Kansain vaellus ja Islamilaisen kulttuuri

Kristillinen Sionismi on syynä juuri nyt meneillään olevan kansainvaelluksen syy ja seuraus.
Monet uskovat tietämättään tai tietoisesti ovat tukeneet lähi-idän
Ameriikkalais johtoista sotapolitiikkaa on tuhottu valtio valtion perään kristinuskon Jeesus palaa harhauskomuksessa , jossa paluu tapahtuu kun Levantti on Sionistien ,- Kristillisen Sionismin hallussa.

Ja on tosi kans !

Olen sama kirjoittaja joka piinasi teitä profetia palstan kirjoittajia vuosikaudet ,
DANIELIN UNET, tuhat ja yksi, nimimerkeillä.

Ja kerroin jotta ehkä tulen vielä jollakin uudella aiheella jankuttamaan teille , että ettette osaa profetoida mitään.

Ette osanneet ennustaa etukäteen edes tätä muslimien kansainvaellusta Levantista,
vaikka itse sen olette aiheuttaneet , Kristillistä Sionismia tukemalla.

Minä nyt varoitan ottamasta kansan joukkoon Islamilaisella uskolla täytettyjä aivoja !
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Terve vaan !

Torniosta on kääntynyt kolme bussilastillista pakolaisia takaisin .
Kiitos eiliseen mielenilmaukseen osallistujille !

Raatteentien taisteluissa ei myöskään vieraan vallan nuoria miehiä päästetty etenemään Ouluun saakka.
Kiitoksen miehille jotka joutuivat osallistumaan noihin taisteluihin , he eivät enää kuule mutta heidän jälkeläiset kunnioittakaa heidän tekoja ja tehkää te sama toisella puolen Suomea rauhanomaisesti.
Kiitos !

Äänestä
  • Aivan,nämä Tornion mielenilmaisijat tekivät suuremman työn mitä täällä Suomessa voi tehdä rauhanomaisesti,jäi moni poliitikko ja muu turha kyky toiseksi.Kiitos vielä kerran.

    Äänestä

  • Joo se on toistaiseksi suurin teko kun nuo mielenosoittajat kävivät paikanpäällä,
    teot puhuvat enemmän kuin tuhat ja yksi sanaa , Islamin uskoisten maahanmuuttoa vastaan.

    Äänestä

Poliisit pyytää armeijalta apua Tornion pakolaistilanteen hallitsemiseen.
Ministerit eivät vieläkään tajua Kristillisen Sionismin aiheuttamaa pakolaisvyöryä vaikka he kaikki lienevät uskonnoltaan enemmän ja vähemmän Kristillisen Sionismin kannattajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustahevonen kirjoitti:

Kristillinen Sionismi on syynä juuri nyt meneillään olevan kansainvaelluksen syy ja seuraus.
Monet uskovat tietämättään tai tietoisesti ovat tukeneet lähi-idän
Ameriikkalais johtoista sotapolitiikkaa on tuhottu valtio valtion perään kristinuskon Jeesus palaa harhauskomuksessa , jossa paluu tapahtuu kun Levantti on Sionistien ,- Kristillisen Sionismin hallussa.

Ja on tosi kans !

Olen sama kirjoittaja joka piinasi teitä profetia palstan kirjoittajia vuosikaudet ,
DANIELIN UNET, tuhat ja yksi, nimimerkeillä.

Ja kerroin jotta ehkä tulen vielä jollakin uudella aiheella jankuttamaan teille , että ettette osaa profetoida mitään.

Ette osanneet ennustaa etukäteen edes tätä muslimien kansainvaellusta Levantista,
vaikka itse sen olette aiheuttaneet , Kristillistä Sionismia tukemalla.

Minä nyt varoitan ottamasta kansan joukkoon Islamilaisella uskolla täytettyjä aivoja !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu