Jeesuksen juutalaisuus hyvää Jumalalta

Jeesuksen hyvää juutalaisuutta rakastaa jokainen hyvää rakastava ihminen.

Jeesus on Immanuel ja tarkoittaa "Jumala kanssamme".

Rakastetaan Jumalaa ja Kuningas Jeesusta ja Israelia ja kaikkia lähimmäisiämme, näin Jeesus on opettanut ja edelleen opettaa, ja vesi ja veri ja Henki todistaa tämän tänäänkin, amen, halleluja!
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Isälle Jumalle Pojan Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä.

Äänestä

Rakastetaan Juutataisten Kuningas Jeesusta, sillä on Yksi!

Äänestä

vetää jokaista juutalaisten ensin, ja samoin jokaista muuta parannukseen Jeesuksen suhteen, amen, halleluja!

Tämä on evankeliumi eli ilouutinen ensin Israelille ja samoin kaikille kansoille, ilman yhtään erotusta!

Mitä pimeämpää on ollut ihmisen elämässä, sitä suurempi valkeus ja iloa ja rauha syntyy ihmisellä suhteessa ainoaan Luojaan eli Jumalaan ja myös Jeesukseen, sillä Jeesus on Immanuen ihmisten keskuudessä, totisesti, ylistetään Isää Herran nimessä, Jeesus on Herra!

Äänestä

Taas täällä levitellään perättömiä.YAHWE JUMALAN poika ei ole koskaan
ollut "JUUTALAINEN",eikä tule koskaan olemaankaan.Jeesus ei ikinä ole mainuinnut missään raamatunpaikassa olevansa juutalainen. Jeesuksen
maailmaantulo ei johtunut MARIAN ja JOOSEFIN sukupuolisesta yhdynnästä,
koska se tapahtuma oli ihmeteko isältään YAHWElta.Ylin "JUMALA" itse
asetti siemenen MARIAN kohtuun,mutta sillä ei ole mitään tekemistä
juutalaisuuden kanssa.Valheellisia olettamuksia viljellään teidän vajavaisten
kommenteissa,harhauttaen jopa kriittisemmätkin ajattelijat.Olette kaikki
saatanan apulaisia levitellen harhaoppeja,ilman todisteita.

Äänestä

Israelin 12 sukukunnista on valittu ENSIN siihen 144.000 "taivas-luokkaan",
sen jälkeen muut,kansallisuudesta huolimatta.Siihen "jäämistöön"saattaa
kuulua muutamia suomalaisiakin,mutta ei monta ? Helluntalaisia ei kelpuuteta mihinkään,eikä lestaadiolaisia,eikä Ev-lut.porukkaakaan,jne,jne.Kristikunnan
on ennustettu olevan pilaantunutta lihaa korppikotkille.Muslimit eivät kelpaa edes raadonsyöjille,niin kaukana he ovat puhtaasta YAHWEn palvonnasta.

Äänestä
  • Jahve on Siinain tulivuorijumala, juutalaisten kansallishaltija.

    Meillä kristityillä on suurempi, koko ihmiskunnan Jumala!

    Roomalaiskirje:
    3:29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin

    HYVÄ!

    Äänestä

  • KTS

    Mietippä vähän mitä kirjoitit.

    Äänestä

  • fari.g kirjoitti:

    KTS

    Mietippä vähän mitä kirjoitit.

    Apostolien Teot:

    7:30 Ja kun neljäkymmentä vuotta oli kulunut, ilmestyi hänelle Siinain vuoren erämaassa ENKELI palavan orjantappurapensaan liekissä.

    7:35 Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen ENKELIN kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.

    7:38 Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli ENKELIN kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa; ja hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi.

    7:53 te, jotka ENKELIEN toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."

    Galatalaiskirje:

    1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka ENKELI taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

    Äänestä

  • Evankeliumin julistaminen on kirottua toimintaa. HUH !

    Äänestä

lähes kaikki uskonnot ovat saaneet vain aikaiseksi sotia tai muuta häslinkiä haloo voiko ihminen olla noin tyhmä no onhan se.

Äänestä

Jeesus pelastaa ihmisiä valtakuntaansa ja hyvään Jumalan lapseuteen ja juutalaisuuteen, sillä Jeesus on Juutalaisten Kuningas, amen, halleluja. Ylistetään Israelin Herraa Jeesusta.

Äänestä

Juutalaisuuden kautta olemme saaneet evankeliumin Jeesuksesta. Shalom!

Äänestä

Eli oikeammin Sanasta. Toorasta.

Äänestä

Raamatussa paljonkin, ja Jeesus Nasaretilainen on Herra ja Immanuel, amen, halleluja! Raamatun juutalaisessa ilmoituksessa Israelin Herra on tietysti aivan keskiössä kaikessa ja Herran Henki todistaa Jeesuksesta ja kaikesta siitä, minkä olemme saanneet kauttaan juutalaisten kautta, kun Jeesus on sitä perustuksena ja Jalona Öljypuun runkona. Ei se, ettei kaikki juutalaiset Jeesusta vielä tunnusta Israelin Herrana, voi muuttaa sitä tosiasiaa, että Jeesus on Israelin Herra, ja toki taivaallinen Uusi Jerusalem on se Jumalan kaupunki ja kotikaupunkimme, ja Poika Jeesus on Isän oikealla puolella valtaistuimellaan ja pian tulee asettamaan tuhatvuotisen valtakuntansa ja kokoaa siihen kaikki pyhänsä juutalaisuudesta ja kaikkialta, ketkä vain ottavat vastaan hyvän evankeliumin totuuden ja todellisuuden.

Äänestä
  • Tässä sulle pähkinä purtavaksi

    Jeesus juutalaisille; "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

    Äänestä

  • Jeesus juutalaisille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."

    Jeesus juutalaiselle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

    Jeesus juutalaisille: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi."

    Jeesus juutalaisille: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat".

    Äänestä

  • ratkaisu.hyvään kirjoitti:

    Jeesus juutalaisille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."

    Kansankirkkomme edesmennyt, suuresti kunnioitettu ylipaimen,
    arkkipiispa Gustaf Johansson tunsi juutalaiset, ja hänellä oli
    heistä jokseenkin samanlainen käsitys kuin Martti Lutherilla. Hän
    lausuukin heistä: »Juutalaiset odottavat Messiasta, joka tuo
    heille maailman vallan. Messias on tullut, mutta hän ei ollut
    semmoinen kuin juutalaiset toivoivat. He kokoavat nyt
    rahoja ja koettavat kaikin keinoin heikentää muita kansoja,
    jotta Messiaalla tullessaan olisi helpompi päästä valtaan.
    Tämä väärä messiastoivo kannattaa juutalaisten pyrintöjä,
    mutta se pettää, sillä lupaus Messiaan maailmanhallinnosta
    toteutuu tulevassa maailmanajassa. Sionismi on luopunut
    isien uskosta ja uskonnosta.-» (Herättäjä, n:o 1, 3/1. 1925).

    Äänestä

  • ratkaisu.hyvään kirjoitti:

    Jeesus juutalaisille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia. Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun."

    Jeesus juutalaiselle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

    Jeesus juutalaisille: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi."

    Jeesus juutalaisille: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat".

    Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."

    Niin juutalaiset sanoivat: "Ei kai hän aikone tappaa itseänsä, koska sanoo: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla'?"

    Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.

    Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."

    Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.

    Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

    Äänestä

Jeesuksen juutalaisuus hyvää Jumalalta.

Äänestä

Rasisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raamatussa.kerrottu kirjoitti:

Jeesuksen hyvää juutalaisuutta rakastaa jokainen hyvää rakastava ihminen.

Jeesus on Immanuel ja tarkoittaa "Jumala kanssamme".

Rakastetaan Jumalaa ja Kuningas Jeesusta ja Israelia ja kaikkia lähimmäisiämme, näin Jeesus on opettanut ja edelleen opettaa, ja vesi ja veri ja Henki todistaa tämän tänäänkin, amen, halleluja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu