Mä en kestä. Käyttökaktkos suomen suurimalla ja

suosituimalla suomi 24.fi Mitä minä teen kun silläaikaa tulee hirveästi asia Toivokaamme kanssani että kestän kuin. kollaa kestää. Ketään ei ole kysynyt että hävettääkö minua kirjoittaa wc.n puhtaanapidosta Ei ollenkaan sitten vasta minua hävettäisi jos käyttätyisin siten että toiset saisivat aina siivosta jälkeni Minun wc.n pitää olla niin puhdas ja kiiltävä että siitä voi vaikka oman kuvansa peilata Tuoksua saunavihdalta, tervalta ja saunasaippualta kuten myös kaikenlaisilta ihon helllimistuotteilta Jännitin innoissani että onko mahdolista että käymässäni sekatarvarakaupassa voisiko olla niin että siellä olisi niin tavalista kulutustavaraa jonka oletan kuuluvan jokaiseen talouteen todennäköisesti olenkin väärässä. Kyllä siellä oli jopa kaksi mallia että tyyliin valitkaa siitä Voin kertoa että olen kyllä nähnyt tasokkaampia valikoimia mutta ilmeisesti monetkaan eivät välitä minkälaiselta heidän wvharja näyttää itselleni ei kyllä kelpaa mikätahansa Tälläkin heitän vesilintua ns. kun pääseen valitsemaan monipuolisesta valikoimasta. Siis miten mä kestän tämän katkoksen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En ajattele, mitä mielikuvitus lukijat / seuraajat mahdolisesti ajattelevat kirjoitusvirheistä pilkun ja pisteiden puuttumisesta kuin siitä että lause alkaa Isollakirjaimella. Tiedän kyllä riittävästi ja se riittää. Ajattelin vain todeta tähän Isoon WC- Harja keskusteluun sen että joku on joskus todennut tiivistetysti mm. Kirjoittaminen tapahtuupa se minkä lajin puitteissa tahansa merkitsee yksityisen ja julkisen maailman vuorottelua. Se edelyttää kiipeilemistä mielen kaikilla tasoilla, usein hyvinkin rasittavaa urheilua. Se on etsimistä. muistamista, unennäköä, kiihkoa ja angarinta logiikkaa. Se on kyllä totta. Miten muuten ketään voi tulla toimeen ilman domestoakaan varmaankin he joilla ei ole väliä millä wc.n pesevät.

Äänestä
  • Mä en kestä mainoshahmo " sasu " Miten voi olla että ihmiset käyttävät tulitikkuja haju haittojen ehkäisyyn wc.ä Kyllä on kuulema vanhankansan kikka kolmonen jolloin kun ovat köyneet isolla tarpeellaan niin lähtiessään raapaisevat tulitikun niin rikin haju sitten poistaa epämääräiset lemut Onkohan ketään laskenut kuinka paljon tuosta säästöjä tulee Entäs tokmanni joka mainostaa halpaa wc paperia Onko ketään tehnyt kyselyä ja laittanut kaikki myytävät wvpaperit arvioitavaksi mikä niistä on paras hinta / laatu suhde Epäilen että enmbo voittaa . Mutta ihan oikeasti miksi käyttää tulitikkuja kun myytävänä on hienostunella tavalla aivan fantastisia raikastajia ja puhtaus on jo puoliruokaa. Saanko pyyttää, kuluttakaa wcpaperia älkää nyt ihan kaikessa säästökö tai voihan se olla että on erikseen wcpaperin kulutuksen tarkkailijoita .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


äljfap kirjoitti:

suosituimalla suomi 24.fi Mitä minä teen kun silläaikaa tulee hirveästi asia Toivokaamme kanssani että kestän kuin. kollaa kestää. Ketään ei ole kysynyt että hävettääkö minua kirjoittaa wc.n puhtaanapidosta Ei ollenkaan sitten vasta minua hävettäisi jos käyttätyisin siten että toiset saisivat aina siivosta jälkeni Minun wc.n pitää olla niin puhdas ja kiiltävä että siitä voi vaikka oman kuvansa peilata Tuoksua saunavihdalta, tervalta ja saunasaippualta kuten myös kaikenlaisilta ihon helllimistuotteilta Jännitin innoissani että onko mahdolista että käymässäni sekatarvarakaupassa voisiko olla niin että siellä olisi niin tavalista kulutustavaraa jonka oletan kuuluvan jokaiseen talouteen todennäköisesti olenkin väärässä. Kyllä siellä oli jopa kaksi mallia että tyyliin valitkaa siitä Voin kertoa että olen kyllä nähnyt tasokkaampia valikoimia mutta ilmeisesti monetkaan eivät välitä minkälaiselta heidän wvharja näyttää itselleni ei kyllä kelpaa mikätahansa Tälläkin heitän vesilintua ns. kun pääseen valitsemaan monipuolisesta valikoimasta. Siis miten mä kestän tämän katkoksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu