Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan voidaan jo puhua kansainvaelluksesta.
Kansanedustaja Matti Vanhasen (kesk) mukaan Suomen kannattaisi varautua yli 100 000 turvapaikanhakijan saapumiseen.
Entinen pääministeri ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja sanoo Facebook-sivuillaan, että voidaan puhua kansainvaelluksesta.
– Joidenkin arvioiden mukaan lähtöä odottavat kenties miljoonat epävarmoissa oloissa elävät. Siksi huippukokouksenkaan pääasia ei varmaan ole 120 000 turvapaikanhakijan jakaminen vaan yhteisen arvion tekeminen siitä, miten Euroopan pitää valmistautua mahdollisesti miljoonien ihmisten vaellukseen, Vanhanen kirjoittaa.
– Tänään sanoin yhdessä palaverissa, että Suomen kannattaa tehdä harjoituksia mittakaavassa 100-200 000 hakijan virrasta. Varautumisessa mahdollinen ylimitoitus ei ole niin vaarallista kuin joutua yllätetyksi.
Vanhasen mukaan kyseessä on uusi tilanne ja auttamisen eturintaman tulisi olla kriisien lähialueilla. Hän odottaa siitä linjauksia tulevalta huippukokoukselta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Tänään sanoin yhdessä palaverissa, että Suomen kannattaa tehdä harjoituksia mittakaavassa 100-200 000 hakijan virrasta. Varautumisessa mahdollinen ylimitoitus ei ole niin vaarallista kuin joutua yllätetyksi."
Onkohan tuo jotain sarkasmia Vanhaselta, jos alkaa siltä tuntua, että tulee yllätyksi niin ei muuta kuin rajat kiinni matuilta. Ai niin, sehän ei Suomessa onnistu "sormia napsauttamalla".
Muualla kuin Suomessa sen sijaan ei tarvitse sormiaan napsautella eikä tuskaa tuntien lehdissä selitellä, muualla toimitaan:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015091820371553_ul.shtml
-Kroatia on sulkenut liikenteen kaikilta Serbiaan johtavilta reiteiltä. Poliisin tiedotteen mukaan rajat on suljettu, kunnes toisin ilmoitetaan.
Suomeen rajat kiini ja heti. Me ollaan kohta niin suuressa kusessa ettei ole aikoihin oltu! Kuka tämän kaiken lystin maksaa?
Paska Ruotsi syytää mamunsa tänne ja jeesustele sillä kuinka hyviä he ovat. Lukekaa mitä Ruotsi teki 2-maailmansodan aikana. Oikein 2-naamaisen perikuva.