Turvapaikan hakijat, turvallisuusuhka

Vaikka tämä onkin teoretisointia, turvapaikan hakijat muodostavat selkeän turvallisuusuhan tai aukon Suomen puolustuksessa.

Putin piti pientä harjoittelua Suomea vastaan käytävän sodan varalta. En usko, että Venäjällä olisi mitään korkean prioriteetin tavoitteita Suomen valtaamiseksi, mutta kaikkeahan voi kokeilla ennemmin kuin menettää valtansa sisäisten kiistojen vuoksi tms.
Noniin, vaikkapa Putin 2.0 työntää puoli miljoonaa sotilasta turvapaikan hakijoiksi Suomeen. Taikasana "asylum" poistaa kaikki esteet miehityksen 1. vaiheelta. Tämän valmiiksi maassa olevan "vihreiden miesten" joukon aseistaminen on toki vähän vaikeaa, mutta sen saanee järjestettyä joko salakuljetuksilla tai välittömästi sodan alettua ilmateitse.

Jos vaikka vain 100 000 partisaania huseeraa sodan alkaessa maamme sisällä, on sota hävitty. Yhden partisaanin tavoittamiseen kun tarvitaan ryhmän verran sotilaita, eli yhteensä enemmän kuin Suomesta löytyy.

Edellä on vain teoretisointia, mutta yhtään puolustuksen aukkoa ei saa olla, että puolustus on uskottava. Tämän vuoksi olisi turvapaikkasääntöjäkin uudistettava, ettei tuollaista mahdollisuutta edes jäisi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

old_profile_3668 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu