Komeat Suomen Urhot huolissaan:

onneupeita

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voinkuvitella

      Onkohan kuvassa palstalaisia?

      • ouujeah

        Taitaa siellä eräketun timmi kroppa löytyä :)


      • Eräkettu

        Ah taas yksi katkera paska ku menin sanomaan pahasti vitun kuppasista kulttuurinrikastajista.


    • Näin.veikkaan

      Jori himoitsee varmaan noita miehiä.

    • vittumitämössöä

      Täytyy miehenä sanoa, että taitaa suomalainen geeniperimä kovasti huutaa uutta verta. Näin se on nähtävä, vaikka kuinka nuo pallerot itkisivät. Ei ulkomaalaiset ainakaan suomalaisia rumenna sekoittuessaan kantaväestöön.

    • Xizor

      Joku mukaälykäs vihreä on taas ripuloinut omasta mielestään fiksuakin tekstiä. En edes jaksanut kun silmäillä tekstiä muutamasta kohtaa ja ne kohdat olivat täynnä ad hominemeja, olkiukkoja ja vihjailua. Pienen pojan isä sanoo olevansa. Eikö yhtään ajattele millaisen Suomen jättää lapselleen? 'Ei ole muuta pelkoa kuin pelko itse.' Huvittavaa että pelon pelkokin voi saada ihmisen käyttäytymään noin epärationaalisesti.

      Niin ja mitä vikaa noissa kuvien henkilöissä on? Ihan tavallisilta ihmisiltä näyttävät.

    • oohpyörryn

      Kyllä suomalainen mies on komea ja älykäs ;)

    • helkaviha

      Vartalotyypiltään ovat kovin helkamaisia.

    • 920

      Onks tää Outsiderin blogi, kun sitä tänne linkitetään?

    • aisuri_timppa_nastolasta

      Siellähän on minun näköisiäni miehiä. Kaljamahat ja kaikki. Onneksi vaimoni sai sentään nuorena harrastaa seksiä tummien uroiden kanssa.

    • Eräkettu

      Parempia nuo on ku ne muslimi maailman vastaavat...

    • 111222111222

      Ovathan äärioikeistolaiset sankarit pääasiassa kouluttautumattomia yhteiskunnan elättejä huonoilla elintavoilla.

      • näinseon

        Ja persujen ja muidenkin puolueiden jäsenistöstä ja eduskunnastakin löytyy samanlaisia äärioikeiston sankareita joilla on koulutusta takana.


    • SaunaViinaPerkele

      Pakolaisetpa ne pitäisikin lähettää takaisin sinne Syyriaan. Siellä ne voisivat liittyä al-Assadin puolelle ja nujertaa yhdessä Isiksen. Kymmeniätuhansia nuoria miehiä, niistä saa jo kasattua kunnon armeijan. Niiden sotahan se on ja niiden oma ongelma, ei EU:n, USA:n tai Naton tai Venäjän. Se olisi ainoa kunniallinen teko, minkä ne voisivat tehdä, al-Assad sentään edustaa siellä laillista esivaltaa ja järjestystä. Suomessa kun ne punavihreät ja muut suvaitsijapellet aina jauhavat, miten tilanne siellä muka on erilainen kuin Suomen sodissa aikoinaan. No kun ei ole! Al-Assad saattaa olla tyranni ja kansanmurhaaja, mutta Suomessakin talvisodassa taisteli aikaisemmin punaisten puolella olleita, jotka olisivat voineet sanoa samaa Mannerheimista. Mutta silti he taistelivat laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta.

      Suomi tekisi näille "turvapaikanhakijoille" (eli suomeksi sanottuna pelkureille) parhaan palveluksen pistämällä rajat kiinni ja lähettämällä ne takaisin. Sillä tavalla ne saisivat mahdollisuuden kasvaa oikeiksi miehiksi ja tarpeen vaatiessa antaa henkensä hyvän asian puolesta, kokien sankarikuoleman jylhässä teräksen, tulen ja veren näytelmässä. Nykylinjalla näistä pakolaisista tehdään uhriutuvia metroseksuaalimiehiä, joista ei ole ottamaan vastuuta omasta elämästään, vaan loisivat he suomalaisessa huoranpillussa kuin selkärangattomat madot.

      Suomeen voisi ottaa pienen tarkasti seulotun joukon väkeä, sellaisia jotka maksaisivat maahanpääsystään ja joiden sukupuolijakauma olisi normaali. Sillä tavalla tänne valikoituisi laatumutiaisia, eikä sellaista rähinöivää paskaväkeä, mikä siellä Unkarin rajallakin pisti hulinaksi. Samaa on nykymenolla luvassa Suomeenkin, ne paskat tuovat niiden kehitysmaidensa paskakaaoksen mukanaan tänne, kun eivät muuta osaa.

      Nyt on korkea aika sen darkfearmäisesti kaljuuntuvan aisuriministerin lopettaa se humanismipelleilynsä ja Merkel-mummon mummonpillun nuoleminen ja pistää ne vitun rajat kiinni!

      • OiVoi.....vaikka olikin uhmakasta, eikä nyt niin suvaitsevaisen korrektisti kirjoitettua tekstiä, niin kyllähän tässäkin oli paljon ihan hyviä pohdintoja....


    • Onko tämä Perlooks 2.0? Missä vaiheessa ihmisten ulkonäön pilkkaamisesta tuli tapa osallistua julkiseen keskusteluun?

      • Tai siis yhteiskunnalliseen keskusteluun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      544
      1782
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      863
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      73
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe