Perusperiaatteet poliittisesta mielenilmauksesta:
Oikeus ilmaista mieltä katsotaan työntekijöiden PERUSOIKEUDEKSI ja se on tunnustettu perustuslaissa.
Työntekijöillä on AINA oikeus toimeenpanna poliittinen mielenilmaus, jolla pyritään vaikuttamaan laajemmin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Mielenilmaus voidaan kohdistaa esimerkiksi hallituksen tai eduskunnan päätöksiä vastaan.
Perjantaina 18.9. on 100.000 ihmisen mielenilmaus klo 11–13 Helsingin Rautatientorilla.
SAK:n aluetoimistot järjestävät BUSSIKULJETUKSIA ympäri Suomen. Tietoa näistä löytyy Facebookin tapahtumasivulta ja PAM:n sekä SAK:n nettisivuilta sitä mukaa, kun varmistuvat. Bussikuljetukset eivät maksa osallistujille mitään.
Voinko tosiaan osallistua mielenilmaukseen ihan noin vain? KYLLÄ. Puhu asiasta työporukkasi kanssa ja osallistukaa kaikki mielenilmaukseen.
Koskeeko mielenilmaus liittoon kuulumattomia? KYLLÄ. Kyseessä on yleinen poliittinen mielenilmaus, johon voivat osallistua kaikki työntekijät.
Voit myös osallistua lähettämällä VIESTIN Stubbille, Soinille ja Sipilälle osoitteessa http://www.terveisethallitukselle.fi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Noo mutta EK:n toivomuksen mukaan vain vapaalla olevat osallistuisivat - muut jatkakoot hommiaan.
Siis mitä häh!
Mikä mielenosoitus se olisi jos kaikki osallistuvat noudattaisivat EK:n ja hallituksen tahtoa.
Mielenilmaus on kova pala EK:lle ja hallitukselle juuri siksi, koska näiden politiikka on epädemokraattista eikä kunnioita ihmisarvoa.
Sen huomaa jo siitä kuinka aikusiet äijät itkee täällä ek:n asiaa =D
Ja muuten viikkao enen lakkoa =D
Mutta ei ole oikeutta olla osallistumatta. Luottamusmies kävi uhkailemassa ,että kaikki osallistuvat. Antoi ymmärtää että huonosti käy jos töihin tulee.
On se ihme juttu, että edelleenkään iso osa kansasta ei ymmärrä millaisessa suossa ollaan ja koko ajan uppoamassa lisää. Mitään muutoksia ei haluta tehdä ja kun joku seitsemän vuoden talouskurimuksen jälkeen tekee aloitteen, niin ay-liike sanoo kategorisesti kaikkeen "ei käy meille".
Nyt tulisi sitten antaa aikaa ay-liikkeen omien esitysten valmistelulle. Onko tosiaan niin, että ay-liikkeellä ei ole aiemmin ollut mitään sisäistä tarvetta rakentaa ja esittää vaihtoehtoisia toimintamalleja, joilla oikeasti saataisiin työelämää merkittävästi kehitettyä ja tuettua Suomen taloutta???? Eli nyt aletaan pohtia ja rakentaa omia ehdotuksia...huhuu; oletteko lainkaan kartalla siitä, mitä reaalielämässä tapahtuu?
Devalvaatio on ainoa vaihtoehto, Se "rankaisee" niin herroja kuin narreja ja pääomia täydellisen samanarvoisesti. Niin kauan kuin olette EUssa ette tule koskaan näkemään että pääomiin ja herrojen palkkoihin puututaan.
Tietysti tiedän että devalvoidakseen Suomen olisi erottava EUsta.
Suomella on tasan kaksi vaihtoehtoa:
1) Erota EUsta heti ja devalvoitava mahdollisimman pian.
2) Sinnitellä mukana EUssa samaan tapaan kuin Kreikka, alistua IMFn, Eun ja EUn isojen toimijoiden junttaan joka ajaa esim. tällä holtittomalla maahanmuuttopolitiikallaan kansallisvaltiot siihen tilaan että ne ovat täysin voimattomia ja isojen toimijoiden (Saksa, Ranska, IMF) tarjoama velkojen anteeksianto voi pelastaa ko. Kansallisvaltiot, pelastamisen ehto on kuitenkin liittovaltio.
Tällä hetkellä näyttäisi olevan pienten valtioiden hivutus. Unkari niskoittelee ja EU mahtavat ärähtelevät sitä pysymään ruodussa.
Kertokaa toki jos logiikka ontuu. Hiukan kuulostaa salaliitto-teorialta jollaisiin en ole aiemmin uskonut.