Demokratian siemen itää Irakissa

tammi-helmikuussa järjestettävät ensimmäiset vapaat vaalit irakissa on myöskin viesti/toivo uudenajan koettamisesta ko. alueen arabimaille.

enää lähi-idän ainoa demokratia ole israel.

nyt on kaikilla rauhaa-ja demokratiaa rakastavilla arabeilla mahdollisuus seurata irakin esimerkkiä ja valita kansoilleensa demokraattiset hallitukset.
alku aina hankalaa,mutta pidemmällä aikaperspektiivillä demokratian voitto on mahdollista. siihen toki tarvitaan usan,ykn,eu ja muiden demokratioiden apua.

vain pienet ääriuskonnolliset terroristiryhmät enää esteenä uuden ajan koettamiselle sorretuille arabeille.
aikaa vie tosin patriarkaalisten saudien,kuweitilaisten ja muutaman emiraatteihin kuuluvan sulttaanikunnan myöntyminen mm. tasa-arvoon sekä demokratiaan.
kuitenkaan nämä rikkaat valtiot eivät muodosta sellaista uhkaa kuten ennen irak,ja nykyään vielä syyria(joka miehittää libanonia),osittain jordania,sekä persialainen iran.

kuitenkin ongelman suurin ratkaisu piilee kunka palestiinalaiset saavat hallintonsa järjestettyä despootti -terroristi j.arafatin jälkeen.
siltäkin suunnalta on kuitenkin kuulunut positiivisia viestejä,sillä uuden johdon mukaan arafatin perintöä ei kukaan halua vaalia tai jatkaa.
ja miksi haluaisikaan.
3182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivotaan Irakin vaalien onnistuvan ja olevan esimerkkinä muille arabikansoille.

Äänestä

Lähi-idässä on kokeiltu demokratiaa ennenkin. Esimerkiksi Iranissa oli 50-luvun alussa demokraattisesti valittu parlamentti, mutta länsivalloille se ei kelvannut, joten se hajotettiin ja valta keskitettiin shaahille.

Tämä Irakin "demokratiakokeilu" tuskin kaatuu samalla tavalla, koska USA ei aiokaan antaa irakilaisien valita mieleisiään johtajia, joten Saddamia ei tarvitse asettaa uudelleen valtaan. Epäilemättä kaikki muut kuin USA:n hyvälsymät hedokkaat leimataan terroristeiksi tai ääri-islamilaisiksi ja suljetaan vaaleista.

Viimeinen vaihtoehto on vaalituloksen peukaloiminen, joka jenkeiltä sujuneekin kun ottaa huomioon että heidän taannoisissa presidentivaaleissaankin Bush onnistui monissa paikoissa voittamaan Kerryn selvästi suuremmalla marginaalilla enemmän kuin vaalipiirissä oli edes äänioikeutettuja ja exit pollien ja vaalitulosten välillä oli laajemminkin hätkähdyttäviä eroavaisuuksia Bushin hyväksi, vaikka niiden tulokset ovat yleensä samanlaisia. Kyllähän nyt juuri äänestämässä käyneiden valintoja kyselemällä täytyy saada suunnilleen sama tulos kuin annetut äänet laskemallakin.

Äänestä

Bush Junior on kieltämättä ollut vahva johtaja ja toteuttanut määrätietoisesti uuskonservatiivistä politiikkaa.
eli USA:n politiikkana on nykyään saada niin suuri taloudellinen hyöty kuin mahdollista sekä turvata oman maan turvallisuus mahdollisimman tiiviisti, vaikkapa ilman muiden maiden lupaa.

USA ei mene Kioton ilmastosopimukseen, koska pelkää sen hidastavan omaa talouskasvuaan lyhyellä tähtäimellä. Päinvastoin USA ottaa käyttöön esim. uusia öljylähteitä, mm. Alaskassa, jossa on herkkä luonto. Irakin "demokratisoiminen" sopii erinomaisesti tähän kuvioon. USA:n joukot ovat siellä "turvaamassa demokratiaa" ja samalla valvomassa, että maan öljyn virtaaminen Jenkkeihin jatkuu vapaana ja halpana. Irakin jälleenrakennusurakat ovat menneet "sattumalta" amerikkalaisfirmoille.
Saddam oli USA:n suunnitelmien tiellä, kuten kyllä suoraan sanotaankin.

USA katsoo oikeudekseen ulottaa puolustusvyöhykkeensä toiselle puolelle maapalloa. näin ei toimi nykyään enää mikään muu valtio. USA on lisännyt voimakkaasti sotilaallista läsnäoloaan kaikkialla, varsinkin strategisesti tärkeällä Keski-Aasian alueella.
USA on irtisanoutunut ABM-sopimuksesta ja aikoo militarisoida avaruuden.

USA ei ole tullut mukaan Haagin Kansainväliseen rikostuomioistuimeen, koska pitää sitä puolueellisena. Jälleen selvä merkki, että USA on itse puolueellinen ja ajaa vain omaa etuaan. Lähes kaikki muut maat ovat kyseisessä tuomioistuimessa.

eli Bushin kauden USA on harvinaisen selvästi pelkästään omaa etuaan ajava ahne imperialistinen suurvalta.


itsekin kirjoitat juuri tästä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


von Bock kirjoitti:

tammi-helmikuussa järjestettävät ensimmäiset vapaat vaalit irakissa on myöskin viesti/toivo uudenajan koettamisesta ko. alueen arabimaille.

enää lähi-idän ainoa demokratia ole israel.

nyt on kaikilla rauhaa-ja demokratiaa rakastavilla arabeilla mahdollisuus seurata irakin esimerkkiä ja valita kansoilleensa demokraattiset hallitukset.
alku aina hankalaa,mutta pidemmällä aikaperspektiivillä demokratian voitto on mahdollista. siihen toki tarvitaan usan,ykn,eu ja muiden demokratioiden apua.

vain pienet ääriuskonnolliset terroristiryhmät enää esteenä uuden ajan koettamiselle sorretuille arabeille.
aikaa vie tosin patriarkaalisten saudien,kuweitilaisten ja muutaman emiraatteihin kuuluvan sulttaanikunnan myöntyminen mm. tasa-arvoon sekä demokratiaan.
kuitenkaan nämä rikkaat valtiot eivät muodosta sellaista uhkaa kuten ennen irak,ja nykyään vielä syyria(joka miehittää libanonia),osittain jordania,sekä persialainen iran.

kuitenkin ongelman suurin ratkaisu piilee kunka palestiinalaiset saavat hallintonsa järjestettyä despootti -terroristi j.arafatin jälkeen.
siltäkin suunnalta on kuitenkin kuulunut positiivisia viestejä,sillä uuden johdon mukaan arafatin perintöä ei kukaan halua vaalia tai jatkaa.
ja miksi haluaisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu