Suomeen KESKITYSLEIREJÄ. Tammisaareenko taas?

Vuonna 1918 Suomi oli edelläkävijä maa keskitysleirien suhteen. 1930-luvulla kommunisteja hivutettiin Tammisaaressa. Vuonna 1945 keskitysleirejä perustettiin jälleen oman maan kansalaisille.
Molempina kertoina leirejä perustettiin TAMMISAAREEN.

Maahan valuva pakoloisvirta mm. Irakista kyllä joutaisi minun puolestani Tammisaareen. Siellä on pitkät perinteen asian hoitamiseksi.

Jännityksellä odotan tuleeko jälleen keskitysleiri TAMMISAAREEN.
1383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miksi juuri Tammisaareen? Ainoa paikkakunta, jossa keskitysleirejä oli kahteen otteeseen. Huomaa vuosiluku-nikit aiheen mukaan. ;=)

Luit kenties tuon taannoisen avaukseni Dragsvik 1918 - kauhujen leiri -juttuni ? Olihan meillä puhelimessakin juttua siitä suomalaisten punavankien Saksaan siirrosta.

Saikohan Loka aiheesta kimmokkeen? Ei kait voi olla pelkkää sattumaa.

http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2010/08/30/vanrikki-nappulan-historiankurssi/

"Kun maassa oli lähes 100 000 punavankia, se oli valtava huolto-ongelma. Kokoomus ja maalaisliitto keksivät sellaisenkin hankkeen, että myydään vankeja orjiksi Saksaan kalikaivoksille. Erityisen innokas orjakauppias oli maalaisliiton johtaja Santeri Alkio."

Dragsvik 1918 - kauhujen leiri

Rääsypori 1.6.2010 08:44

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9111878

Vuosina 1944–46 internoidut Saksan ja Unkarin kansalaiset

1944-1946 1.6.2010 12:40

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9111878#comment-44353116

Kävin Tammisaaressa punavankien hautausmaalla 1918

24.8.2010 10:31

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9111878#comment-45532517

INTERNOIDUT -hankkeen tiedote 1/2008 31.10.2008

http://www.arkisto.fi/uploads/Arkistolaitos/Teht%C3%A4v%C3%A4t%20ja%20toiminta/Hankkeet/Internoidut/internoidut_0108.pdf

Vuosina 1944–46 internoidut Saksan ja Unkarin kansalaiset sekä Suomen

kaksoiskansalaiset

19.9.1944 allekirjoitetun välirauhansopimuksen mukaan Suomen oli internoitava

maassa olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset. Viranomaiset antoivat internointia

koskevat ohjeet 21.9.1944. -

Internoitujen piiri kuitenkin laajeni. 2.10.1944 annetulla käskyllä määrättiin 65

vuotta vanhemmat henkilöt internoitaviksi. 17.10 päätettiin internoida henkilöt, joilla

Saksan tai Unkarin kansalaisuuden ohella oli myös Suomen kansalaisuus, heidän alle

15-vuotiaat lapsensa, avioliittonsa vuoksi Suomen kansalaisuuden menettäneet

suomalaissyntyiset naiset siitäkin huolimatta että he koko ikänsä olivat asuneet

Suomessa sekä alle 15-vuotiaat lapset, joiden kumpikaan vanhempi ei ollut maassa.

Lokakuussa 1944 tehtyjen päätösten taustoja koskeva selvitystyö on käynnissä.

Tilastoja

Maaliskuuhun 1946 mennessä oli internoitu kaikkiaan 470 henkilöä, joista 19 oli

Unkarin kansalaisia. Kaksoiskansalaisia oli 75, mikä vastasi noin 16 % kaikista

internoiduista. Lapsia oli niin ikään 75.

Leirit

Internoimisleirejä oli eri aikoina seuraavilla paikkakunnilla:

Leiri Internoituja

- Nro 1 Lempäälä 106

- Nro 2 Hyvinkää 60

- Nro 3 Pohjankuru 77 + 21 saksalaista sotilaskarkuria

- Nro 4 Oitti 155

- Nro 5 Paimio 82

- Nro 6 Rääpiälä 46

- Nro 7 Loimaa 63

- Nro 8 Tammisaari 293

- Nro 9 Hanko 30

Tiedot yksittäisten leirien internoitujen lukumääristä eivät ole suoraan

vertailukelpoisia. Ne kuvaavat lähinnä eri leirien enimmäismääriä eivätkä leirit

toimineet kauttaaltaan samanaikaisesti.

Kaikkien internoimisleirien ympärille rakennettiin lokakuusta 1944 lähtien

piikkilanka-aitaukset. Vartioimisesta huolehtivat aluksi Kotijoukkojen Esikunnan

-

Liittoutuneiden valvontakomissio (LVK) antoi 18.3.1946 luvan vapauttaa

internoidut.

---

Aiheesta lisää:

http://lmgtfy.com/?q=Tammisaari+internointi


Perinteet velvoittaa?

Äänestä

Vuonna 1945 Suomessa eivät keskitysleireihin suinkaan joutuneet kommunistit! Suomessa oli vahvoilla ns "punainen Valpo", joka jahtasi ns asekätkentäjutun takia Suomen armeijan vakinaista henkilökuntaa! Tutkintavankeudessa oli useita kymmeniä sotilaita!

Valpon tutkijoiden ammattitaito oli heikko eivätkä he tahtoneet saada juttujaan päätökseen!

Niinpä edsim kenraalimajuri Airo oli kolme vuotta Katajanokalla tutkintavankeudessa eikä häntä lopoulta EDES syytetty mistään!

Kirjoittaja yrittää kovasti kä'äntää vuoden 1945 tilanteen täysin päinvastaiseksi todellisuuteen verraten!

Äänestä

Voidaan sanoa, että Britit olivat edelläkäviöitä keskitysleirien suhteen toisessa buurisodassa.

Äänestä

malliesimerkki stallarien haaveista sytyttää uudelleen kansan vastakkainasettelu.

Siellä ei historiasta ole opittu mitään.

Tammisaaressakaan ei ollut keskitysleiriä, vaan valtion pakkotyölaitos, jossa kärsittiin tuomioistuimen määräämiä rangaistuksia. Alkumiehitys tuli valtio- ja maanpetoksista eli kapinoinnista, murhista ja muista rikoksista.

Äänestä

Vuonna 1918 Suomi oli edelläkävijä maa keskitysleirien suhteen. 1930-luvulla kommunisteja hivutettiin Tammisaaressa. Vuonna 1945 keskitysleirejä perustettiin jälleen oman maan kansalaisille. Molempina kertoina leirejä perustettiin TAMMISAAREEN.

Maahan valuva arabilössi Irakista kyllä joutaisi minun puolestani Tammisaareen. Siellä on pitkät perinteen asian hoitamiseksi.

Jännityksellä odotan tuleeko jälleen keskitysleiri TAMMISAAREEN.

Äänestä
  • "Vuonna 1945 keskitysleirejä perustettiin jälleen oman maan kansalaisille. Molempina kertoina leirejä perustettiin TAMMISAAREEN."

    Sinulta unohtui taas kertoa, että KENELLE perustettiin vuonna 1945 leirejä Tammisaareen?

    Äänestä

  • INTERNOIDUT -hankkeen tiedote 1/2008 31.10.2008

    http://www.arkisto.fi/uploads/Arkistolaitos/Tehtävät ja toiminta/Hankkeet/Internoidut/internoidut_0108.pdf

    Vuosina 1944–46 internoidut Saksan ja Unkarin kansalaiset sekä Suomen

    kaksoiskansalaiset

    19.9.1944 allekirjoitetun välirauhansopimuksen mukaan Suomen oli internoitava

    maassa olevat Saksan ja Unkarin kansalaiset. Viranomaiset antoivat internointia


    Tuossahan se on ylempänä mainittu. Lars Westerlund teki 500 sivuisen raportin. Lue se niin tiedät. Lisäksi oli Lista 1:n vangit.

    Äänestä

Sota-aikana keskitysleireitä puhuttiin siirtoleireinä. Osa porukkaa pantiin kurileireihin. Nyt mamut pannaan Torniossa jäjestelyleireihin ja hyvä niin. Sitte ne voidaankin palauttaa Ruotsiin.

Äänestä

Taitaisi käydä niin että keskitysleireihin pistetään EU:n ja maahanmuuton vastustajat.

Äänestä
  • Niinkö? MISSÄ näin tapahtuu?

    Äänestä

  • Sitte nuo äärioikeistolaiset ns Saksan kanssa kaveeraajat.
    Millä helvetin vuosisadalla nekin elää? kaveerataan jonku Saksan kanssa.
    No Kaveerataan ihmeessä Saksan kanssa ja otetaan muutama miljoona mamua vuodessa tännekkin.

    Äänestä

Kaiken tuon sietää mainiosti kunhan ei tarvitse kaveerata Venäjän kanssa! Tarkkiksen urputus on sen rinnalla hyttysen ininää!

Äänestä

Tornioon saatiin lopultakin keskitysleiri. Poliisi ja sotilaat vartioivat yötä päivää maahan valuneita muukalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Draksvik kirjoitti:

Vuonna 1918 Suomi oli edelläkävijä maa keskitysleirien suhteen. 1930-luvulla kommunisteja hivutettiin Tammisaaressa. Vuonna 1945 keskitysleirejä perustettiin jälleen oman maan kansalaisille.
Molempina kertoina leirejä perustettiin TAMMISAAREEN.

Maahan valuva pakoloisvirta mm. Irakista kyllä joutaisi minun puolestani Tammisaareen. Siellä on pitkät perinteen asian hoitamiseksi.

Jännityksellä odotan tuleeko jälleen keskitysleiri TAMMISAAREEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu