Striptease

Moi!
Olen opiskelemassa ensimmäistä vuotta ja alkaa ottamaan päähän ainainen pennin venyttäminen. Nyt mulle on tarjottu duunia eroottisena tanssijana. Se työ tapahtuisi messuilla ja ravintoloissa sekä yksityistilaisuuksissa. Mua vain arveluttaa hiukan siihen hommaan ryhtyminen. Siksi kysynkin mielipidettänne tästä asiasta. Miten muhun mahdetaan koulussa ja vanhempieni suunnalta suhtautua. Mitä mieltä olette yleensä tästä tavasta tienata rahaa? Mitä ajattelette tanssitytöistä? En tiedä, musta tuntuu että voisin kyllä ajatella riisuutuvani yleisön edessä ja jos joku siitä mulle vielä maksaa niin miksei. En vain haluaisi leimautua tyhmäksi blondiksi. Mutta raha olisi kyllä tarpeen ja tällä tavoin sitä saisi aika hyvin. Jäisi sitten enemmän aikaa koulun käyntiin kun ei tarvitsisi työskennellä pitkiä päiviä. Kertokaa mielipiteitänne tästä asiasta hyvät ihmiset!! Kannattaako mun ryhtyä siihen hommaan vai ei?
113986
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ryhdy vaan, kunhan teet rajat itsellesi selväksi ja samoin muille. Tuolla alalla pyörii varmaan kaikenmaailman hämärähemmojakin, joten hankkiudu sellaiseen seuraan ettei tule ongelmia. Toisten mielipiteistä ei kannata hirveesti välittää, kun päätös on kuitenkin sinun omasi.

Äänestä

Ensin strippaillaan klubeilla, sitten poseerataan käsityölehdissä, sitten pari amatööripokeleffaa... ja ennenkuin huomaatkaan, on pornoteollisuus ja prostituutio vienyt sinut kokonaan... Voi olla että jää opiskelut vähemmälle...

Äänestä

Harkitse erittäin tarkoin mitä olet tekemässä!

Tuo eroottisen tanssijan/stripparin työ, jos siihen lähdet, tulee leimaamaan sinut takuuvarmasti.

Suomi on niin pieni maa, että anonyyminä et tuollaista voi tehdä.

Mikäli aiot saattaa opiskelut loppuun ja aiot sen jälkeen hakea muuta työtä erotiikka-alan ulkopuolelta, nämä vanhat strip teaset saattavat tulla esiin kiusallisella tavalla ja estää sinun palkkaamisesi.

Jos sen sijaan ajattelet tulevaisuuden työtä "pornostarana" niin siitä vaan.

Äänestä

...kuvottava.

Äänestä

aika monihan on strippari, mikäs siinä. itse olen tasan kerran ollut baarissa jossa oli strippareita. ne oli ihan tavallisen näkösiä tyttöjä, tosin hiton meikattuja, joten eihän niitä edes välttämättä kadulla tuntis. oli siellä mies-stripparikin=) no mutta ei SUOMI kuitenkaan valtavan pieni ole, mutta monet Suomen kaupungit on... jos "kyläläiset" ovat juoruilevaa ja pahansuopaa sorttia, niin pahalta näyttäs, mutta isommassa kaupungissa et olis niin stara=) entä kaverisi? ovatko he miten vapaamielisiä? ethän halua heitä menettää? sinulla on paljon puntarissa. ratkaisu on sinun! jos on kaunis vartalo ja sitä kehtaa näytellä niin mikäs siinä=) hih! kyllä mä miettisin tarkkaan jos mulle moinen tilaisuus tulis! ei tarttis siivoilla kauppoja aamusta iltaan...

Äänestä

Kyllä mä ainakin voisin kuvitella tekeväni sellaista hommaa jos mulla vaan pokka pitäis. Jos tiedät yrityksen olevan rehellinen ja että se ei johda mihinkään paritus touhuihin niin anna mennä vaan, mikäs sen mukavampaa kuin parin tunnin työstä koko päivän palkka.Mä ainakin ihailen sellaisia naisia joilla on itsetuntoa olla strippari.

Äänestä

Rahan eteen on opiskelijan nykyisin tehtävä lähes mitä tahansa.

Äänestä
  • nussimalla tenaa paremmin,on kokemusta.Täytyy osata lopettaa ajoissa,kukaan ei viitti jyystää päälle kolmikymppistä.

    Äänestä

Eroottinen tanssi tai exotic-dance niinkuin voi "kiltimmin" sanoa on itseasiassa aika "vaativa" ammatti. Vartalo ja yleinen ulkonäkö pitää olla kohdallaan ja tietenkin täytyy osata tanssia viehettävästi.
Ala voi tietenkin olla aika vaarallinen jos väärään seuraan joutuu. Eli kannattaa olla TODELLA varovainen kun aloittaa ja siitä sitten varmasti oppii tuntemaan rehelliset alan harrastajat, jonka jälkeen parempipalkkainen paikka voi olla tiedossa.
Sen verran yksityistilaisuuksista, että johonkin kotiin ei kannata mennä, KOSKAAN. Mutta esim. firmojen pikkujoulut voi olla ihan mukava juttu.
kaveri aloitti kyseisen ammatin tuossa pari kk sitten ja kaikki oli ihan paniikissa pari päivää mutta nyt ei tunnu missään. Sitäpaitsi ei ainakaan mua kiinnosta mennä kattoo omaa kaverii danssailemassa. Siis maine kyllä pysyy jos oma pokka!! =)


¨Go for it Girl!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Mulle on tarjottu kans samanmoista työtä kuin sulle ja oon täs miettiny että mitä tekisin sen suhteen. Jos mun elämäntilanne ois nyt toinen mitä se on nyt niin kyl mä ryhtyisin semmoseen. Mä pidän esiintymisestä ja vartaloki on kondikses, sen puoleen ei oo valittamista! =) TSEMPPIÄ SULLE!

Äänestä

Ei tanssimisessa mitään hävettävää oo. Itse alotin yli 2 vuotta sitten. Alkuun tietenkin jännitti sitä, kuka tietää ja entä jos joku tuttu tulee paikalle. Eipä mua enään oo kiinnostanu. Alalla on omat varjopuolensa. Heti alkuun kiinnitä huomiota juomiseesi. Tanssijathan saavat provikat myymistään juomista. Joten niitä tulee helposti kumottua kurkkuun. Jos jaksaa tehdä töitä selvinpäin ja pitää katseensa vain rahassa, sitä myös tekee. Kovin helposti touhu menee vain juomiseen ja hauskan pitoon.Tanssijat eivät jaa persettä, runkkaa asiakasta tai ota suihin. Muista, että työ on vain rahan tekemistä omalla esiintymisellä, kropalla. Työsi on tanssia, viihdyttää asiakkaita, ei mitään mukamas sopimatonta.
En enää tanssi, mutta tanssiurani on ollut opetavin työkokemukseni ikinä.

Anna mennä vaan, mutta pidä järki kädessä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niina kirjoitti:

Moi!
Olen opiskelemassa ensimmäistä vuotta ja alkaa ottamaan päähän ainainen pennin venyttäminen. Nyt mulle on tarjottu duunia eroottisena tanssijana. Se työ tapahtuisi messuilla ja ravintoloissa sekä yksityistilaisuuksissa. Mua vain arveluttaa hiukan siihen hommaan ryhtyminen. Siksi kysynkin mielipidettänne tästä asiasta. Miten muhun mahdetaan koulussa ja vanhempieni suunnalta suhtautua. Mitä mieltä olette yleensä tästä tavasta tienata rahaa? Mitä ajattelette tanssitytöistä? En tiedä, musta tuntuu että voisin kyllä ajatella riisuutuvani yleisön edessä ja jos joku siitä mulle vielä maksaa niin miksei. En vain haluaisi leimautua tyhmäksi blondiksi. Mutta raha olisi kyllä tarpeen ja tällä tavoin sitä saisi aika hyvin. Jäisi sitten enemmän aikaa koulun käyntiin kun ei tarvitsisi työskennellä pitkiä päiviä. Kertokaa mielipiteitänne tästä asiasta hyvät ihmiset!! Kannattaako mun ryhtyä siihen hommaan vai ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu