Suomessa joka toinen pv TEKEE itsemurhan

joku vanhus.
Siis todella Tekee, ajateltuaan sitä montakin kertaa.

Enemmistö heistä on evankelisluterilaisia jotka kokevat luterilaisen yhteisönsä
hylänneen heidät.

--Tuli mieleeni että siinäpä oiva aihe uuteen Kohukirjaan
teologi Ruoholle,
joka YLEN haastattelussa kauhistelee
että kirjansa 64:stä informantista joka kolmas
*on joskus ajatellut itsemurhaa*.....

Kyllä teologi Ruohoa luulisi enemmän kauhistuttavan se
kuinka hänen oma luterilainen
uskonyhteisönsä ajaa vanhukset itsemurhaan.

--Vainaja joka toinen pv,
sehän on paljon enemmän ja ihan todella tapahtuneita itsemurhia
kuin näissä jt-jutuissa.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Yksinasuvia luterilaisvanhuksia
joita ei omat sukulaiset enää huoli elämäänsä.
Kiittämättöminä Kotipalvelun 10 minsan
ruuan ovestasisäänheitosta yms.
heittävät, ruojat, lusikan nurkkaan ,ihan pahuuttaan.

Äänestä

Pitkin Eurooppaa ikääntyneet tekevät itsemurhia uskonnolliseen statukseensa katsomatta ja osa pariskunnista tekee sen yhdessä. Muistan erään uutisen jossa iäkäs pariskunta hyppäsi parvekkeelta kuolemaan käsi kädessä.

Seniorit ovat yksi suurin itsemurhan tekevien ryhmä jossa usein syynä on juurkikin korkea ikä, henkinen ja fyysinen uupumus ja mahdoliset sairaudet, vaivat jne. Muutamissa maissa eutanasia on laillista ja osa iäkkäistä sellaisen valitsee.

Todistajuudesta ja iäkkäistä. Tulee mieleen muuan toisen EU-maan todistajasisar, sittemin iäkäs, joka oli koko ikänsä nuoruudestaan alkaen ollut tienraivaajana sittemmin kierrospalvelija-miehensä rinnalla.

He / hän oli luopunut opiskelusta, lasten hankinnasa, taloutensa turvaamisesta ja kaikesta perusmukavuudesta ja viettänyt suurelta osin matkalaukkuelämää tarvealueilla puutteellisssa olosuhteissa ja uusia seurakuntiakin aloittaen.

Sitten miehensä kuoleman jälkeen hän jossakin vaiheessa alkoi selvittää pikku hiljaa mieltään kalvamaan alkeneita kysymyksiä ja koetti joistakin niistä vanhimpienkin kanssa keskustella. Todellisen "hengellisen" avun, ymmärtämisen, kulemisen ja vastauksien sijaan hänet leimattiin kapina- ja luopiohenkiseksi ja hänet luokitelttiin huonoksi seuraksi ja aiemmat vuosikymmenien 'aidot ystävät ' alkoivat ottaa välimatkaa häneen ja kääntää selkänsä. Ilmapiiri häntä kohtaan muuttui hvin kylmäksi.

Selvitystyönsä loputulema oli se, että hän lopulta joutui luopioudesta syytettynä neljästä vanhimmasta koostuneen oikeuskomitean eteen kuulusteltavaksi paikalliselle Valtakunnansalille, iäkäs sisar yksin vs. neljä vanhinta ja salin muurit.

Edelleen tuossa komiteaistunnossa hän toisti miletään kiusaavia kysymyksiä 'totuutta' koskien (mm. 607eaa. & 1914), mutta jotka sivuutettiin ja lopulta ainoa asia joka vanhimpia kiinnosti, oli saada tietää tunnustaako hän edelleen seuran hallintoelimen roolin Jumalan totuuksien kanavana.

Hänelle lopulta tuon istunnon päättyessä ilmoitettiin, että hänet erotetaan luopioudesta syytettynä.

Osa komitean jäsenistä ei ilmoituksen jälkeen edes sanonut hänelle lähtiessä näkemiin, kukan ei lähtiessä kätellyt häntä, vaan ohitti hänet salin ullko-ovella kymästi kuin ilmaa. Kukaan ei tarjonnut kyytiä kotiin tuolle iäkkäälle naiselle.

Hänestä oli kaikkien noiden elämänsä seuralle uhraamisen vuosiensa jälkeen tullut todistajille ja 'aidoille ystävilleen' yks'kaks kuin jo kuollut.

Hënellä oli terveysongelmien vuoksi liikkumisvaikeuksia, sekä toimeentulo- ja rahaongelmia aivan olemattoman eläkkeensä vuoksi.

Ainoat, jotka häntä tulivat katsomaan, tukemaan, tapaamaan, seurustelemaan ja auttamaan olivat S.aatanan maailman naapurit ja toiset ex-todistajat.

Äänestä
  • avaus kertoo että
    luterilaiset vahukset tekee vuosittain 182 itsaria.
    hurja luku
    Montakos noi jt-tyypit?
    kyl luterilaiset johtaa tossa kisassa kirkkaasti

    Äänestä

  • eutanasiaa.tarjottiin kirjoitti:

    avaus kertoo että
    luterilaiset vahukset tekee vuosittain 182 itsaria.
    hurja luku
    Montakos noi jt-tyypit?
    kyl luterilaiset johtaa tossa kisassa kirkkaasti

    Jehovan todistajia on vähemmän , alle 20 000 Suomessa, verrattuna esim luterilaisiin mutta suhteellisesti eli prosentuaalisesti Jehovan todistajista/irtaantuneista Jehovan todistajista varmasti päätyy useampi itsemurhaan.

    Miksi: Lahkojohto painostaa jäsenensä karttamaan jopa lähiomaisiaankin, jotka ovat eronneet/erotettu Jt-lahkosta. Lahkojohto painostaa hankkimaan läheiset ystävänsä vain toisten jehovan todistajien parista. Halutessaan erota lahkosta J.t voi menettää kaikki yhteydet lähiomaisiinsa, jopa vanhempiinsa, sisaruksiinsa tai lapsiinsa ja jopa kaikkiin ystäviinsä. Totta kai tälläinen tilanne altistaa ahdistukselle, masennukselle ja itsemurhille.

    Jt-lahko on julma ja ahdistava lahko, joka on syyllinen lukemattomiin itsemurhiin ja turhiin kuolemiin verensiirtokiellon takia.

    Luterilainen kirkkokunta ei painosta ketään karttamaan omaisiaan tai ystäviään missään tilanteessa eikä se painosta kieltäytymään verensiirroista.

    j.todistajat ja eksät ajatuvat ahdistuksiin ja itsemurhiin jt-lahkon takia. Sen sijaan luterilainen kirkko ei aja ketään opeillaan ja käytännöillään suuriin ongelmiin. Jos luterilaisilla on ongelmia, ne johtuvat ihan muista syistä kuin heidän kirkkokunnastaan. Jehovan todistajien ja eksien suurimmat ongelmat ja ahdistukset juontuvat heidän ahdistavasta , julmasta lahkostaan...myös mm matala koulutustaso, usein matala palkkataso, se , että siskoja jää naimattomiksi haluamattaan, se, että pareja on painostettu lapsettomiksi ja se voi myöhemmin kadottaa, kun ikää tulee ja sukupolvioppi muuttuu ja lopunajankohta ei tullutkaan, Jt-lahko on suojellut pedofiilejä ja altistanut lapsia heidän uhreikseen... niitä Jt-lahkon aikaansaamia ongelmia riittää...

    Äänestä

  • JtLahkoMasennuttaa kirjoitti:

    KUINKAMONTA jt-itsaria tehdään?
    jos sata jt eroaa, 50 tekee itsarin, niinkö?
    vuosittain?
    ja evlut seniorit tekee 182 itsaria vuosittain,
    sit päälle ne evl-nuorempien harakirit joissa kuolee sivullisiakin eikä vain kuski...
    todistajien vika nekin?
    ja junan alle hypänneet ja ja ja

    Varmaan Russian itsaritilastot romahti heti alas
    kun siellä bannattiin JW.ORG-aineisto?

    Äänestä

  • JtLahkoMasennuttaa kirjoitti:

    Jehovan todistajia on vähemmän , alle 20 000 Suomessa, verrattuna esim luterilaisiin mutta suhteellisesti eli prosentuaalisesti Jehovan todistajista/irtaantuneista Jehovan todistajista varmasti päätyy useampi itsemurhaan.

    Miksi: Lahkojohto painostaa jäsenensä karttamaan jopa lähiomaisiaankin, jotka ovat eronneet/erotettu Jt-lahkosta. Lahkojohto painostaa hankkimaan läheiset ystävänsä vain toisten jehovan todistajien parista. Halutessaan erota lahkosta J.t voi menettää kaikki yhteydet lähiomaisiinsa, jopa vanhempiinsa, sisaruksiinsa tai lapsiinsa ja jopa kaikkiin ystäviinsä. Totta kai tälläinen tilanne altistaa ahdistukselle, masennukselle ja itsemurhille.

    Jt-lahko on julma ja ahdistava lahko, joka on syyllinen lukemattomiin itsemurhiin ja turhiin kuolemiin verensiirtokiellon takia.

    Luterilainen kirkkokunta ei painosta ketään karttamaan omaisiaan tai ystäviään missään tilanteessa eikä se painosta kieltäytymään verensiirroista.

    j.todistajat ja eksät ajatuvat ahdistuksiin ja itsemurhiin jt-lahkon takia. Sen sijaan luterilainen kirkko ei aja ketään opeillaan ja käytännöillään suuriin ongelmiin. Jos luterilaisilla on ongelmia, ne johtuvat ihan muista syistä kuin heidän kirkkokunnastaan. Jehovan todistajien ja eksien suurimmat ongelmat ja ahdistukset juontuvat heidän ahdistavasta , julmasta lahkostaan...myös mm matala koulutustaso, usein matala palkkataso, se , että siskoja jää naimattomiksi haluamattaan, se, että pareja on painostettu lapsettomiksi ja se voi myöhemmin kadottaa, kun ikää tulee ja sukupolvioppi muuttuu ja lopunajankohta ei tullutkaan, Jt-lahko on suojellut pedofiilejä ja altistanut lapsia heidän uhreikseen... niitä Jt-lahkon aikaansaamia ongelmia riittää...

    joka viikko joku ex-jt jättäytyy junan alle.
    siinon jo 52 kuollutta/v

    Äänestä

Nykyinen yhteiskunta on karmea, se hiivuttaa kaikki köyhät, vanhat ja sairaat kuoloon vähitellen. Kiitämme siitä luterilaisen kirkon jäseniä: lestadiolaista Sipilää ja "koti, uskonto ja isänmaa"-Stubbia sekä katolaisen kirkon jäsentä ja naisvihaajaa Soinia.
Takinkääntely onnistuu erinomaisesti, äänestäjänsuojaa ei ole ja tulevaisuus on musta kuin multa.

Äänestä
  • "Nykyinen yhteiskunta on karmea ... "

    Kertoisitko aivan aluksi missä ihmisen historian ajassa mieluummin eläisit ja miksi?

    Raamatun kertomuksen mukaan nykyinen yhteiskunta / yhteiskunnat ovat seuraamusta Eedenin tapahtumakulusta.

    Eikös se todellinen syy ole siinä miten Jumala missasi luomistyön ja alkoi itse leikitellä ensimmäisen ihmisparin uskollisuudella ennekuin he edes olivat hankkineet elämänkokemusta ja suurta liutaa jälkeläisiä, jotka olisivat sitten ottaneet kukin oman vastuunsa.

    Nyt Jumala sälytti ilman inhimillistä B-plaania koko sitä seuraavalle ihmiskunnalle tuon Eedenin uskollisuus-kokeilu-laboratorion seuraamukset, jonka lähtökohdista ja epätäydellisyydestään he eivät edes ole vastuussa.

    Äänestä

  • syntymä_L_kuolemantuomio kirjoitti:

    "Nykyinen yhteiskunta on karmea ... "

    "Kertoisitko aivan aluksi missä ihmisen historian ajassa mieluummin eläisit ja miksi?"
    Miksi? Miksi pitäisi ohittaa nykyajan ongelmat siirtymällä keskustelemaan jostain toisesta aikakaudesta?
    "Raamatun kertomuksen mukaan nykyinen yhteiskunta / yhteiskunnat ovat seuraamusta Eedenin tapahtumakulusta."
    Se ei poista nykyajan yhteiskunnan ongelmia.
    "Eikös se todellinen syy ole siinä miten Jumala missasi luomistyön ja alkoi itse leikitellä ensimmäisen ihmisparin uskollisuudella ennekuin he edes olivat hankkineet elämänkokemusta ja suurta liutaa jälkeläisiä, jotka olisivat sitten ottaneet kukin oman vastuunsa."
    Olen edelleen sitä mieltä mitä aiemmin sanoin:
    Nykyinen yhteiskunta on karmea, se hiivuttaa kaikki köyhät, vanhat ja sairaat kuoloon vähitellen. Kiitämme siitä luterilaisen kirkon jäseniä: lestadiolaista Sipilää ja "koti, uskonto ja isänmaa"-Stubbia sekä katolaisen kirkon jäsentä ja naisvihaajaa Soinia.

    Takinkääntely onnistuu erinomaisesti, äänestäjänsuojaa ei ole ja tulevaisuus on musta kuin multa.
    "Nyt Jumala sälytti ilman inhimillistä B-plaania koko sitä seuraavalle ihmiskunnalle tuon Eedenin uskollisuus-kokeilu-laboratorion seuraamukset, jonka lähtökohdista ja epätäydellisyydestään he eivät edes ole vastuussa."
    Ihan suoraan sanoen en ymmärrä miten sinun teoriointisi mielikuvituskaverisi prosessikaavion poukkoilusta ja suunnitelman heikkouksista vaikuttaa siihen, mitä tuossa ylempänä sanoin.
    Ehkä sinun pitää pyrkiä aamupalaveriin pääjohtajasi kanssa ja esittää ehdotuksesi koskien suunnitelma-c:tä. Tai ööötä, miten vaan.

    Äänestä

  • meneaamupalaveriin kirjoitti:

    Muistutus. Olemme Jehovan todistajat palstalla, emme politiikkapalstalla.

    Ymmärrätkö sinä edes missä ja mihin aiheeseen olet ottamassa kantaa?

    Avauksen kirjoittaja koettaa kritisoida Ruohon kirjassa mainittua joidenkin ex-todistajien itsemurha-alttiutta Vartiotorniseuran vaatiman entisten uskontovereiden karttamisen ja hylkäämisen vuoksi.

    Sitten hän tekee aiheesta olkinukke-siltauksen luterilaisuuteen ja vanhuksiin ja johon puolestani reagoin.

    "Ihan suoraan sanoen en ymmärrä miten sinun teoriointisi mielikuvituskaverisi prosessikaavion poukkoilusta ja suunnitelman heikkouksista vaikuttaa siihen, mitä tuossa ylempänä sanoin."

    Ihan suoraan sanoen en ymmärrä karkean massiivista vähä-älyisyyttäsi.

    Nimenomaan kritisoin Raamattuun perustuvien uskontojen ja uskomuksien perutusta ottamalla aiheeseen kantaa uskovien omien ajatusmallien pohjalta.

    "Ehkä sinun pitää pyrkiä aamupalaveriin pääjohtajasi kanssa ja esittää ehdotuksesi koskien suunnitelma-c:tä. Tai ööötä, miten vaan."

    Vähä-älyisen reagointimallisi perusteella korjaavat plaanit kohdallasi ovat ilmeisesti jo toivottomia ja loppuun käytettyjä :D

    "Muistutus. Olemme Jehovan todistajat palstalla, emme politiikkapalstalla"
    Ymmärtääkseni se ei estä keskustelemasta faktoilla fiktion sijaan.
    "Sitten hän tekee aiheesta olkinukke-siltauksen luterilaisuuteen ja vanhuksiin ja johon puolestani reagoin."
    Nii, noh, joka tapauksessa arviolta 10 % suomalaista kärsii vakavista itsemurha-ajatuksista, kuitenkin hyvin pieni osa heistä toteuttaa tai yrittää toteuttaa aikeensa. Sinällään itsemurhan pohtiminen taustasta riippumatta on vakava asia. Todistajataustaisen syyt pohtia sitä voivat johtua myös muista asioista kuin todistajuudesta. Ruoho myös antaa ymmärtää, että kirjan 60 informantin joukosta "yllättävän" suurella osalla oli itsetuhoisia ajatuksia tai kokemuksia läheisen itsemurhasta. Samalla hän jättää kertomatta että ilmoittautuneista informanteista mukaan otettiin vain pieni osa.
    "Ihan suoraan sanoen en ymmärrä karkean massiivista vähä-älyisyyttäsi. "
    Sinulla on tietysti oikeus ajatella mitä haluat ja vetää herneitä nenääsi niin paljn kuin mahtuu. Tunge muutama korviinkin vielä niin kuva täydentyy kunnolla.
    "Nimenomaan kritisoin Raamattuun perustuvien uskontojen ja uskomuksien perutusta ottamalla aiheeseen kantaa uskovien omien ajatusmallien pohjalta."
    Niin, mitä taas totesin kuinka asiat ovat. Mielestäni uskontopalstalla keskustelu ei vaadi saduissa pysyttelyä.
    "Vähä-älyisen reagointimallisi perusteella korjaavat plaanit kohdallasi ovat ilmeisesti jo toivottomia ja loppuun käytettyjä :D"
    Olet aivan satavarmasti ensimmäinen, joka ottaa tuollaisesta itseensä tällä palstalla. Joo, minä käytin kaikki plaanit eikä sinulle jäänyt yhtään. Koita pärjätä.

    Äänestä

todistajalle 'ajattelee joskus itsaria' vaan ei tee sitä,
182 luterilaisvanhusta tekee,ihan mediasiitä kertoo
On siinä eroa lahkoissa

Äänestä
  • Sisarukseni teki itsemurhan pitkälti Jt-lahkon aikaan saaman julman hylkäämisen ja karttamisrangaistuksen takia. tunnen monia muitakin itsensä jt-lahkon aiheuttaman ahdistuksen vuoksi tappaneita.

    Luterilainen kirkko ei käske karttaa ketään eikä hylkiä. Jt-lahko käskee. se on syyllinen tuhansien kuolemaan. Jt-lahko on iljettävä ja julma Väärä profeetta.

    jos joku luterilainen päätyy itsemurhaan, ei koskaan kuulee, että se liittyisi mitenkään luterilaisen kirkon toimintaan tai opetuksiin vaan ihan muihin asioihin. Sen sijaan yleensä Jehovan todistajien ja irtaantumisvaiheessa olevien itsemurhat liittyvät Jehovan todistajien hylkäämis/karttamisoppiin ja sen aiheuttamaan masennukseen ja ahdistukseen.

    Äänestä

  • ÄläYritäHämätä kirjoitti:

    Sisarukseni teki itsemurhan pitkälti Jt-lahkon aikaan saaman julman hylkäämisen ja karttamisrangaistuksen takia. tunnen monia muitakin itsensä jt-lahkon aiheuttaman ahdistuksen vuoksi tappaneita.

    Luterilainen kirkko ei käske karttaa ketään eikä hylkiä. Jt-lahko käskee. se on syyllinen tuhansien kuolemaan. Jt-lahko on iljettävä ja julma Väärä profeetta.

    jos joku luterilainen päätyy itsemurhaan, ei koskaan kuulee, että se liittyisi mitenkään luterilaisen kirkon toimintaan tai opetuksiin vaan ihan muihin asioihin. Sen sijaan yleensä Jehovan todistajien ja irtaantumisvaiheessa olevien itsemurhat liittyvät Jehovan todistajien hylkäämis/karttamisoppiin ja sen aiheuttamaan masennukseen ja ahdistukseen.

    Aika paljon ongelmia todistajille tulee kirkon suvaitsemattomasta suhtautumisesta muihin uskontoihin. Tämä näkyy tai näkyi ainakin ennen mm. kouluissa ka päiväkodeissa hyvin selvästi. Voi siis sanoa että kirkko on tehnyt parhaansa vaikeuttaakseen todistajien elämää.

    Äänestä

  • kattospeiliin kirjoitti:

    Totta toinen puoli ja myös uskovaisilla yksilöillä on peiliin katsomisen paikka: ovatko he kohdelleet Jehovan todistajia lähimmäisinä siitä huolimatta, että nämä uskovat eri tavalla? Monet varmaan ovat, mutta paljon on niitäkin, jotka ovat suhtautuneet vihamielisesti, koska uskonnollisia erimielisyyksiä on ollut. Itsekin koin tällaista joskus.

    Äänestä

1970-luvulla kotpaikkakunnalla ei avoparit saaneet auntoa.
vaan mutta heti kun kävi vihillä sai seur.pv asuntotoimistosta avaimet.
Tiukan luterilainen asuntojohtaja sanoi
että KUKAAN susipari ei
asuntoa saa vaikka olis kakaroitakin:
vihille kun menee saa asunnon.
Sillätavoin LUTERILAISUUS ohjasi silloin kaupunkilaisten elämää.

Äänestä

Taas on lippu puolitangossa
talossamme ei asu todistajia lainkaan

Äänestä

kyl lutterilaiset johtaa täsä kisaas

Äänestä

säälittävä aloitus. ei ne vanhukset tee itsemurhia luterilaisuuden vuoksi vaan yksinäisyyden jne vuoksi. sen sijaan taas jehovan todistajien lahko joka edellyttää karttamista aiheuttaa itsemurhia. useinmiten siis entisen todistajan tekemä itsemurha liittyy uskontoon, kun taas "luterilaisten" tekemät itsemurhat eivät liity luterilaisuuteen.

Äänestä
  • ne jt:t itkee kun ne jää YKSIN...
    yksin jääneet evl vanhukset tekee itsareita
    YHTEINEN nimittäjä
    on siis yksninäisyys,
    johon ei auta luterilaisuus eikä jahvelaisuus
    * I.'m so LONELY I could die*
    lauloi
    myös KING
    https://www.youtube.com/watch?v=PotB76gi2_4

    Äänestä

  • lonelyness.KILLS kirjoitti:

    ne jt:t itkee kun ne jää YKSIN...
    yksin jääneet evl vanhukset tekee itsareita
    YHTEINEN nimittäjä
    on siis yksninäisyys,
    johon ei auta luterilaisuus eikä jahvelaisuus
    * I.'m so LONELY I could die*
    lauloi
    myös KING
    https://www.youtube.com/watch?v=PotB76gi2_4

    yhteinen nimittäjä on kyllä yksinäisyys mutta asian ydin on siinä että vt-seuran kohdalla se on tuottamuksellista ja tarkoitushakuista, kun taas lahkon ulkopuolisessa maailmassa mikään taho ei velvoita ihmisiä hylkäämään toisiaan. ihmiset hylkää muutenkin toisiaan, ei sitä tarvisi vartiotorniseuran enää opeillaan lisätä ja haluta.

    hyvin harvoin kuitenkaan tapahtuu niin totaalista hylkäämistä mitä jehovan todistajien kohdalla. karttamisoppia ei voi puolustaa millään argumenteillä. se on sairasta henkistä väkivaltaa. lahko on sairas.

    Äänestä

## Tilastot kätkevät sisäänsä kuitenkin sysimustan kohdan,
josta mielellään vaietaan.
Itsetuhoiset kolarit ja
junan alle jättäytymiset ovat pysyneet samalla tasolla vuodesta toiseen.
##
MOT-ohjelma Itsemurha maantiellä
käsittelee arkaa aihetta monipuolisesti.
Tapauksia tutkineet asiantuntijat kertovat, miten vaikeaa on seuloa liikenteen seasta itsetuhoiset kuljettajat.
Sadat tuhannet suomalaiset syövät mielialalääkkeitä.
Toki vain pieni osa masentuneista on itselleen ja muille vaaraksi.

###

Tieliikenteessä tapahtuu pari-kolmekymmentä itsemurhaa vuosittain.
###
Joka viikko keskimäärin jää joku junan alle - tahallaan.
Vaikenemisen taustalla on ajatus,
jonka mukaan itsemurhista uutisoiminen saattaa lisätä itsemurhia,
ainakin hetkellisesti ja etenkin jos uutisoinnissa kuvaillaan tarkasti tekotapoja.###
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/17/itsetuhoisiset-kolarit-eivat-vahene-vaikenemalla?ref=ydd-newest-in-sp

Äänestä
  • Kyllä se on se vika siinä - Vanhus- sanassa , tai siis sen sanan takana piilevässä kuolemanpelossa , ihmiset ei siedä nähdä vanhenemisen oletettuja ilmiöitä , Vaikka olisi elämänsä parhaassa kunnossa , tukan harmaantuminen saa ihmiset reagoimaan ,
    itse käyn lähes joka päivä kuntosalilla , nostan maasta nyt 120 kiloo , ja nostaisin enemmänkin , jos viitsisin ,
    silti , joka toinen päivä, joku oikein ajattelun kukkanen , tulee sanomaan , että eikö se olisi jo aika jättää nämä hommat nuoremmille, jotka kykenee,
    Minä aina sanon , että kykenepäs ensin nostaa tuo 130 kg tanko, niin koetan perässä ,
    Niin ei yritäkään , ja ilme on kuin Teksasin moottorisahamurhaajalla , Minäkin olen vasta 8- kymppinen , pidän selllaista treeniä , että ette siihen juuri kukaan pysty , Olen Tanssiseurassa harjoittelemassa kilpatanssia , , ja käymme kerran viikossa 6-10km Sauvalenkillä ,
    ehdimme Teatteriin ja elokuviin ; Se -Vanhustelu- sana kuului maalaiselämään , jossa -50 vuotiaat pantiin -hyvässä tapauksessa , syytingille,istumaan nurkkaan , ja uudet isännät alkoi peltoja tallaamaan ,
    eikä se riipu uskonnoista , ne on aina vallankäytön välineitä ,
    Sitten , joku älähti tuolla alussa , kun äärioikeistolaista Soinia arvosteltiin, -
    Kyllä se vain kuuluu Uskonasioihinkin , jos lapsilta viedään leipä suusta ,niinkuin ministeri Soini aikoo tehdäPakkolailla perheiden tuloille , .. perustelemalla aikeitaan Ranskalaisen aatelisFilosofi Rousseaun -1700 luvulla kirjoittamissa valtio-opeilla ,ns,"Yhteiskuntasopimuksella ", Josta Rousseau sanoo -Valtio-Oppi- kirjassaan , että jos joku vähä-
    älyinen kansanosa ei ymmärrä hyväksyä itselleen hyvin epäedullista yhteiskuntasopimusta , -on Lainlaatijan se hänelle opetettava ns, kovalla kädellä ,
    Totta kai se on raamatun neuvo se vertaus , jossa isäntä näyttelee hyvistä sanomalla palkkalaiselleen , että saan tehdä rahoillani mitä tahdon ;
    mutta kun ne eivät enää ole hänen rahojaan , vaan suoritetusta työstä maksettava palkka , - Mooseskin käski maksamaan , -
    NYthän Uskontojen Hallintaopitkin perustuvat aatelisherra Rousseaun teorioille;

    Äänestä

Luterilaiset johtaa mutta jehovantodistajat hyvänä kakkosena.
Miten ihmeessä ainoa oikea totuus voi saada edes yhtä itsarin tehnyttä aikaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yli.180vainajaa.vuodessa kirjoitti:

joku vanhus.
Siis todella Tekee, ajateltuaan sitä montakin kertaa.

Enemmistö heistä on evankelisluterilaisia jotka kokevat luterilaisen yhteisönsä
hylänneen heidät.

--Tuli mieleeni että siinäpä oiva aihe uuteen Kohukirjaan
teologi Ruoholle,
joka YLEN haastattelussa kauhistelee
että kirjansa 64:stä informantista joka kolmas
*on joskus ajatellut itsemurhaa*.....

Kyllä teologi Ruohoa luulisi enemmän kauhistuttavan se
kuinka hänen oma luterilainen
uskonyhteisönsä ajaa vanhukset itsemurhaan.

--Vainaja joka toinen pv,
sehän on paljon enemmän ja ihan todella tapahtuneita itsemurhia
kuin näissä jt-jutuissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu