Olen 21 vuotias Neste Oililla porvoon jalostamolla työskentelevä operaattori. Pisti vituttamaan puheet siitä kuinka meillä on muka korkeat palkat. Jos tahdotte tietää esimerkiksi aloituspalkkamme, menkää lukemaan petrokemianteollisuuden työehtosopimus. Itselläni aloituspalkka oli 1650 vuorolisä 750 euroa. Tällä hetkellä palkkani on 2000 euroa plus vuorolisä. Meillä korkein palkka ei ikinä tule yltämään edes 3500 euroon vaikka olemme erittäin korkean riskitason laitos. Hallituksen kaavailema leikkaus veisi vuorolisistäni pois 416 euroa kuukaudessa ja kuuakusipalkkani siis tippuisi lähelle 2500 euroa. Onko tämä reilua? Jotta ymmärrätte edes hieman minkälaiset esimerkiksi suomessa teollisuuden palkat ovat: Vantaan energian lähtöpalkka on 3000 euroa vuorolisä. Ja kehtaatte väittää että meillä on kova palkka?
Porvoon jalostamo on korkean riskitason laitos mutta palkkamme ei ole sen mukainen. Vanhoilla työntekijöillä jotka olivat vielä vuosikymmeniä vanhojen sopimusten piirissä voi palkka olla korkea, mutta nykyään ei enää kenelläkään nuoremmalla työntekijällä ole kovat tulot.
Ja tiedoksenne ketkä väitätte, että kyllähän neste sitten palkkaa lisää väkeä kun palkat alentuvat. Tottakai neste palkkaa lisää porukkaa, mutta työmme vaatii muutaman vuoden perehdytyksen jotta täällä osaa tehdä edes perusasiat eli uusia työntekijöitä emme sitten perehdytä ja lopetamme ylitöiden teon (ylitöitä joudumme tällä hetkellä tekemään paljon koska on jatkuvat miehistövaje johtuen paskasta henkilöstöpolitiikasta). Että sellaista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos noin korpeaa niin vaihda työpaikkaa.
Ei tuon ikäinen perheetön mies tarvitse enempää palkkaa.
Jos olet päässyt töihin Kilpilahteen, niin olisin ihan hiljaa ja pitäisin kynsin ja hampain kiinni nykyisestä työpaikasta.