Matkustin äsken Herttoniemen metroasemalta kotiin bussilla 81 muutaman muun ihmisen kanssa. Puolessa välissä matkaa kyytiin hyppäsi neljä noin 10-13-vuotiasta somalityttöä - kaksi etuovista maksaen lippunsa, kaksi sivuovesta tyhjien lastenrattaiden kanssa. Kaikki kyydissä olijat, kuljettaja mukaan lukien, huomasivat tämän. Vanhempi rouva huomautti kuljettajalle tapahtuneesta, kuljettaja totesi huomanneensa tapahtuneen ja sanoi, ettei voi tehdä asialle mitään. Tässä vaiheessa tytöt käskivät vanhempaa rouvaa kohteliaasti pitämään päänsä kiinni. Koska mielestäni hyviä tapoja on syytä noudattaa iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai ihonväristä riippumatta, en voinut olla puuttumatta asiaan siinä vaiheessa, kun yksi tytöistä alkoi repimään kännykkää vanhemman rouvan kädestä käskien tätä lopettamaan kuvaamisen "vittu heti" (mitä rouva ei tehnyt vaan kirjoitti viestiä). Totesin tytöille, ettei bussilla voi matkustaa maksamatta lippua koska tällöin me muut maksavat asiakkaat joudumme tavalla tai toisella maksamaan heidänkin lippunsa. Sain ystävällisen kehotuksen "tukkia vittu turpani" sekä kuulla, ettei asia kuulu minulle. Totesin uudelleen edellisen, ja sain kuulla olevani "vitun rasisti", koska puhun heille asiasta. Suulain tytöistä myös totesi, ettei halua puhua kanssani, mihin vastasin joutuvani huomauttamaan hänelle tyttöjen käytöstapojen puutteen vuoksi. Tässä välissä joku tytöistä muisti nimittää vanhempaa rouvaa "vitun ämmäksi", minkä jälkeen onneksemme tyttöjen pysäkki osui jo kohdalle. Keskisormen näyttämisen sekä erinäisten rasistikorttien saattelemana tytöt toivottivat meille mukavaa päivänjatkoa.
Tärisen raivosta. Nämä huonotapaiset, sivistymättömät nulikat vanhempineen aiheuttavat juuri sitä, mitä meidän tulisi kaikin tavoin vieroksua. Suomessa puhutaan "ulkomaalaisista" yhtenäisenä ryhmänä - kun yksi tekee jotain, niin täytyyhän niiden kaikkien olla tällaisia. Olemme kovia yleistämään. Taistelen päivittäin rasismia vastaan jokapäiväisissä tilanteissa ja pyrin omalta osaltani lisäämään avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta. Mutta koska huomautin rumasta tempusta ULKOMAALAISELLE tyttöporukalle, olen ihan vitun rasisti.
Jos joku tunnistaa omat mussukkansa päivityksen perusteella (bussi 81 Herttoniemen metrikseltä Kulosaaren suu ntaan kello 16:22, jäivät pois Laivalahdenkaari 13:n tienoilla), pyydän ystävällisesti vinkkaamaan muutaman etikettisäännön näille herrantertuille - jos ei muuten, niin elämää varten.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Siinä meillä Suomen rikastuttajat ja lisää tulee koko ajan.Jos haluat inhimillisen kohtelun ,olet rasisti.Saisivat opettaa niille ensimäiseksi p-keskuksissa Suomen lakia ja käytöstapoja.
Mikset soittanut poliisille ???
Hyvä, kiihkoton esitys asiallisesta asiasta.
Sehän on normaalia mutujen tapoja ei,tyhmillä somaleilla ole minkäänläisia käytöstapoja heidät pitäis palauttaa savannin savimajoihin..
Kirjoitti nti.Helinä Sanahelinä :))))))))))))))))))))))))))
Meillä on unelma, lisää siirtolaisa.
Meillä oli unelma, ei ole enää.
Voi hyvä tavaton !!! Että ilmaiseksi lastenvaunujen kanssa ja vielä maahanmuuttajia !!
Rouva hyvä, te olette aikaisemminkin jauhanut samaa paskaa:))) Täytyy myöntää, palstan yleiseen tasoon nähden kirjoitatte oikein sujuvasti.
"...noin 10-13-vuotiasta ..."
Eihän em.ikäisten edes tarvitsisi ostaa lippua sillä alle 15 vuotiaalle ei voida antaa tarkastusmaksua;)
Ihmeellinen nuortuminen tapahtuu mamuilla ikä 30v. Suomeen tullessaan muutuu 15vuotiaaksi, missä sitä nuorennus lääkettä myydään..
Voiwiineri, kyllä meillä Suomessa tarvitsee maksaa bussimatkat sääntöjen mukasesti, vaikka lapsille ei tulisikaan tarkistusmaksua. Epärehelliset aikuiset kasvattavat lapsensa epärehellisiksi
Satutäti ilmoitti niiden olleen 10-13 vuotiaita.
Suomessa joo,mutta stadissa monet tenavat(alle 15v) oogailee ilmaiseksi.
Joka kerta kun sporaan tulee tarkastajat,2-4 aikuista kuittaa maksumääräyksen:)))
Meillähä on rehti OZAN YANAR vihr.KANSANEDUSTAJA jolta ulosotossa perittiin sakkoja kun hän joukkoliikenteessä matkusti pummilla,malliksi muille mutuille.
Musut on yhteisökulttuuri mut silti ne ei puutu kakaroidensa huonoon käytökseen eikä edes ukkojensa raiskaamisiin, jos ne raiskaa vaan vääräuskoisia !
Sontaa mikä sontaa. Kukaan ei enää halua ottaa musuja vastaan omaan maahansa.
Paitsi Sipilä porukoineen kutsuu heitä lisää..