Tiedän, että teen kauhean väärin... niin itseäni kuin työtoverini perhettä kohtaan. Mutta voimani ei riitä enään pääsemään tästä irti!!!!
Olemme tunteneet toisemme jo vuosia, kummatkin olemme hyvässä asemassa töissä, onneksi eri osastoilla. Jotenkin se vaan alkoi, vaivihkaa nyt jo muutama vuosi seurusteltu. Kiinni on jääty jo ainakin puolenkymmentä kertaa ja yritetty lopettaa tätä, mutta ei tästä tule mitään. Viikko tai pari menee ja kun sitten jossain palaverissa nähdään, niin ikävä iskee. ja sitten se mies soittaa ja taas tämä alkaa uudelleen. Viime vuonna olimme puoli vuotta niin että vain soiteltiin tai nähtiin kahvilla töiden jälkeen, mutta nyt en enään jaksa taistella, vaikka tiedän että sieltä vaimo taas tulee silmille kun saa tietää. Nyt tämä on taas ihan mahdotonta, soittoja joka päivä, kahvilla käyntiä, yhteisiä viikonloppuja jne. Yhteydenotot tulee aina miehen puolelta, samoin lupaukset yhteisestä tulevaisuudesta. En tiedä, kuitenkin taas jaksan uskoa, luulisi että minulla on jo työni puolesta riittävästi järkeä, mutta ei, taidan olla joko tavallista tyhmempi nainen tai sitten vaan hullusti rakastunut. Nyt en haluasi luovuttaa koska tiedän että tämä ihminen on minun ja samaa väittää toinen osapuoli. Mutta, mitä mietitään kotona, miksi ei erota kaiken tämän jälkeen. Vaimo tuntuu aika tiukalta tapaukselta, uhkailee ja syyttelee mikä toki on ihan oikeutettua häneltä, mutta onkohan nyt niin että kun mies on töissä johtaja niin kotona ollaan tossunalla vai pelkääkö sitten ettei minua saa sinne hellan ja nyrkin väliin koska joudun aika paljon olemaan työni takia iltaisin pois kotoa.
Tiedä häntä, meillä molemmilla on lapsia, hän on vielä avioliitossa. Onko syy lapset siihen ettei erota? Joskus mietin, miten ihmeessä se vaimo raukka kestää sen ettei mies arvosta häntä, vaan aina uudelleen pettää ja tiedän että minulla pitäisi olla voimia sanoa Ei kun hän soittaa.
Mistä saan tähän voimaa, pitääkö minun ottaa vastuu tästä suhteesta vieläkin vai voinko vain kieltää kaiken jos vaimo soittaa ja kysyy?
Jotenkin tuntuu pahalta, tämä on niin kamalan väärin ja kuitenkin tuntuu siltä että kuulumme yhteen......
Olemme tunteneet toisemme jo vuosia, kummatkin olemme hyvässä asemassa töissä, onneksi eri osastoilla. Jotenkin se vaan alkoi, vaivihkaa nyt jo muutama vuosi seurusteltu. Kiinni on jääty jo ainakin puolenkymmentä kertaa ja yritetty lopettaa tätä, mutta ei tästä tule mitään. Viikko tai pari menee ja kun sitten jossain palaverissa nähdään, niin ikävä iskee. ja sitten se mies soittaa ja taas tämä alkaa uudelleen. Viime vuonna olimme puoli vuotta niin että vain soiteltiin tai nähtiin kahvilla töiden jälkeen, mutta nyt en enään jaksa taistella, vaikka tiedän että sieltä vaimo taas tulee silmille kun saa tietää. Nyt tämä on taas ihan mahdotonta, soittoja joka päivä, kahvilla käyntiä, yhteisiä viikonloppuja jne. Yhteydenotot tulee aina miehen puolelta, samoin lupaukset yhteisestä tulevaisuudesta. En tiedä, kuitenkin taas jaksan uskoa, luulisi että minulla on jo työni puolesta riittävästi järkeä, mutta ei, taidan olla joko tavallista tyhmempi nainen tai sitten vaan hullusti rakastunut. Nyt en haluasi luovuttaa koska tiedän että tämä ihminen on minun ja samaa väittää toinen osapuoli. Mutta, mitä mietitään kotona, miksi ei erota kaiken tämän jälkeen. Vaimo tuntuu aika tiukalta tapaukselta, uhkailee ja syyttelee mikä toki on ihan oikeutettua häneltä, mutta onkohan nyt niin että kun mies on töissä johtaja niin kotona ollaan tossunalla vai pelkääkö sitten ettei minua saa sinne hellan ja nyrkin väliin koska joudun aika paljon olemaan työni takia iltaisin pois kotoa.
Tiedä häntä, meillä molemmilla on lapsia, hän on vielä avioliitossa. Onko syy lapset siihen ettei erota? Joskus mietin, miten ihmeessä se vaimo raukka kestää sen ettei mies arvosta häntä, vaan aina uudelleen pettää ja tiedän että minulla pitäisi olla voimia sanoa Ei kun hän soittaa.
Mistä saan tähän voimaa, pitääkö minun ottaa vastuu tästä suhteesta vieläkin vai voinko vain kieltää kaiken jos vaimo soittaa ja kysyy?
Jotenkin tuntuu pahalta, tämä on niin kamalan väärin ja kuitenkin tuntuu siltä että kuulumme yhteen......
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuskin tuo on rakkautta,uskallan epäillä.Mies hakee seikkailua ja sinä olet vietävissä.Ajattele jos sinulle kävisi samoin!Olisitko onnellinen? On miehiä ja naisia jotka ei voi olla yhden kanssa vaan haluaa haaremin.Oletko osa sitä?Entä jos hänellä on muitakin,etkä vain tiedä?Nykyaikaa nainut mies tai nainen on kysyttyä tavaraa se ei puhu muille ;) Voit olla lelukin.Mieti sitä....
mutta tuossa alempana tuli jo kommenttia, jota odotinkin kun ei jakseta lukea asiaa kunnolla ja luullaan että on pelkkää panoa koko touhu. Suurimmalta osalta tämä suhde on vain keskustelua ja yhdessäoloa, ei sinne sänkyyn eksytä kuin noin kerran kuukaudessa. Siitä syystä en koe tätä suhdetta niin etä olisin osa haaremia, toki miehellä voi olla muita, epäilen, mutta mistäpä sen tietäisin. Ei kai kukaan naimisissa oleva mieskään niin hullu ole että tuhlaa aikaansa tuntien keskusteluun saamatta seksiä, jos sitä kotonakin ehkä saa, niin kannattaako turhan takia antaa vaimolle aihetta epäilyyn. Rakkautta tai ei, mutta turha tulla sanomaan että ajatellaan vain seksiä. Saisihan sitä itsekkin jostain järkevämmästä paikasta ja vapailta miehiltä jos haluaisi, en kait nyt itsekkään istuisi tunti tolkulla kahvilla jos ei olisi mitään keskusteltavaa. Eli kyllä tässä ihan yläpäällä ajatellaan....
Kirjoituksesi perusteella kuulut niihin ryhmiin joka ajattelee alapäällä ja tarkemmin miten se tuntee.ja neuvon muuttamaan ajattelua paljon ylemmäksi sillä ole pelkästään pano seuraa toiselle,eikä mitään muuta.Mutta itseppähän perseelläsi istut ja mitä teetkin vastaat ainoostaan itsellesi.jos ole jonkinlaisessa parisuhteessa se ei luonnaa niinkun sen pitäisi ja etit sille korviketta irto suhteesta ja mies jonka kanssamuhinoit saa sinusta panoseuraa.Jotenka neuvon miettimään mitä elämältäsi haluat ja toteuttamaan sen mukaan.
Kuulostaa tutulta. Pikkutytöistä ja -pojista lähtien kaikki ihmiset haaveilevat perhoset vatsaan tuovasta, hiuskarvat pystyyn nostattavasta Suuresta Tunteesta. Siitä ainutlaatuisesta, joka tulee vain kerran elämässä. Onnittelen! Olet ilmeisesti yksi niistä harvoista onnellisista, joka on sen saanut. Sen Oikean ja Ainoan. Nauti siitä tunteesta ja Hänestä!
Aika näyttää, mihin suuntaan kehitytte, mutta aina ei yhdessä asuminen olekaan se paras vaihtoehto. Suhteen tekeekin jännittäväksi se ainainen kaipuu, toisesta erossa oleminen. Harvat intohimoiset tapaamiset jutustelujen, ajatusten vaihdon ja ... merkeissä. Arkipäivän rutiinit ja murheet (ne tulevat parhaissakin suhteissa) voivat yrittää tukahduttaa sen niin ihanasti palavan liekin.
Teillä on aina aurinkoa tulvillaan oleva Sunnuntai. Pää pystyyn!
.. noista sanoistasi. Voi olla totta että yhteenmuuttaminen ja arki olisi liikaa. Tiedän että hän on minulle se ainoa ja oikea ja olen yrittänyt oppia siihen, että nautin niistä yhteisistä hetkistä. Onhan niitä kuitenkin 3-4 kertaa viikossa. Silti haen näillä kirjoituksillani vastauksia kysymyksiini, ja toivoisin samassa tilanteessa olevien vastailevan.
Eli ihmisiltä jotka pettää, miksi he satuttavat sitä toista naista/miestä teoillaan, vaikka näkevät että toinen rakastaa oikeasti?
Ja toinen kysymys, ovatko he niin itsekkäitä että eivät oman yksinäisyyden pelkonsa tms. takia halua antaa vaimolle/aviomiehelle mahdollisuutta parempaan elämään tai mahdollisuutta löytää ihminen rinnalleen joka oikeasti rakastaa eikä petä, miksi?
En ole koskaan joutunut tälläiseen tilanteeseen, ja minun vaikea uskoa että ihmiset ovat oikeasti tälläisiä. Itse olen aikoinani eronnut, koskaan en pettänyt, enkä nyt tässäkään suhteessa ole tätä naimisissa olevaa miestä pettänyt.
Eli miksi ihmiset pettää? Onko se huono itsetunto?
Näihin kysymyksiin haluaisin vastauksia niin petetyiltä kuin pettäjiltä.
Miksi te petätte?
Miksi te roikutte pettäjissä?
En tiedä, voihan olla että jos omalle kohdalleni tulee se että tuleva mieheni pettää, jaa jäänkö roikkumaan häneen, toivottavasti en mutta siihen on vaikea vastata nyt.
En tiedä pystynkö auttamaan, mutta luulen tietäväni mitä tunnet ja koet. Palaan tähän samaiseen paikkaan, kunhan saan kerättyä ajatukseni järkevään kasaan.
Kyllä suhde pitää olla muutakin kuin jännitystä elämään!!!Olen syvästi rakastunut mutta vapaaseen mieheen.Erossa olomme on vaikeaa molemmille ja niin on hyvä yhdessäolomme on todella hyvää ja annamme toisillemme aikaa.Mutta eihän nyt hemmetissä sen hyvän kaverin ,rakastetun ..pidä olla jo valmiiksi avio-avoliitossa.Mitä teet jos itsellesi käykin samoin,sinun miehesi käy vieraissa.Hyväksytkö senkin aivan samoin perustein kun nykisen suhteen?Olet toisen naisen miehen kanssa.Ettekö saa vapaita miehiä?
Sinähän petät kaikenaikaa sitä toista naista halveksit,kun kuljet hänen miehensä kanssa.Hullua ei sinua kohta kukaan kunnon mies huoli kun olet vain varatun miehen kanssa suhteessa.Jos tämä mies saisi tavallisen työmiehen palkan ,ei varakas.Jatkaisitko?Taitaa kuitenkin mennä varallisuus ja jännitys ohi sen suuren rakkauden.Mieti haluatko miehen vai puolimiestä.
Aikaisemmin kommentoit, jos mies moittii vaimoaan moittii myös seuraavaa.
Plussana hänelle, ei koskaan tee sitä, itseasiassa keskustelemme aika vähän hänen perheestään. Toki perusasiat on tiedossa.
Tottakai tiedän että petän kaikenaikaa hänen vaimoaan, mutta en missään tapauksessa halveksi häntä. Mielesti vika miehensä pettämiseen ei todellakaan ole hänen vaimonsa vaan miehen omassa asenteessa. Tottakai hän saisi avioliittonsa kuntoon jos haluasi, mutta kun asenne on se ettei enään halua.
Kommentoit, jos tämä mies saisi tavallisen työmiehen palkan, ei varakas. Jatkaisitko?
-> Tottakai, ei rahalla ole mitään merkitystä.
Olemme tästä asiasta keskusteleet, minulla on
kyllä itselläni riittävästi rahaa.
Eli tässä ei ole enään kysymys myöskään siitä
että tämä olisi jännittävää, tämähän on jo jo-
kaisen osapuolen tiedossa ja nyt etsitään rat-
kaisua lopulle. Onko se se että mies korjaa
avioliittonsa vai onko se että me lopetamme
suhteemme, jota emme halua lopettaa?
vastauksia, sinulle Maitotyttö.
Mutta eihän hyvän kavaerin, rakastetun...
tarvitse olla jo avioliitossa.
--> ei tietenkään, en tahallaan rakastunut varattuun.
Mitä teet jos itsellesi käykin samoin,sinun miehesi käy vieraissa?
--> En tiedä mitä tekisin jos tuleva mieheni kävisi vieraissa, en ole koskaan joutunut sellaiseen tilanteeseen.
Hyväksytkö senkin aivan samoin perustein kun nykisen suhteen?
--> En tiedä, tuskinpa. Hän ei silloin olisi minun ihmiseni, jos kävisi vieraissa.
Ettekö saa vapaita miehiä?
--> kysymys ei nyt ole siitä ettemmekö saa vapaita miehiä, tottakai saa. Mutta kun ajatukset on tässä ja nyt, ei mikään muu kiinnosta. Ymmärtkö mitä tarkoitan?
Eli jos sinä olet oikeasti rakastunut, kiinnostaako sinua silloin muut miehet???
Toki tämä ei ole ainoa mies elämäni aikana.Otan kyllä selvää onko mies varattu enenkuin alan muuhun kuin keskusteluun hänen kanssaan.Työpaikkaromanssit on muotia ja silloin myös rakastutaan vakavastikkin.Mutta jos todella rakastaa tämä mies sinua ja kunnioittaa vaimoaan hän eroaa heti!On monta kahden naisen miestä ja kahden miehen naista,se on muotia nykyään.Siksi on monta nuorta poikamiestä he eivät ymmärrä miksi pitää olla näin,miksi yksi rakastettu ei riitä.Asuntoja on ,mutta onko rohkeutta miehellä jättää turvallinen menneisyys?Loppujen lopuksi mies on heikko näissä asioissa.Uskotko,hänen on vaikea ratkaista asia.Minä hänen vaimonaan olisin jo ratkaissut ja eronnut.Jos heillä on lapsia?Et ole kertonut.Alaikäisiä,tulee elatusmaksut.Ehkä viivyttelee siksi päätöstä.Otappa härkää sarvista.Haluaisin tietää miten käy.Aihe kiinnostaa.
.. on kiva että vastailet ja pohdit tätä asiaa kanssani, sillä tämä on kyllä liian monimutkaista minulle, koska tunteet menevät järjen edelle.
Mutta jos todella rakastaa tämä mies sinua ja kunnioittaa vaimoaan hän eroaa heti!
--> siinäpä se, uskon että hän rakastaa minua, mutta on kuitenkin liian kiltti ja vastuuntuntoinen, heillä on lapsia, kuten minullakin. Eli ei varmaankaan halua lapsien kärsivän, vaikka kyllä ne lapset taitaa jo kärsiä tästä enemmän. Elatusmaksuja hänen ei tarvitsi maksaa, sillä hän on aikanut jättää osan asunnostaan lapsien nimiin, mikä kattaa elatusmaksut. Vaimo on kyllä käynyt lapsille näyttämässä "isin lelun" eli hän mielestäni käyttää lapsia pitkälle aseena,(itse en koskaan toisi lapsiani aikuisten riitoihin) tietää ettei mies pysty lapsia jättämään ja jos tuo lapset minun luokseni kun mies on täällä niin sillä varmasti saa miehelle pahan olon ja syyllisyyden lasten silmissä. Yksi syy lienee myös suku, heidän suvussaan ei perheet joissa on lapsia eroa -> kulissit on pidettävä pystyssä hinnalla millä hyvänsä. Nämä on sellaisia asioita joita minun on vaikea käsittää, sillä itse en pystyisi liittoon jossa ei ole rakkautta. Ja miehen tuntien en jaksa muuta kuin ihmetellä kuinka kauan hän aikoo jaksaa, mutta jotain siinä vaimossa kuitenkin on enemmän kuin minussa.
Toisaalta tuli mieleeni myös vaimon ajatusmaailma, voiko se olla läheisriippuvaisuutta tms. jos on elänyt vain miehensä kautta, ei ole omaa elämää. On vain lapset ja mies.
En tiedä, mutta sen tiedän että minun on tehtävä jo itseni takia ratkaisu mitä teen, lähdenkö vai odotanko.
Kestänkö taas sen jos hän lähtee, mutta kuitenkin palaa takaisin vaimon luo.
Järki sanoo lähde, tunteet sano ei.
Tuollainen mieskö sinusta on vastuuntuntoinen, ei se ainakaan minusta sitä ole. Etkö tiedä aforismia "Parasta mitä voit lapsillesi antaa on rakastaa heidän äitiään". Mies jaksaa kyllä hoitaa ja kastella teidän suhdetta, eipä omasta niin nuukaa. Vastuuntuntoisuuttako *kurtistaa otsaa*
On huomattava että lapsissa on puolet myös heidän äitiään. Rakastaako hän niissä lapsissa vain omaa puoltaan?
Hei Jussi,
esitit aika mielenkiintoisen kysymyksen.
En ole koskaan miettinyt asiaa tuolta kannalta ja
kun tarkemmin ajattelen, ei hän sitten ehkä olekkaan niin vastuuntuntoinen.
Kun mietin asiaa omalta kohdaltani, rakastan lastani ihan kokonaan, niin omalta kuin isänkin puolelta. Vaikka rakkauteni lapsen isään on loppunut eihän se silti tarkoita sitä että rakastaisin lapsiani vain puolella teholla?
Eikä varmasti tarkoita myöskään miehen kohdalla sitä, että hän rakastaisi lapsiaan vain omasta osuudestaan, ei äidin. No vastuuntunto häneltä, jätetään se omaan arvoonsa.
Mikäli nyt oikein muistan, taisit sanoa miehen olevan johtana. Heitäkään ei voi yleistää, mutta jotain viitettä asemasta saa ja teidän suhteesta.
Ensinkin olettaisin että olet itse hyvinkin seksuaalisesti puoleensavetävä ja hyväkroppainen. Siis kiinnostava juuri seksuaalisessa mielessä. Seksuaalisesti kiinnostavan ihmisen kanssa on monesti helppo jutellakin ellei hän ole töykeä (mistä lie johtuu). Siinä suhteessa olettaisin sinut olevan jonkinlainen "saalis", vaikka se on vähän ikävästi sanottukin. Tarkoitan sillä sitä että tämä mies pitää sinusta ihmisenä ja hän haluaa sinua seksuaalisestikin. Kuitenkin hänen oma vaimonsa silittää hänelle paidat, hoitaa kodin, rakastaa häntä. Te "rakastatte" toisianne eri tavalla, ja on vaikea uskoa että teidän yhteiselämänne kestäisi vuosikymmenet ja kriisit. Tehän elätte vain juhlaa koko ajan.
Mulle on sen verran tuttua tuo johtajien elämä, että jotain voin sanoa aivan tiedonkin perusteella. Kun ajattelet omaa suhdettanne siltä pohjalta, minkä päälle olette sen rakentaneet, voit itsekin päätellä asioita aika paljon. Tosin sinisilmäisyys ehkäisee tehokkaasti järkevää ajattelua. Tehän olette rakentaneet suhteenne olemassaolevien suhteiden päälle. Sitä pidän raukkamaisena ja halpana, sillä epäilemättä kun tuon kerran tekee, voi tehdä toistekin. Siksi suhteellanne tuskin olisi tulevaisuutta. Toisekseen yllättävän monilla johtajilla on rakastajansa paikkakunnan mukaan, siellä mihin heidän matkansa suuntautuvat. Nämä kaikki on mahdollisia siksi, kun johtajien yhtenä perusominaisuutena on se, että he pystyvät puhumaan kirkkain silmin silkkaa palturia. Ei kaikki johtajat ole tällaisia, mutta ei kaikilla sivuvaimoja olekaan.
Olen toitottanut sitoutumisen perään ja sen perään, ettei uutta suhdetta rakenneta edellisen päälle. On paljon rehdinpää sanoa omalle puolisolle että nytpäs lähden hakemaan parempaa seksi-/puheseuraa, kun oma parisuhteemme ei tyydytä. Silloin toisellakin on mahdollisuus.
Tiedän kyllä että jos itse jättäisin oman, kohta 20-vuoden yhteiselon jälkeen, vaimoni, elämäni menisi kyllä surkeaksi. Riitelyksi lapsista, paremman jatkuvaksi etsinäksi, masentavaksi elämäksi, sellaiseksi kuin eronneiden elämä menee. Pysyvää suhdetta ei mitenkään voisi löytyä kun takaporttia on käytetty jo kerran.
nuo sanasi.
Johtaja osaa kirkkain silmin puhua, niinpä.
Kun itsekkin olen samassa asemassa, niin onnistuuhan se ja hyvin huomaa kun käyn esim. ravintolassa, niin tanssittajia löytyy ja suurin syy siihen näyttää kyllä olevan puhetaitoni. Usein monikin saattaa jaksaa keskustella kanssani vaikka kuinka kauan, eikä lainkaan harmittele että ilta meni keskusteluun ja jäi seuralainen sille illalle saamatta.
Saattaa hyvinkin olla että suhteemme ei kestäisi arkea, niinkuin tuossa arvelinkin, eli mies saattaa pelätä sitä etten olisi aina kotona silittämässä niitä paitoja ja valmiina odottamassa ruoan kanssa.
Mutta, suhdettamme ei ole rakennetttu toisten suhteiden päälle, vain hänen suhteensa.
Itse olen vapaa (tosin yh).
Kuitenkin minua kiinnostaisi tietää, miksi mies kertoi kahden vuoden jälkeen kotona minusta ja on sen jälkeen muutamia kertoja lähtenyt,
mutta kun on pari kertaa lähtönsä jälkeen käynyt kotona jostain syystä aina jäänyt sinne.
Onko se vain oman huonon omantunnon takia vai pelko siitä etten minä riitäkkään hänelle vai pelkoa yksin jäämisestä, jos jätänkin hänet???
Sitten itkien ja rukoillen palannut, luvaten lähteä.
Toki ymmärrän että on hölmöä uskoa häntä enään, enkä oikein jaksakkaan.
Luulenpa, että jos nyt saisin itseni ihan totaalisesti revittyä tästä irti, niin tämä varmaankin loppuisi tai sitten hän todella tekee lopullisen päätöksen.
En tiedä, tämä on aika hankalaa, ehkä olen itsestänikin hieman epävarma, pitää vaan uskaltaa nyt lopettaa... sittenhän sen näkee tuleeko vai ei.
Kertokaa joku miten onnistun????
Uskotteko että heidän avioliittonsa voi kestää, kaiken tämän jälkeen?????
Kertokaa joku kannattaako lopettaa nyt heti, vai vielä kerran odottaa kun mies jää tästä kiinni, eli katsoa vielä yksi kerta miten käy????
Milloin aloitat oman hyvän elämäsi?Olet rakastunut,epätoivoinenkin.Taistelet miehestä joka on toisen,niinkauan kunnes hän eroaa,keskustele vain hänen kanssaan.Kokeile ei juhlia,ei rakastelua,ei kotiisi tulemista.Jos hän rakastaa hän pysyy ja lopettaa vanhan suhteensa.Pidä toki itsestäsi ettei sinunkin elämä mene ohi odotellessa.Kunnioitan Rakkautta.Pelkään vai kun hän itkien tulee luoksesi on itsesääli päällimmäisenä,jos moittii vaimoaan,moittii todennäköisesti seuraavaakin.Toivotan onnea sinulle,itse en suostuisi olemaan kolmaspyörä enään,kun tiedän että on suhde jää kaikki ystävyyteen sen teen heti selväksi.En halua että minulla leikitään ja minut rikotaan eipäs juupas pelillä.
vastailen näihin viesteihisi näin erikseen. Tällöin minun on helpompaa vastata suoraan jokaiseen kysymykseesi.
Milloin aloitat oman hyvän elämäsi?
-> siksi juuri haenkin nyt tässä mielipiteitä mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, koska yritän hakea ratkaisua siihen, miten jatkan tästä eteenpäin jotta saan tämän oman elämäni järjestykseen.
Tavallaan nyt taistelenkin miehestä joka on toisen oma ja tästä keskustelemme hänen kanssaan tiiviisti. Tämän asian lähtökohta on nyt se että mies itse haluaa erota, en itse ole sitä häneltä vaatimassa. Oma kantani on se että hän kuitenkin on se joka viimekädessä tästä päättää. Olemme keskustelleet asiasta ja hän on etsimässä asuntoa itselleen, koska en halua hänen hyppäävän suoraan omaan arkeeni vaan hänen täytyy ensin selvitä omasta erostaan. Tämä yksin asuminen on ilmeisesti asia jota hän pelkää.
Olemme kokeilleet kuukausia sitä, että vain keskustelemme. Ei juhlia, ei rakastelua, ei kotiini tulemista - mutta ei sekään auttanut, ei hän mihinkään kadonnut kutein ei myöskään lopettanut vanhaa suhdettaan. Lähti aina riidan päätteeksi muutamaksi päiväksi pois mutta vaimon pyyntöjen jälkeen palasi.
Miten tuollaiseen tilanteeseen ajaudutaan jossa nyt olet, oletkos sitä miettinyt? Pääpaino onkin siinä ettei lähtisi heti ALUSTA matkaan tuollaiseen, kun tietää toisen olevan varatun. Sen jälkeen kun hommaan lähtee matkaan, rattaitapa on vaikea pysäyttää. Parisuhteessa sitoutumisesta on juuri tuosta kyse: vaikka puoliso tuntuisi aivan surkealta sillä hetkellä, voi kuitenkin olla vilkuilematta toisia. Mies jonka kanssa olet ei pysty sitoutumaan sillä tavalla, kuin onnellisessa parisuhteessa tulisi pystyä. Sitä mieltä olen.
Kun olet päästänyt tilanteesi noin pitkälle, tulet suremaan ja ikävöimään tätä miestä jos nyt lähtisit omille teille. Jos jäät, rikot hänen perheensä. Kuitenkin sinun pitäisi valita ensimmäinen, ja jos sen valitset, toiste et menettele samalla tavalla, sen verran kipeä surutyö siitä tulee. Mutta se on kuienkin omaksi ja muiden onneksi. Jotkut ovat vaihtaneet paikkakuntaa tai työpaikkaa, ja tuskin itsekään muuten eroon pääsisit.
Nykyään on vähemmistönä parisuhteet joissa ei petetä. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksin on vaikea pettää. Jos puoliso kerran pettää, se varjo tulee olemaan parisuhteen päällä koko lopun elämää. Niin helppoa se on tehdä toistekin.
... omaa tyhmyyttäni tähän ajauduin. Vuosien piirityksen jälkeen retkahdin. Alussa en kiinnittänyt häneen sen kummenpaa huomiota, koska silloin olin itse lasteni isän kanssa liitossa. Viielä senkin jälkeen kun olin itse eronnut jaksoin pari vuotta pistää vastaan, mutta hän oli liian sinnikäs, vastustuskykyni ei riittänyt.
Nyt olemme kolme vuotta tavanneet lähes päivittäin.
Tiedän että iköävöisin häntä jos nyt lähden omille teilleni, sillä pidän hänestä oikeasti.
Hänen perheensä on jo rikki, en minä sitä tämän enempää voi rikkoa. Olen keskustellut sekä vaimon että miehen kanssa tästä, ja pyytänyt heitä laittamaan avioliittonsa kuntoon.
Vaimo sanoo haluavansa jatkaa ja kertoo ongelmaksi sen ettei mies suostu puhumaan asiasta saati lähhtisi avioliittoneuvojalle. Mies taas ei tosiankaan puhu kotona, minulle kyllä juttelee.
Ymmärrän hyvin, että tottakai vaimon on vaikea yksin yrittää jos toinen ei tee mitään.
Siksi tässä haenkin nyt kommentteja siihen, onko minun tässä tilanteessa kuitenkin parasta hävitä omille teille, vaikka rakastankin häntä.
Onhan he jo nyt vuoden tehneet töitä avioliiton eteen, tuloksetta.
Työpaikkaa en missään tapauksessa halua vaihtaa,
paikkakunnalla taas ei ole merkitystä. Emme asu samalla paikkakunnalla.
Tähän oli pakko vastata. Yritin arvioida ikääsi - mutten osannut - hullusti voi olla rakastunut minkä ikäisenä tahansa.
Olen itse samassa tilanteessa, joskin toinen osapuoli on jo vaihtanut työpaikkaa, emmekä siis enää tapaa päivittäin.
Suhteeni on jatkunut 6 vuotta. Soittelemme usein, nykyään emme enää kuitenkaan päivittäin. Olen tuhonnut tällä oman 20 vuotta
kestäneen suhteeni lapseni isään. Mieheni ei tiedä vieläkään tiedä suhteesta, mutta tämä on vaikuttanut vuosien varrella
meidän kanssakäymiseemme. Meillä on ollut erittäin harvoin seksiä yhdessä. Mieheni löysi omalta työpaikaltaan kumppanin, johon hän
käsitykseni mukaan oli aika rakastunutkin. Nainen pilasi heidän suhteensa, en tiedä miten, mutta on luultavaa ettei suhde tällä
hetkellä jatku.Joku ystävällinen henkilö hänen työpaikaltaan katsoi asiakseen ilmoittaa asiasta minulle. Asiaa ei ole saatu selvitettyä.
Jos haluat neuvoja niitä en pysty sinulle antamaan, mutta jos olet vapaa ihminen tällä hetkellä, hae itsellesi arvoistasi
seuraa. Jos mies olisi halunnut erota hän olisi sen jo tehnyt. Lisäksi ainakin kun ajattelen omaa suhdettani mietin että jos
joskus eläisin "työpaikkarakkauteni" kanssa, voisinko milloinkaan luottaa häneen kun ajattelisin mitä me olemme yhdessä tehneet?
Mikä tekisi minusta niin erikoisen ettei sama toistuisi - silloin vaan minä odottaisin kotona kun mieheni käy iltapäiväkahvilla.
Uskottomuus jättää aina jäljen - myös oma uskottomuus. Olen sitä mieltä että näin salassa aloitettu suhde ei ole myöhemminkään avoin
eikä siis voi kestää. Toivon että jaksat.
Ryhdyt suhteisiin melko helposti kuten niin monet nykyään. Ennen kuin menee kimppaan pitäisi ottaa selvää mitä elämältään haluaa. Tässä auttaa se että asuu esim. 5 vuotta yksin. Mutta siihen ei moni pysty. En usko että sinäkään. Aina pitää joku olla. Ei ihme, että tulee sotkua.
Ei voi auttaa, sori.
(Työpaikkaromanssi kirjoitetaan yhteen)
jotka jaksoivat pohtia tätä asiaa kanssani.
Mietin vielä hetken mitä teen, luulen että lapset tarvitsevat isäänsä enemmän kuin minä miestä, jota niin uskomattoman paljon rakastan.
Ehkä minun on aika avata silmäni ja katsoa mitä elämä eteeni tuo.
Jos meidät on tarkoitettu yhteen, niin uskon että se aika tulee eteemme joskus myöhemmin. Sitten kun hän on saanut poikansa kasvatettua...
Hyvää viikonloppua kaikille!