Tämäkin palsta tuon todistaa.
"Tuore tutkimus yhdistää alhaisen älykkyysosamäärän ennakkoluuloihin, rasismiin ja konservatiivisuuteen.
Brockin yliopistossa Yhdysvaltain Ontariossa tehdyn tutkimuksen mukaan huonosti älykkyystesteissä pärjänneistä lapsista tulee muita todennäköisemmin ennakkoluuloisia ja konservatiivisia.
Konservatiivisissa ideologioissa houkuttaa niiden tarjoama rakenne ja järjestys, jotka tekevät monimutkaisesta maailmasta helpommin ymmärrettävän.
- Valitettavasti monet noista piirteistä myös edistävät ennakkoluuloja, Hodson sanoi LiveScience.com-sivuston haastattelussa.
Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen. Ideologiat poistavat sotkuisuuden ja tarjoavat yksinkertaisempaa ratkaisua. Ei siksi taida olla yllättävää, että ihmiset, joiden kognitiivinen päättelykyky on heikompi, tuntevat houkutusta yksinkertaistaviin ideologioihin.
Nosek kuitenkin uskoo, että äärimmäiset mielipiteet yleensä vetoavat ihmisiin, joiden älykkyys on keskimääräistä alhaisempi."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012020215155533_ul.shtml
"Tuore tutkimus yhdistää alhaisen älykkyysosamäärän ennakkoluuloihin, rasismiin ja konservatiivisuuteen.
Brockin yliopistossa Yhdysvaltain Ontariossa tehdyn tutkimuksen mukaan huonosti älykkyystesteissä pärjänneistä lapsista tulee muita todennäköisemmin ennakkoluuloisia ja konservatiivisia.
Konservatiivisissa ideologioissa houkuttaa niiden tarjoama rakenne ja järjestys, jotka tekevät monimutkaisesta maailmasta helpommin ymmärrettävän.
- Valitettavasti monet noista piirteistä myös edistävät ennakkoluuloja, Hodson sanoi LiveScience.com-sivuston haastattelussa.
Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen. Ideologiat poistavat sotkuisuuden ja tarjoavat yksinkertaisempaa ratkaisua. Ei siksi taida olla yllättävää, että ihmiset, joiden kognitiivinen päättelykyky on heikompi, tuntevat houkutusta yksinkertaistaviin ideologioihin.
Nosek kuitenkin uskoo, että äärimmäiset mielipiteet yleensä vetoavat ihmisiin, joiden älykkyys on keskimääräistä alhaisempi."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012020215155533_ul.shtml
Vastaukset 48
Vanhimmat
"Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen. Ideologiat poistavat sotkuisuuden ja tarjoavat yksinkertaisempaa ratkaisua."
Ateismikin on ideologia.
>Ateismikin on ideologia.
Millä ihmeen perusteella? Toki on ideologian kaltaisia tapoja suhtautua ateismiin, mutta että peräti kategorisesti?
Minusta ateismi ei ole ideologia, koska en ainakaan itse päätynyt ateismiin muuta kuin sen takia, ettei Jumalasta ollut mitään merkkiä; siis olematon. Siitä en saa ideologiaa.
Mutta yksi esimerkki siitä kuinka tuo tutkimus on pätevä: tälläkin palstalla on noita konservatiiveja, ja heidän ajatusmaailmansa on äärettömän yksioikoinen ja yksinkertainen. Nyt tajuan miksi heille ei mene mikään järkipuhe. Ja he luottavat vain toisen konservatiivin lausuntoon.
Yhden määrittelyn mukaan ideologia tarkoittaa ajatusten ja uskomusten järjestelmää ja näkemystä maailmasta.
Ap juuri mittautti itsensä !
"Tuore tutkimus yhdistää alhaisen älykkyysosamäärän ennakkoluuloihin, rasismiin ja konservatiivisuuteen.
äärimmäiset mielipiteet yleensä vetoavat ihmisiin, joiden älykkyys on keskimääräistä alhaisempi."
" Millä ihmeen perusteella? Toki on ideologian kaltaisia tapoja suhtautua ateismiin, mutta että peräti kategorisesti?"
Sinunhan se pitäisi tietää, kun sitä jauhat 24/7.
Niin. Jos ei usko Jumalaan, niin se ei ole ajatus, eikä uskomus, vaan todellinen tilanne. Siis että sitä Jumalaa ei ole, mistä muut vaahtoavat. Sama mulla ufojen kanssa; en usko niihinkään, eikä se ole minun ideologia; ajatus tai uskomus.
Näytäpä neitiseni yksikin viestini, jossa edustan ateistista ideologiaa. Se on sikälikin hankalaa, kun en ole ateisti. No?
Sanompa sulle torre, ette pysty oikeaan keskusteluun, kaltaistenne ainoa päämäärä lienee, ettei kukaan toinenkaan voi keskustella.
No sen takiahan sinä paukutkin lähes joka keskustelussa. Kallellaan sopivasti kaikkiin suuntiin.
No, jos kysellään tai esitetään outoja, niin joskus se vie keskustelusta terän. Niin taisi tässä käydä. Itse vain vastasin kummalliseen asiaan.
Ja hurjan usein keskustelu on tasolla; "älä valehtele", "ala vetään". Sekin tarkoittaa, ettei henkilö halua muuta kuin tehdä keskustelun mahdottomaksi .
Ja nyt on tasolla "ala vetää erkkilä"!
Räyhis on kyllästynyt! :D Kyllä Jumala taitaa sittenkin olla olemassa.
Aiemmat vertailevat älykkyystutkimukset vuosien varrelta kertovat meille, että mustaihoiset ovat tyhmempiä kuin esim. valkoihoiset indoeurooppalaiset, että naiset ovat tyhmempiä kuin miehet ja että uskonnolliset ('religious', keitä ikinä sillä tarkoitetaankaan...?) ovat tyhmempiä kuin ei-uskonnolliset.
Nämä ovat kaikki tieteellisiä tutkimustuloksia; rotujen välisestä vertailevasta älykkyystutkimuksesta on olemassa jopa korkeatasoinen, meta-analyyttinen näyttö, jonka toi Suomessa esiin Tatu Vanhanen 2000-luvun alkupuolella.
Olisiko näillä tuloksilla mitään tekemistä sen kanssa, että tutkimuksissa käytettävän, länsimaissa yleisen, modernin älykkyyskäsityksen laatijat ovat olleet valkoihoisia ateistimiehiä?
Itse olen mieluummin hyväsydäminen ja viisas kuin älykäs!
>Itse olen mieluummin hyväsydäminen ja viisas kuin älykäs!
Paha rasti. Ihminen voi olla älykäs olematta viisas, mutta olla viisas olematta älykäs on jo vaativampi temppu.
Limiittejään hakevalle älykölle viisaus karttuu, jos on karttuakseen. Sen jälkeen viisaus ensin ja äly palvelee. Valitettavasti kaikille ei vain kerry viisautta, mistäköhän johtuu?Oisko niin ettei limiittejä haluakaan.
Yksioikoinen ja yksinkertainen ajattelutapa on nähtävissä palstan äärifundistenkin näkemyksissä selkeästi. Asiaa kyetään käsittelemään ainoastaan yhdestä näkökulmasta käsin. Mustavalkoista maailmankuva ääriuskonnollisuus taitaa vahvistaa voimakkaasti.
Yhdestä suunnasta, vain yhtä asiaa kerrallaan ja vaihtoehtoja on itseasiassa vain yksi. Se musta-valkoisuus näkyy niin, että fundiksen oma väite=mielipide=totuus on aina se oikea ja siitä eriävä on aina väärä eli se on kommunismia, homotusta, valehtelua tai jotain pahantahtoista demonista juonittelua.
Palstan fundikselta irtoaa totuus yhtä helposti kuin Kim Il Un:ilta Hole in one.
Jyrkän mustavalkoinen maailmankuva on ääriuskonnollisuuden keskeisin piirre, oli kyse sitten minkä sortin ääriuskonnollisuudesta hyvänsä.
Joskus joku fundis yllättää näkemällä harmaata, mutta tarkempi analyysi yleensä osoittaa, että pesäpallotermein sanottuna kyse on taktisesta väärästä.
Voihan se vaikuttaa tyhmyydeltä, mutta se onkin enemmän viisautta kuin älykkyyttä, ja tutkimuksethan kykenevät mittaamaan vain älykkyyttä eivätkä viisautta.
Olenkin ennemin viisas kuin älykäs.
Tieto on katoavaista.
Viisaus ilman tietoa on kylläkin melko mahdoton yhtälö.
Älykäs taas voidaan pitää tiedosta pimennossa (kuten useimmat älykkäät pidettiin meidän aikoihimme saakka, koska heidän syntyperänsä oli väärä), ja hän on silti edelleen syntyjään älykäs.
Lisäänpä vielä, että heidän syntyperänsä oli siis väärä yhteiskunnassa, jonka järjestys oli "Jumalan säätämä".
Niin - Kaikilla oma "Jumalan säätämä" paikka yhteiskunnan portaikossa (säädyt, sääty-yhteiskunta jne.) -se oli sanotaan nyt vaikka että oppi tai käsitys ennenvanhaan. vanhoina aikoina.
Totta ihmiset uskoivat että Jumala oli säätänyt jokaiselle oman paikan, tuossa 'yhteiskunta-asteikossa', jota vastaan ei pitänyt pullikoida..
Aina kun tällainen pieni uutinen jostain tutkimuksesta tulee, kannatta lähteä kyselemään ja miettiä, antaako uutinen riittäviä vastauksia.
Tässä ei mm. selvitetä millaisesta älykkyydestä on kyse. Mitä mittareita ja kuinka relevantteja ne olivat.
Jos lähdetään tästä liikkeelle:
”Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen.”
Se miten me itse kukin jäsennämme todellisuutta, perustuu näille:
Synnynnäiset ominaisuudet ja taidot
Mitä ja millaista informaatiota olemme voineet käyttää näiden asioiden jäsentämiseen eri kehitysvaiheissa.
Jos lähdetään siitä että osa meistä on käytännönläheisiä eli konkreettisesti ajattelevia ja osa abstraktisti ajattelevia. (”… joka ei ole kouriintuntuva eikä konkreettinen; käsitteellinen, epähavainnollinen, ajatuksellinen…” https://fi.wiktionary.org/wiki/abstrakti).
Konkreettinen hakee selkeitä ja käsin kosketeltavia selityksiä ja omaksuu sellaisen tiedon paremmin. Abstrakti puolestaan hahmottaa monimutkaisia ja ei niin havainnoitavia asioita. Ja tietysti sitten suurin osa on tuolta ja väliltä.
Meillä ihmisillä on ominaisuus että haluamme järjestellä asioita loogisiin ja käsiteettäviin muotoihin. Jokainen tekee sen noilla edellä kuvatuilla mahdollisuuksillaan. Täten melkoista osaa viehättää selkeä ja yksikertainen selitys, jossa ei joudu itse ahdistaviin ristiriitoihin tai vaikeiden valintojen eteen.
Näin konservatiivinen, vanhoihin tapoihin ja käsitteisiin perustuviin ja selkeitä rajoja asettaviin uskontoihin tai aatteisiin on helpompi lähteä mukaan ja omaksua.
”Ei siksi taida olla yllättävää, että ihmiset, joiden kognitiivinen päättelykyky on heikompi, tuntevat houkutusta yksinkertaistaviin ideologioihin.”
Luonnollisesti ne joille on eritäin haastavaa ajatella abstraktisti, hakevat mahdollisimman yksinkertaisia selityksiä.
”Liberaalit pitävät sitä osoituksena siitä, että heidän epäilyksensä konservatiiveista pitävät paikkansa.”
Kyllä se näkyy jotta liberaalit eivät koe liiallisia yksinkertaistettuja asioita mielekkäinä. Mutta se vaatii ymmärrystä siitäkin, että erilaisuus tulee siis näinkin – eikä sille itse voi mitään.
”Vastaavasti konservatiivit väittävät, että tutkimustuloksia on tulkittu väärin.”
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012020215155533_ul.shtml
Aivan varmaan sillä kun asetetaan älykkyys kyseenalaiseksi, se loukkaa aivan varmaan kaikkia. Miksi siis tehdä tällaista jakoa?
Mieluummin itse ajattelen näitä vain erilaisina ominaisuuksina, joita emme todellakaan ole itse valinneet ja kun hyväksymme tämän, voimme yrittää edes jollain tapaa ymmärtää toinen toisiemme erilaisuudesta huolimatta.
"Miksi siis tehdä tällaista jakoa?"
vastaus: "kun hyväksymme tämän, voimme yrittää edes jollain tapaa ymmärtää toinen toisiamme"
Niin, tarkoitin, ettei tehdä yksioikoista jakoa että ollaan vain tyhmiä tai älykkäitä, vaan nähdään erilaisia ominaisuuksia toisissamme.
Niin, mummomuori. On älykkyyttä, joka ei aina näy testeissä. Monella lailla voi osoittaa olevansa järkevä, ja silläkin lailla on ollut, että näennäisen viisas ei tajua millään joitakin asioita. Voi olla, että tarpeeksi älykkäällä ei ole maalaisjärkeä.
Toisaalta ihmisillä on tosiaan erilaisia taitoja ja taipumuksia. Niin afrikkalaisella kuin eurooppalaisella. Mutta jo ajattelun tasolla olemme erilaisia Suomessakin. On se kyllä ihme, että toiset saavat valheet olemaan totta.
Jassoo. Vai niin, että USA:lainen tieteentekijäpsykologi Hodson on siis sitä mieltä, että maailma ei ole helposti ymmärrettävä ja toisen tieteentekijän, psykologian tohtori Brian Nosekinkin mielestä todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen.
Psykologi Hudsonin mukaan älykkyystesteissä huonosti pärjänneistä lapsista tulee muita todennäköisimmin ennakkoluuloisia ja konservatiiveja, ollen aikuisina taipuvaisia kannattamaan sosiaalisesti konservatiivisia ideologioita.
No kuinka tuo tutkimus on sopusoinnussa ns. sekulaarin humanismin kanssa, jonka mukaan jokaisella ihmisellä, siis riippumatta älykkyydestä, on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen.
Kun alhaisesta älykkyydestä kärsivät lapset tulevat päähänpotkituiksi jo koulumaailmassa, he tietävät jo siinä vaiheessa olevansa "rupusakkia" tietäen myös, että ns. amerikkalainen unelma ei kulu heille.
Elättääkseen itsenä ja perheensä, tekemällä vuorokaudessa useita työrupeamia, seisomalla ruokajonaissa jne., tuskin heidän ideologiansa, mikäli heillä edes aikaa riittää niiden omaksumiseen, eivät pahemmin taida horjuttaa USA:laista maailmanjärjestystä, vaikka heillä on vielä äänioikeus.
Siihen on jo totuttu, että tieteentekijöiden rustaamia 0-tutkimuksia riittää pallollamme pilvin pimein.
»Siihen on jo totuttu, että tieteentekijöiden rustaamia 0-tutkimuksia riittää pallollamme pilvin pimein.»
Ja hyvä on niin. "Nollatutkimustenkin" tekeminen on tieteellistä työtä, mistä opitaan jotain, vaikka kyseisestä tutkimuksesta ei olisikaan jotain erityistä hyötyä yleisölle tai päätöksentekijöille. Toinen asia toki on taas se, että onko tämä kyseinen tutkimus "nollatutkimus". Näkeehän sen yhtäältä sokeakin kepillään, että minkälainen aivotoiminta konservativismin taustalla on (tai tarkemmin sanottuna ei ole). Toisaalta taas tutkimalla syitä voitaneen oppia hallitsemaan seurauksia jatkossa.
Niin. Kaiken kyseenalaistaminen on konservativismista kaukana kuin itä lännestä, ja juuri se kyseenalaistaminen on tuonut meille kaikki nykyajan "ihmeet" ja mukavuudet. Tosin eräitten palstalaisten mielestä esim. läpeensä hurskas ja ilmeisen korkeamoraalinen 1600-luku kurjuuksineen, tauteineen ja nälänhätineen (sekä Mooseksen lakeineen) oli paljon parempaa aikaa, mutta suuri enemmistö kyllä tykkää näistä tieteen ja maallistumisen tuomista mukavuuksista.
Jos vanhoja parempia aikoja haikailevat uskovat pääsisivät vanhaan aikaan, niin voisi käydä niin, että nettikirjoittelu jäisi pois, ja lähes kaikki muukin. Moni ehkä masentuisi pahasti tai kuolisi nälkään.
Mutta raamatun mukaan elämistä tavoittelisivat kaikki – myös naapureittensa osalta. Kuninkaallekin Jumala oli koko ajan kaikkeen aktiivisesti vaikuttava persoona ilman epäilyksen häivää.
Ajattelevatko tämän palstan ateistit todellakin, että noihin tutkimuksiin on luottamista, eli että esim. mustat ovat tyhmempiä kuin valkoiset jne.? Mielenkiintoista..
Minustakin viisaus on tärkeämpi ominaisuus kuin jonkun tiedenörtin määritelmän mukainen älykkyys.
>Ajattelevatko tämän palstan ateistit todellakin, että noihin tutkimuksiin on luottamista, eli että esim. mustat ovat tyhmempiä kuin valkoiset jne.?
Milloin tuollainen tutkimus noin tarkemmin ottaen on tehty, ja miten se selvisi tiedeyhteisön vertaisarvioinnista?
En tiedä. Tunnen hyvinkin älykkäitä afrikkalaisia.
Toisaalta Sambiasta tuli dokumentti aurinkokennojen laittamisesta. Tsekkiläiset olivat ne asentaneet, ja projektin päätyttyä sambialaiset sanoivat, ettei tsekit saa lähteä, koska he eivät selviä aurinkoenergiahommasta omin avuin.
Tunnen toisaalta pöhköjä suomalaisia. Kaikki tieteelliset tutkimukset pitää arvioida erikseen, koska aina voi mukana pyöriä omat asenteet.
Viitataanko tässä Tatu Vanhaseen?
”Vanhasen teorioista on kohuttu aiemmin, kun hän on selittänyt kansakuntien älykkyydellä muun muassa eri maiden taloudellista menestystä.”
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288373155674.html
”Vanhasen mukaan myös Etelä-Euroopan maiden velkaongelmat selittyvät eteläeurooppalaisten muita eurooppalaisia matalammalla ÄO:lla. Hänen mukaansa korkeamman keskimääräisen ÄO:n maat ovat hoitaneet asiansa paremmin kuin matalamman ÄO:n maat.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tatu_Vanhanen
Ei tuota Tatun tutkimusta muistaakseni oikein hyväksytty.
No, ainakin tiedemaailma kritisoi sen aika lyttyyn.
Ottamatta kantaa noihin älykkyystutkimuksiin sinänsä, älykkyys ei ole niin tärkeä ominaisuus kuin viisaus ja empaattisuus.
Ottamatta kantaa noihin tutkimuksiin, niin sekä uskonnollinen, että poliittinen konservatiivisuus näyttää vetoavan parhaiten tyhmempiin.
He hakeutuvat todennäköisemmin noihin ryhmiin, eikä nuo ryhmät tee heistä sen fiksumpia.
http://static.iltalehti.fi/ulkomaat/kuklux_etu020212STL_503_ul.jpg
Älykkyyksiä ovat:
Kielellinen älykkyys
Loogis-matemaattinen älykkyys
Musikaalinen älykkyys
Ruumiillis-kinesteettinen älykkyys
Avaruudellinen älykkyys
Interpersonaalinen älykkyys
Intrapersonaalinen älykkyys
Luontoympäristöälykkyys
Hengellinen älykkyys
Eksistentiaalinen älykkyys
Ja nykyään myös sosiaalinen älykkyys sekä tunneäly ovat älykkyyksiä. Todennäköisesti älykäs ihminen on viisaampi sekä empaattisempi – riippuen mitä pidetään älykkäänä!
Mistä tuollaisen listan kaivoit? Humpuukia ja lahjakkuuksia...
Nykyisiä käsityksiä eri älykkyyksistä. Käytetään muuten monessa paikkaa.
Samantasoista kirjoittelua, kuin täällä, olen löytänyt myös ateismi-palstalla. Eivätkä siellä tasotonsa kommentteja tee ainostaan uskovat. Sielläkin moskatekstiä kirjoittavat molemmat osapuolet yhtä paljon, myös nekin, joiden tämän aloituksen perusteella pitäisi olla niitä liberaaleja ja valistuneita.
Täällä näköjään on viisaita tekstejä kirjoituttu. Järki vaan puuttuu.
Eikä siihen pultin ja mutterin salaisuuteen luulisi kovinkaan paljon älliä vaadittavan!
ja lapsikin tajuaa ettei apinasta tule autokoulun opettajaa edes pitkällä intervallilla!
mutta kummastakaan kysymyksestä eivät pääse selville nämä palstan tosiälykkäätsuurmiehet, se se on ihme ja kumma.
Kummasti kansan enemmistö kannattaa jo hyväksyttyä avioliittolakia ja sen kaatamista vain pieni aa-vähemmistö ja jos te koostutte pääosin Suomen kovimmista älyköistä, niin olkoot sitten niin.
Älä huoli, ei sun paikkas älykkönä vaarassa ole. Viisaus mainitsemassasi asiassa tosin näyttäytyy jälkikäteen, sinulle niinkuin monelle muullekin älypäälle.
Väite, että konservatiivit ovat tyhmempiä on todistettavasti tosi. Nehän uskoo oppikirjastaankin sokeasti kahta samasta asiasta täysin vastakkaista mielipidettä.. Ei semmonen ole muuta kuin tyhmä. Tietysti skitso voi myös näin tehdä.