mamujen etuja heikennetään, Suomen talous ei kestä

Kerrankin oikeansuuntainen päätös:

"Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps.) mukaan turvapaikanhakijoiden sosiaalietuuksien heikentämistä selvitetään, koska Suomen talous ei kestä hakijamäärien pitkäaikaista kasvua nykyisellä tahdilla.Mäntylän mukaan etuuksien oikeaa tasoa on haettava vertaamalla Suomen tilannetta naapurimaihin. Esimerkiksi Tanska on tehnyt omaan järjestelmäänsä voimakkaita kiristyksiä."


http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7641299.html
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Valtionvarainministeri A.Subb ilmoittaa teille suuren ilon,älkää peljästykö maahntulijoista ,sillä valtio maksaa kaiken

Äänestä

piipertäjät ja hyysärit suostuu. Ne haluaa vain korottaa etuuksia niille, koska kaikillahan on oikeus suomen sosiaaliturvaan, on sitten missä tahansa syntynyt

Äänestä

Hei, pitää muistaa, että kaikki raha tulee pankista. Vaikkapa Goldman-Sachsista. Kuka sitten on rahavelan panttina?

Sehän olette te.

Ehkä aivan kaikki eivät vielä ymmärrä kuinka "tekaistun" rahajärjestelmän vakuudet toimivat. Maan alkuperäiset kansalaiset ovat todellisuudessa velkojia, jotka ovat antaneet leikkirahaa vastaan oikeita asioita kuten aikaansa, työsuorituksia tai kiinteää omaisuuttaan. Tai jopa sodissa jälkeläisiään.

Nämä velkojat pitää saada poistettua keinolla millä hyvänsä, jotta leikkirahanpainaminen voi jatkua. Siihen tarkoitukseen tarvitaan uusi erityisesti suosittu sosiaaliluokka, jonka ei tarvitse antaa vaan pelkästään saada. Suosittu sosiaaliluokka sysää tieltään sivuun alkuperäiset velkojat, jolloin nykyinen rahasysteemi voi jatkaa ja uusiutua.

Uuden sosiaaliluokan perustaminen tapahtuu juuri nyt nopeutetulla aikataululla.

Terv.: Suomen Äärioikeisto (rekisteröimätön puolue)

Äänestä

Ihan hilveetä rasismusta laittaa karvapartalapselle hintalappu. Mä en kestä tätä kylmää SuomeaAAAAAAHHHHHHGGGGGHHHH!!!!!!

Äänestä

Tämän mamuetuuksien vähentämisen päätös pitäisi tapahtua hyvin nopeassa aikataulussa, ja tieto siitä maailmalle leviämään, niin kuin Tanskakin teki. "Tänne ei tarvitse tulla."

Äänestä

100 000 turvista maksaisi 1,3 miljardia? Saattaa olla aika alakanttiin laskettu. Kun laskisi mukaan kaikki rikokset, paikkojen hajotukset, kulkutaudit ja selvitykset, niin kalliimmaksi tulisi heilahtaen. Ei se mitään, eihän tämä ole keneltäkään pois. Valtio maksaa!

Äänestä
  • sitten kun saa oleskeluluvat ja pääsee asumitukien ja sosiaalitukien täysimääräiseen piiriin kustannus on n. 50 000€ X 100 000 = 5 miljardia €

    Äänestä

Ensimmäinen järkevä puheenvuoro ministeriltä maahanmuuton tiimoilta.
Nyt vaan äkkiä Sipilä prosessikaavio kehiin, ja aikataulu lakimuutokseen. Kyllä fakta on, että emme voi avokätisesti jakaa velkarahaa elintasosurffareille samalla kun leikataan kantaväestöltä.

Äänestä

"Suomen maahanmuuttopoliittinen linja vaikuttaa kiristyneen merkittävästi tänään hallituksen neuvotteluissa. .."

Lähde: Uusi Suomi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulttuuririkastuu kirjoitti:

Kerrankin oikeansuuntainen päätös:

"Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps.) mukaan turvapaikanhakijoiden sosiaalietuuksien heikentämistä selvitetään, koska Suomen talous ei kestä hakijamäärien pitkäaikaista kasvua nykyisellä tahdilla.Mäntylän mukaan etuuksien oikeaa tasoa on haettava vertaamalla Suomen tilannetta naapurimaihin. Esimerkiksi Tanska on tehnyt omaan järjestelmäänsä voimakkaita kiristyksiä."


http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7641299.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu