Varoituksen sana valkoritareista

Olenhan joskus itsekin täällä palstalla varoitellut mutta ne minun ja muiden palstan viisaiden miesten sanathan jää vaille huomiota koska nainen on nainen, siis usein jäärä ihan vain periaatteesta. Uskoisikohan palstan naiset paremmin naisen antamaa varoitusta valkoritareista, täällä palstallakin iljettävän lipevästi käyttäytyvistä kivoista kavereista jotka pitkässä juoksussa saattaa ollakiin ihan jotain muuta:

http://yle.fi/uutiset/lahisuhdevakivallan_kokenut_varoittaa_liian_hyvalta_tuntuva_alku_ei_valttamatta_lupaa_hyvaa/8316578
50<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Tämähän kumoaa sinun ja muiden ätmien väitteet siitä, että nainen on itse vastuussa parisuhdeväkivallan uhriksi joutumisesta, koska miehestä muka näkee kilometrin päähän, että hän tulee olemaan väkivaltainen.

Äänestä
  • Totta muuten. Tuotahan moni nainen on yrittänyt selittää kun tivataan, että miksi otti jännämiehen kun olisi etukäteen pitänyt nähdä tulevaisuuteen, jos kiva mies muuttuukin väkivaltaiseksi.

    Eli karille mänt.

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    Totta muuten. Tuotahan moni nainen on yrittänyt selittää kun tivataan, että miksi otti jännämiehen kun olisi etukäteen pitänyt nähdä tulevaisuuteen, jos kiva mies muuttuukin väkivaltaiseksi.

    Eli karille mänt.

    Tulee niin korvista tuo "jännämies", sekä myös tuo outo "ätmittely"........tullut pari kertaa jo mieleen heikolla hetkellä, että pitäisköhän "floodata" koko palsta täyteen "jännämiesjännämiesjännämies...........". ;D

    Nuo teidän kahden puheethan, sekä ihmettelyt tuota teoriaa/ajatusmaailmaa kohtaan on ihan järkevien ihmisten ihmettelyä asiaa kohtaan, mutta millä sinä jotain järkeä saat näihin, jos ei ole millä ottaa vastaan.......sitten on tietenkin jotain trolleja varmasti, mitkä vain kerjäävät "ruokaa"....

    Tuntuu tyhmältä puhua edes koko aiheesta......kun nämä asiathan on sanomattakin selviä....Voi Veljet!!!

    Äänestä

  • MGTOW kirjoitti:

    Palstalla on sellainen vaikutus. Järkevät ihmiset huomaavat selittävänsä itsestäänselvyyksiä. Joskus toisille järkeville, joskus trolleille. Huomaavat tulleensa trollatuiksi, mutta jatkavat silti. Järkevää? ;)

    Äänestä

  • hc.kiltti kirjoitti:

    No sinä olet ainakin sellainen Järkevä.....kun tuo sinun selitys oli kerrassaan fiksusti, sekä lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoitettu - Ai Kun Helpotti, ISO Kiitos ja Kumarrus! =)

    Ettet nyt vain tekisi hätiköityjä johtopäätöksiä? ;)
    (tai trollaisi ylisanoillasi?)

    Mutta ole hyvä vain, hyvää yötä sinulle :)

    Äänestä

  • hc.kiltti kirjoitti:

    Ettet nyt vain tekisi hätiköityjä johtopäätöksiä? ;)
    (tai trollaisi ylisanoillasi?)

    Mutta ole hyvä vain, hyvää yötä sinulle :)

    En ja kyllä... ;)

    Se tuli ihan Syrämest sen hetkisistä fiiliksistä.....mut voipi olla, että hieman sorruin mainitsemiisi asioihin.......ehkä tai sitten en. =)

    No mitäpä minä sinulle höpötän, kun tiedät vastaukset itsekin Kiltti VelhoNäkijä. ;D

    ps, se ei ollut sarkasmia, eikä kettuilua, vaan ihan aito ja puhdas kehu....

    Äänestä

Sinäkin olet kyllä joskus täällä "valkoritaroinut" ja vaihtanut mielipidettä vastapuolen mielipiteen mukaan.

Äänestä
  • Ehkä joskus hieman tasoitellut kun huomannut että sen toisen kanssa pystyykin keskustelemaan mutta jotta sen keskustelun sa aikaiseksi vaatii se usein agresiivisen alun. Varsinaiseksi valkoritariksi en itseäni kyllä ajattele mutten myöskään naisten vihaajaksi, jotain siltä enemmän tai vähemmän tilanteen mukaan yleensä.

    Äänestä

""Liian hyvältä tuntuva alku ei välttämättä lupaa hyvää"

No ei VÄLTTÄMÄTTÄ, mutta ei se VÄLTTÄMÄTTÄ tarkoita pahaakaan....voi vitsi mitä neroja....

Oli nyt vaan pakko, kun jäi tuosta aikaisemmasta viestistä tämä pois.......päähän taisi jäädä silloin soimaan tuo "jännämiesjännämiesjännämies...." ;D

Äänestä

Voi sun taas... Miten ihmeessä kenestäkään tuikituntemattomasta voi tietää etukäteen mikä se on? Yleensä ihmisillä on taipumus olla mukava aluksi ja todellinen luonne paljastuu ajan myötä. Ellei sitten ole läpeensä mätä jo alkuun.

Näiden juttujen perusteella saa pelätä kaikkea mikä liikkuu. Luultavasti naapurini 70v papalla on myös pahat mielessä kun tervehtii aina rappukäytävässä. Ensi kerralla en kyllä tervehdi. Tiedä mikä jännäpappa sekin on :O

Äänestä
  • Joo siis normaalimukavuushan on normaalia mutta jos on ylimukava niin sen pitäisi soittaa jotain kelloja. Kyllä tuo on jo vähän epänormaalia:

    "Aina noustiin kuskinpuolelta avaamaan ovi ja sain koko ajan osakseni ylenpalttista kehumista, joka oli täydellisyyttä hipovaa. Totta kai sellainen tuntui hyvältä – valehtelisin, jos väittäisin jotain muuta, myöntää Holmavuo."

    Palstan valkoritareillakinhan usein menee täysin kritiikittömäksi naisten kehuminen niin kyllä siinä jo hieman vaaran merkkiä on ilmassa.

    Todennnäköisesti pappa likaisessa mielessään haaveilee villistä seksistä naapurin nuoren naisen kanssa, tiedä mitä fantasioita sillä on :D

    Äänestä

  • Ikis__M kirjoitti:

    Joo siis normaalimukavuushan on normaalia mutta jos on ylimukava niin sen pitäisi soittaa jotain kelloja. Kyllä tuo on jo vähän epänormaalia:

    "Aina noustiin kuskinpuolelta avaamaan ovi ja sain koko ajan osakseni ylenpalttista kehumista, joka oli täydellisyyttä hipovaa. Totta kai sellainen tuntui hyvältä – valehtelisin, jos väittäisin jotain muuta, myöntää Holmavuo."

    Palstan valkoritareillakinhan usein menee täysin kritiikittömäksi naisten kehuminen niin kyllä siinä jo hieman vaaran merkkiä on ilmassa.

    Todennnäköisesti pappa likaisessa mielessään haaveilee villistä seksistä naapurin nuoren naisen kanssa, tiedä mitä fantasioita sillä on :D

    No joo... onhan tuossa pointti :) Joten mukavuus hyvä, mutta ylimukava ei. Pidetään mielessä.

    Mä veikkaan kuitenkin että naapurin pappa on vaan kohtelias, on äärimmäisen herttainen tapaus.... Vai että vielä nuoren naisen kanssa :D Se on sitten tuo alakerran pissaliisa.

    Äänestä

  • plaaahhh kirjoitti:

    Joo, siis jopa naisessa epäilyttäisi oikein ylimukava, pakko olisi miettiä paistaako se pullaa vain huijatakseen myöhemmin :D

    Herttaisilla papoilla saattaa olla vaikka mitä luurankoja kaapeissa mutta jos se on vaarattoman oloinen niin ei kai sitä sitten tarvitse kovin paljoa pelätä :) alakerran pissaliisa on sitten varmaan sen teinifantasia :D

    Etkö ole ikinä kuullut ettei nainen tee mitään ilman taka-ajatusta? :D No ei vais, onhan meitä kuin teitäkin moneen junaan. Ei pidä yleistää.

    Mutta nyt hyvää yötä ja kauniita unia :)

    Äänestä

  • plaaahhh kirjoitti:

    Etkö ole ikinä kuullut ettei nainen tee mitään ilman taka-ajatusta? :D No ei vais, onhan meitä kuin teitäkin moneen junaan. Ei pidä yleistää.

    Mutta nyt hyvää yötä ja kauniita unia :)

    Onhan se toki mahdollista :D joo, kyllä tiedän että hyvinkin nainen voi olla pyyteettömästi hyvä, usein ne kyllä on sitä vain jänniksille.

    jep, hyvää yötä & kauniita unia, minä vielä pari tuntia valvon varmaankin.

    Äänestä

Oho, Ikikseltä ihan hyvä aloitus ;) Eiku oikeesti, on.

Jos joku on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta. Vanha viisaushan tuo on.

Useinhan ihmiset haluavat antaa itsestään alkuun liiankin hyvän kuvan. Musta olisi rehellisempää, että heti alussa kertoisi ne omat huonot puolensa. Lähtökohtaisesti kun kaikki ovat kuitenkin ihan mukavia ihmisiä, ainakin ne jotka ovat jo tutuiksi tulleet, mutta kukaan ei ole täydellinen. Pitäisi löytää sellainen ihminen, jonka vikoja voisi sietää :)

Äänestä
  • Tuo sinunkin sanomasi on kyllä aika hyvä. Ehkä se täydellinen suhde ei olekaan rajatonta rakkautta ja hyväksyntää vaan mahdollismman vähän vikoja ja kitkaa, eihän se kyllä ihan nin hienolta kuulosta mutta ehkä enemmän totta.

    Äänestä

  • Totta tuokin. Mustakin ihminen antaa rehellisemmän kuvan itsestään jos kertoo huonotkin puolensa "heti kättelyssä" mutta niin, että ei kuitenkaan liikaa niitä korosta. Tai jotenkin noin, mulla on vähän taas hakusessa itseni ilmaisu.

    Äänestä

  • Sen verran otan takaisin tuosta aloituksesta, kun en heti huomannut, että ei noi palstan "valkoritarit" taida ihan osua tuon artikkelin alle :)

    Ketkä muuten lasket "valkoritareiksi"?

    Äänestä

  • Ikis__M kirjoitti:

    Tuo sinunkin sanomasi on kyllä aika hyvä. Ehkä se täydellinen suhde ei olekaan rajatonta rakkautta ja hyväksyntää vaan mahdollismman vähän vikoja ja kitkaa, eihän se kyllä ihan nin hienolta kuulosta mutta ehkä enemmän totta.

    En muuten Ikis muista, että sinä olisit ikinä kertonut täällä mitään huonoa puolta itsestäsi, vaan olet aina jotenkin olevinasi "kaikkien yläpuolella". Joo, itseilmaisu ei tosiaan ole tänään mun paras puoleni mut jotenkin noin.

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    En muuten Ikis muista, että sinä olisit ikinä kertonut täällä mitään huonoa puolta itsestäsi, vaan olet aina jotenkin olevinasi "kaikkien yläpuolella". Joo, itseilmaisu ei tosiaan ole tänään mun paras puoleni mut jotenkin noin.

    Te kerrotte/keksitte kuvittelemianne huonoja puolia ihan riittävästi niin minun ei tarvitse :D

    Äänestä

  • atännä kirjoitti:

    Sen verran otan takaisin tuosta aloituksesta, kun en heti huomannut, että ei noi palstan "valkoritarit" taida ihan osua tuon artikkelin alle :)

    Ketkä muuten lasket "valkoritareiksi"?

    Jääkään nyt nimimerkit mainitsematta mutta ainakin aika-ajoin täällä pyörähtää aika epäilyttävän paljon naisia pelkästään myötäileviä tyyppejä, joissakin asioissa ne toki "pilke silmäkulmassa" vähän kiistelee mutta kokonaisuutena aika lipeviä. Aika useinhan ne sitten katoaa, ehkä jonkun jallitettuaan tai sitten vain siksi kun jallitus osoittautuu tehottomaksi mutta p..un perässä ne ihan selvästi ovat.

    Äänestä

  • Ikis__M kirjoitti:

    Te kerrotte/keksitte kuvittelemianne huonoja puolia ihan riittävästi niin minun ei tarvitse :D

    En hyväksy tuota vastausta. Ihmisen pitää itse kertoa omat huonot puolensa.

    Äänestä

  • Ikis__M kirjoitti:

    Te kerrotte/keksitte kuvittelemianne huonoja puolia ihan riittävästi niin minun ei tarvitse :D

    Sinä kun olet joskus ollut jopa ihan mukavakin, ainakin välillä, mutta nykyään olet saanut liikaa vaikutteita Ex-Pualta. Ja koska olet niin hyvää pataa sen kanssa NIIN VOITKO VITTU KERTOA SILLE, ETTÄ EN OLE MIKÄÄN MIES1967 (enkä myöskään Helka)! En jaksaisi sille enää sitä selittää...

    En kai nyt sentään ole muilta saanut vaikutteita. Olin kyllä rehellisyyteni vuoksi teidän mielestä enimmäkseen inhottava varmaan jo ennen kuin Ex-Pua ilmestyi palstalle. Joo, kyllä kai ex-Pua sen tietää mutta saattaa härnätä toisinaan. Helpointa on jättää reagoimatta usein jos joku yrittää henkilöhyökkäystä, ainakin minulla toimii hyvin vaikka joskus toki ihan huvikseni vastailen.

    Kirjoitinkin "olit ihan mukava, ainakin välillä". Olet kyllä saanut vaikutteita koska ennen sanavarastoosi ei kuulu lutka eikä huora, ainakaan huora-sanaa et viljellyt niin kuin nykyään.

    Osu ja uppos! :D

    Noh, siinä raportissa mistä otit uskomattomat kurpparaivarit, on vaan se kiusallinen kohta, jossa vastaat sinulle osoitettuuun kysymykseen "miehenä", ja se ei oikein taida unohta nyt keneltäkään. :/

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    Kirjoitinkin "olit ihan mukava, ainakin välillä". Olet kyllä saanut vaikutteita koska ennen sanavarastoosi ei kuulu lutka eikä huora, ainakaan huora-sanaa et viljellyt niin kuin nykyään.

    Lutkaa kyllä olen mielestäni käyttänyt, horoa en varmaan aluksi juurikaan käyttänyt kun tosiaan ihan tietoisestikin vältin käyttämästä jottei kukaan loukkaannu mutta varmaankin sitten kun itseä on alettu ätmittelemään ja väitetty inhottavaksi sitä sitten vastaa herkemmin samalla mitalla. Jos palstan naiset on kivoja niille on itsekin mielellään kiva mutta jos ne ei ole niin eipä ole väliksi itsekään sitten olla kovin kiva, näinhän se menee. Yleensäkin tosiaan vaikuttaa varmaan se että jos tulee kivoja naiskokemuksia livenä niin sitten on pehmeämpiä omat kommentit palstalla.

    En ole minäkään ätmitellyt, paitsi kun alettiin kurpittelemaan. Mulla tosin on sen verran munasarjoja, että aikanaanhaan mulla oli nimimerkkinäkin joku kurppa, tai parikin.

    Äänestä

  • Ikis__M kirjoitti:

    En kai nyt sentään ole muilta saanut vaikutteita. Olin kyllä rehellisyyteni vuoksi teidän mielestä enimmäkseen inhottava varmaan jo ennen kuin Ex-Pua ilmestyi palstalle. Joo, kyllä kai ex-Pua sen tietää mutta saattaa härnätä toisinaan. Helpointa on jättää reagoimatta usein jos joku yrittää henkilöhyökkäystä, ainakin minulla toimii hyvin vaikka joskus toki ihan huvikseni vastailen.

    Ei näytä tietävän, Ex-Pua siis, että en ole. Tuolla toisaalla se taas setämiesraivoaa asian timoilta.

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    En ole minäkään ätmitellyt, paitsi kun alettiin kurpittelemaan. Mulla tosin on sen verran munasarjoja, että aikanaanhaan mulla oli nimimerkkinäkin joku kurppa, tai parikin.

    Niin joo, niinhän sulla taisi ollakin ja taidatkin olla siten itse syyllinen ainakin sen nimityksen yleisyyteen lietsomalla sitä ihmisten tietoisuuteen :D Itsehän en ole juurikaan kurpitellut ketään, yleisellä tasolla kyllä käyttänyt jos on joku hauska juttu asian tiimoilta jossain.

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    En ole minäkään ätmitellyt, paitsi kun alettiin kurpittelemaan. Mulla tosin on sen verran munasarjoja, että aikanaanhaan mulla oli nimimerkkinäkin joku kurppa, tai parikin.

    Tuon keskustelukulttuurin te kurpat olette luoneet ihan itse.

    Esim. aloittamani baariketju osoittaa sen. Se oli mukava yhteishenkeä luova aloitus, johon paskahousutäti tuli kurpparaivoamaan.

    Unohtamatta shaming languagen ja henkilöhyökkäyksen käytäntöä, mikä on suorastaan ala-arvoista keskustelua.

    Olenkin päättänyt, että niin kauan kun kurpat saavat tehdä noin, pyrin pitämään saldot tasoissa: Sitä saa mitä tilaa! ;)

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    Ei näytä tietävän, Ex-Pua siis, että en ole. Tuolla toisaalla se taas setämiesraivoaa asian timoilta.

    Osu ja uppos!

    Et pystynyt vastaamaan, vaan kurpparaivoamisen jälkeen lähdit häntä koipien välissä karkuun, ihan kuten valkoritari-alter egosi.

    Hassua miten teillä on ihan sama keskustelutyyli, sen lisäksi että olette aina samaan aikaan palstalla.

    Äänestä

  • Ex----------PUA kirjoitti:

    Osu ja uppos!

    Et pystynyt vastaamaan, vaan kurpparaivoamisen jälkeen lähdit häntä koipien välissä karkuun, ihan kuten valkoritari-alter egosi.

    Hassua miten teillä on ihan sama keskustelutyyli, sen lisäksi että olette aina samaan aikaan palstalla.

    En ole tiennyt, että mulla on skitsifrenia mutta ilmeisesti näin on. Koska miten muuten en ymmärtäisi kirjoittelevani jollain muulla nimimerkillä.

    Tällä palstalla tulee vaan nykyään paha olo eli parempi olisi vaan jättää. Joskus aikanaan täällä pystyi purkamaan ihan oikeita vakavia asioita mutta ei pysty enää, "kiitos" sinun.

    Kurppien syy se on.

    Näithän sinä itsekin sen, että paskahousutäti aloitti heti puskahyökkäyksen ketjussa mikä oli leikkimielinen ja kaikin tavoin hauska jokaiselle.

    Enkä minäkään nähnyt sinun osallistuneen siihen muuten kuin nassuttamismielessää.

    Puhumattakaan sitten shaming languageen perustuvasta keskustelukulttuurista.

    Naisten syytä 100%!

    Joten, olisikohan aika vähän naisellistua ja ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa itkeminen?

    Esim. määrään sinut oitis ottamaan HC-Ätmelin mieheksesi, kunnes kuolema teidät erottaa. Se on ainoa tapa jolla saat tarvittavan hysteriapanon.

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    En ole tiennyt, että mulla on skitsifrenia mutta ilmeisesti näin on. Koska miten muuten en ymmärtäisi kirjoittelevani jollain muulla nimimerkillä.

    Tällä palstalla tulee vaan nykyään paha olo eli parempi olisi vaan jättää. Joskus aikanaan täällä pystyi purkamaan ihan oikeita vakavia asioita mutta ei pysty enää, "kiitos" sinun.

    Sen verran sekaannun että ei näitä juttuja kannata ihan tosissaan aina ottaa, tiedäthän kyllä sen jo muutenkin mutta muistutan vaan kun monasti läppä on vaan läppä sen heittäjälle, ei siinä tule ajateltua aina loukkaantumisasiaa kun ei voi tietää miten herkkiä muut ovat varsinkin jos itse on paksunahkainen niin ettei juurikaan välitä muiden sanomisista itseään kohtaan.

    Joo jatkakaa te vaan näitä "hauskoja läppiänne" täällä ihan keskenänne. Se on moro.

    Äänestä

  • Ikis__M kirjoitti:

    Sen verran sekaannun että ei näitä juttuja kannata ihan tosissaan aina ottaa, tiedäthän kyllä sen jo muutenkin mutta muistutan vaan kun monasti läppä on vaan läppä sen heittäjälle, ei siinä tule ajateltua aina loukkaantumisasiaa kun ei voi tietää miten herkkiä muut ovat varsinkin jos itse on paksunahkainen niin ettei juurikaan välitä muiden sanomisista itseään kohtaan.

    Joo, ja minäkin olen hyvin pitkälle paksunahkainen, ihan jo työnikin puolesta, mutta rajansa kaikella.

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    Joo, ja minäkin olen hyvin pitkälle paksunahkainen, ihan jo työnikin puolesta, mutta rajansa kaikella.

    Harmillista jos on raja ylittynyt, itse varmaan jos joku loukkaantuisi pahoin ja siitä sanoisi esittäisin kai jonkin kömpelön anteeksipyynnksi tulkittavan mutta toisten puolestahan en sitä voi tehdä. Jospa se siitä,, älä mieti liikaa näitä juttuja kuitenkaan niin mieli varmaan piristyy.

    Kiitos.

    Äänestä

Valkoritarit tulee ja vie meidän naiset.

Äänestä

Mie oon ihan suoraselkäinen valkoritari joten repikääpä siitä :)

Äänestä

Vaikuttaisi vähän siltä, että valkoritarit ovat jonkinmoinen uhka ätmeille. ;-)

Äänestä
  • Ehkä kaikkien kunnollisten miseten tulisi järjestäytyä ja pudottaa valkoritarit itämereen, maailmasta voisi tosiaan tulla parempi paikka niin.

    Äänestä

  • Teitä vähäverisiä "kunnon miehiä" on niin vähän, että maailman parannus taitaa jäädä haaveeksi.

    Äänestä

  • Kyllä vain, te hätyyttelette heidän ei-vapaaehtoisen selibaatin ennätystä. Esim. joku ATM voi vahingossa saada reissuillaan, kun taas valkoritari ei silloinkaan.

    Äänestä

  • Ex-----------PUA kirjoitti:

    Kyllä vain, te hätyyttelette heidän ei-vapaaehtoisen selibaatin ennätystä. Esim. joku ATM voi vahingossa saada reissuillaan, kun taas valkoritari ei silloinkaan.

    Eh, luulen kyllä että valkoritari laskee saamiseksi jo sen kun pääsee lipittämään niin kyllähän se saa aina kun vaimo/tyttis kotitutuu reissultaan.

    Äänestä

No minusta ei ainakaan tule koskaan jännämiestä jos se ihme tapahtuu että saan tyttöystävän. Naisten ongelm a on että he ovat vuosia jännämiesten kanssa js sitten uskovat että kaikki kunnolliset miehet on jännämiehiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ikis__M kirjoitti:

Olenhan joskus itsekin täällä palstalla varoitellut mutta ne minun ja muiden palstan viisaiden miesten sanathan jää vaille huomiota koska nainen on nainen, siis usein jäärä ihan vain periaatteesta. Uskoisikohan palstan naiset paremmin naisen antamaa varoitusta valkoritareista, täällä palstallakin iljettävän lipevästi käyttäytyvistä kivoista kavereista jotka pitkässä juoksussa saattaa ollakiin ihan jotain muuta:

http://yle.fi/uutiset/lahisuhdevakivallan_kokenut_varoittaa_liian_hyvalta_tuntuva_alku_ei_valttamatta_lupaa_hyvaa/8316578

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu