40 lopun ajan merkkiä 40

40. Rooman valtakunnan paluu.

”Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen. Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.” – Daniel 7:23

Danielin ja Ilmestyskirja puhuvat Rooman imperiumin uudesta tulemisesta ja tänä päivänä se on nähtävissä nimellä Euroopan Unioni. EU perustettiin alun perin vuonna 1957 Raamatun mainitseman 10 valtioliittona. Globaalin kommunikaation myötä ihmiset käyttävät yhtä yhteistä kieltä yhä enemmän – englantia – kuten Baabelin tornissa, joka oli ensimmäinen yritys johtaa koko maailma yhden lipun alle.

TowerofBabelEU

”Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.” – 1. Mooses 11:6

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mustahevonen

      11. kuningas ja Selukidien Syyriasta 8. kuningas oli Antiokhos neljäs Epifanes.

      • JEESUSONHERRA

        JEESUSONHERRA


    • Antikristuksenvaltakunta

      Antikristuksen valtakunnan laajuus

      Kannattaa nyt katsastaa vähän Raamatun sanomaa siitä, mitä tuo antikristuksen valtakunta käsittää ja mitä valtioita siihen mahdollisesti kuuluu ja millä alueilla siis ihmiset joutuvat miettimään joskus pitkien aikojen päästä pedon merkkiä.

      Seuraavia valtioita siihen pedon valtakuntaan tullee kuulumaan:

      Ps 83: Antikristushan vihaa juuri Israelin kansaa

      1 Laulu, Aasafin virsi.(83:2) Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.

      2 (83:3) Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä.

      3 (83:4) Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan.

      4 (83:5) He sanovat: "Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta".

      5 (83:6) Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan:

      6 (83:7) Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset,

      7 (83:8) Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat.

      8 (83:9) Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela

      Hes 38: Googin sodan häviäjät liittynevät antikristuksen joukkoihin myös.

      1 Minulle tuli tämä Herran sana:

      2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan

      3 ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.

      4 Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki.

      5 Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla.

      6 Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat-lukuisat kansat ovat sinun kanssasi

      Katsotaan millaiselle alueelle pedon eli antikristuksen valtakunta siis ulottuu.

      - Turkki (Vähä-Aasia: Goog ja Maagog, Mesek, Tuubal, Goomer, Toogarma

      - Syyria (Assyria

      - Libanon (Tyyro, Gebal,

      - Gaza ja Palestiina (filistealaiset, amalekilaiset,

      - Jordania (Edom, Mooab, Ammon, hagrilaiset,

      - Libya (Puut,

      - Sudan (Etiopia eli Kuus,

      - Saudi-Arabia (ismaelilaiset ja Edom eli idumealaiset,

      - Iran (Persia,

      - Irak (Babylon,

      Ei tuo pedon eli antikristuksen valtakunta lienee tuon laajempi tule olemaan, tuossa on jo riittävästi tuhovoimaa Israelia vastaan ja tuolla pedon valtakunnan alueella olevia Jeesuksen seuraajia vastaan.

      Tämänkin löydät sieltä keskusteluosiosta Vapaakirkko - Mitä aikaa elämme ja mitä on tulossa.

    • En kullä ole aloittajan kanssa sinne päinkään samaa mieltä. Voin perustellakin asian monella tapaa Raamatulla mutta esimerkiksi Roomanavaltakunan paluu on pahasti ristiriidassa ilmestyskirjan ilmoituksen kanssa. Sen voi lukea seitsemästä kuninkaasta joista viisi on mennyt, yksi on ja yksi on tuleva, joka pysyy vähän aikaa ja se on yksi noista viidestä jotaka ovat kaatuneet ja on itse kahdeksas. No tämä on sekavan kuuloinen litania mutta kronologisetsi merkittävä, nimittäin lause "yksi on" oli hallitsijana juuri ilmestyksirjan aikaan, joten se ei voi olla Rooma, eikä sen sijasta EU:kaan, vaan se on yksi noista viidestä, joista niistäkin voidaan poistaa kaksi mahdottomana mutta kun samassa luvussa puhutaan suuren Babylonin kukistumisesta ja yski noista kaatuneista hallitsijoista nimenomaan on vanha Babylon, joka voisi olla se kahdeksas itse. Tätä pohjaa kun katsoo, niin ei ole epäilystäkään etteikö suuri Babylon ole se neljäs petio, joka työntää kolme kuningasta edestään. Lisäksi meidän edessämme kasvaa peto nimeltä "ääri Islam" ISIS joka ulottaa lonkeronsa joka paikkaan ja vain tällä on juurensa Babyloniassa Irakin alueella.

      • Aloittaja kuvaa neljättä petoa näin :”Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen." Kysyn sinulta, eikö ISIS juuri ole erilainen kuin muut ja on ylen hirmuinen ja tallaa ja murskaa alleen kaiken muun?


      • Ai niin... lause "se syö kaiken maan", täytyy myös muistaa mikä on raamatullisetsi maata ja mikä on merta. Maa on ns. Levantti alue, se maa-alue jonka Jumala on Israelille luvannut ja meri on sitä ympäröivät muuta maat. Eli jos ISIS syö kaiken maan, se ei tarkoita esim Venäjää, Kiinaa, USA:a ja Etelä-Amerikkaa, vaan Levanttialuetta ydin Israelin ympärillä olevia maita. No kysyn vielä, miltä se nyt näyttää, se valloitus?


      • mustahevonen

        Juuri nyt Levantista taistellaan , sionismin idea on valloittaa nuo alueet , he opissaan kertovat sen olevan lupaus Abrahamin jälkeläisille, noH nhoh
        Uskonnolla on lupa erehtyä aina , tuota valloitusta juutalaiset yrittivät n, 1000 eaa. ja se päättyi Israelin ja Juudan valtioitten tuhoon.
        Menneisyydestä Raamattu kirjoittaa eikä sillä ole mitään muuta tekemistä kuin sionismin oppirakenteissa valhe joka on tehty juutalaisten asuttamiseksi palestiinaan ja tuo sionismi on aloitettu viimeistään 1800 luvulla siinä muodossa kuin se on kristinuskoisille valehdeltu ja sen turvin on juutalaisia kokoontunut palestiinan Levanttiin n, 8 miljoonaa.

        USA tuhoaa kulttuurin kulttuurin perään toteuttaakseen juutalaisen unelman Levantin hallinnasta. Se on syynä tähän suureen pakolaisvirtana joka on nyt parhaimmillaan alkamassa.


      • Henkien tunnistamisen lesson 1. on maailman helpoin asia, jonka jokainen meistä osaa. Kysy vaan yksi kysymys, "mikä on mielestäsi Israelin asema Lähi-Idässä" ???
        Tämä kysymyksen kysyttyäsi kun saat melkein okennuksen omaisesti Israel haukkumaryöpyn päällesi, sinun on varsin helppo ymmärtää, missä hengessä joku puhuu.
        Mutta jos saat vastauksena analyyttisen rauhallisen Israelia siunaavan vastauksen, tunnet että henki on Jumalan lähettämä rauhanhenki.


      • Siunataan Israelia!!!


      • JarmoEklund kirjoitti:

        Aloittaja kuvaa neljättä petoa näin :”Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen." Kysyn sinulta, eikö ISIS juuri ole erilainen kuin muut ja on ylen hirmuinen ja tallaa ja murskaa alleen kaiken muun?

        >Kysyn sinulta, eikö ISIS juuri ole erilainen kuin muut ja on ylen hirmuinen ja tallaa ja murskaa alleen kaiken muun?
        Isis ottaa koko ajan pataansa kurdeilta. Harmi että kurdeja ei kiinnosta kuin oman alueensa turvaaminen.


      • JarmoEklund kirjoitti:

        Siunataan Israelia!!!

        Rasistista, uskonnollista natsivaltiota? Ei paha, siunasinahn paavikin Hitleri ntoimet. Gott mitt uns!


      • mustahevonen
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Kysyn sinulta, eikö ISIS juuri ole erilainen kuin muut ja on ylen hirmuinen ja tallaa ja murskaa alleen kaiken muun?
        Isis ottaa koko ajan pataansa kurdeilta. Harmi että kurdeja ei kiinnosta kuin oman alueensa turvaaminen.

        Syyria murskataan monien muidenkin toimesta kuin ISIKSEN ,raunioita ja raatoja syntyy myös NATO pommituksissa ja kuningasvalta ei ole luopunut kruunustaan ja sekin hävittää, kaikki tuo hävitys sopii sionisteille , se odottaa mahdollisuuttaan laajentaa aluettaan Israelin valtion nimellä.

        Kuinka voin hyväksyä Israelin toimet Gazassa ja Syyrian raunioittamisen sionististen aseitten voimin USA pommittaa kristinuskon tähden. Ja NATO yhtyy siihen tuho on sitten yhtä täydellinen kuin Libyassa ja kukaan ei siellä enää estä pakolaisvirtaa , eikä Gaddafia ole enää jolle länsi voisi maksaa ettei pakolaisia tule.

        Ja uskonsodat kaikki ovat uskonsotia joissa rukoillaan Jumalan antamaan voiton ja kukistamaan paha vihollinen , ei se tee poikkeusta minkä nimisen Jumalan nimiin rukoillaan , useasti sama Jumala on sota rintaman molemmilla puolilla.


      • JarmoEklund kirjoitti:

        Aloittaja kuvaa neljättä petoa näin :”Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen." Kysyn sinulta, eikö ISIS juuri ole erilainen kuin muut ja on ylen hirmuinen ja tallaa ja murskaa alleen kaiken muun?

        Suomikin kuuluu tuohon petoon.


      • pertsa2012 kirjoitti:

        Suomikin kuuluu tuohon petoon.

        Raamattu sanoo että sotaa on oleva loppuun asti, joten kysyn tällä alustuksella kaikilta että ketä vastaan peto sotii, jos se hallitsee lopulta koko maailmaa?


      • Mainitsin ekassa kommentissa lähteen, josta kopioin ajatuksen. Rooma ei silti minustakaan ole ollenkaan mahdoton ajatus pedoksi. Ks. esim. täältä: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=2186
        Tämä kerhohan kuuluu illuminaattieliittiin, joka on oma kokonaisuutensa eikä sitä voi alkaa fundeerata tässä pienessä alakommentissa.
        Tosiasia on, että meistä kukaan ei tiedä vastausta petoihin alati muuttuvassa maailman tilkkutäkissä, vaikka voidaan oletella kukin omien ajatustensa mukaan. Vain Jumala tietää.


    • Vihainens

      Just joo, tämmösten pipipäitten takia joka tää alottajaki on, on uskon siivellä sotia sodittu ja soditaa vieläkin. Tämmöset pipipää uskovaiset heti hiiteen, hävetkää, kotiakkaan teitä ei voi patistaa kun toden näköisesti vanhemmat on samanlaisia pipipäitä, menkää hiiteen älkääkä tulko koskaan takaisin!

      • Kuulkaas kun uskonsodat ovat pelkkä ateistien ikioma myytti ja samalla iso vale. Maailman suurimmat sodat olivat kaikkea muuta kuin uskontojen sotia, ne olivat kaikki poliittisen aatteen, hallitsijoiden vainoharhojen ja vanhojen hallitsijoiden keskinäisten kaunojen eskaloimia suursotia, joihin on maa maalta tullut eri syistä lisää osallisia. Toisen maailmanosodan syyt olivat vieläkin poliittisemmat, maailmanvaltaan, varallisuuteen ja raaka-aineisiin sidoksissa.
        Lopuksi vielä tuleva sotakin alkaa ryöstösotana mutta päättyy suureen uskonostaan Harmageddoniin.


    • filade

      Mauno Mattila tutkii Raamattua kirjaimellisesti, mutta entiselle Rooman vallan alueelle muodostuva 10 valtioliitto on vihanajan alussa vallassa vähän aikaa (Ilm.17:10), niinpä nykyisellä EU:lla ei ole osaa tulevan valtioliiton muodostumiselle.

      • Kirjaimellinen tutkiminen ei auta Raamatun tulkinnassa muuten kuin sen verran että voi muistaa ulkoa jakeita. Muuta virkaa sillä ei ole. Sen sijaan kun opettelee tuntemaan Raamatun kuvakieltä ja sen symboolisia merkityksiä, niin se on verrattavissa uskoon tulemiseen, maailma näyttää ihan erilaiselta. Samoin Raamattu avautuu kuin uutena kirjana, koska siellä seuraa moni kuvakielessä käytettävä termi laidasta laitaan, vanhasta uuteen testamenttiin. Jumala on sen kaiken niin säätänyt, että kun lukee jotain uudesta testamentista melkein kirjaimelleen ja sitten löytää vanhasta testamentista saman asian mutta kuvakielenä. Se on huikeeta, koska niissä on yleensä niin, että salatusta mannasta saa irti aina jotain uutta, jota ei ole ennemin tiennyt mutta siellä se on. Siellä se on ollut aina mutta naamioituna kuvakieleksi.
        En tiedä ymmärsittekö te mutta toisaalta tiedän että ne jotka ymmärsi, voivat nyökytellä tyytyväisenä ja todeta että totta se on.


      • Vanhassa testamentissa saattaa olla yksi simppeli tarina, josta kaikki ovat miettineet että mitähän tuollakin on virkaa. Mutta kun sen saa avata kuvakielellä, huomaakin ettei tämä täällä TOISIAAN ole vahingossa, vaan se selittää koko periaatteen. Näin minä olen löytänyt paljon asioita.


      • mustahevonen

        Kuvakieli ja mieli kuva tuo mielikuvitusharhan ja siitä syntyy uskonsuunta ja uskonsuuntien erimielisyydestä syntyy uskonsota.
        Uskonsodasta syntyy viha ja vihassa tapetaan ,juonitaan, haetaan valtapyrkimyksiä ja lopuksi suunnitellaan sota ja tietämättömät puhuvat sotien syttymisestä.


      • JarmoEklund kirjoitti:

        Kirjaimellinen tutkiminen ei auta Raamatun tulkinnassa muuten kuin sen verran että voi muistaa ulkoa jakeita. Muuta virkaa sillä ei ole. Sen sijaan kun opettelee tuntemaan Raamatun kuvakieltä ja sen symboolisia merkityksiä, niin se on verrattavissa uskoon tulemiseen, maailma näyttää ihan erilaiselta. Samoin Raamattu avautuu kuin uutena kirjana, koska siellä seuraa moni kuvakielessä käytettävä termi laidasta laitaan, vanhasta uuteen testamenttiin. Jumala on sen kaiken niin säätänyt, että kun lukee jotain uudesta testamentista melkein kirjaimelleen ja sitten löytää vanhasta testamentista saman asian mutta kuvakielenä. Se on huikeeta, koska niissä on yleensä niin, että salatusta mannasta saa irti aina jotain uutta, jota ei ole ennemin tiennyt mutta siellä se on. Siellä se on ollut aina mutta naamioituna kuvakieleksi.
        En tiedä ymmärsittekö te mutta toisaalta tiedän että ne jotka ymmärsi, voivat nyökytellä tyytyväisenä ja todeta että totta se on.

        Sinun tempauksistasi ei ole mitään näyttöä , mutta vanhurskasten ylösnousemus on yksi ja tuomion ylösnousemus on toinen (massa)tempaus.Näistä kahdesta evankeliumit puhuvat eivätkä mistään salaisista tempoiluista.


    • Aloituksesta ensimmäisessä lähdelinkissä ovat kaikki 40 lopun ajan merkkiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      63
      4030
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      80
      3670
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3185
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2548
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2397
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      51
      2179
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2025
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1768
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1700
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1566
    Aihe