. Ryssät tapetaan.

    Äänestä

Minä en nyt oikein ymmärrä tätä kuviota. Isis-järjestö on enemmän sunnien puolella ja shiioja vastaan.

Miten sunnimuslimi voisi joutua isiksen silmätikuksi? Isishän yrittää kaataa Syyrian hallinnon, eli shiialaisen Bashar Al-Assadin valtionhallinoon. Irakilaiset haluavat tätä myös.

Jokin ei nyt täsmää.

Ja en kyllä yhtään ihmettele, etteivät Saudi-Arabia (sunnivaltio) eivätkä muutkaan arabivaltiot halua näitä tulijoita. En halua minäkään armeijan henkilöstöä Lähi-Idästä maahamme. Ovat oikeasti turvallisuusuhka. Tarinat voivat olla mitä vaan, mutta muslimi on muslimi ja vääräuskoiselle on toivottavaa valehdella, jos se edistää islamilaista jihadia.

Tuo irakilaisuus taitaa olla totta. Sen verran on afganistanilaista geeniperimää ulkomuodossa. Suurin osa tulijoista, jotka sanovat olevansa Afganistanista, eivät oikeasti sitä ole, vaan ovat irakilaisia. Saman peräkylän sakkia kuitenkin. Irakilaiset käännytetään mm. Ruotsista automaattisesti takaisin.

Äänestä
  • Jos ISIS:in valtaamassa taajamassa ei antauduta ISIS:n hallinnon kaupunkilaiseksi tai taistelijaksi niin on vain mahdollista paeta tai tulla joukkomurhatuksi. Irakin armeija on eräs SAATANA ISIS:ille, heille IRAKIN uusi tai jo 12 vuotta vanha armeija on amerikkalaisten partneri. SUNNIEN TAKINKÄÄNTÄJÄ, SUNNIPETTURI VÄÄRÄOPPISESSA IRAKISSA JONKA ISIS KALIFAATTI HAMUAA ja tätä päämäärää IRAKIN armeija laittaa hanttiin, ei tarvitse olla uskontutkija todetakseen että väärintoimiva ISISn tulkintoja SUNNALAISUUDESTA vastaan taisteleva on SAATANA, VÄÄRÄOPPINEN. Vähän kuin ottaisimme kristinuskosta uuden rajumman ja väkevämmän tulkinnan, vähän kuin nämä perussuomalaiset ovat tehneet.....

    Äänestä

  • se isis on alkanut maksaan irakin ja muiden sitä vastaan taistelevien armeijoiden ja ryhmittymien sunniupseereille ja soltuille, että häipyvät eurooppaan. Sillohan olis mahdollista, että tuonkin kapun vanhemmat joutuvat piileksimään, muttei tietenkään isistä, vaan irakilaisia!
    Isisillä kyllä rahaa riittäs moiseen ilman että se näkyisi pankkimaailmassa.
    Kun ohan selvää, että mikä vaan pankki heilahtas tuommosten summien yhtäkkisestä nostamisesta, siitä ei kuitenkaan ole kuulunut mitään vihjettä.
    Tarkotan, että jos joka jeppe nosta nuo yli kymppitonnin matkarahat vaikka viikossa, ja matkaajia on yli puoli miljoonaa -miljoona, niin ei lie semmosta pankkia olemassakaan, joka ei jo viimestään kolmen päivän päästä, pistäs ovia viikoksi kiini!

    Äänestä

  • Jospahan kirjoitti:

    se isis on alkanut maksaan irakin ja muiden sitä vastaan taistelevien armeijoiden ja ryhmittymien sunniupseereille ja soltuille, että häipyvät eurooppaan. Sillohan olis mahdollista, että tuonkin kapun vanhemmat joutuvat piileksimään, muttei tietenkään isistä, vaan irakilaisia!
    Isisillä kyllä rahaa riittäs moiseen ilman että se näkyisi pankkimaailmassa.
    Kun ohan selvää, että mikä vaan pankki heilahtas tuommosten summien yhtäkkisestä nostamisesta, siitä ei kuitenkaan ole kuulunut mitään vihjettä.
    Tarkotan, että jos joka jeppe nosta nuo yli kymppitonnin matkarahat vaikka viikossa, ja matkaajia on yli puoli miljoonaa -miljoona, niin ei lie semmosta pankkia olemassakaan, joka ei jo viimestään kolmen päivän päästä, pistäs ovia viikoksi kiini!

    Luin jostain (en nyt muista mistä) erään suomalaisen tyypin kirjoituksia. Hän tapaa työssään näitä tulijoita, ja he kertovat hänelle asioitaan. Tyyppi kertoi, että rahoituskuviot ovat täysin salakuljettaja-rikollisjärjestöjen hallussa.

    Itse epäilen, että Saudi-Arabia on kaiken takana rahojensa kanssa, luotottaa tulijoiden kustannukset, maksu isikselle välikäsien kautta. Noille tulijoille on muuten maksettu kaikki: matkat, ruoka ja majoitus. Siksi he ehittävät tarjotut ruoat pois. Heillä on lisäksi joka kaupungissa yhteyshenkilöitä, jotka opastavat mihin mennä, ostavat juna/bussilippuja jne.

    Rahat siirtyvät vasta sitten, kun yksilö pääsee perille ja soittaa kotiväelleen, jotka ilmoittavat sitten rikollisjärjestöille.

    Vain saudeilla olisi tähän kaikkeen rahaan, ja saudithan ovat isiksen jälkeen kaikkein vanhakantaisimpia muslimeita. Ja tämä selittäisi myös sen, miksei saudit huoli sunni-uskonveljiään pakolaisiksi omaan maahansa.

    Minua ottaa uskomattoman paljon päähän tämä muslimi-invaasion suvaitseminen yhdistettynä sensuuriin.

    Äänestä

oppiaineenaan: kuinka jättää naiset ja lapset sotimaan ja juosta itse karkuun, niin ettei sandaalitkaan maahan osu.

Äänestä

Irakin armeijan upseeri hamuaa Suomen armeijaan töihin? Haiskahtaako vallankaappauksen valmistelulta? ISIksen pohjoinen prikaati marssii maahan paraikaa, nuoria taisteluikäisiä miehiä, Irakin armeija. Eihän niitä nyt omiaan vastaan huvitakaan taistella vaan kohteena on Eurooppa.

Äänestä

Sepitetty tarina. Takaisin kotimaahansa.

Äänestä
  • Joo, eiköhän olisi paras tällekin sotilaalle opetella isänmaallisuutta siellä kotimaassa. Ettei käy sitten niin, että se piilossa ollut isänmaallisuus alkaa oirehtia, kun on kotoutettu 5 vuotta Suomeen. Mikä on se tavallisin tarina joka tulijan kohdalla.

    Äänestä

Isisin soluttama agentti !!!

Tuollaisia EI PIDÄ missään tapauksessa ottaa ilmaiseksikaan-EI EES huusseja siivoamaankaan Suomen armeijaan !!!

Äänestä

Tervetuloa kaikki muutkin sotapakolaiset suomeen. Naiset ja lapsethan jäivät puolustamaan "isän"maatasi.

Äänestä

Ei mitään perustettava turvapaikkaan. Kuka vaan voi sepittää tarinan ja vaatia turvapaikkaa.

Äänestä

Satua kaikki, ei papereita, selittää voi vaikka olevansa hevonvitun presidentti.
Pitäsi olla lopetusykskkö suomessa ampumassa kuula kalloon kaikille, ei paperittomille.

Äänestä

Joo - jos kapteenska lähtee käpykaartiin, niin miksi ei sitten tavan sotilaat ?

Suomen ei pitäisi mitenkään sotkeutua näiden ihmisten asioihin - palautus omaan kotimaahansa.

Jokunen Suomalainen Kapteeni kuoli kun Neuvosto Liitto hyökkäsi Suomeen

ei pidä sotkeentua noihin muslimeihin - me ei koskaan tulla niitä ymmärtämään

Äänestä

Sotaveteraaneja ei ole enää montaa elossa. Rahoja on käyttämättä satoja miljoonia, eikö näitä rahoja voisi käyttää pakolaisten olojen parantamiseen. Nämäkin ihmiset ovat veteraaneja ja traumasoituneita . Heillä on varmasti monenlaisia henkisiä ongelmia joihin tarvitsevat ammattiauttajan apua.

Äänestä

Sota tarvii sotilaat ja kauppa kauppiaat,aika huonoltanäyttää lähi-idän ja euroopan
kannalta,jos sotilaat ei halua puolustaa maatansa ja ihmettelevät kun vihollinen
yrittää tappaa heidät,tästä voi seurata viellä hirvittävä verilöyly.Obamakin haluaa
pysyä erossa,joka on ymmärrettävää,kun se yksi entinen kekkuli on koko sotkun
pääarkkitehti.

Äänestä

Tuon kaltaiset upseerit ovat saaneet perhe taustalla upseeri viran. Hän edustaa eliittiä Irakissa. Hän ei ole eliitti sotilas, vaan kabinetti solttu upseeri. Hänen kaltaisella pelkurilla ei ole selviytymis mahdollisuuksia taistelussa.

Äänestä

Näkeehän sen jo päältä päin, että nuoret miehet ovat käpykaartiin lähteneitä siviilipukuisia sotilaita. Vanhemmat miehet taas ovat käpykaartiin lähteneitä upseereja ja aliupseereja, jotkut jopa perheineen.

Äänestä

Onpa todellinen rehti ammattisotilas. Lähti sotaa pakoon ja jätti perheensä pulaan. On kyllä todellinen vellihousu eikä mikään sotilas.

Äänestä

Kyllä se on parempi, kun kapteeni nyt vaan lähtee kiltisti tiedusteluretkelle,että mihin se perhe ja läheiset jäivät. On hyvin ala-arvoista ja upseerin arvoa loukkaavaa, että tulee tänne kaipaamaan läheisiään ja kertomaan ,että on uhattu tappaa.

Äänestä

En kyllä oikein viittisi sotilaaksi kuttua ählämiä joka lähtee pakoon ja jättää vaimonsa, lapsensa juostessaan muna pystyssä suomeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aseet_kiinostavat kirjoitti:

Kun minut oli yritetty tappaa Irakissa kaksi kertaa, päätin lähteä ja jättää kaiken, kertoo Irakin armeijan entinen kapteeni Ali Ihsan Mohammed Aldolaimi.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/irakilainen-ex-kapteeni-jouduin-isisin-silmatikuksi-minut-yritettiin-tappaa-kahdesti/5304606

Aldolaimi on sunnimuslimi, joka joutui kertomansa mukaan terroristijärjestö Isisin silmätikuksi.

– Olen hyvin onnellinen ja helpottunut, että olen nyt turvassa. Olen myös erittäin surullinen, että jouduin luopumaan omaisistani, ystävistäni, kotimaastani ja työstäni. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Irakilainen Aldolaimi pelkää, mitä hänen Bagdadissa piileskeleville vanhemmilleen tapahtuu. Turvapaikan lisäksi hän toivoo saavansa myös äitinsä ja isänsä Suomeen. Ensin hän aikoo kuitenkin opetella suomen kielen ja hankkia sotilas kanteenille sopivan työpaikan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu