Miksi kirkkoon pitäisi kuulua

Erosin 1969 kirkosta kun lapseni oli kastettu. Siihen aikaan pappi puhutteli eroajan.Hän moitti sanoi minun olevan huono äiti,kun erotan lapseni Jeesuksen yhteydestä.Vastasin että te erotatte juurihan hänet on kastettu. Kun olin lähdössä pois pappi sanoi selälleni että terveisiä pirulle. Vastasin että viedään terveiset molemmin puolin kun ei tiedä kumpi meistä sen ensin tapaa. Tyttäreni on luvannut että pappia ei hautajaisiini kutsuta. Olen pärjännyt tähän asti uskoen että rahalla saa ja hevosella pääsee.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Helvettiin uskoo kirkon viimeisimmän nelivuotiskyselyn mukaan 12% suomalaisista. Tänä vuonna tehdään uusi kysely, kiva seurata, paljonko osuus on taas laskenut.

Ilmankos kirkon markkinointi ei kailota "Kuulu kirkkoon tai joudut helvettiin" vaan jotain pehmoista "Kirkko tekee hyvää". Vuonna 1969 oli vielä eri tavat.

Äänestä
  • Kirkkoon kannattaa kuulua siksi että voi itse vaikuttaa kaikkeen siihen hyvään mitä kirkko edustaa.
    Osallistumalla kirkon toimintaan voi lisätä omaa käsitystä mitä kristinusko edustaa.
    Ymmärrys lisääntyy myös siitä mikä jokaisen ihmisen elämän tarkoitus on.
    Kirkon toiminta ei ole pakko pullaa vaan aivan vapaaehtoista toimintaa.
    Kirkkoa tulee arvostella yksilön kautta niin hyvässä kuin pahassa jos on tarvetta sillä yksilöt ovat EVLUT_kirkko. Selvennykseksi vielä siis jokainen jäsen on omalta osaltaan kirkkoa eli ihmiset muodostavat kirkon.
    Kirkosta eroaminen ei ole oleellista mutta oleellista on eroaminen Jumalasta jonka yhteyteen olisi hyvä pyrkiä.
    Se miksi kirkkoon kannattaa kuulua jos perusteet ovat hukassa niin suosittelen tutustumista aiheeseen.
    Muistuttaisin että kaikki on itsestä kiinni oman tahdon mukaan ja myös vastuu itsellä.

    Äänestä

  • eipahalle kirjoitti:

    Kirkkoon kannattaa kuulua siksi että voi itse vaikuttaa kaikkeen siihen hyvään mitä kirkko edustaa.
    Osallistumalla kirkon toimintaan voi lisätä omaa käsitystä mitä kristinusko edustaa.
    Ymmärrys lisääntyy myös siitä mikä jokaisen ihmisen elämän tarkoitus on.
    Kirkon toiminta ei ole pakko pullaa vaan aivan vapaaehtoista toimintaa.
    Kirkkoa tulee arvostella yksilön kautta niin hyvässä kuin pahassa jos on tarvetta sillä yksilöt ovat EVLUT_kirkko. Selvennykseksi vielä siis jokainen jäsen on omalta osaltaan kirkkoa eli ihmiset muodostavat kirkon.
    Kirkosta eroaminen ei ole oleellista mutta oleellista on eroaminen Jumalasta jonka yhteyteen olisi hyvä pyrkiä.
    Se miksi kirkkoon kannattaa kuulua jos perusteet ovat hukassa niin suosittelen tutustumista aiheeseen.
    Muistuttaisin että kaikki on itsestä kiinni oman tahdon mukaan ja myös vastuu itsellä.

    "Kirkkoon kannattaa kuulua siksi että voi itse vaikuttaa kaikkeen siihen hyvään mitä kirkko edustaa."

    Kuten piispojen palkkoihin, tyhjillään olevien kirkkorakennusten myyntiin, diakoniatyön osuuden lisäämiseen kirkon kuluista? En näe miten noihin pääsisi vaikuttamaan jos ei itse satu olemaan kirkon palkkalistoilla.

    "Osallistumalla kirkon toimintaan voi lisätä omaa käsitystä mitä kristinusko edustaa."

    Ymmärtääkseni kirkon toimintaan pääsee varsin monipuolisesti mukaan ilman että on jäsen. Saarnoja pääsee kuulemaan, vapaaehtoistyössäkään eivät varmasti kysele jäsenyyksiä. Rippikoulua, (omia) häitä ja kummiutta lukuunottamatta taitaa vähissä olla ne kirkon tapahtumat joihin ei pääse ilman jäsenyyttä.

    Äänestä

Itse en ole koskaan kuulunut kirkkoon ja ikää jo 45. Lapsikaan ei kuulu kirkkoon. Vanhempani erosivat kirkosta jo 50 vuotta sitten. Että meillä pitkä perinne olla kuulumatta kirkkoon.

Äänestä

Kirkon mielestä kirkkoon pitää kuulua, koska kirkon mielestä hyvät ihmiset kuuluu kirkkoon. Ihan sama uskotko edes Jumalaan, kunhan kuulut kirkkoon... ja maksat kirkkoverosi.

Äänestä

Itse kuulun kirkkoon vaikken käy missään tilaisuuksissa-edes joulukirkossa. Elämän suurimmissa iloissa ja suruissa koen oloni hyväksi ja turvalliseksi seurakunnan yhteydessä: kaste, vihkiminen ja hautajaiset. Moni käyttää seurakunnan palveluja hyväkseen mutta nuukuuksissaan ei maksa kirkollisveroa.

Äänestä
  • >> Moni käyttää seurakunnan palveluja hyväkseen mutta nuukuuksissaan ei maksa kirkollisveroa. <<
    Ja mitähän ne kirkon tarjoamat palvelut ovat. Satunnaisia palveluita satunnaisissa kunnissa satunnaisen kirkkoherran päähänpistojen mukaan.

    Äänestä

  • "eneroakoskaan"

    Kirkko tarvitsee sinua velkojensa maksajaksi ... älä eroa!

    Äänestä

  • fwefvfvvf kirjoitti:

    "eneroakoskaan"

    Kirkko tarvitsee sinua velkojensa maksajaksi ... älä eroa!

    Aivan!
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442719223669.html
    "Liki 900 000 euron virka-asunto marketin yläkerrasta: Lapuan piispalle kaupungin kallein huoneisto"
    Maksakaa veroa, jotta piispoilla menee juhlavasti!

    Äänestä

  • Loistava ajoitus tällekin uutiselle, luulisi lisäävän kirkosta eroamisaktiivisuutta ainakin Pohjanmaalla.

    Äänestä

Ensinnäki minusta on turhaa edes kuulua kirkkoon. Itse heti kun täytin 18 menin ja erosin. En ole uskovainen ja uskon siihen mitä näen ja koen. Vaikka uskoo kirkkoon, miksi maksaa korkollisveroa joka on vuodessa iso penni.. eroa kirkosta sivulla voit vielä tarkistaa verotuksen. Niin miksi maksaa kirkollisveroa? En itse ainakaan voisi rahalla arvioida jumalaa.. tosin verollahan ne eurot käytetään papin uuteen liperiin, kirkon kunnostamiseen aika vähä osa loppupeleissä jää.. jokainen miettikööt.. kannattaako maksaa uskostasi rahaa vai uskoa jumalaan maksamatta mitään. Ei se tee sinusta epäpyhää saatananruhtimasta päivi räsästä.

Äänestä

Kirkko tarvitsee rahasi

Äänestä

Olen eronnut kirkosta 1981. Eron syy ei ollut kirkollisvero. Minulla on varaa maksaa se vaikka kaksinkertaisena. Olin ev-lut -kirkon jäsen asiaa mitenkään koskaan miettimättä.
Erosin tajutessani, että uskoa käytetään ihmisten hallitsemiseen vallan välineenä ja sen varjolla julkisesti valehdellaan. Jos et tottele, niin joudut helvettiin. Jos teet kuten me määräämme, pääset ikuiseen taivaaseen. Säännöt - eli synnit - on määritelty. Niillä ei ole mitään tekemistä tavallisen elämän ja arjen kanssa. Vai kyttääkö lestadiolaisten jumala kuka käyttää kortonkia ja päättää murhata ja polttaa käyttäjän? Tai erään porukan jumala kyttää verenluovuttajia valitakseen tapettavat? Kamala jumala sellainen...

Vielä muistan lyseon uskonnon "opetuksen". Se ei ollut opetusta, vaan papin pitämää oman uskonsuunnan aivopesua. Ja se osin upposi 12-14v nuoriin. Mistään muusta uskonsuunnasta - katolinen, ortodox, buddha, islam jne. - ei saanut edes kysyä.

Ja uskominen Jumalaan ei tarvitse yhdenkään kirkkokunnan tai uskonnollisen yhdistyksen jäsenyyttä. Sellainen usko on uskoa aidoimmillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennustelija kirjoitti:

Erosin 1969 kirkosta kun lapseni oli kastettu. Siihen aikaan pappi puhutteli eroajan.Hän moitti sanoi minun olevan huono äiti,kun erotan lapseni Jeesuksen yhteydestä.Vastasin että te erotatte juurihan hänet on kastettu. Kun olin lähdössä pois pappi sanoi selälleni että terveisiä pirulle. Vastasin että viedään terveiset molemmin puolin kun ei tiedä kumpi meistä sen ensin tapaa. Tyttäreni on luvannut että pappia ei hautajaisiini kutsuta. Olen pärjännyt tähän asti uskoen että rahalla saa ja hevosella pääsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu