ahdistus ja toivo vaihtelevat

EiJaksaisi

Ajattelen eroa päivittäin. Kun mieheni heittää pusun poskelleni lähtiessään töihin, ajattelen että mene jo, ja joskus ajattelen, että toivottavasti et enää palaa. Usein ahdistaa kun hän tulee kotiin tai kun puhun hänen kanssaan puhelimessa. Toisinaan taas odotan tapaamistamme. Hän kuitenkin ärsyttää jollain lailla joka päivä. Hän töksäyttelee ikäviä asioita, on liian vaativa ja takakireä. En ole halunnut suudella ainakaan pariin vuoteen. Onko se normaalia? Intiimihommissakaan ei tunnu läheiseltä, enkä halua, että hänen jalkansa koskee omaani. En jaksa kuunnella hänen juttujaan. Olen itkenyt sitä, että elämäni menee hukkaan hänen kanssaan. Sitten taas välillä on mukavaa. Onnea en tunne. Onko tämä normaalia suhteen väljähtämistä kahdeksan yhteisen vuoden jälkeen?

11

214

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KommenttiKeijo

      Parisuhde ei voi jatkua kokoajan että olisi kivaa ja näkisi toisesta ihmisestä ainoastaan ne hyvät puolet. Tulee aika jolloin kumppani alkaa ärsyttämään suunnattomasti ja se voi kestää kauan. Mutta sen ärsyytymisen takana ns. tunteiden heijastuminen tai projisointi. Eli näet kumppanissa ne piirteet joita et siedä/tunnista vielä itsessäs. Kun tiedostat tai tunnistat nämä piirteet itsessäsi ja hyväksyt ne niin hyväksyt myös kumppanisi piirteet siinä mielessä ettei ne aja sinua raivon partaalle. Näin ongelmakäyttäytymisen selvittäminen on helpompaa ja asiallisempaa kun kumpikaan ei huuda naama punaisena kun toinen vituttaa niin suunnattomasti.

      Onko sinulle ihan sama mitä kumppanisi tekisi? Eli olisit välinpitämätön. Jos vastaat kyllä niin sulla taitaa olla tunteet kuolleet häntä kohtaan.

      Entä haaveiletko kenties toisesta miehestä joka sytyttäisi sinut? Yleensä jos joku toinen ihminen täyttää mielen niin oma rakas voi saada hyvinkin kylmään kohtelua.

    • fawefawefg

      Se mies oli sun valintas, en tiedä oletteko naimisissa.

    • Jormasonarmas

      Ajattelet Jormaa.

    • lähtekää.lomalle

      Ymmärrän, että sitä väsyy tavallisen arjen pyörittämiseen, mutta olisiko mahdollista, että lähtisitte yhdessä lomalle ja kertoisit miehellesi asioita ja sitä, mikä sinua oikeasti ahdistaa. Kerro nämä ennen lomaa. Kuulostaa siltä, että tuo suhde on vielä pelastettavissa ja kuitenkin todellisuudessa miehesi on varmasti huomannut jo aikoja sitten tuon välien viilenemisen ja ehkä hän ajattelee, että parempi, kun tekee tilaa.

      Ymmärrän ongelman, sinä tarvitset nyt huomiota jota et saa ja kun suhde on ajautunut tuohon pisteeseen, niin näet asiat negatiivisessa valossa. Toisaalta voisit ajatella, että jos nyt kasvatte eteenpäin yhdessä, niin teistä tulee paljon vahvempia ja te ymmärrätte toisianne huomattavasti paremmin. MInusta nuo on niitä parisuhteen ns. kasvukipuja, jolloin ihminen joutuu kohtaamaan todellisen itsensä ja näkee myös niitä piirteitä, joita ei halua. Tunnista ne itsessäsi ja myönnä ne piirteet itsellesi, niin sinä vahvistut ja samalla suhteenne paranee. Älä ole liian ankara itsellesi.

      Teidän suhteenne tarvitsee aikaa ja te tarvitsette yhteistä laatuaikaa.

    • Kannattaatehdä

      jotakin nyt. Myöhemmin on myöhäistä, jos tunnet jo nyt noin. Voin kertoa ettei välttämättä mene ohi. Jossakin vaiheessa tulee se piste ettet halua tehdä mitään yhdessä. Kämppäkaveri ei ole kiva juttu.

    • hottiksetjanemuut

      Jos sinulla on ollut onnea saada hyvä mies joka on vielä halunnut sitoutua pitkään suhteeseen ja kestänyt sinua siinä vapaaehtoisesti vierelläsi vuodesta toiseen niin vois sitä toista kunnioittaa. Monet naiset vaihtaa mieluummin miestä kun alkaa muuttamaan itseään, sitten kaduttaa kun näkee sinkkuna pelimies-biledani-valikoiman mitä on tyrkyllä. Todellisuus voi sikeä aika karuna ja sitten vasta ärsyttääkin.
      Päästä hyvä ukko menemään, kyllä sille ottajia löytyy jos se on ookoo.
      Eikä sinuakaan sitten enää varmaan ärsyttäisi enää mikään.

    • vielätohon

      Pari vuotta Intiassa tekisi joillekin suomimuijille terää . Ihme natisijoita.
      Arvostaisivat valinnan vapauttaan ja sitä että saavat rauhassa elää naisena ja lähteä ihan vapaasti käpsimään parisuhteestaan jos ukko osoittautuu tylsimykseksi ja ukon poskipusutkin aamuisin töihin lähtiessään alkaa ärsyttää. Itketään ja vänistään muttei TEHDÄ mitään vaikka on kaikki VAPAUS toimia itsensä hyväksi.

    • menopaussi

      Aloittajalla on vaihdevuodet ja hormonivajeeseen liittyvä masennus. Tai E-pillerit tehneet ko oireet ennenaikaisesti.
      Eipä kestä, erikoislääkäri maksaa satasen mutta nyt sait diagnoosin ilmaiseksi. Voit käydä sen vahvistuttamassa gynekologilla tai muulla pätevällä lääkärillä.

    • ettäniinkumuutenvaan

      Aloittajalle:

      Juu kyllä ERITTÄIN painokkaasti kehottaisin eroamaan tuosta ukosta mitä pikimmin.
      Hirvee tommonen äijä joka aiheuttaa sulle sisimpään ahistusta ja puhistusta. Eroa välittömästi.
      Mutta tota.... laita tähän sen hotmeili . Tiedän erään joka sopisi tuolla miehelle oikein hyvin.

    • raikuliini

      Olen itse pari vuotta sitten lopettanut suhteen jossa en tuntenut itseäni kuin piiaksi 8 vuoden jälkeen. Emme pitkään aikaan halanneet emmekä pussaanneet ja ainoa asia mikä oli miehelle tärkeää mitä ruokaa meillä on; minun valmistamana ja nokosten jälkeen mies tuli että olisi iltakahvien aina ja minä keittelin kahvit. Siivous ja kaikki kodin huoltohommat olivat vain minuun tehtäviäni auton pesua myöten. Nyt olen palljon tyytyväisempi elämääni. On aikaa mieleisiin harastuksiin ja elämä on paljon mielekkäämpää.

      • juurikinnäin

        No niinpä.
        Lähde meneen jos ei kiinnosta.
        Mitä siellä enää vingut ja ittiäs kiusaat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      502
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      467
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe