Olen yli 45v. nainen, jolla ei mene todellakaan hyvin. Olen ollut nyk.liitossani vuosia ja vähän väliä mietin eroa. Mieheni ei kunnioita minua, eikä välitä mielipiteistäni ja on myöntänyt, ettei edes rakasta minua. Yhdessä ollaan vain tottumuksesta. Tämän vuoksi olen yrittänyt vuosia elää ilman ns. rakkautta.
Noin kolmisen vuotta sitten löysin henkilön, jonka kanssa voin olla tasavertainen ns. henkisesti, että fyysisesti. Olimme muutaman kerran yhdessä,jonka jälkeen olemme pitäneet yhteyttä puhelimitse melk.joka päivä. Emme ole tavanneet muuten, koska se ei ole mielestämme oikein puolisoitamme kohtaan. Kuitenkin jossain vaiheessa jopa rakastuin tähän henkilöön. Puhuimme joskus jopa yhteisestä tulevaisuudesta.
Nyt tämä henkilö jostain syystä haluaa olla vain YSTÄVÄ. Hän ilmoitti, ettei tunne mitään syvällisempää minua kohtaan, mutta haluaa jatkaa yhteyden pitämistä, mutta ei sen vakavampaa. Mihin tunteet ovat kadonneet? Mitä tästä pitäisi ajatella? Tuntuu, kuin sydämessäni olisi käännetty veitseä. Haluaisin olla hänen kanssaan, jatkaa siten, että voisin haaveilla vielä yhteisestä tulevaisuudesta,josta joskus olemme puhuneet. Sen piti tapahtua muutaman vuoden kuluttua. Tuntuu, kuin kaikki olisi viety minulta pois. Kuinka jaksan jatkaa tästä? Mietin, pitäisikö lopettaa heti kerralla (sydän itkee), vai jatkaa ystävyyttä toivoen parempaa (ehkä itsensä pettämistä).
Kaiken tämän keskellä soimaan itseäni siitä, että tämä henkilö on enemmän mielessäni kuin mieheni. Miestänihän olen luvannut rakastaa elämäni loppuun asti mennessämme naimisiin. Miten tässä näin kävi, vaikka mielestäni olen "tiukkapipo" ulkopuol.suhteista puhuttaessa?
Noin kolmisen vuotta sitten löysin henkilön, jonka kanssa voin olla tasavertainen ns. henkisesti, että fyysisesti. Olimme muutaman kerran yhdessä,jonka jälkeen olemme pitäneet yhteyttä puhelimitse melk.joka päivä. Emme ole tavanneet muuten, koska se ei ole mielestämme oikein puolisoitamme kohtaan. Kuitenkin jossain vaiheessa jopa rakastuin tähän henkilöön. Puhuimme joskus jopa yhteisestä tulevaisuudesta.
Nyt tämä henkilö jostain syystä haluaa olla vain YSTÄVÄ. Hän ilmoitti, ettei tunne mitään syvällisempää minua kohtaan, mutta haluaa jatkaa yhteyden pitämistä, mutta ei sen vakavampaa. Mihin tunteet ovat kadonneet? Mitä tästä pitäisi ajatella? Tuntuu, kuin sydämessäni olisi käännetty veitseä. Haluaisin olla hänen kanssaan, jatkaa siten, että voisin haaveilla vielä yhteisestä tulevaisuudesta,josta joskus olemme puhuneet. Sen piti tapahtua muutaman vuoden kuluttua. Tuntuu, kuin kaikki olisi viety minulta pois. Kuinka jaksan jatkaa tästä? Mietin, pitäisikö lopettaa heti kerralla (sydän itkee), vai jatkaa ystävyyttä toivoen parempaa (ehkä itsensä pettämistä).
Kaiken tämän keskellä soimaan itseäni siitä, että tämä henkilö on enemmän mielessäni kuin mieheni. Miestänihän olen luvannut rakastaa elämäni loppuun asti mennessämme naimisiin. Miten tässä näin kävi, vaikka mielestäni olen "tiukkapipo" ulkopuol.suhteista puhuttaessa?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta... Itse olin tosissaan avioliiton ulkopuolisia suhteita vastaan, kunnes mieheni lakkasi rakastamasta minua. Petin häntä, enkä sitä kai koskaan anna itselleni anteeksi. Nyt olemme eronneet. Eron jälkeen minulle on useasti käynyt samoin kuin Sinulle, miehet ovat halunneet olla "ystäviä". Vaatii todellista vahvuutta lopettaa kaikki kerralla, torjua ystävyys. Sillä se ystävyys on jo alusta pitäen tuhoon tuomittu. Uskon vahvasti siihen, että jos joskus on oltu enemmän kuin ystäviä, ei siitä voi enää takaisin mennä. Nämä kaikki ystävyyteni ovat hiljalleen kuivuneet kasaan ja lopulta miehistä ei enää kuulu mitään. Myönnän olleeni heikko, olisi ollut paljon helpompaa lopettaa juttu siihen kuin se luontevasti päättyy, eikä väkisin enää yrittäisi olla ystävä.