Rauha Israeliin?
Muslimit ampuvat murhamielellä raketteja Israeliin ja uskovista moni rukoilee Herraa ohjaamaan ohjukset syrjään murhaamasta ihmisiä.
Muslimit ovat itse johtajiensa suulla sanoneet ettei rauhaa koskaan Israelin kanssa ja sota jatkuu kunnes Israel tuhotaan kokonaan!
Rauha tuleekin aikanaan, jonkin aikaa se kestää, se on sotajuoni, valherauha, jonka aikana Goog muslimiliittolaismaineeen hyökkää Israeliin yllätyshyökäten. HHe haluavat ryöstää Israelin ja tehdä Raamatun loppuprofetiat " epäonnistuneiksi".
Israel luottaaa aikanaan saamiinsa puolustustakeisiin, tai ainakin sen on niihin koetettava luottaa. Jos elän tuolloin ja en ole poistemmattu niin se on sellainen asia että sen ajatteleminen pistää itkettämään ilosta vaikka kauheaa se tulee olemaan. Itkemään ilosta sen takia että Jumasla puolustaa Israelia vaikkakin jälki on vastapuolella karmeaa nähtävää. Näin tulee tapahtumaan.
Kestetään vielä hetki. Kestetään ja iloitaan Jumalasta. Jumalan ajatteleminen tuo iloa elämään.
Muslimit ampuvat murhamielellä raketteja Israeliin ja uskovista moni rukoilee Herraa ohjaamaan ohjukset syrjään murhaamasta ihmisiä.
Muslimit ovat itse johtajiensa suulla sanoneet ettei rauhaa koskaan Israelin kanssa ja sota jatkuu kunnes Israel tuhotaan kokonaan!
Rauha tuleekin aikanaan, jonkin aikaa se kestää, se on sotajuoni, valherauha, jonka aikana Goog muslimiliittolaismaineeen hyökkää Israeliin yllätyshyökäten. HHe haluavat ryöstää Israelin ja tehdä Raamatun loppuprofetiat " epäonnistuneiksi".
Israel luottaaa aikanaan saamiinsa puolustustakeisiin, tai ainakin sen on niihin koetettava luottaa. Jos elän tuolloin ja en ole poistemmattu niin se on sellainen asia että sen ajatteleminen pistää itkettämään ilosta vaikka kauheaa se tulee olemaan. Itkemään ilosta sen takia että Jumasla puolustaa Israelia vaikkakin jälki on vastapuolella karmeaa nähtävää. Näin tulee tapahtumaan.
Kestetään vielä hetki. Kestetään ja iloitaan Jumalasta. Jumalan ajatteleminen tuo iloa elämään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitä Hesekiel tarkoitti Googin sodalla? Tässä RAAMATTUUN nojautuva selitys.
HESEKIEL 38:2 "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan
Googin esikuva Hesekielin aikoina oli tietenkin Lyydian kuningas Gyges (muinaiskreikaksi Γύγης) joka hallitsi Vähässä-Aasiassa noin 680–644 eaa.
Gyges ei kuitenkaan koskaan liikuskellut Palestiinassa, joten jos emme lähde siitä, että Hesekiel erehtyi, niin ennustukselle on löydyttävä muu selitys. Koska Uuden testamentin mukaan vanhan Testamentin ennustukset eivät ulotu Messiaan tulon jälkeiseen aikaan, on Goog löydyttävä viimeistään ajanlaskumme alusta tai ei ollenkaan:
Matteuksen evankeliumi:
11:13 Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;
Luukkaan evankeliumi:
16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin
Annettakoon Raamatun selittää kuka on Goog. Goog on Ruubenin sukukuntaa, osa Israelia:
1.Aikakirja:
5:4 Jooelin pojat olivat: hänen poikansa Semaja, tämän poika Goog, tämän poika Siimei
Entä kuka on tuo Roos, jonka ruhtinas Goog on:
1.Mooseksen kirja:
46:21 Benjaminin pojat olivat Bela, Beker ja Asbel, Geera ja Naaman, Eehi ja Roos, Muppim ja Huppim ja Ard.
Eli siis Roos on myös osa Israelia, Benjaminin sukukuntaa.
Mesek ja Tuubal ovat Jaafetin poikia, silloisia heimoja Vähässä aasiassa:
1.Mooseksen kirja:
10:2 Jaafetin pojat olivat Goomer, Maagog, Maadai, Jaavan, Tuubal, Mesek ja Tiiras.
HESEKIEL 38:6 Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.
Goomer oli siis myös Jaafetin poika ja Toogarma edelleen hänen poikansa:
1.Mooseksen kirja:
10:3 Ja Goomerin pojat olivat Askenas, Riifat ja Toogarma.
HESEKIEL 38:5 Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla.
Puut viittaa Pohjois-Afrikkaan.
HESEKIEL 38:11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina - asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
SELITYS: Tässä on siis kysymys aseettomasta, pasifistisesta yhteisöstä, joka tuo mieleen alkuseurakunnan, hengellisen Israelin.
HESEKIEL 38:15 ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.
SELITYS: Rooman valtakunta lukuisine kansoineen, ulottuen Pohjois-Afrikkaan, Egyptiin ja Persian rajoille, tuli "Pohjan periltä" ja miehitti myös Israelin alueita. Sen kanssa liittoutuivat "googilaiset" ja "roosilaiset" eli kristillisestä näkökulmasta katsottuna Messiaan hylänneet luopiojuutalaiset, Israelin oksasta irronneet heimot, temppelipapit ja fariseukset.
HESEKIEL 38:19 Kiivaudessani, tuimuuteni tulessa minä sanon: Totisesti tulee sinä päivänä suuri maanjäristys Israelin maahan.
HESEKIEL 38:20 Ja minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut ja metsän eläimet ja kaikki maassa liikkuvat matelijat ja kaikki ihmiset, jotka maan pinnalla ovat; ja vuoret luhistuvat, ja vuorenpengermät sortuvat, ja kaikki muurit sortuvat maahan.
SELITYS: Matteuksen selostus ristiinnaulitsemisen tapahtumista:
27:51 Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat
HESEKIEL 38:21 Ja minä kutsun häntä vastaan kaikille vuorilleni miekan, sanoo Herra, Herra: toisen miekka on oleva toista vastaan.
HESEKIEL 38:22 Minä käyn oikeutta hänen kanssansa rutolla ja verellä. Ja minä annan sataa kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.
HESEKIEL 38:23 Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra."
SELITYS: Matteuksen selostus ristiinnaulitsemisen tapahtumista:
27:54 Mutta kun sadanpäämies ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika."
Täten siis voimme lopuksi todeta, että ainoastaan alkuseurakunnan tapahtumat ja se hengellinen voitto, jonka se saavutti sekä luopiojuutalaisista että pakanoista, on selitys Hesekielin ennustukselle Googin sodasta, joka oli puhtaasti hengellistä sotaa:
Efesolaiskirje:
6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
kooteeässä selittää raamattua heheh!
on aikoihin eletty.
Ei vaan Raamatun annetaan selittää itse itseään eikä päästetä väliin kaiken maailman Raamatulla ratsastavia vippaspovareita.
Jesajankirjat ennustukset tapahtuvat silmiemme edessä ja vain harvat nämä ymmärtävät.
Virolaiskansanedustaja väittää: Venäjä houkutteli tuhansia jihadisteja Isisiin
Sami Metelinen
53 minuuttia sitten (päivitetty 52 minuuttia sitten)
Virolainen kansanedustaja sanoo Venäjän radikalisoineen tarkoituksella Syyrian tilanteen.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/isis venaja kross-41027
Ei olla vielä katsottu...Mutta maininnan arvoinen asia; Israelin BN (pm) puhuu medioissa varoittaen "hamasisisis" and "isisishamas".
Vuosikymmenet sitten oli kuva presputista Jerusalemissa ja siinä lehtikuvassa k.o henkilö sanoo 'haluavansa olla SE, joka tekee tänne rauhan..'
Tarkoittaneeko sitä, että jakaa Jerusalemin???
Seuraukset ovat sitten ne, joista Raamattu, Israelin Pyhän Kirja -VAROITTAA...
..edelliseen lisäten: tänä vuonna hamas oli kutsuttuna vieraana itänaapurimme toimesta, heidän juhlapöydässään; toistamiseen.
Ensimmäinen kahvittelu oli 2000-luvun alussa ja silloin VPut... julkisesti sanoi, etteivät 'he' ole 'hänelle' terr.järjestö'.
* Totuushan näistä tulevista tapahtumista on se, että kaikki tulee tapahtumaan sen jälkeen, kun Jeesus on tullut ja vienyt seurakuntansa maanpäältä taivaaseen. Että jos ollaan elävässä uskossa Jeesukseen, meidän tarttee odottaan ainoastaan Jeesusta tulevaksi ja sitä rukoilla, että viimeinenkin pakana tulisi uskoon, ja Jumalan asettama pakanain täysiluku sisälle tulisi. Kun se tapahtuu, Jeesus tulee, ja tänne jäävät tulevat kokemaan ennenäkemätöntä ahdistusta ja vainoa, varsinkin Israel, koska siitäkin jää ainoastaan jäännös jäljelle, niin ankaraa on Jumalan kuritus antikristuksen vihan kautta , koska maailma hylkää Jumalan lahjan, Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen. Vielä on pelastuksen päivä, tartu siis siihen ja ota Jeesus pelastajaksesi, kun vielä voit. Kun Jeesus on tullut, tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä sielujen voittamiseksi, vaikka silloin tulee olemaan Herran sanan kuulemisen nälkä huipussaan, mutta kukaan ei voi silloin saarnata Jeesusta syntien sovittajana. Nyt, tänään on pelastuksen päivä !
https://ajankohtainen.woldpress.com/2013/09/19/suomi-rahoittaa-palestiinalaislasten-aivopesua-israelia-vastaan
Rahaa paloi ainakin miljoona eukkoa.
Tapahtui pari vuotta sitten, Suomi sai "kunnian" esiintyä avustajana tällöin maailman ainoana maana...
Minlälaista hedelmää seurannut?
Lapsista tullut jo hyvin oppineita, Rauhaa rakastavia kansalaisia?
Tämäkö yksi syy Suomen yllätykselliseen puoleensavetoon islamisteille?
Kiitos! Mutta tuossa linkissä näkyy olevan kirjoitusvirhe. Oikea linkki on:
https://ajankohtainen.wordpress.com/2013/09/19/suomi-rahoittaa-palestiinalaislasten-aivopesua-israelia-vastaan/