Sain kuulla duunissa että ilmeisesti pomoni oli sanonut minusta todella henkilökohtaisia asioita eteenpäin, ne jutut oli siinä mielessä noloja että ajattelin että en kehtaa enään mennä töihin. No siinä sitten aloin ihan raivoissaan kirjoittaa kirjettä pomolle missä oli uskomattoman törkeitä haukkumasanoja ja uhkauksia, lisäksi kirje sisälsi myös kellokorttini ja työpaikan avaimet.
Pomoni yritti soitella paripäivää mulle kun en ilmestynyt töihin, en jaksanut vastata hänelle ollenkaan.
3 päivänä erään toisen osaston esimies soitti mulle ja sanoi että hän oli saanut kirjeeni minkä oli tullut hänen työpöydälleen (postit tuodaan suoraan esimiesten työpöydälle, duunarien postit tulee kahvihuoneen pöydälle) ja pahoitteli että oli mennyt kännipäissään sanomaan musta tosi henkilökohtaisia juttuja.
Hän oli nähnyt sairaslomatodistukseni (missä tuo nolo juttu on) esimieheni työpöydällä ja oli nähnyt minkä takia olen ollut sairaslomalla. Hän oli sitten viikonloppuna sanonut asiasta eräälle työntekijälle joka oli sitten levittänyt asiaa eteenpäin. (Työkaverini sanoi että kuuli musta juttua eräältä työkaverilta ja molemmat ajateltiin että mun esimiehen täytyy olla jutun levityksen takana, sillä luulin että vain hän tietää minkä takia olin sairaslomalla).
Sanoin tälle pomolle että teit todella pahan virheen kun levitit tietojani ja kysyin että miten ihmeessä kirje tuli juuri teille kun siinä oli selvästi mun esimiehen nimi ja osaston numero? Tämä sanoi että kappas niin onkin ja että se oli ensimmäinen kerta hänen aikanaan kun firmassa menee postit sekaisin. Hän hämmästeli sitä että kirjeen oli pitänyt mennä mun pomolle ja pahoitteli asiaa ja lupasi rahallista korvausta asiasta.
Hän lupasi myös selittää asian esimiehelleni ja kertoa että minkä takia en ollut tullut töihin. Tarjoiduin lupaukseen, ajattelin että parempi nolona on töitä tehdä kuin olla työttömänä ja köyhänä.
No tuo pomo sitten soitti mulle iltapäivällä ja kertoi että oli jutellut esimieheni kanssa ja esimieheni oli sanonut että mitä ihmettä että hänhän on ollut töissä ja hän oli soittanut iltapäivällä toiselle tyypille että takas ei ole tulemista koska hän on ollut ilmoittamatta toistuvasti 3 päivää putkeen poissa töistä! Pomoni oli sekoittanut minut ja sen tyypin kenelle tuo toisen osaston esimies oli kertonut musta asioita ja hän oli sitten levittänyt sitä eteenpäin.
Me olemme kesä työntekijöitä ja esimieheni ei edes tunne kaikkia meijän osastolla työskenteleviä. Mutta aika järjetön sattuma että kirjeeni menee vahingossa oikealle henkilölle ja tuo henkilö mikä levitti toisen osasto esimieheltä kuulemiani yksityisasioita niin sai potkut. Ihan järjetöntä mutta totta.
Anteeksi vaikea lukuisesta tekstistä, mulla on paha lukihäiriö.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Selvennys, kun pomoni soitteli mulle niin hän tapansa mukaan olisi yrittänyt saada meidän osastolta yhtä tyyppiä kiinni. Hän ei soittaanut kirjeeni eikä poissaolojeni takia koska hän luuli että olin osastolla töissä.
ja vielä semmoinen juttu että se minun pomo ei minulle turhaan yleensä soittele mutta nyt soitti kun ei saanut muita kiinni. Luulin olevani lomalla, mutta olinkin töissä. Siksi pomoni luuli minun olevan kotona vaikka olin töissä. No en tarvitse mitään rahallista korvausta enkä rahatontakaan korvausta. Rahat kuitenkin otin.
Arvaanko oikein ettet tee kovin vaativaa työtä. Ainakin toivoisin niin. Siis ainakaan sellaista millä on mitään kansantaloudellista merkitystä tms.