Raamatun Moosekselle oli afrikkalainen musta vaimo

Se oli yleinen eurooppalainen käsitys myös ennen orjuuden aikakautta. Mm. tunnettu taitelija maalasi siitä taulun ja katolisen kirkon sekä Martti Lutherin mukaan näin oli Raamattua myös tulkittava. Raamatun kertomuksen mukaan Jumala hyväksyi siis "rotujen" väliset avioliitot. Rasistisempi tulkinta yleistyi vasta 1700-luvun lopulta ja jatkui jonnekin II maailmansotaan asti.

https://www.youtube.com/watch?v=bAB9yNNKCoM
26200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat
  • Juu, kyllä tuossakin pärstässä ihonväri on se pienin murhe.

    Äänestä

  • Kaunis nainen kertakaikkiaan.

    Äänestä

Kiinnostavaa tapauksessa on se että keski-ajalla ja Uuden Ajan alkupuolella tuon vaimon tulkittiin olleen tummaihoisen afrikkalaisen. Myöhemmin on alettu väittää että hän olisi ollut valkoihoinen. Kushien maa käsittää aivan Egyptin eteläiset osat ja Sudanin. Sudanissa asuu maapallon kaikkein tummaihoisimmat ihmiset.

Äänestä

Myöskin "Kuningas Salomon oli kovin TUMMA",mutta sitä ei saa mainita
"puhtaiden juutalaisten keskuudessa",jotka eivät ole edes alkuperäisiä
israelilaisia vaan jo alkujaan sekoontuivat beduiinien naisten paritteluun
ja omaksuivat heidän epäjumalansa.Sen tähden YAHWEn viha syttyi
israelin kansaa kohtaan ja jerusalem tuhoontui YAHWEn tahdosta.DNA
tutkimusten perusteella etiopian mustat ovat kaikkein lähimpänä alku-
peräisiä hebrealaisia,sudanin alueen kansa toisena.Se kirvelee nykypäivän
"ASHKENAZI JUUTALAISIA",koska heidät oli käännytetty PAKOSTA.
Nykyisrael on täynnä "sekarotuisia juutalaisia"jotka eivät tule toimeen
keskenään.

Äänestä

Afrikkalaiset ovat viriiliä ja kaunista kansaa jotka ovat asuttaneet kaikki maailman kolkat jälkeläisillään ja tulevat sen 2000-luvulla tekemään uudestaan.

Äänestä

Sitä jo silloin oltiin rasisteja. Ei jumala päästänyt Moosesta luvattuun maahan kun sillä oli musta muija. Sitäpaitsi Mooseshan oli salakuljettaja. Vei kansan erämaan läpi.

Äänestä
  • Missä on se lupaus luettavissa että Suomi annetaan
    afrikkalaisille?

    Äänestä

  • sakilla.tulevat kirjoitti:

    Missä on se lupaus luettavissa että Suomi annetaan
    afrikkalaisille?

    Empä tiedä afrikkalaisista mutta juutalaiset on luvanneet maamme Lähi-idästä tulleille pakolaisille.

    Äänestä

Olemme kaikki afrikkalaisen naisen jälkeläisiä.

Äänestä
  • Emmekä muuten ole.

    Äänestä

  • Jokainen eurooppalainen on yhden ainoan Afrikan itärannikolla noin 80 000 vuotta sitten asuneen mustan naisen jälkeläinen. Kaikki DNA tutkimukset sen osoittavat.

    Äänestä

  • Ei muuten osoita eivätkä siis ole.

    Äänestä

  • zxcvbnmk kirjoitti:

    Jokainen eurooppalainen on yhden ainoan Afrikan itärannikolla noin 80 000 vuotta sitten asuneen mustan naisen jälkeläinen. Kaikki DNA tutkimukset sen osoittavat.

    Paskapuhetta - ihmiskunta on Raamatun mukaan 6-7000 vuotta vanha alkaen Aatamista ja Eevasta.

    Äänestä

  • "Olemme kaikki afrikkalaisen naisen jälkeläisiä."

    Höpö höpö. Se olisi jo geneettisesti mahdotonta ja geenitutkijat tietävät sen tosi hyvin. Tuota paskaa tyrkytetään kuin jotain islamin suvaitsemista älykkäälle ihmiselle mutta tuossa ei ole hitusenkaan vertaa tieteellistä taustaa. Joku yksi ja kaksi henkilöä voi väittää mitä tahtoo mutta ei siitä sen seurauksena totta tule.

    Äänestä

  • EvoDelusion kirjoitti:

    Paskapuhetta - ihmiskunta on Raamatun mukaan 6-7000 vuotta vanha alkaen Aatamista ja Eevasta.

    Höpö höpö. Raamatussa ei maailman ikää ole ilmoitettu. Jotkut tyypit vain ovat aikojen saatossa tulkinneet tuon iän sillä perusteella mitä Israelin kansan sukupolvia oli mainittu. Tarkempi tutkimus osoitti kuitenkin että kymmeniä sukupolvia puuttui luettelosta joten tulkinnat ovat jo tältäkin osin pielessä. Ja mitä tulee "sukupolvi"määrittelyyn se voi sen ajan tulkinnassa tarkoittaa kaikkea paristakymmenstä vuodesta tuhanteen vuoteen.

    Äänestä

  • Entäs Aatami ja Eeva ja heidän jälkeläisensä? Olikos värillä väliä, kun Jumala teki tehtäviään?

    Äänestä

ja kielet kaikille, ettei he sekottuisi keskenään, äläkää koskaan sekoittako kansoja keskenään, muuten te olette kaikki maattomia ja tuhon omia, sillä maattomalla ihmisellä ei ole koskaan kotia, hän kiertelee ympäriinsä kyliä ja kaupunkeja murhaa ja varastelee henkensä pitimiseksi. Sen kummemmin asiaa miettimättä sanoisin että aika hyvin tuntuu toteutuvan euroopassa tuo raamatun kohta. Jumala on tarkoituksella asettanut kansat erikseen eikä sekasin. Ja kun ne sekoitetaan tulee ongelmia ihan raamatun mukaisesti.

Äänestä

Olihan Jeesuskin Lähi-Idästä ja kulki kymmenen homokaverin kanssa.

Äänestä
  • No ilmankos piispat ja papit on niin innoissaan homoparien vihkimisestä!

    Äänestä

Aatami ja Eeva, esivanhempamme olivat mustaihoisia.

Äänestä

Tästä ei puhuta mitään kirkkohistoriassa. Mooseksen vaimo oli nykyisen Sudanin alueelta. Hän oli kushilainen juutalaisten kirjoitusten mukaan.

Äänestä

Musta vaimo on tänä päivänäkin parempi kumppani valkoiselle miehelle kuin nalkuttava valkoihoinen ämmä. Pahimpia ovat emansipoituneet femakot: suoranaisia hirviöitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TotuusTuleeEsille kirjoitti:

Se oli yleinen eurooppalainen käsitys myös ennen orjuuden aikakautta. Mm. tunnettu taitelija maalasi siitä taulun ja katolisen kirkon sekä Martti Lutherin mukaan näin oli Raamattua myös tulkittava. Raamatun kertomuksen mukaan Jumala hyväksyi siis "rotujen" väliset avioliitot. Rasistisempi tulkinta yleistyi vasta 1700-luvun lopulta ja jatkui jonnekin II maailmansotaan asti.

https://www.youtube.com/watch?v=bAB9yNNKCoM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu